Huoh, onneksi löysin tämän sivuston…
Olen vuosien saatossa miettinyt al anoniin menemistä, mutta aina se on vaan jäänyt. Nyt meni (taas) niin vaikeaksi tämä elämä, että jostain piti alkaa etsiä apua. Olen täältä lukenut muutamia ketjuja ja valitettavasti löytänyt niin itseni kuin mieheni monesta niistä. Mutta toisaalta saanut lohtua siitä, ettei tämä ole vain meidän ongelma.
Sen verran meidän taustaa, että olemme yli kolmekymppisiä usean lapsen vanhempia ja yhteiseloa on takana jo reilut kymmenen vuotta. Ennen lapsia menimme yhdessä ja käytin itsekin alkoholia välillä reippaastikin. Sitten alkoi perhe kasvaa ja minulta viinakset jäi, mutta mieheltä ei. Ja siitähän sitä sitten on tullut ongelma. Tai ongelmahan on vain minulla. Miehellä voi joskus olla vähän vaikeuksia lopettaa juominen, mutta mitään ongelmaa ei ole. Miehen juominen on muuttunut vuosien aikana niin, että kertoja on harvemmin, mutta lopettaminen sitäkin vaikeampaa. Ja miehen mielestä on menty parempaan. Viime viikonloppu meni taas niin eritavalla kuin olin suunnitellut ja toivonut, miehen lauantai-iltana alkanut juopottelu huipentui maanantai-iltana siihen ,että oli lasten edessä päissään. Tästä on itsekin pitänyt tähän asti kiinni, ettei lasten edessä ole kännissä, kun on itse lasisen lapsuuden kokenut. Mutta nyt on sekin raja rikottu . Mahtava alku uudelle vuodelle. Muutakin sekoilua tapahtui, jotain sentään pystyin estämään, kun olin niin KOHTUUTON ja vaadin tulemaan taksilla kotiin oman auton sijaan(olisin soittanut poliisit). Tuokin on niin käsittämätöntä, että jos tulen autolla kotiin=mitään en ole ottanu, vaikka tosiasiassa olis kännissä kun käki.
Mies on taas kerran niin katuvainen ja lupaa jopa raitistua kokonaan! En oikein jaksa uskoa… Niin monet kerrat olen lipunut siihen tuttuun arkeen ja ajatellut, että jospa se tästä, kunnes matto vedetää taaas jalkojen alta. Luottamus on mennyt minun puolelta, mies kyllä luottaa satasella siihen, että minä hoidan lapset ja kodin, kun hän vähän rentoutuu tai nollaa. Ja hoidankin, niin kovasti haluaisin tarjota lapsille turvallisen, normaalin lapsuuden. En vain taida enää jaksaa ja pystyä paikkailemaan iskän mokia. En tiedä pystyisinkö tekemään isoja ratkaisuja, jos mies joisi koko ajan. En tiedä, mitä pitäisi tehdä nyt. Tuntuu, että minä olen jossain… kadoksissa. Petettyjen lupausten hautaamana. Lasten kannalta pitäisi osata toimia oikein.
Meillä on yleisesti ottaen asiat hyvin, ihana koti ja lapset, mies om todella osallistuva isä ja minun sielunkumppanini. En voisi kuvitellakaan sopivampaa puolisoa itselleni, MUTTA… sitten on tämä viinapiru
Miehen mielestä minä ylireagoin ja holhoan. Mitä pahaa siinä on jos ottaa muutaman kaljan, kun lapset on nukkumassa? Mieheni ei ryyppää, hyvä ettei suutu, jos puhun hänen ryyppäämistään. Alkkikset ryyppää. Mies ei ole millään muotoa pahapäinen humalassa, taas yksi piste hänelle. Siis minulla on ongelma, yritän määräillä ja kontrolloida. Jos mies piilottelee pulloja, ongelma olen minä, joka en antaisi hänen “vähän ottaa”.
Olen niin voimaton. Uupunut. Väsynyt tähän kulissielämään.
Yksin.