Tuurijuopon(?) matkassa

Kotikanava
1

Huoh, onneksi löysin tämän sivuston…
Olen vuosien saatossa miettinyt al anoniin menemistä, mutta aina se on vaan jäänyt. Nyt meni (taas) niin vaikeaksi tämä elämä, että jostain piti alkaa etsiä apua. Olen täältä lukenut muutamia ketjuja ja valitettavasti löytänyt niin itseni kuin mieheni monesta niistä. Mutta toisaalta saanut lohtua siitä, ettei tämä ole vain meidän ongelma.

Sen verran meidän taustaa, että olemme yli kolmekymppisiä usean lapsen vanhempia ja yhteiseloa on takana jo reilut kymmenen vuotta. Ennen lapsia menimme yhdessä ja käytin itsekin alkoholia välillä reippaastikin. Sitten alkoi perhe kasvaa ja minulta viinakset jäi, mutta mieheltä ei. Ja siitähän sitä sitten on tullut ongelma. Tai ongelmahan on vain minulla. Miehellä voi joskus olla vähän vaikeuksia lopettaa juominen, mutta mitään ongelmaa ei ole. Miehen juominen on muuttunut vuosien aikana niin, että kertoja on harvemmin, mutta lopettaminen sitäkin vaikeampaa. Ja miehen mielestä on menty parempaan. :open_mouth: Viime viikonloppu meni taas niin eritavalla kuin olin suunnitellut ja toivonut, miehen lauantai-iltana alkanut juopottelu huipentui maanantai-iltana siihen ,että oli lasten edessä päissään. Tästä on itsekin pitänyt tähän asti kiinni, ettei lasten edessä ole kännissä, kun on itse lasisen lapsuuden kokenut. Mutta nyt on sekin raja rikottu :cry: . Mahtava alku uudelle vuodelle. Muutakin sekoilua tapahtui, jotain sentään pystyin estämään, kun olin niin KOHTUUTON ja vaadin tulemaan taksilla kotiin oman auton sijaan(olisin soittanut poliisit). Tuokin on niin käsittämätöntä, että jos tulen autolla kotiin=mitään en ole ottanu, vaikka tosiasiassa olis kännissä kun käki. :unamused:

Mies on taas kerran niin katuvainen ja lupaa jopa raitistua kokonaan! En oikein jaksa uskoa… Niin monet kerrat olen lipunut siihen tuttuun arkeen ja ajatellut, että jospa se tästä, kunnes matto vedetää taaas jalkojen alta. Luottamus on mennyt minun puolelta, mies kyllä luottaa satasella siihen, että minä hoidan lapset ja kodin, kun hän vähän rentoutuu tai nollaa. Ja hoidankin, niin kovasti haluaisin tarjota lapsille turvallisen, normaalin lapsuuden. En vain taida enää jaksaa ja pystyä paikkailemaan iskän mokia. En tiedä pystyisinkö tekemään isoja ratkaisuja, jos mies joisi koko ajan. En tiedä, mitä pitäisi tehdä nyt. Tuntuu, että minä olen jossain… kadoksissa. Petettyjen lupausten hautaamana. Lasten kannalta pitäisi osata toimia oikein.

Meillä on yleisesti ottaen asiat hyvin, ihana koti ja lapset, mies om todella osallistuva isä ja minun sielunkumppanini. En voisi kuvitellakaan sopivampaa puolisoa itselleni, MUTTA… sitten on tämä viinapiru :imp:
Miehen mielestä minä ylireagoin ja holhoan. Mitä pahaa siinä on jos ottaa muutaman kaljan, kun lapset on nukkumassa? Mieheni ei ryyppää, hyvä ettei suutu, jos puhun hänen ryyppäämistään. Alkkikset ryyppää. Mies ei ole millään muotoa pahapäinen humalassa, taas yksi piste hänelle. Siis minulla on ongelma, yritän määräillä ja kontrolloida. Jos mies piilottelee pulloja, ongelma olen minä, joka en antaisi hänen “vähän ottaa”.

Olen niin voimaton. Uupunut. Väsynyt tähän kulissielämään.
Yksin.

2

Hei, ja hyvä, että löysit palstan.

