Tuli tuosta eräästä hesarin artikkelista mieleen, että olen tuskin ainoa päihdeongelmainen, jolla on pitkä tyhjä aukko ansioluettelossa. Miten te muut töihin haluavat paikkaatte tuon päihteisiin menneen aukon? Itselläni se on yli 6 vuoden mittainen, täynnä tyhjää. Olen kohtuullisen nuori vielä, lapsiakaan ei ole jotta voisi kotiäitiyttä käyttää hyväkseen, työkykyinenkin olen ollut kaiken aikaa vailla muuta sairautta kuin addiktio päihteisiin. Olen lähetellyt hakemuksia pian vuoden ajan sinne sun tänne, mutten tietenkään selitä asiaa hakemuksissa tai CV:ssä. Mitä olette mieltä? Kuinka rehellinen kannattaa olla, jotta olisi edes toivoa päästä irtautumaan toimeentulotuista jne. ja päästä palkkatyöhön. Melkeen mitä vain olisin jo valmis tekemään… tai no melkein. Provikalla puhelinmyynti ei kovasti houkuttele, mutta ns. “oikeita töitä”.
Minullakin on CV vuosien ajan pelkkää tyhjää ja sama meno sen kun jatkuu. 
Melkein neljän vuoden ajan jaksoin kusettaa työkkäriä, että yleensä jaksaisin tehdä ansiotöitä, vaikka todellisuudessa aamuisin nukuin vaan krapulaa pois ja aamupäivällä olin uudestaan humalassa. 
Useimmilla aloilla on ylitarjontaa ja työnhakijoiden kohtelu sitten sen mukaista. Todella kova tungos on suoritustason töihin konttoreihin, kirjastoihin, arkistoihin eli siisteihin sisätöihin. Voi olla ettei saa vakituista työpaikkaa koskaan ja se pätkätyökin on minimipalkalla/tukityöllistettynä. Ei paljon eläkettä kerry. Se ei kerro paljon mitään, paljonko mol.fi:ssä on paikkoja auki vaan se, paljonko on hakijoita per paikka. Mitä alempi organisaatiotaso ja mitä suurempi organisaatio sitä enemmän on hakijoita;käytännössä sataset paukkuu esim. YLEllä. Tahtoo sisätöissä olla pätkätyökierrettä julkisella sektorilla jos ei ole suhteita. Työpaikan saa käytännössä työpaikan vaihtaja ei työtön työnhakija.
Yrittäjyys: pitää saada rahoitus (Helsingissä jo nakkikioski on erittäin kallis), työkkäri voi edellyttää yrittäjäkurssin suorittamista ja kurssilla arvioidaan liikeideasi; starttiraha ei välttämättä irtoa automaattisesti. Yrittäjän arvostus on alhainen; vain muutama % ekonomeistakin lähtee yrittäjiksi. Jos onnistut yrittäjänä → kateellisuus esim. Mersusta jos epäonnistut → aito vahingonilo.
Oppisopimus. Tilitoimistoon saattaisi työllistyä jos suorittaisi Taloushallinnon ammattitutkinon oppisopimuksella (vaikea päästä tilitoimistoon); Oppisopimustoimistoon yhteys ja soittelet sitten oppisopparipaikkojen perään. Tästä voisi irrota. Kova yhdistelmä; oppisopparilla isännöintitoimistoon + IAS -tutkinto. Voi onnistua kovalla työllä.
Haet aloille joilla on työvoimapula eli käytännössä ikäviin ja/tai pienipalkkaisuun töihin. Näitä on hoitoalalla; pk-seudulla työllistyy hoitoalalle hyvin koska ei niillä palkoilla asuntoja ostella kun taas maaseudulla, jossa hoitoalan palkoilla ostaa asunnon on hakijoita hoitoalallekin enemmän kuin paikkoja. Ilmalaan voi päästä lajittelemaan postia ihan oikeasti!Maatalouslomittajista on pulaa ihan oikeasti (pitää osata toimia esim. lehmien kanssa). Nokikolarit tienaa hyvin - jos pää vain kestää kiivetä kymmeniä mettrejä piippuun.
