Olen huumeiden ns. viihdekäyttäjä ja kaveripiirissä on ongelma- ja päivittäiskäyttäjiä. Puhun nyt ns. kovista huumeista, pääasiassa (meta)amfetamiinista, joka hyvin usein aiheuttaa vainoharhaisuutta etenkin valvomiseen combotettuna.
Tästä on heitetty läpät vaikka kuinka monessa biisissä ja moni on varmasti itsekkin todistanut kuinka “puhelin on kuuntelussa”, syystä x. Aikaisemmin olen lähinnä pyöritellyt silmiä että juujuu, mutta lähiaikoina olen huomannut lähipiirissä toistuvaa vainoharhaisuutta juurikin esim. puhelimen kuunteluun tai tietokoneen “hackaamiseen”. Miten olisiko sellaisella ammattilaisten tekemään ja faktoihin perustuvalla “Miksi puheluni ei ole kuuntelussa 101” -kirjoitukselle kysyntää?
Olen toiminut itse 10 vuotta ohjelmistoalalla ja erikoisuutena on mm. serverit ja sitäkautta myös tietoturva. Uskaltaisin väittää että tiedän tietoturvasta ja haittaohjelmista enemmän kuin tavan tallaaja. Siitä huolimatta mielestäni täysin loogiset selitykset eivät näytä menevän perille ja kaikesta löytyy aina joku uusi syy. Lähes aina kyseessä on siitä, että laite käyttäytyy jotenkin omituisesti. Joskus laitteet bugaa tai kolmen yön valvomisen jälkeen saat laitettua päälle jonkun kehittäjätilan josta löytyy kuumottavalta kuuluisia juttuja.
Jos puhelintasi kuunnellaan, se ei piippaa. Ehkä se on piipannut joskus 70-luvulla, mutta nykyään sen tallenteen saan tod.näk suoraan operaattorilta ja piippausta kuuluu yhtä paljon kun käyttäisit luvatta naapurin wifiä (ei piippausta).
Nämä kuumottelijat eivät tunnu ymmärtävän sitä faktaa, että samoja laitteita käyttävät valtiot, poliisit, armeijat, pankit, suuryritykset, jne. Toisinsanoen ihan kaikki.
Todennäköisesti aina on olemassa jokin tietoturva-aukko, mutta ne otetaan nykyään hyvin tosissaan koska käyttäjien yksityisyys ja ennenkaikkea raha on kiinni siitä että ne aukot pysyy kiinni. Uusia aukkoja löytyy toki jatkuvasti, mutta niiden hyödyntäminen vaatii äärimmäistä osaamista ja usein vaatii hyvin spesifit olosuhteet. Ellet siis ole vakooja tai ole velkaa venäjän mafialle satoja tuhansia euroja, puhelimesi ei todennäköisesti ole kuuntelussa.
Poliisin (tai jonkun muun viraston) on käsittääkseni toimitettava ilmoitus telekuuntelusta jälkikäteen kuunnellulle. Voisi kuvitella, että jos tälläistä ilmoitusta ei ole saanut niin puhelinta ei ole ainakaan poliisin toimesta kuunneltu. Osaako joku valottaa miten tämä toimii lakiteknisesti? Voiko esim. korruptoitunut syyttäjä, tuomari ja lakimies yhdessä junailla siten, että saat syytteen telekuuntelusta saaduilla tiedoilla ilman että asianomainen saa siitä tiedon? Mutuilisin että tuskin.
Sellainen idea tuli mieleen näin perjantai-iltana. Eli olisiko tälle tarvetta ja mahdollisesti muita tietoteknisesti päteviä ihmisiä auttamaan projektissa?