En osaa neuvoa sinua muuten, kuin että kun lopussa mainitsit kulisseista: mieti oletko valmis purkamaan ne? Mieti myös, mitä niiden ylläpito auttaa? (Monesti kulisseja pitää yllä vain siksi, ettei itse kohtaisi sitä todellisuutta, jossa elää.)

Itse olen nyt syksyn aikana paljastanut kahdelle ystävälleni, kuinka paljon mieheni juo. Kumpikaan heistä ei ollut osannut sitä arvata, mutta kumpikaan ei myöskään ole suhtautunut minuun mitenkään sen kummemmin kuin aiemminkaan. Sekä anoppini että oma äitini epäilevät mieheni juovan paljon, sillä hän ei voi olla juomatta edes kyläillellässämme. Viimeksi eilen oma äitini hieman vihjaili minulle eräässä toisessa yhteydessä, kuinka hän ihmettelee, ettei mieheni viitsi huolehtia itsestään paremmin. Tiedän, että olen kaukana kulissien purkamisesta, mutta aloittanut olen, pikkuhiljaa. On myös ollut ihanaa kuulla ystäviltäni ihan rehellinen mielipide tilanteestani.

3

Mieheni isä on myös tuurijuoppo, potenssiin sata(ainakin) verrattuna mieheeni ja miehen veli on känniajelun seurauksena pyörätuolissa. Luulisi näiden esimerkkien saavan vähän ajattelemaan, plus se, ettei halua omien lasten kasvavan viinahuuruisessa kodissa. Mutta ei. Olen yrittänyt kannustaa juttelemaan äitinsä kanssa, että tajuaisi, ettei kukaan yhtäkkiä “ala” alkoholistiksi, vaan tila pahenee salakavalasti. Mutta ei. Kun ei ikävistä asioista puhuta, niin eihän niitä ole olemassakaan. As simple as that.

Mieheni on kiltin ja kunnollisen miehen maineessa. Minä olen suorastaan onnentyttö, kun olen hänet omakseni saanut. Ja niin olenkin. Tosin juuri nyt ei siltä tunnu. Yhdelle yhteiselle ystävälleni kerroin joskus jotain kännisekoiluja, vielä aika lievästä päästä, niin eipä meinannut uskoa todeksi. En sitten edes jaksa alkaa selittämään, että kyllä kuule on totta tämä juttu. Yksi ystävä minulla on, jolle olen kertonut kaiken kaunistelematta, kyllä se helpottaa, mutta kuitenkin on koko ajan olo, ettei toisella ole hajuakaan, mistä puhun.

Reilu vuosi sitten mies teki kaikkien aikojen törkeimmän temppunsa ja sen jälkiseurauksena oli sitten puoli vuotta ilman yhtäkään olutta. Eli todisti minulle, että voi helposti olla PUOLI VUOTTA juomatta. Sopivasti tämä puoli vuotta päättyi viikon kestävään matkaan kavereitten kanssa. Siellä varmaan otettiin hukattu aika takaisin… No, se tapahtui poissa kotoa, onneksi. Tämä emämunaus kaihertaa minua edelleen paljon, asia jäi silloin selvittämättä kunnolla kun en ollut oikein kunnossa itse. Mutta jos nyt otan asian esille(tai jonkun muun ikävän episodin, jotka kaikki tulevat mieleen, kun TAAS kävi näin…), niin miehen mielestä vanhoja ei pidä muistella. Miksi pitää märehtiä tapahtuneita asioita, eletään nyt vaan tätä päivää, kunnes taas…

Ajatukset pyörii päässä ja niissä toistuu kaksi sanaa: JOS ja MIKSI?

4

Hei,

Tervetuloa palstalle! Täällä on ihmisiä, jotka tosiaankin tietävät mitä tarkoitat. Kukaan ei vähättele, ja kaikki uskovat että asiat ovat juuri niin huonosti kuin sanot. Tai oikeastaan vielä huonommin.

Alkoholismi on sairaus, näin uskon. Se on ilmeisesti osittain perinnöllinen, ja osittain riippuu ympäristötekijöistä. Kun kysyt tuossa, miksi miehesi ei halua saada juomistaan kuriin vaikka veljensä on pyörätuolissa jne, niin juuri tuo sairaus on nähdäkseni se syy. Alkoholistilla ei ole sairauden tunnetta. Se, että pystyy olemaan puolivuotta juomatta ja sitten jatkaa samaan malliin kuin ennenkin ei todista sitä etteikö ihminen olisi alkoholisti, pikemminkin päin vastoin.

