Maailmalla istuu vankiloissa elinkautista ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen paljonkin ihmisiä täysin raittiina, vaikka vankiloissa liikkuukin huumeita, huumaavia lääkkeitä ja alkoholia (pruno). Ja niillä ei varmaan ole elämässä paljon sisältöä jos joutuu istuu yksin sellissä 24h vuorokaudessa ja ehkä pari kertaa viikossa tunti ulkoilua (mahdollisesti häkissä).
Jotkut ihmiset ei vaan tykkää päihdyttää itseään.
" ei varmaan ole elämässä paljon sisältöä jos joutuu istuu yksin sellissä 24h vuorokaudessa ja ehkä pari kertaa viikossa tunti ulkoilua (mahdollisesti häkissä)."
Yksityisselli on USA:ssa ylellisyyttä, joka suodaan kuolemaantuomituille ja korkean turvatason vankiloissa. USA:ssa paras ja kallein vankila menee tässä järjestyksessä: liittovaltio, osavaltio, yksityinen firma - ei väliä kuka saadaan yksityiseen linnaan, kunhan saadaan käyttöaste ylös yksityisellä. Huumeiden käyttöä rajoittavat se, että käytöstä voi saada monta vuotta lisää istuttavaa sekä korkeat hinnat - esim. savukkeen hinta (yleensä tupakointi on kielletty) on $ 20/kappale. ADX Florencessa saa polttaa ja sellissä on pieni mustavalkoinen tv, josta tulee opetusohjelmia. USA;ssa kotiutus vankilasta voi olla sitä, että kotiutusraha on kymmeniä dollareita, jolla saa bussilipun lähimpään kaupunkiin, yhden yöpymisen motellissa ja pullon viinaa → päihteiden käyttö voi tuntua äkkiä houkuttelevalta vaihtoehdolta.
En tarkottanu yhden ihmisen selliä vaan eristysselliä, eli solitary confinement.
mm. Charles Manson on istunut yli 40 vuotta täysin eristettynä.
Helpottavaa kuulla noiden oireiden olevan yleisiä juomisen loputtua. Olen ollut huolissaan onko vuosia sitten kärsitty masennus palaamassa takaisin, kun eksistentiaalinen depis tulee välillä kuin tyhjästä ja vetää mukanaan kaiken merkityksen.
Onneksi noi jaksot ei kestä tolkuttoman kauaa ja taitavat olla harvenemaan päin muutenkin.
Mikäs lissua riepoo?
Olisiko parempi, jos kukaan ei edes yrittäisi?
Ja mitä lopettamiseen tulee, se on niin iso juttu että ehkäpä joku haluaa ensin kokeilla vähentämistä.
En tajua, miksi kylvät negatiivista asennettasi ympäriinsä. Ja jos kerran itse olet jo “raitis”, kannattaisko etsiä joku toinen keskustelupalsta tai perustaa blogi? Täällä et auta ketään.
Ei rievo mikään. Mutta oletkos kuullut sen “se koira älähtää johon kalikka kalahtaa”. Olen muuten erittäin positiivinen ihminen vaikka se sinulla vaikea onkin ymmärtää. Päähän silittely ei vaan auta. Tsori. Ja ihanaa selvän raitista elämää js kesää kaikille!
Mulla ihan sama juttu. Oma haave ja oma päätös, ja valitettavasti eilen takapakkia, mutta jatkan valitsemallani tiellä eli yritän kovasti raitistua. Mulla on selvä kuva siitä, millaista elämää haluan viettää ja sitä kohti haluan mennä edelleenkin. Luvata en voi muuta kuin yrittää parhaani, oli se paras milloin enemmän, milloin vähän vähemmän. Oikeastaan vasta nyt alan tajuta tätä hommaa vähän enemmän, kun ihan kuin kauko-ohjattuna sorruin juomaan… Mutta pidän raittiuden haaveesta kiinni.
Jospa sinä DISPO sen sijaan etsisit sellaisen palstan jolla voit kertoa kuinka tykkäätkään juoda ja paljon. Ja sitten juot kylliksesi. Eikö ois kiva. Me lopettajat ei ole se palsta.
No kuinka kauan pitää olla kuivilla, että on jo “selvillä vesillä”, että on epätodennäköistä, että alkaa juomaan uudestaan?1v, 3v, 5v, 10v? Kaikillehan se on henkilökohtaista, mutta noin yleensäottaen.
Ja varmasti täälläkin on paljon kirjottajia jotka on ollu vuosia täysin raittiina ja alkaneet juomaan uudestaan.
Ja riippuu tietenkin kuinka pahasti on alkoholisoitunut. Jos on sillan alla pirtua juova myöhäisvaiheen alkoholisti, todennäköisyydet raitistumiseen on lähes olemattomat.