Ei kannata selitellä liikaa vaan esität asian suoraan: Minä join monta vuotta ja pinna kasvoi sen verran, ettei tässä enää hermostu mistään. Työkkärissä auttavat sitten tukityöpaikan kaavakkeissa ja esität asian työnantajille selkeästi ja suoraan. Osa suhtautuu entisiin juoppoihin tietysti jyrkän kielteisesti ja osa taas ei kun ovat nähneet paljon kummallisempiakin asioita. Mitä vähemmän selittelee ja mitä vähemmän potee syyllisyyttä sitä nopeammin työllistyy. Ei kukaan raitis hae työpaikkaa niin, että sanoo “mä nyt oon tällanen surkimus, kun meni hukkaan 5 vuotta Yritys X:ssä/Virasto Z:ssa”.
Lasolarska puhuu - taas kerran - täyttä asiaa! Hyviä vinkkejä. Etenkin kehoitus seisoa tekojensa takana miellyttää. Omakohtaisesti totean, että juomisesta selviäminen oli sen verran pitkä ja vaikea homma, että tässä elämässä tuskin mitään enää vastaan tulee mikä heilauttaisi raiteilta. Mitä helvettiä tässä pitäisi pelätä kun siellä kerran on jo käynyt? 
Tämä on aivan todellinen ongelma monella ihmisellä.
Ja tällaisissa asioissa varmasti on myös vertaistuki paikallaan. Sitä muuten onkin olemassa, aika usein raitistuneelle ihmiselle löytyy hommia jonkun tuttavan tai kaverin avulla, kun työkyky on kunnossa niin joku aina jossain tarvitsee. Eikä sen vertaistukijan tarvitse itsensä olla entinen juoppo tai alkoholisti, kunhan on ihan tavallinen ihminen joka suhtautuu vertaisiinsa siten että helpataan silloin kun helppaamisen paikka on.
Minullahan asia meni niin, ettei voi edes mistään CV:stä puhua.
Ei minulla semmoista ole.
Koulu jäi kesken jo ennenkuin alkoi edes ylioppilaslakki häänöttämään, sitten hanttihommia, pätkätöitä, yrittäjyyttä ja konkursseja, kait joskus vähä harmaata talouttakin hengen pitimiksi, kaikki nämä vuosikymmenet, ei siinä juuri todistuksia ole esitettäväksi.
Aika heikot eväät siis mihinkään.
Ja silti, meneehän tämä näinkin. Aika usein vaan jotain työtä löytyy, tai suorastaan tarjotaan.
On siinä yksi mutta.
Aikalailla on oltava valmis tekemään kaikenlaista, ja halvalla. Ja tykättävä työnteosta, ei näitä tällaisia saisi pakon edessä tehtyä, hermothan siinä menisi.
Nytkin on meneillään katon uusiminen yhteen omakotitaloon. Ei se homma ainakaan järjen päälle käy, eikä vaadi mitään koulutusta. Mutta vastuu hommasta on otettava, tuloksen täytyy vastata sitä mitä on sovittuun hintaan luvattu tehdä.
Ja on se näillä helteillä suorassa auringonpaisteessa tietysti jotenkin raskasta, vaikka homma muuten leppoisasti meniskin.
Joo-onhan tässä tullut työttömänäkin oltua -ja todella persaukisena- vuosien varrella sen verran että olen oppinut olemaan tyytyväinen siihen että yleensä jotain hommaa on, ja sitten se toinen puoli eli mitoittamaan kulutuksen sen mukaan ettei mitään varmaa tuloa ole olemassakaan.
hmm… meni taas hiukan höpinäksi.
Chilipippurin avaus oli todella hyvä, juuri tällaisissa käytännön ongelmissa on vertaistuen keskustelumahdollisuuksilla paljon merkitystä. Ehkäpä tällaisilla asioilla on elämänhallinnan palauttamisessa tai ensimmäistä kertaa löytämisessä merkitystä jopa enemmän kuin niillä hengellisfilosofisilla korulauseilla joista täällä välillä sanoja veulaamme.