Ne kulissit… meillä kaikillahan ne on olleet. Alkoholisteista sanotaan usein, että alkoholistin raitistuminen on hänestä itsestään kiinni, ja että alkoholisti on valmis hakeutumaan hoitoon vasta sitten kun hänen oma, henkilökohtainen pohjansa on saavutettu. Valitettavasti läheisten kanssa asia on mielestäni tismalleen samalla tavalla. Läheiset pitävät kulisseja yllä viimeiseen asti, siinä toivossa että asiat eivät sittenkään olisi niin huonosti kuin ne näyttävät olevan. Se, että olet jo puhunut asiasta muille on ensimmäinen askel. Jatka sillä tiellä. Juominen ei ole sinun syytäsi. Parasta mitä voit miehellesi tehdä on lakata häntä paapomasta, ja kulissien ylläpitäminen on juurikin sitä.

Mielestäni parasta, mitä voit itsellesi tehdä, on ottaa selvää alkoholismista sairautena. Siitä kertoo mm. Lars Söderlingin kirja Alkoholismin Aakkoset, sekä netissä mm. hoitolaitosten sivut.

  • Ellis
5

Hei!
tervetuloa palstalle. Miulla on paljonkin kokemuksia alkoholisteista perheenjäseninä.
Olen etsinyt ja löytänyt paljon apua itselleni ja alkanut nähdä, mikä on mun vastuullani ja mikä muiden. Minusta tää asia on avauksessakin:

“minä hoidan lapset ja kodin, kun hän vähän rentoutuu tai nollaa. Ja hoidankin, niin kovasti haluaisin tarjota lapsille turvallisen, normaalin lapsuuden. En vain taida enää jaksaa ja pystyä paikkailemaan iskän mokia.”

Alkoholisti juo ainakin niin kauan kuin voi tehdä sen ilman että siitä näyttää olevan mitään haittaa. Ja ei näytä kun ympäristön ihmiset ehtimiseen paikkailee mokat pois. Syyt on hyviä: jos ei paikkaa, menee työ, asunto, rahat, lasten luottamus ja joskus henkikin.

Surkeeta. Ja mitä nopeemmin tuon tiedostaa, sitä vähemmän vahinkoa alkkis ehtii tehdä itselle. Mutta vaikeetahan se on, en muuta sano. Paljon helpompaa on uskoa ja antaa puhua itsensä ympäri. Alkkis valehtelee itselleenkin ja suuttuu, jos totuus uhkaa tulla ilmi. Mutta sinä olet jo alkanut havahtua, ja se on oikeesti hyvä asia.

6

Kiitokset viesteistä ihmissusi, ellis ja herbina! :slight_smile:

Olen jonkin aikaa miettinyt omaa rooliani tässä kuviossa ja alkanut ymmärtää, että minä tosiaan “hyväksymällä” miehen juomisen myös mahdollistan sen. Olen miettinyt appivanhempieni tilannetta ja ihmetellyt heidän tapaansa käsitellä apen juomista. Kun appi juo, anoppi on kuin viulunkieli, mutta sitten kun putki loppuu, niin kaikki on hiljaa ja tyytyväisiä. Ja tätä on jatkunut kymmeniä vuosia. Niin helposti ajattelen, että minä en tollasta kattelis ja luuleeko mieheni, että minä olen kuin äitinsä. Kuitenkin meidän oma tilanne menee koko ajan samaan suuntaan. :frowning: Nyt kuitenkin tuntuu, että joku raja on tullut vastaan ja on pakko yrittää tehdä jotain. Vaikka toisaalta yöllä kun ajtukset pyörii päässä, haluais vaan unohtaa, muuttua tunnottomaksi, turtua…

Tiedän, että mies on nyt jonkun aikaa juomatta. Voi olla pitkäänkin. Mutta en usko täysraittiuteen. Enkä usko kohtuukäyttöön. Mies ei vaan pysty tätä itselleen myöntämään. En usko, että ilman ulkopuolista apua mieheni tajuaa tilaansa.

7

Minä olen ollut naimisissa kohta 30 vuotta juopon miehen kanssa. Meilläkin on niin, että kun mies ryyppää, minä olen kireä. Koitan kuitenkin päästä näistä putkista yli jotenkin miellyttävämmin, koitan olla kotona mahdollisimman vähän. Onneksi lapset ovat jo aikuisia!

