Työssäkäyvä äiti, pienin-suurin poikkeuksin

Me Lopettajat
1

Hei!

Olen 40-v. vuoroviikkoäiti ja ongelmana on alkoholi. Arki on “hyvin kasassa”. Lapset vien harrastuksiin, tarjoan tervellistä ruokaa, läksyissä autan mielellään, järkkään kaikkea mielenkiintoista tekemistä ja pidän kaikin puolin erittäin hyvää huolta. Työni on vastuullista, haastavaa ja antoisaa. Olen luonteeltani suorittaja, aktivisti ja uudistaja; mutta sopiva maalaisjärki on kyllä hallussa. Kunnes tulee kyseeseen alkoholi… Mietin, kuinka kauan tämä pakka kestää?! Olen hakenut apua joka suunnasta jo useamman (+5) vuoden, mutta tuloksetta.

Ensin minua ei otettu vakavasti missään ja sitten vähän liikaa. Pyysin eron jälkeen keskusteluapua ja seuraavaksi itkuisen puhelinsoiton jälkeen minut ohjattiin katkolle!? Olin todella hämmentyny, mihin päädyint! Aivan väärä paikka! Kuuntelin pari yötä huumevieroituksessa olevien ihmisten itkua, huutoa ja oksentelua. Ihmettelin, miksi siellä olin. Olin siellä kuin äiti nuorille, kuunnellen ja opastaen. Iltapäivän keskustelussa minulta kysyttiin kuinka pitkä putki minulla oli ollut. Vastasin rehellisesti, etten ole ikinä juonut kahtena peräkkäisenä päivänä. Minulle naurettiin. Alkoholisti valehtelee? Eikös se ole oletus? Lastensuojeluilmoituksen jälkeen aloin itsekin selittelemään myös itselleni, ettei tule kummallisia merkintöjä.

Kunta ei halunnut antaa maksusitoumusta minnekään, joten maksoin itse avohoidon vuodeksi. Se oli siihen asti oikein hyvä ja toimiva kunnes terapeutti/vertainen alkoi puhumaan ilkeästi toisista repsahtaneista ja tajusin, ettei mitään yksityisyyttä ollut. Kysymättä kaikkien flap-taulut heitettiin esille. Nämä sisältäen mm. sukulaisten nimiä ja plus-merkkejä sukulaisten epäilyistä alkoholin käytöstä.

Yritin vielä senkin jälkeen mennä keskustelemaan ryhmän kanssa, mutta keskustelu vaikutti varsin kummalliselta. Pitkiä etukäteen suunniteltuja puheenvuoroja, joissa tehtiin itsestä erityisiä tai ylivertaisia. Korostettiin sitä valtavaa ihanaista muutosta ja henkistä paremmuutta ja hyvinvointia. Mielestäni kaikki avoimuus ja rehellisyys puuttui. Nämä sanoin suurimmat olivat juuri itse repahtaneita.

Onko neuvoja, mistä saa oikeaa rehellistä vakuuttava apua?

On helppo sanoa, että NÖYRRY. Itse uskon, että pelkkä uskoontulo tmv. ei tule auttamaan minua. Olen liian realisti ja kriittinen. Tarvitsen avukseni järkeä ja perusteluja päätöksiä hoidon suhteen. Kädet ristiin ei tule onnistumaan minulle. Se vaatisi koko elämänkatsomukseni romuttamista. Kaikkea sitä, mitä olen rakentanut itse teini-iästä asti. Välillä surullisenakin. Olisihan se helppoa, jos voisi heittäytyä ja uskoa.

Minua kiinnostaisi myös vaihtoehtoiset hoitomuodot, etuotsalohkon sähköimpulssit ym. Eikäs nyt kuitenkin ole sairaudesta kyse? :slight_smile:

2

Moi vaan, lehrkn.
Ajattelin vaan moikata. Eipä mulla mitään suuria ajatuksia juuri nyt ole.

Kirjoitit,
“Se vaatisi koko elämänkatsomukseni romuttamista. Kaikkea sitä, mitä olen rakentanut itse teini-iästä asti.”
Onko suuntasi oikea? Ehkä on, ehkä ei.

Putkis

3

Kiitos Putkis!

Ehkä minun kritiikkini kohdistuu juurikin siihen, että mielestäni koko tämä riippuvuustutkimus ja -hoito laahaa edelleen jossain 50-luvulla.

Missä on ne oikeat uudet raikkaat ajatukset ja lähestymiskulmat?

Joku jossain on vain päättänyt, että näin se on ja näin tehdään. Tuntuu, että muut tulokulmat on jätetty unholaan. Se on sääli ja odotankin jotain parempaa aikaa. Sitä, kun voidaan nauraa näille! Että ihmiset ovat joutuneet elämään ja kokemaan jotain, mikä olisi ollut varsin helposti ratkaistavissa, kunhan tiedetään asia X ja tehdään sittten jutut Y ja M. :slight_smile:

4

Alkoholiongelma on hankala vaiva, johon ei kivat kikka kakkoset juurikaan pure. Alkoholi vaikuttaa aivojen oppimis- ja mielihyväkeskukseen. Pahimmillaan alkoholimielihyvä lamauttaa kehon omat mielihyvämekanismit ja tunneongelmien ratkomisesta alkoholilla tulee ehdollisesti opittua käyttäytymistä. Vuosien saatossa tämä oppiminen on niin tehokkaasti jyrsitty aivoihin, että vielä kymmenenkin raittiin vuoden jälkeen mopo saattaa karata käsistä yhden kuohuvan seurauksena - ja monella on karannutkin.