Veikkaan (olettaen että on alkoholisti kuten useimmat täällä) ettei koskaan. Valitettavasti. Mutta 3 vuotta olis itselle se eka oikein rapsakka etappi 
No ite taas veikkaan, että aika epätodennäköistä, että alkaa juomaan jos on ollu 10v juomatta. Kyllähän niinkin tietysti monille alkoholisteille käy, mutta epätodennäköistä.
Jos jokin ei oo todennäköistä, niin sitten se on epätodennäköistä 
Toisaalta, jos joku sellaisen rajan määrittäisi, jonka jälkeen retkahtaminen olisi hyvin epätodennäköistä, voisi olla todennäköistä, että juuri tuon ajan jälkeen alkaisi retkahduksia tapahtua. ‘Koska jossain luki, ettei enää retkahda’… 
Kotikanavalla kirjoittelee puoliso, jonka mies ratkesi 9 vuoden jälkeen…
Alkoholisti on alkoholisti hamaan maailman tappiin, eikö olisi vaan helpointa elää se tosiasian kanssa? Onko viina oikesti tuonut teidän elämään niin paljon hyvää, että se on elämään pakko saada takaisin?? Eikö vaan olisi helpointa lopettaa kokonaan?
Olisi, olisi kyllä ihan varmasti!
Mutta oman kokemukseni mukaan sitä on vaan niin käsittämättömän taitava, jos ei muussa, niin ainakin ajautumaan retkahdusspiraaliin, ensin reunalle, sitten yksi varomaton liike imaisee keskiöön. Puhun nyt todella tuoreesta kokemuksesta ja täytyy sanoa, että eilen ei kai oikein mikään olisi saanut minua pysähtymään. Tilaisuuksia oli vielä jarruttaa, mutta ei sitä vaan halunnut ja kyllä se oli hyvin järjestelmällisen suunniteltua toimintaa alusta loppuun 
Eikä viina ole koskaan tuonut muuta kuin murhetta, ahdistusta, masennusta, pelkoa, häpeää jne.
Ei sitä osaa millään järjellä selittää, miksi sitä sitten retkahti, kun tuo kaikki oli tiedossa.
Kolme vuotta on ihan hyvä alku. Siinä ajassa kutakuinkiin oppii elämään raittiina. Seitsemän vuoden tietämillä riski joutua uudelleen alkoholiongelmiin ei ole sen suurempi kuin niilläkään, jotka eivät ole koskaan olleetkaan ongelmissa päihteiden kanssa. Tarkoittanee noin 20%.
Sen verran vielä tuohon avauksen teemaan, että neljään kuukauteen asti tauot kahden putken välillä ovat aivan normaalia tuurijuoppoutta. On vähän itsepetosta kuvitella kyseessä olleen lopettamisyritys. Kutakuinkin tuonne neljään kuukauteen asti kantaa pelko seuraavasta krapulasta, mutta niilla tietämin juomisen halu sitten voittaa sen krapulan pelon.
Raittiutta pitää haluta raittiuden itsensä takia. Muuten ei oikein viinanhimoa pääse karkuun.
Jos tää on turhien lupausten palsta, niin kuinka moni prosentti alkoholisteista yleensäkkin parantuu alkoholismista tai lopettaa juomisen vaikka +10v esimerkiksi vaikka AA:ssa tai jossain muussa vastaavassa?
Sanotaan, että pitää olla niin alkoholisoitunut, että on jo krapulassa pelkotiloja, ahdistusta ja muuta henkistä krapulaa, juo välillä putkia ja juo yksinkin jne… semmonen keskivaiheen alkoholisti.
Ittellä ei oo mitään aavistustakaan, mutta veikkaisin, että ehkä 10%?
Onnistumisen todennaköisyyteen vaikuttaa aika paljon se missä mallissa elämä muuten on. Tosinsanoen työpaikka, oma asunto ja perhe ovat asioita, jotka auttavat raitistumisessa. Joku raitistuu kerralla ja joku toinen joutuu iteroimaan. Jonkinlainen haarukka liikkuu 10% ja 30% välillä.
Nuo prosentit eivät kuitenkaan ole arpajaisia, vaan voittavat arvat jaetaan niiden kesken, jotka haluavat raittiutta eniten ja ovat myös halukkaita sen eteen tekemään työtä.
king2 kirjoitti
Suomen AA:n piirissä on noin kaksi ja puoli tuhatta 10 vuotta tai enemmän yhtäjaksoisti raittiina ollutta. He ovat siis ilmoittaneet vuotensa Tiedotuksia-lehteen. Lisäksi on epämääräinen joukko sellaisia, jotka ovat raitistuneet, mutta ovat irrottautuneet toveriseurasta.