Olen miettinyt, että onko tässä juopon kanssa vaikeinta arvaamattomuus: koskaan ei tiedä koska putki alkaa tai päättyy. Ei voi suunnitella matkoja, vieraita tai vierailuja tai oikeastaan mitään. Kaikki tässä elämässä menee juomisen ehdoilla. Uusin putki alkoi eilen, saa nähdä koska loppuu. Kaikki hommat on kesken: remontti on kesken ja auto rikki. Yleensä putket kestää vähintään kolme viikkoa, pisin on muistaakseni 10kk. Putket tulevat aina vain useammin ja kestävät pidempään.

Mieheni terveys on alkanut vähän reistailemaan, mutta terveyssisar sanoi hänelle, ettei alkoholilla ole vaikutusta hänen terveyteensä.

Joskus aina mielen ollessa todella matalalla, ajattelen, että en minä kyllä mielestäni tällaista elämää ole ansainnut. Edellinen raittius kesti kaksi viikkoa.

8

Tommosta sen oli munkin vanhemmilla, ja pitkään. Itsellekin on enimmäkseen noita alkon kanssa läträäviä tarjolla ollut. Nykyinen mies aika pitkään siinnitteli, mutta pelkään että senkin listalla bisselle meno alkaa ohittaa illan mun kanssa. Yleensä oon lopettanut suhteen kun tietty raja ylittyy. Hoijaa, ei jaksais enää tätä kuvioo.

9

Viime yönä heräsin kilahdukseen kylkeä kääntäessä ja vähän aikaa ihmettelin mikä se oli. Sitten näin kihla- ja vihkisormukset lattialla eli olin ottanut unissani ne pois sormesta. En muista mitään unta nähneeni, lienenkö kuitenkin unissani tehnyt eroa miehestä…
Viime kuukausina miehen juopottelu on kyllä tullut uniini, jos on tiedossa joku kostea illanvietto tmv., niin taatusti nään painajaista aiheesta. :angry:

10

Jotenkin mää kun luen näitä kirjotuksia, niin totean joka kerta että kyllä me ns. ei juovat osapuolet ollaan kilttejä. Miten jos kääntäis asian toisin päin. Voitasko me tehä nuita juttuja sille ns. terveelle osapuolelle. Miten me venytään ja vanutaan, sovitellaan, avustetaan,lista on loputon. Ja kaikkein pahinta vielä vaietaan asiasta. Koska asiathan on hyvin kuitenkin ajoittain, vai onko.

Mikä saa meidät pysymään näissä tilanteissa joita itse emme voisi KOSKAAN toiselle tehdä. Syyllistämme itseämme pienimmästäkin. Lopulta ehkä uskommekin että vikahan onkin minussa. Jopa saattaa ajatella että jos olisin jonkunlainen muullainen niin ehkä näin ei olisi.

Niin ja yhteiskunta. Täällä onneksi kukaan ei moralisoi. Mutta kyllä se vaan on niin että HYVIN monet ihmiset moralisoivat. Muistan aina kun sain tietää erään auttajani miehen olevan alkoholisti niin ajattelin että voi hyvä luoja , miten voi noin fiksu ihminen voi sellaista katsella,eli siis moralisoin,kunnes huomasi itsekin olevan samassa tilanteessa.

Ja tiedättekö kuinka usein olen ajatellut omalla kohdallani, että nooh tämä on pientä verrattuna vaikkapa siihen että asuisin vaikkapa Eritreassa paskamajassa, että minullahan on kaikki siihen verrattuna hyvin,ja kummasti se helpottaa. Ja ajatus että jollakin voi mennä vielä huonommin,jne,kyllähän syitä löytyy.