Taudin perinteinen hoitomuoto on olla kokonaan käyttämättä alkoholia. Alkuun mielihyväkokemusten vaje voi olla hyvin vaikeasti kohdattava ongelma. Usein tämä yhdistyy siihen, ettei oikein ole keinoja ja osaamista tunteiden kohtaamiseen ilman alkoholia, jolloin tunne päihtymisen välttämättömyydestä voi olla valtava. Mielihyvämekanismien korjaantuminen kestää muutamia kuukausia. Tunne-elämän hallinnan oppiminen voi kestää useammankin vuoden.

Kaipaamaasi raittiuspilleriä on tiedemiespiireissä etsitty vuosikymmeniä. Mielihyväkeskuksen manipulointi ei kuitenkaan ole helppoa eikä myöskään ongelmatonta. Kun addiktio korvataan uudella addiktiolla helposti joudutaan ojasta allikkoon. Tästä syystä 50-luvun luomuhoito on edelleen parasta, mitä on tarjolla.

Alkoholismille tunnusomainen piirre on kärsimättömyys - nyt minulle kaikki heti. Luomuhoidon ydinjuttu kuitenkin on kärsivällisyys. Mielihyväaineenvaihdunnan ja tunne-elämän normalisoitumista ei voi vauhdittaa. Tuo paljon puhuttu nöyryys tarkoittaa sen asian hyväksymistä, että elämässä pitää oppia menemään eteenpäin päihdeongelman ehdoilla.

Putkis jo viittasikin siihen, että itse kunkin omat arvot ovat usein osa ongelmaa. Arvot ovat oppimisen tulosta ja alkoholiongelma on myös seurausta opitusta käytöksestä. Et ole ensimmäinen, joka kaipaa oikotietä onneen. Viitisentoista vuotta olen seuraillut tiedemiesten ponnistelua oikotien löytämiseksi, eikä asia ole käytännössä juurikaan edennyt.

5

Poistin tuplaviestin.

6

Hei. Vertaistukihan on sitä että ihminen kertoo toiselle vain oman kokemuksen miten selvisi ja pysyy raittiina. kannattaa kuunnella niitä jotka ovat jo pitkään olleet raittiina eli useamman vuoden. Ja täälläkin on monenlaista tarinaa, valitse niistä joku ja ala keskustella miten hän on voittanut riippuuvuutensa.
Minä olen AA:n kautta saanut raittiuden. Muuta en ole kokeillut, en ole ollut katkolla enkä sairaalassa. Minut on kyllä viety sairaalaan humalatilan takia koska sain jotain viinakramppeja, joskus 90-luvulla. Asuin pienellä paikkakunnalla ja siellä ei juuri ollut mitään hoitokeinoja kunnalla jos ei itse hakenut niihin, enhän minä hakenut kun en pitänyt itseäni alkoholistina, juoppohan minä kyllä olin. Ja join loppua aikana monta päivää peräkkäin, siis loiventelin niinkuin sitä sanotaan, ennekuin pääsin AA:n piiriin.
Pidin itseäni huonona ihmisenä, vaikka kuinka yritin pitää kulissit kunnossa, kävin töissä, hoidin lapset ja kodin, ja olin ahkera ihminen. Ainainen syyllisyys ja riittämättömyys oli seurana. Ja huonommuus. Vieläkin meinaa olla ellen ole kunnossa henkisesti, äkkiä menen itsesääliin yhä edelleen. Se minun on vain hyväksyttävä ja tunnustettava, olen mikä olen, tällaisena riitän.
Hyvää lauantaipäivää kaikille!

7

Lehrkn, ymmärrän sinua hyvin. Ärsyttävää kun tupakoinnistakin vieroittumiseen on päteviä lääkkeitä mutta alkoholiin ei. En ole asiantuntija mutta johtuisiko siitä että alkoholin kohdalla psyykkinen riippuvuus on kovempi juttu kun taas tupakassa fyysinen.

Kovastihan tutkitaan eri keinoja kuten sieniä ja ayahuascaa ja jotkut tutkijat uskovat että tulevaisuudessa jokin sellainen voi masennuksen lisäksi toimia myös riippuvuuksiin. Mutta se tuskin ehtii sinua auttamaan.

Jos kuitenkin haluat jotain kokeilla ja varaa on niin miksi et menisi terapeutille, joka hallitsee myös hypnoosin. Siitä ihan oikeasti moni on saanut apua. Ja pahimmassa tapauksessa häviät muutaman satasen. Netistä etsimällä löytyy mm ratkaisukeskeisiä terapeutteja jotka ovat erkoistuneet riippuvuuksiin ja hypnoosiin.

8

Hei!
Itse sain tarvitsemani tuen Soberisti-metodista. Suosittelen lämpimästi ainakin tutustumaan!