Asiaan varmasti löytyy monelaista näkökulmaa ja toimivaa mahdollisuutta.
Huomenta! Tämä viestiketju on minustakin todella hyvä avaus. Moni päihteidenkäytön lopettajista varmaan pähkäilee miten saada töitä. Totuus kun tosiaan on se, että haet sitten töihin tai kouluun, sinulta kysytään aikaisempaa työuraa. Ihmisillä tahtoo vain olla omat ennakkokäsitykset päihteiden käyttäjistä. Itse ajattelisin, että kaikki lähtee omasta aktiivisuudesta loppujen lopuksi. Pitää vain jaksaa etsiä sitä työtä ja aluksi ottaa vastaan työtä kuin työtä. Palkka ei tosiaankaan ole mitenkään erikoinen mutta näin voi kertoa omasta motivaatiosta päästä takaisin työelämään.
Yksi mahdollisuus olisi päästä koulutukseen. Oppisopimuskoulutus on yksi vaihtoehto mutta silloin pitää kuitenkin olla työpaikka, joka osallistuu kouluttamiseen. Työvoimapoliittinen koulutus järjestyy työvoimatoimiston kautta. Jos onnistaa ja toimiston työntekijän kanssa natsaa, hän voi puolesta puhua pääsystä koulutukseen. Sun pitää hoitaa työkkäriasiat asiallisesti, huolehtia itsestäsi jopa ulkoisesti ja kaikin puolin tuoda esille motivaatiotasi päästä töihin. Sitten, jos olet alle kolmekymppinen, järjestetään paljon erilaisia projektijuttuja, joiden kautta pyritään kouluttamaan nuoria aikuisia työelämään. Olen kuullut, että vaikka puhutaan nuorten työpajoista, siellä voi olla mukana myös aikuisiakin. Itse en ole ollut työttömänä, joten kokemusta minulla ei siitä ole. Silti uskon, että erityisen tärkeää juuri raitistuttaessa löytää työpaikka on monelle se in-asia. Työ kun tuo järjestystä elämään ja sen avulla voi solmia uusia ihmissuhteita. Onnea kaikille työnetsinnässä!
Asiaa tuossa funtsein vielä toisenkin aamukahvikupillisen ajan.
Tässä asiassa, ehkä enemmän kuin missään muussa, olen huomannut sen vertaistuen merkityksen.
Työnsaannissa on minulle kavereista ollut vuosikymmenten aikana suunnaton apu. Töitä on jopa jaettu, jotta useammalla olisi ollut tilaisuus joku vanha markka tai nykyinen euro tienata, ja sillä on monta kaveria jaloilleen päässyt.
Ja joo, kun sitten jossain välissä ehdin itsekin olemaan yrittäjänä, niin kyllä, kyllä siinä tuli järkättyä työmahdollisuuksia kavereille jotka todella sen tarpeessa olivat.
Niin, mukana olin jossain välissä myös tukityöllistävässä projektissa, ja siinä hommiini kuului just tuo, auttaa työelämästä tipahtaneita alkuun -joillakin ihan siitä lähtien että aamulla totuteltiin ylös nousemaan - ja sitten siitä eteenpäin. mm. yhteistyössä yrittäjäjärjestöjen kanssa etsittiin jatkomahdollisuuksia työhaluisille. Joskus onnistuenkin.
Työ on kuitenkin aika olennainen osa ihmisen elämää, ja siihen kiinni pääseminen olisi tärkeää kun tarkoituksena on saada elämänhallinta kuntoon. Siinähän sitä apuakin tarvittaisiin.
Ja sitten taas toisaalta… olen kyllä sitäkin mieltä, että tällaiset minunkaltaiseni kuusikymppiset, kokonaan kouluttamattomat äijät voisi siirtää jo sivuun, tehdä tilaa nuoremmille joiden kuitenkin tarttis saada edes se ensimmäinen työpaikka.