Ne on ne naapurit, sukulaiset, ystävät, työkaverit, kaupan kassat,ne on ne ajatukset siitä että mitä minusta ajatellaan jos tämä tulee ilmi. Sannotaan kuitenkin että ero on aina molempien syy. Ja kuinka pahalta sellainen ajatus tuntuukaan. Kuten eräskin entinen ystäväni, kun erosin narskustani tokaisi. Syy on kyllä molemmissa. Ja voi sitä tuskan määrää mitä se aiheutti. Lause suorastaan syöpyi mieleeni. Sen koommin en ole siihen ystävään oikeastaan yhteyttä ottanut,

Minä ainakin ajattelen tulevaisuudestani niin, että nyt on tarpeeksi läpikäyty näitä vaurioituneita ns. valioyksilöitä ,ja tällä minun magnetismillani on korkeintaan löydettävissä uusi retku rinnalle, niin aloitan jatkossa elämän yksin lasten kanssa. Koiraa olen haaveillut useamman vuoden ja perjantaina meille nyt sellainen tulee.

Ja tiedättekö mitä enemmän tutustun ihmisiin sitä enemmän luultavimminkin tulen rakastamaan koiraani. :smiley:

11

Hei,
Eräs meidän läheisten ongelmista on se, että jatkuvasti mietimme, mitä naapurit ja muut ihmiset ajattelevat meistä ja meidän tilanteestamme. Tosiasia kuitenkin on, etteivät he juurikaan ajattele meitä. Emmehän mekään ajattele muiden kurjaa elämää. Olenko väärässä? Myöntääkö joku mässäilevänsä toisten onnettomuudella tai pahalla ajatuksella seurailevansa naapurien elämä? Luultavasti jokaisella on ihan tarpeeksi tekemistä omassa elämässään.
Saavutin merkittävän vaiheen toipumisessani, kun lakkasin miettimästä, mitä muut ajattelevat. Tuollainen väärä ajattelutapa on aikoinaan kääntänyt koko elämäni epätyydyttävään suuntaan. Mennyttä ei voi muuttaa, mutta tänään elämäni suuntaan ei vaikuta se, mitä luulen muiden minusta ajattelevan.

12

Pattitilanne.
Meillä mennään niinkuin ennenkin. Ollaan juteltu miehen kanssa ja hän on NYT päättänyt, ettei juo enää kotona ollenkaan. Joskus harvoin voi käydä jossain saunaillassa tai synttäreillä tai muussa menossa. Ei halua lapsille omaa kohtaloaan. On lueskellut netistä jotain sivustoja ja sanoo ajatuksia heränneen. Mutta ei sen kummempaa apua koe tarvitsevansa ja täysraittiuslupaus on muuttunut siihen, että joskus voi ottaa. Ongelma on nyt siinä, että vaikka lupaisi raitistua kokonaan, ei se olisi uskottavaa. Ja tähän joskus ottamiseen liittyy niitä ongelmia, mitä uskon, että tulee esiintymään tulevaisuudessakin. Eli niin kauan kun mieheni ei myönnä asioiden oikeaa laitaa itselleen, meidän tilanne jatkuu ennallaan. Mies on sitä mieltä, että jos ei ylitä tiettyä rajaa ryypätessään, niin kärsii krapulan tavisten tapaan eikä mitään ylilyöntejä tapahdu. :unamused: Minä olen sitä mieltä, että jos alkaa juopotella, niin hän ei sitä rajaa tunnista vaan juo aina kaksinkäsin kunnon känniin itsensä ja siitä on helppo jatkaa seuraavana päivänä.

Voisin kyllä kestää “normaalit” saunaillat yms. silloin tällöin, mutta kun vuosia on nähty, että 2/3 näistä illoista jatkuu vähintäänkin seuraavaan päivään, niin en enää jaksaisi. Miehellä liittyy lähes aina näihin ryyppypäiviin myös esim. autoilua promilleissa, työstä poissaoloja tai raha-asioiden sotkemista. Olen yrittänyt saada tajuamaan tuotakin epämääräisessä tilassa autoilua, että mitä kamalaa siitä voi seurata viattomille ihmisille, mutta ei se vaan näytä menevän perille.

On niin hämmentävää ja ahdistavaa, kun muuten niin hyvä ja ihana puoliso muuttuu aika ajoin aivan toisenlaiseksi. Ihan tunnistamattomaksi. Ja miten oma suhtautuminen häneen muuttuu tilanteen mukaan.

Olen nyt kuitenkin ottanut sen linjan, etten peittele tätä asiaa muilta. Vaikka tulee sellainenkin ajatus, että mitä minusta ajatellaan, kun “hyväksyn” tämän touhun ja altistan lapset tällaiselle. En tiedä. Olen kuitenkin ehkä alkanut jo ajatella vähän itsekkäästi ja ehkä se lopulta johtaa johonkin.

