Mä luulen et maailmas on niitä ihmisiä jotka tulee tänne, ne tietää miten tää homma toimii ja tekee. Opiskelu opiskelu seurustelu vakiotyö, palkankorotus asuntolaina vauva tai kaksi ja se oli sitte siinä ja ne on onnellisia.
Sit on niitä joilla on tyhjyys, joka vaan on siel jossai ja sitä pitää täytellä. Viinalla, huumeilla joogalla uskonnoilla.
Mä olen kokeillu vähän kaikkea, ja Jumalakin petti mut perkele.
Olen pahalla tuulella… enkä edes juonu megaperseitä koko viikonloppuna. Mutta tänää mulla on sellane fiilis että menen vetää koko viikonlopun puolesta.
Mä olen niitä, joilla on vakityö, oma talo. Vauvojakin on ollut, vanhin on nyt jo reilusti yli 20v. Nuorin vasta 2v. Minulla on myös mies ja ihania,mielenkiintoisia harrastuksia.
Mutta minulla on myös viina…
En koe että elämäni olisi tyhjää??
Mutta miksi siis juon?? Eilen illalla en juonut. Tänään en voi juoda, kun aamulla täytyy olla ajokunnossa. Seuraavan kerran juominen on mahdollista torstaina. Miten pysyisin pois tuolta baarikaapilta silloin torstaina, kun saavun kotiin?? Kun tulen kotiin monen päivän poissaolon jälkeen, niin suorinta tietään sitä kipittää paukkua tekemään.
Olisiko nlp:stä apua? Eli kävisin etukäteen mielessäni läpi sitä kotiin paluuta, ja tekisin ihan totutusta poikkeavan illan.
Olen ennemmin kysellyt hypnoosin käytöstä, mutta olenhan ihan pikkiriikkisen perehtynyt nlp:henkin. Onko kenelläkään tästä kokemusta?
En tässä näköjään vastannut skydiverille, kirjoittelinpahan vain omiani, sorry…
Niinpä niin, joillekin elämä on helpompaa kuin toisille ei.
Mulla ei ole omaa asuntoa, ei lapsia, ei vakinaista työtä, ei autoa, ei koiraa, en ole valmistunut vieläkään miksikään eikä mulla näin ollen oikeastaan ole ammattiakaan jne. Neljä vuotta sitten luokkakokouksessa iso osa silloisista luokkatovereistani oli jo äitejä tai isiä, hyvinpalkatuissa töissä, asuivat omistusasunnoissa ja elämä hymyili. Katsoivat kieroon pikku lauraa, joka vieläkin pänttäili tentteihin ja vähän niinkuin vaan seurusteli leikisti. Ajattelin, että en vain ole aikuistunut (kuten en tähän päiväänkään mennessä).
Mutta on siinä mukana muutakin kuin että haluaa olla ennemmin kuuskyt vuotta vanha kuin aikuinen. Olen ajatellut, että juon ja tuhoan itseäni, koska en jollain tavalla sovi minulle asetettuihin normeihin, jotka juuri ovat nuo aikuismaiset toimintatavat. Osa totuutta lienee ehkä jonkinlainen kapina. Mutta toisaalta kierrän kehää: perustelen toimintaani kapinalla, joka taas aikaansaa toimintaani. Kehä on jotenkin murrettava.
Mitäköhän tässä oikein yritän sanoa? Enpä oikein tiedä itsekään. Kai touhuissani on osa jonkinlaista kurjuuden maksomointia, että kun ei ole syntynyt kultalusikka suussa voi kaikki mennä sitten lopun elämääkin päin persettä ja that’s it.
No jaa. Nyt kahville ja miettimään iloisia asioita.
Olisi ollut huomattavasti helpompaa, jos olisitte ensin muuttaneet oletussyntaksin Suomessa käytettävään muotoon, ja vasta sitten konvertoineet käyttäjät vanhasta UBB:stä. No, ei mopolla mahdottomia.