Puheet eläkeiän nostamisesta ovat aika järjettömiä, mielestäni. Mitä järkeä on vanhoja raihnaisia äijiä ja mummuja patistaa vielä vanhoilla päivillään töihin kun nuoret istuvat ja odottavat että pääsisi edes alkuun.
Valtio menee konkkaan muuten jos ei kaikista rutisteta verotuloja viimeiseen pisaraan asti. 
Ja tuohon työnhakuun, niin minustakin kuulostaa ihan oivalliselta että kerrot kaunistelematta tuon syyn aukolle cv:ssä. Rehellisyys tekee hyvää omalle voinnillessi ja sillä on muutenkin ONNEKSI edelleen tässä maailmassa positiivinen vaikutus. Elämä palkitsee aina jotenkin ja niinhän se metsä vastaa kuin huudetaan. 
Ei muuten ole pitkää aikaa siitä, kun tuon vakituisen työkaverin kanssa funtseimme yhden tutun elämäänsä parsivan nuoren tilannetta -ja jututimme meitä työllistävää ihmistä josko tuokin kaveri voitais muutamaksi viikoksi hommiin ottaa.
Ja sopihan se.
Apu ei ollut suuri, mutta paikassaan just sitä täsmävertaistukea, joka ehkä voi joskus antaa kimmokkeen tilanteen paranemiseen.
Olen itse vastaavaa apua kavereilta saanut, ja väitän että siitä on ollut satakertainen apu verrattuna niihin kaveriapuihin jotka ovat koostuneet elämänohjeista, selityksistä ja saarnoista, omaelämäkerroista ja onnentoivotuksista.
Ikävä juttu vaan että sitä puhepuolta on usein tarjolla paljon enemmän kuin konkreettista tukea.
Ehkä me voisimme itsekukin hiukan mennä itseemme, voitaiskohan hiukan useammin helpata ihan käytännön toimenpiteillä ja jättää ne liturgiat vähemmälle.
Otettaisko ohjelmaan vaikka semmoinen että avun tarvitsijan kohdatessamme edes miettisimme, voisinko tuota kaveria jotenkin helpata. Harva meistä kai pystyy pitempiakaista työpaikkaa tarjoamaan, mutta onko sillä niin väliäkään -moni kun elää minun laillani pätkätöillä ja satunnaisilla ansioilla koko ikänsä.
Tuukko hys-hys-organisaation freelancer-kenttävastavaksi? Hommat on simppeleitä, aikatauluvapaita, äänenvaimennettuja täsmäiskuja, ja kaikki kulut luonnollisesti korvataan… 
saiskohan tätä selkokielisempänä? Eli mitä siis, arkkitehti, ehdotat?
Minulta taisi mennä hiukan yli…
Anteeksi yksinkertaisuuteni, mutta kun sanotaan että ei kysyvä tieltä eksy…
Ihan vaan keventävänä heittona vitsailin siirtymistä mafiahommien puolelle… 
Vakavampana, näin keskimääräistä vauraampana ja veroja ihan liian paljon maksavana 160h/kk duunarina esitän, että olen valmis maksamanaa 10 euroa puhtaaana käteen per tunti jos toimii mun henkivartijana, eli hengailee vaan mukana pääkaupunkiseudun turvattomilla kadulla. Työaika satunnainen, työaika noin 1-3 tuntia viikossa. Ei veroja, ei muuta häslinkiä.
TÄMÄN kaltaista työnhakua, ja miljaaaardi vastaavaa pikkuhommaa olisi varmasti kiintoisa haaste kehittää edelleen nettiportaaliksi. Ihan vaan virkaloisia kiusaamaaan. Työn tarjoamisesta on tehtävä niin laajallelevinnyt kansanhuvi että musta savu nousee Eduskunnan polttouunei… anteeksi, työryhmistä.