13

Miehesi saattaa lupauksillaan jotain vaikka tarkoittaakin. Mutta kahden kaljan jälkeen hän ei enää omasta juomisestaan kykene päättämään. Rattijuopumukset viimeistään viittaavat siihen, että juomisesta on kontrolli kadonnut. Itse en ole koskaan moista hyväksynyt, enkä tarkoituksella tehnyt, mutta vuosi sitten aamukahdeksalta työmatkalla oli edessä puhallusratsia. Omasta mielestäni olin selvinpäin ja ajokuntoinen, mutta poliisisedän mittari sanoi 0,8 promillea.
Tuon jälkeen olin puolisen vuotta ottamatta pisaraakaan, kunnes tuli tuommoinen normaali saunailta tms, missä nyt yhden tai kaksi kaljaa voi ottaa… … mutta näinhän se juopon ajatus sitten menee, että koska viime lauantaina pystyin ottamaan pari kaljaa ongelmitta, niin miksi ei tänäkin lauantaina… ja siitä se sitten lähtee.

Koska miehesi on vielä muuten hyvä ja ihana, niin peli ei ole ihan vielä menetetty, jos hän ymmärtää tehdä asialle jotain tänään. Yhteys (työ)terveysasemalle tms ja sieltä jelppiä juomisen saamiseksi kuriin.
Muussa tapauksessa jonkun ajan päästä käy niin, että miehesi pysyy tuommoisena, mutta lakkaa mielestäsi olemasta hyvä ja ihana. Sen jälkeen ei enää voi “tehdä” tai “olla tekemättä” mitään tilanteen korjaamiseksi. Siinä vaiheessa yhteistä on sinun lapsesi ( kyllä, he ovat siinä vaiheessa sinun, eikä nurkissa luuhaavan juopporentun), asuntolaina, molemminpuoleinen masennus, loputon selibaatti, sinun kirjoituksesi täällä (kertovat miehestäsi) ja miehesi tölkkipinot autotallissa (täysinäiset ovat hänen, tyhjät sinun).

Ei ole kivaa kellään.

14

Muutos ei tapahdu valitettavasti ihan niin nopeasti kuin me läheiset suotaisiin. Siitä, kun mieheni ääneen tunnusti, että ehkä jonkumoinen alkoholiongelma voi olla, meni neljä kuukautta ennen kuinhän meni AA:han ja noin vuosi ennen kuin hän lopulta lähti Lapualle hoitoon.

Tämä voisi olla minun suustani, itseasiassa juuri äsken kirjoitin jonnekin jotain vastaavaa. Nopsasti on kiteyttänyt asian hienosti! Ja meillä molemmilla taitaa olla se yhteinen auttaja, eli Al-Anon.

Jotenkin se helpottaa, kun tajuaa että toinen on sairas, ja sen kaikki lupaukset on yhtä sairaita, niin ei enää odotakaan ihmeitä. Sitten voi alkaa keskittymään siihen, miten itse voi. Se on jo aikamoinen suunnanmuutos, kun on kauan keskittynyt siihen miten Alkoholisti voi, ja mitä Alkoholisti tekee. Pitääkin oppia ajattelemaan omia tekojaan, ja etenkin niitä tekemättäjättämisiään.

Minäkään en kannata tuota toisten puolesta ajattelemista. Olen sitä paljon itsekin harrastanut, mutta näyttää siltä että siitä tavasta poisoppiminen on alkanut. Täytyy sanoa, että elämä tuntuu paljon kevyemmältä!

Hiljaa hyvää tulee, eikös ne sano niin AA:ssakin. Kun mies kokeileen aikansa tuota tyyliä juoda, niin kyllä se jossain vaiheessa huomaa ettei se(kään) toimi.