Prosenttiluku on mielestäni selvästi yli 20. Kaikki heistä eivät suinkaan ole raitistuneet ensiyrittämällä.
Smokki ja Sikari kirjoitti
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Mutta eikös se ole niin, että alkoholistilla yksi ainoa ryyppy erottaa hänet alkoholiongelmasta, vaikka raittiutta olisi takana jo 17 vuotta. Näin ainakin alkoholistien piirissä yleisesti uskotaan. Riski on siis jollain tapaa läsnä aina, ottaen huomioon miten näkyvästi alkoholia on esillä yhteiskunnassamme, halusimme tai emme.
Ihminen jolla ei mitään päihdeongelmaa koskaan ole ollutkaan, tuskin ajautuu ongelmiin ihan yhtä pikaisessa silmänräpäyksessä. Vaikka yksilöllistähän se ongelman kehittymisen nopeuskin on.
Ihminen jolla ei koskaan ole ollut päihdeongelmaa, tuskin myöskään tuntee tarvetta käydä AA:ssa ikään kuin “varmuuden vuoksi”, toisin kuin jotkut useita vuosiakin raittiina olleet alkoholistit.
Mutta kyllähän aika vaikuttaa retkahdusriskin pienemiseen kiistattomasti. Jostain taisin lukea, että vasta kolmen vuoden raittiuden jälkeen retkahdusriski pienenee huomattavasti. Pahimmillaan riski on ensimmäisen vuoden aikana.
Jossain Myllyhoidossa tai minnesota-hoidossa oli joskus rajana 3 vuoden raittius, että saattoi päästä sinne päihdeterapeutiksi. (ei suojattu ammattinimike, ei vaadi oikeaa terapeutin koulutusta). Myllyssä rajaa laskettiin tosin jossain vaiheessa kahteen vuoteen.
Mutta hitsi, sekin on niin yksilöllistä, jos ajatellaan ylipäätään toipumista ja eheytymistä. Joku on ensimmäisen vuoden aikana jo saanut hyvän elämän alkuun, on alkanut kasvaa ihmisenä ja olla avuksi paitsi itselleen, myös muille. Joku toinen puolestaan kipuilee ja oikuttelee vuosien jälkeenkin.
Paljon on kiinni yksilön omakohtaisista voimavaroista, ja olosuhteistakin.
Onneksi on muistissa vielä se kuinka lupasin etten ensi viikonloppuna juo, vaikka siitä onkin jo aikaa kulunut kun viimeksi niin lupasin.
ja lupasin lapsilleni. Lupasimme mieheni kanssa toisillemme että emme käy alkossa tällä viikolla, mutta kuinkas kävikään? Aina jompikumpi alkoi toista houkuttamaan tai oli vain käynyt alkossa ja itsekseen juopotteli. ja kun toinen huomasi sen niin voi sitä kiukun määrää. Naurattaa nyt se homma, mutta eipä se silloin naurattanut. Olimme niin koukussa juomiseen että tiesimme itsekin sen ettei se ole enää hallinnassa. Minä pakenin siitä, erosin ja raitistuin, mistä olen onnelline,n mutta surullinen olen siitä ettei ex-puoliso koskaan kyennyt raitistumaan eikä hakenut apua. vaikka AA-ohjelmaa tyrkytinkin hänelle niin apu ei kelvannut.
En tiedä mikä on se voima joka vie juomaan. Muistan vain sen että ajatuksesta ei päässyt irti kun se päähän oli tullut. Juomahimo oli kova ja itselleen valehteli vaikka mitä että sai ottaa.
Olen lukenut siitä kuin aivoissa on “jotain” mitä pitkin se mielihyvä minkä viinasta saa kulkee ja se on se piuha mikä saa aikaan voimakkaan tunteen että tarvitsee viinaa Kun se ei saa sitä ainetta vähään aikaan niin se ei sitä enää halua. tai kun se korvataan jollain muulla mistä se saa mielihyvää, hengellisestä tai fyysisestä.
esim. toveriseuran aiheuttama yhteenkuuluvuus voi olla se mielihyvän tunne että jaksaa vastustaa juomista.
Itse löysin AA:n kautta uskon Jumalaan joka on rakkaus ja hyvyys eikä tuomitse eikä ole vihainen, sillä aiempi käsitys mielessäni oli ankarasta rankaisevasta Jumalasta. En kuulu mihinkään uskonlahkoon, en uskalla edes yrittää mennä mihinkään koska pelkään ettei minua hyväksytä. Haluan pitää tämän uskon ja raittiin elämän minkä olen saanut enkä lähde muuta hakemaan enää.
Tämä riittää minulle, hyvä raitis elämä ilman pelkoa että en pysy raittiina.