Koulutetun, nuoren, hyvien kulkuyhteyksien solmukohdassa asuvan, sujuvapuheisen ja edustavannäköisen ,mahdollisesti varakkaita sukulaisia taustajoukkona omaavan ihmisen on varmasti edelleen suhteellisen helppoa päästä eteenpäin.
juuri ja juuri luku- ja kirjoitustaidon omaavan, ilman mitään koulöutodistuksia olevan, autoa tai edes ajokorttia omistamattoman persaukisen joka asuu viiden kilometrin päässä lähimmästä bussipysäkistäkin, iän tuomia kelkanjälkiä rasitteena ja smalltalkin koukeroita tuntemattomana joutuu kuitenkin kilpailemaan samalta lähtöviivalta.
Ei ole yhteiskunnalle tullut mieleenkään että mokomien auttamiseen voisi jotain tukiaisia järjestää -Nalle Wahlroosin maataloustuet tai keskustan näköalaasunnon asumistuet ovat ihan eri juttu.
Jotain kuitenkin tarttis sen ikääntyvän vain kotiseutunsa murretta taitavan hiljaisen taapertajankin yrittää.
Mutta onko se aina edes realistista?
Yrittäjähenkisyyttä on ylistetty melkein yhtä kirkkain silmin ja hartain painotuksin kuin taivasten valtakuntaa ja niinpä sitten on yritetty; on yhden hengen siivousfirmaa jolla töitä riittää kirkonkylässä yhdeksi päiväksi viikossa, kotipesulaa joka ei koneiden lainalyhennyksiä ja korkoja saa kasaan, ja toisaalta myös niin arkoja työntekijöitä etteivät suurin surminkaan suostu ottamaan mitään riskiä työn tekemisen suhteen -vain ennalta sovittu, tuloksesta riippumaton takuuvarma palkka kelpaa.
Jotain siltä väliltä olisi löydyttävä.
Asiasta velloo monenlaista keskustelua, ja hyvä niin. Onhan tuo sentään olennainen osa elämää, ja myös juopottelun lopettavalle usein se seuraava askel korkin sulkemisen jälkeen. Eihän sekään toki tarkoitus ole että lopun ikäänsä sitten tuijottaa sitä korkkia ja yrittää kiertää vielä tiukempaan. Elämään tarttis lähteä ja jättää se vanha paska taakse. Unohtaa ja keskittyä tähän päivään ja huomiseen.
Tuosta yrittäjyydestä tässä yksi linkki . näkökanta muidern joukossa
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/suomi-169-000-yksinyrittajan-maa-moni-elaa-koyhyysrajalla/?shared=27411-23ad2d70-500
Tarvitaan täysin päivänvalossa rehottava umpipimeä työmarkkinaratkaisu. Kyllä se siitä lähtee. Suomessa on mahdoton potentiaali väkijoukkojen ja yhteiskunnan muokkaamiseen tämän suhteen. Nähtävästi äänestämällä ei saada aikaan hirveän hyviä tuloksia, joten joskus se konkreettinen kapinahenki on saatava syttymään tähänkin maahan. Ei muuten mikään muutu.
Näin internet-aikakaudella suunnilleen jokaisen työttömän on mahdollista hankkia pimeitä työmarkkinoita reaaliajassa seuraavat edulliset älypuhelinsovellukset sun muut, ja duunit pystyy hoitamaan lennossa käteiskaupalla ihan ilman välikäsiä todella hyvin ja helposti. Enkä nyt siis tarkoita huumekauppaa, vaan ihan vaan sitä että rikkaimmat työlllistävät akuutisti rahan tarpeessa olevia suoraan omasta lompakostaan, jotta työn tarjoajalle on jotain vastinetta. Pientäkin.
Tähän soppaan tarvitaan puolet palavalismäistä idealismia, puolet hyväntahtoisuutta, ja kiisseliksi saadaan täysin uudentyyppinen poliittinen vipuvarsi jolla ehkä myös isoa pyörää saadaan rasvattua pyörimään oikeaan suuntaan.
Aikaisempaan henkivartija-duuniin viitaten, se poistaisi ainakin yhden joka muuten keräisi pulloja aamusta iltaan kun saisi saman verran kasaan viettämällä tunnin ihan vain olemalla läsnä.
Pienyrittäjyys on kuitenkin paikoitellen hiertävänä kivenä suuryritysten isoissa saappaissa. Ja siksi se on puristyettu sellaiseen rakoon ettei realistisia mahdollisukisa elämiseen enää kaikilla ole.
Yksi kaveri teki oikein nättejä, koristeellisia portteja, ja aina joku varakkaampi sellaisen ostikin.
Kotikunnan virastotalon remonttiinkin hän tarjosi töitään.
Miksei olisi kelvannutkin, mutta kertoivat että joka materiaalista, raudanpätkästä ja koristepompulasta on esitettävä laatuserttifikaatit ja vähän muita eu-liusenssejä päälle.
Sellaisten hankkimiseen ei toki olisi mennyt kuin vajaat satatuhatta euroa, joten eihän tuo nyt mikään hidaste olisi… käytännössä kuitenkin juju on siinä että vain isoilla , usein monikansallisilla yrityksillä on mahdollisuuksia saada edes paikallistason pikkuhommia.
Pikkusahat jotka yhden-kahden miehen voimin tekivät hyvää lankkua oman kunnan rakentajien tarpeisiin, alkavat jo olla kahmarilla nostettuina romunkerääjien lavoilla, ne kakkosnelosen päihin lyötävät leimat kun maksavat kans enemmän kuin se leivän tuojaksi hankittu kenttäsirkeli.
Ja tokihan aina joku hyötyy, eihän näitä muuten säädeltäisi…
tässä on paljon hyvää ssiaa ja ehdotuksia. Itse olen ollut sekä työttömänä että työllistäjänä ja nykyisin olen paljon työttömien kanssa tekemisissä mm kouluttamaassa.
Ihan ekaan kysymykseen CV stä niin pistä siihen 6 v jaksoon pitkäaikais sairaus. Periaatteessa eivät saisi lisää kysellä. Mutta tietysti jos vaikka netistä löytyy kännisekoilua nimelläsi vaikkapa FB niin sieltähän se sitten löytyy. Tai jos esim aiemmalta työnantajalta kysyvät.
Kyllähän se CV pitää kunnossa olla mutta niin pitää olla LINKEDIN prodiilinkin jos vähänkin vaativampia töitä hakee,
Totuus on kuitenkin se, että useimmat kunnon paikat menevät verkostojen kautta eli kannattaa kuulua kaikenlaisiin yhdityksiin, alumneihin ym. Yleensäkin kannattaa miettiä ketä tuntee ja tuntea paljon ihmisiä.
Kuten täällä on todettu sitä ihannepaikkaa odotellessa ihan mikä vaan kannattaa ottaa ja kaikesta oppii. Kyllä minä ihmistä palkatessani aina arvostin paljon enemmän sitä joka oli tehnyt edes jotain. Työnhaku on kovaa työtå.
Chilipippuri:
Yksiselitteistä vastausta pohdintaasi ei luonnollisestikaan ole. Asiaa sivuavia kokemuksia minulla kuitenkin on jo ensimmäisestä vertaistuen palaveristani alkaen. Sattui näet työelämästä tuttu ihminen istumaan siellä, ja kyllä helpotti. Meillä oli siitä hetkestä alkaen vahva yhteenkuuluvaisuuden tunne, kun ei tarvinnut salata toisiltamme juoppouden mukanaan tuomia hävettäviä touhuja.
Vuosien kuluessa tapasin lisää tuttavia, joiden alkoholismista en ollut tietoinen, ihan siitä syystä että he olivat raittiita. Alkoholismia sairastavia kun on mitä erilaisimmissa tehtävissä, miehiä ja naisia. Työelämästä ulos ajautuneista monet ovat päässeet takaisin töihin, jotkut ovat opiskelleet uuden ammatin tai hankkineet raitistuttuaan lisäoppia. Vankilakundeistakin on tullut yhteiskunnan täysivaltaisia jäseniä, kun ovat ottaneet vastaan vaatimattomiakin tehtäviä päästäkseen kiinni tavalliseen elämään.
Kun meitä Suomessa on vertaistukien piirissä tuhansia raitistuneita alkoholisteja, kyselemällä on useinkin löytynyt tilapäistä apua ja myös pidempiaikaisia yhteisiä projekteja. Hommissa on ollut tekemisen meininkiä, kun on taivallettu yhteistä toipumisen tietä.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Kuten lomamuisto toi esille, vertaistukiyhdistyksissä tehdään hyvää ja ansiokasta työtä juuri parantamalla ihmisten mahdollisuuksia verkostoitumiseen. Sen avullahan tuo töiden saaminen useinkin tapahtuu.
Yhdistykset ja yhteisöt ovat kai olemassakin juuri siksi, että monia asioita ei ole ihan helppoa tehdä yksin, yhden ihmisen yhteistyösuhteiden ja verkostojen avulla, ja isolla joukolla on aina enemmän kanavia, painoarvoa ja vaikusvaltaakin.
Olin mukana yhdessä vastaavassa, ja tosiaan, noissa työllistämisasioissa oli yhteyksiä opaitsi sinne yrittäjäjärjestöihin, myös henkilötasolla moniin suuntiin. Ja kun ihmiset tutustuivat erilaisten toimintojen merkeissä, löytyi usein myös yhteisiä mahdollisuuksia, aina avauti jotain. Toki siinä oli olennaista se, että toiminnassa ihmiset olivat kokonaisvaltaisina ihmisinä, eivät esimerkiksi pelkästään alkoholistin tai jotenkin muuten “yhden asian tuijottajien” rivistönä.
Kannattaa varmasti osallistua useampiin paikallistason kansalistoimintoihin, niissä tapaa ihmnisiä ja ihmisten asioita ne työasiatkin ovat. Ehkei kannata ensimmäiseksi julistaa juoneensa vuosikausia, valehdella ei kannata mutta aika huonon ja epäilyttävän kuvan saa ihmisestä joka ensimmäisenä on toitottamassa huonoimpåia puoliaan menneisyydessä.
Ehkä kannattaa joka paikassa pysyä enemmän tämän päivän ja huomisen asioissa. Siinä pysyy omakin mieliala varmasti parempana.
Ja minäpä tästä lähden nyt asentelemaan ilmastoiniputkia yhden omakotitalon ullakkotilaan. Semmoisia hommia saa tehdä (vielä toistaiseksi) ilman CV:tä, ylioppilastodistusta ja muutaman tuhannen euron lisenssileimalla varustettua pätevyystodistusta.
Ehkäpä jotain pientä pysyy sallittuna ne muutamat vuodet jotka minulla on kansaneläkkeeseen aikaa. Toivottavasti. Ellei, niin sitten tehdään luvatta ja mennään vaikka linnaan, eihän sitä aina viitsi kotona istua.)
Työkkärillä on joissain päin palveluja jotka tarkoitettu pitkäaikaistyöttömille. Esim. Duuri.
hel.fi/www/Helsinki/fi/sosia … uki/duuri/
Mistään työnhakukursseista tai työttömyystilastojenkaunistelukursseista ei yleensä ole hyötyä, olen itsekin ollut sellasella joskus. Mutta noista Duurin kaltaisista on apua, en vaan tiedä missä muissa kaupungeissa niitä on.
Kyllähän sitä itsekkin mielellään tukisi 10e/h rappiorännääjiä jotka tahtoo päästä yhteiskuntaan mukaan, kunhan vaan palkka menisi sitten järkevään sapuskaan. Voihan sitä tehdä niin että duunin jälkeen mennään kauppaan ostaan ruokaa rengille, mutta jätetään ne houkutukset sinne hyllyyn! Kohtahan mulla on kasassa ex-nisteistä koostunut yksityisarmeija jolla voi mennä vaikka lounastaan Eduskuntatalon portaille!