Voimia sitä odotellessa toivottaa
Ellis

Ps. Oman alkoholistini herääminen ei tapahtunut silkkihansikkain, vaan käyttämällä isompaa vasaraa:

  • AA:han menoa siivitti kotiintulemiskielto: kotiin ei ollut tulemista ennen kuin käy AA:ssa.
  • Lapualle menoa siivitti asumuseroilmoitukseni: Mies vastasi siihen lähtemällä hoitoon.
    Valitettavasti nämäkään konstit ei aina toimi, mutta sitten ainakin asuu ilman Alkoholistia.
15

Ajattelin päivittää meidän kuulumisia ja omia ajatuksia, jos vaan saan mitään järjellistä aikaiseksi…
Meille kuuluu periaatteessa hyvää, eletään normaalia lapsiperheen arkea ja iloitaan kesästä ja lomasta. :smiley:
Mutta pieniä säröjä tähän onneen tuo edelleen kuningas alkoholi :confused: Mieheni oli vuodenvaihteen töppäilyn jälkeen muutaman kuukauden kokonaan juomatta ja sen jälkeen on ottanut saunakaljoja ja muutaman kerran vähän enempi. Ei kuitenkaan mitään örvelökännejä. Mies on myöskin tutustunut tähän sivustoon ja muutenkin sanoo miettineensä asioita kunnolla. Hän on siis sitä mieltä, että ei aio enää koskaan palata entiseen tapaan juoda, voi ottaa kaljan silloin toisen tällöin ja voi olla jopa humalassa, mutta ei enää housuunkusemiskunnossa. Mitään ulkopuolista apua hän ei tarvitse omasta mielestään. Eli siis kaikki kunnossa. :slight_smile:
Paitsi, että minulla on edelleen ongelma…
Tähän asti kaikki on mennyt samalla kaavalla kuin ennenkin isomman töppäyksen jälkeen, erona on ehkä kuitenki se, että mies todella on nyt miettinyt asioita ja yrittää tosissaan. Minusta silti tuntuu, että asioiden oikean laidan tunnustaminen on vieläkin kesken. Koska tällä kokemuksella mikä minulla on meidän yhteiselon ajalta, olen sitä mieltä, että miehestäni ei ole kohtuukäyttäjäksi. Isompi repsahdus tulee ennemmin tai myöhemmin. Nyt kun taas on yritetty rakentaa niin moneen kertaan menetettyä luottamusta, olen sanonut miehelleni, että jos on tosissaan, niin pelataan sitten avoimin kortein. Miehelle tuntuu olevan vaikea ymmärtää, ettei se luottamus palaa hetkessä ja että sanoilla ei ole mitään sijaa siinä asiassa. Teot on ne mitkä merkkaa. Tämän puolen vuoden aikana on ollut pieniä juttuja, jotka nakertaa sitä heiveröistä uskoa(tai toivoa), että asiat olisivat nyt menossa toisin. Miehen mielestä ne ovat mitättömiä pikkuasioita, minulle niistä taas tulee mieleen menneet vuodet…
Mies ei liiemmin halua jutella näistä asioista, on sitä mieltä, että menneitä ei parane muistella, eletään tätä päivää ja nythän kaikki on mennyt hyvin. Ja kun ärsyyntyy minun puheisiin, sanoo, että minulle ei näköjään riitä mikään! Enkä ole tukenut ja kehunut häntä tästä hyvin menneestä vuodesta.
Olen vaan niin umpikyllästynyt näkemään mieheni yhtään ottaneena, inhoan oluen hajua ja sitä ilmettä mikä miehen naamalle tulee kahden kaljan jälkeen.
Vaikeita asioita :confused:

16

^Tutulta kuulostaa.

Mun eksä veti herneet nenukkiin siitä, että mä vielä kehtasin vaatia enemmän, kuin sitä, että hän tapaa mua ainoastaan selvin päin. Kun hänellä ei ollut kämppää, niin oli ilmeisesti kohtuutonta vaatia raittiutta.

Meilläkään ei pelattu rehellistä peliä sen alkosta luopumisen suhteen, joten bänks meni toisen kerran. Vähemmän kyllä pelissä täällä, pelkkä suhde, ei yhteistä kämppää eikä lapsia.

17

Ymmärrän hyvin miltä sinusta tuntuu. Minusta tuntui että meinasin tulla hulluksi, kun Mies “harjoiteli kohtuukäyttöä”. Toisaalta, jos mies on pystynyt kohtuukäyttöön ja yrittää ratkaista ongelmaa, niin kyllä hän mielestäni kehut ansaitsee.

Se, ettei asioista keskustella, on minusta sama asia kuin että ne lakaistaan maton alle. Asioista keskusteleminen on eri asia kuin vanhoilla asioilla syyttäminen tai riidan haastaminen. Jotenkinhan tällaiset vaikeat asiat pitäisi käydä läpi, että molemmat saisivat kertoa omat mielipiteensä ja asia kasitellä asioina. Sen jälkeen niihin voidaan edelleen palata tarvittaessa rakentavassa hengessä, mutta niitä ei enää kumpikaan saa käyttää lyömäaseena. Kun asiaan liittyy paljon tunnetta, niin voi olla todella vaikea puhua rakentavasti ilman ulkopuolista, joka voi ohjata keskustelua tarvittaessa.

18

Pää on taas ihan sekaisin…

En tiedä onko se ongelma todellakin vain minulla eikä miehelläni. Eikö minulle riitä tosiaankaan mikään? Tuntuu, etten saa omia tuntemuksiani kerrottua miehelle niin, että hän ymmärtäisi todella miltä minusta tuntuu. Jos yritän avata keskustelua aiheesta, miehen reaktio on yleensä: Mitä nyt vielä? Minusta tuntuu, että tarvitsisimme todellakin ulkopuolisen tahon avuksi toistemme ymmärtämiseen, mutta mies ei tunnu ajattelevan samoin.

Merkit on ilmassa, että paluu entiseen on edessä. Ennemmin tai myöhemmin… Jotenkin vaan taas hölmönä kuvittelin, että jotain olisi ajatustasolla tapahtunut, mutta eipä näin taida kuitenkaan olla. :frowning:

Lueskelin Elliksen omaa ketjua ja siellä alkupäässä oli niin paljon tuttua. Minun mielestä ja miehenikin mielestä meillä on hyvä elämä, ihana koti, kolme ihanaa tervettä lasta, miehellä hyvä työpaikka ja syksyllä mielenkiintoinen täydennyskoulutus edessä. Miksi tähän kuvioon pitää kuulua sitten alkoholi?

Tätä olen miettinyt… Mieheni on sitä mieltä, että hän on niitä harvoja, jotka pystyvät muuttamaan ongelmallisen juomisen kohtuukäytöksi. Ihan vain päättämällä niin.

???

19

Alkoholismista kun puhutaan, niin sekä juovalla alkoholistilla että läheisellä tuntuu usein olevan se käsitys, että juuri se meidän tilanne on erityislaatuinen ja harvinainenkin, ja ettei siihen jotenkin päde samat säännöt kuin muiden tilanteisiin, niin tutulta kuin ne kuulostavatkin. En tiedä, osaanko selittää… siis Alkoholisti uskoo, että “minä kyllä pystyn pitämään juomiseni kontrollissa toisin kuin ne alkoholistit”, ja läheinen taas ehkä haluaa uskoa,että tilanne ei kuitenkaan olisi siinä pisteessä, että puoliso on alkoholisti. Vaikka siis läheinen ajattelee ja ehkä sanookin, että puoliso varmaan on alkoholisti, niin hän ei kuitenkaan oikein usko siihen.

Mikäli esimerkiksi sinä uskoisit, sinulla tuskin olisi ajatuksia siitä, että olet kohtuuton. Ainakin oma elämäni oli jälkeenpäin ajateltuna kaikkea muuta kuin kohtuullista. En vieläkään oikein ymmärrä, miten se ajautuikin sellaiseksi.

Kun kuvasin yllä tuota vanhoista asioista keskustelua, niin se olli tarkoitettu lähinnä teoreettiseksi pohdinnaksi. Mikäli puoliso on alkoholisti, niin on häviävänpieni todennäköisyys että hän suostuu tai pystyy omasta alkoholinkäytöstään tai alkoholismistaa keskustelemaan. Minun käsitykseni mukaan tämä johtuu siitä, ettei hän itsekään tiedä eikä ymmärrä omaa tilaansa. Tätä sanotaan kieltämiseksi.

20

Olen ollut aikeissa kirjoittaa tänne lähinnä omista tuntemuksistani, mutta en vain ole saanut aikaiseksi… Enkä tänne taida enää kirjoittaakkaan, kun tänään sain niin pilkallisen huomautuksen tänne kirjoittelusta :cry: Olen tiennyt, että mieheni käy plinkissä, mutta ajattelin, että olisi lueskellut vain noita käyttäjäpuolen keskusteluja, mutta näköjään on löytänyt minunkin kirjoitukset.

Tänään on ollut paska päivä :cry: