Kanttoona, se on katsos kuolevaisen vaikia omaa kuolevaisuuttaan hyväksyä. Wanhaa ukkoa ja akkaa kuolee kuin pipoa, koska sillä tavalla se on luonnon lait säädetty että pitääkin kuolla. Ei täällä kukaan 200 vuotta elä AA:n avullakaan eikä ilman sitä.
Sekö se Kanttoona-parkaa turhauttaa?
Juuri näin on asia. Turhautuneita, kyynistyneitä, leipääntyneitä näkee näiden “sorvien” äärellä tänä päivänäkin liikaa. Luoja kyynisyydeltä varjelkoon.
Ja Luoja sellaisilta sorvaajilta sorvattavia varjelkoon. Aamen.
Miten yksittäinen ihminen voisikaan kertoa sitä koko tarinaa muiden kuin omasta puolestaan? Plinkki on juuri siitä hyvä, kun täällä on niin monta tarinaa, tulee vähän sitä laajempaa perspektiiviä.
Meille läheisille on ainakin päivänselvää, että ukkoa ja akkaa kuolee kuin pipoa niin kauan, kun he eivät itse ota vastuuta itsestään ts. halua parantua. Ilman terapiaa, AA:ta tai niiden kanssa. Mun mielestä kuitenkin vielä moraalittomampaa olisi se, ettei edes yritettäisi auttaa. Moraalitonta on mun mielestä myös tuo Ketostixin kuvaama leipääntynyt “sorvaaja”. Tuntuisi kauhealta mennä “hoitoon”, jossa kukaan ei oikeasti usko parantumiseen tai toipumiseen. Juominen on yksi toivottomuuden muoto, sanoisin.
Mun mies ei kokenut saavansa AA:sta yhtään mitään. Joku toinen on sille elämänsä velkaa. Ymmärrän Kanttoona, että juuri tämä sua ärsyttää, ettei kerrota rehellisesti sitä, että yksi avun muoto ei auta kaikkia. Olenko oikeassa?
Ihmisen oma ajatus saattaa olla monimutkainen ja kehitys hidasta, ihan samalla tavalla kuin senkin tiedostaminen, että AA auttaa vain murto-osaa alkoholisteista, mutta näin se elämä menee. Surullistahan se on, äärimmäisen surullista, mutta ei kai sen takia kannata heittää kaikkea toivoa menemään?
Toivoa tai pikemmin uskoa selviytymisen mahdollisuuksiin, myös uskoa siihen että ihminen voi jopa välttyä pahoilta ongelmilta, niitä minäkin haluan korostaa.
Selviytymisen keinot ovat monenlaiset, ja jonkun selviytymisreitin , usein sen itsellä toimineen, korottaminen muille tiedotettaessa “ainoan oikean” , “viimeisen mahdollisuuden” tai “ylivoimaisesti tehokkaimman” asemaan on kyseenalaista.
Ymmärrykseni mukaan joka asiassa on lähdettävä sen keinoja etsivän tarpeista eikä minun tarpeistani pönkittää omia uskomuksiani tai julistamisen “elämäntehtävää”.
Tosiasia lienee se, että päihdeongelmaisen ollessa siinä tilanteessa että päihdehaitaat kohdistuvat selvästi niin ympäristöön kuin itseenkin, mutta oma ajattelu on vielä jonkinlaisessa esiharkintavaiheessa, eli tarvetta ongelman käsittelyyn ja ongelmasta eroon pääsyyn ei vielä omasta mielestä ole, on erilaistenkin vaihtoehtojen esittely turhantuntuista. Järjellisintä lienee jättää keskusteluyhteys avoimeksi siltä varalta että jonain päivänä tietoa kaivattaisiin.
ns. harkintavaiheessa, kun ihminen itse tiedostaa ongelmat, mutta ei ole vielä sitoutunut minkäänlaiseen muutokseen, voi jo ollakin keskusteluista apua.
Siitä eteenpäin sitten voikin olla apua niin ammattityöntekijöistä kuin vertaistuenkin antajista. Tavoitteiden selkiyttämisessä, voimaannuttamisessa, kannustamisessa, onnistumisien huomioinnissa, mahdollisten välitavoitteiden asettelussa ja kenties eniten sioinä koko elämäntilannetta koskevassa “rinnallakulkemisessa” jossa huomioidaan koko mahdollinen ongelmakrymmpy jota on hiljalleen availtava.
Usein tottakai ensisijaisesti on ihmisen itse selvitettävä juuri päihdeongelmaa ja päästävä sen verran selvään elämään että muita asioita voi käytännössä hpoitaa, mutta siinä selviytymisvaihjeessa, aivan käytännön asioissa, tiedonjakamisessa ja mukanaolossa on vertaistuella paljon tarvetta.
Ei omien kokemusten esiinottamisessa mitään vikaa tietenkään ole. Niiden kautta on aivan hyvä lähestyä montaakin juttua. Ainakaan ennenkuin silloin jos joku ei osaa asiaa lähestyä kenenkään muun kannalta, muiden olosuhteiden kannalta, ihmisten erilaisten tarpeiden ja arvojen kannalta. Silloin joskus keskustelu lakkaa olemasta keskustelua ja muuttuu samojen asioiden jankkaamiseksi, vuorovaikutusta ei tapahdu eikä tiedon ja ymmärryksen määrä lisäänny kenenkään keskustelijan osalta.
Niitä omasta äänestään pitäviä samojen juttujen kelaajia ja oman erinomaisen kehittymisensä kertojia tuntuu riittävän ainakin jokaiseen yhdistykseen tässä maassa, ja niihin kavereihin olen jo alkanut kyllästymään.
Ja nyt, en tarkoita tällä ketään täällä olevista keskustelukumppaneista, suurin osa on valmis keskustelemaan paljon laajemminkin asioista kuin omaan napaansa tuijottaen. Tuskin muuten olisin täällä minäkään näin kauan viihtynyt.
Eräs päihdevaikuttaja aikoinaan aloitti lähes säännöllisesti puheensa kertomalla siitä kun hän oli viime vuosisadan alkupuoliskolla ollut laatimassa hiljaisten alkoholistien nuhtelulakia… senkin jutun aivan kiinnostuneena eri tilaisuuksissa k,uuntelin m uutaman kerran mutta sitten alkoi kyllä turhautumaankin…kun kuulijoistakin moni oli paikalla eri yhteyksissä samaa juttua kuulemassa.
No, minun elämässäni on niin vähän muita kiinnostavia kohtia, että jo senkin takia ne muistelmani saavat jäädä kirjoittamatta. Jos joku sattuu kysymään niin saatan jotain itsestäni kertoa…mutta voinpa arvella niinkin ettei asia tuolle kuulijalle mitenkään kuulu ja kiertää koko asian.
Vertaistuen ja kansalaistoiminnan, vapaaehtoistoiminnan jne piirissä sitten tuntuu minullekin tekemistä riittävän, ihan etsimättä.
Ja kun niissä nyt sitten olen alkanut pyörimään, niin mukavahan täällä on jutella erilaisista toimintavaihtoehdoista. Ja olen täältä myös monia pieniä asioita oppinut, saanut lisää tietoa ja mahdollisuuksia vertailla eri näkökulmia asioihin. Ihan hyvä juttu.
Minulle tämä plinkki on ollut erittäin hyvä juttu monella tavalla. Ensiksikin olen uskaltanut kirjoittaa avoimesti siitä, mitä olen ja mitä tunnen. Toki aa:ssakin olen voinut sitä mukaa kun turvallisuuden tunne ryhmään on lisääntynyt. Alussa puhuin kuin apina joka matkii muita. Syynä siihen oli se, että olin täysin ulkona itsestäni.
Mutta täällä olen voinut pohtia asioita enemmän ja laajemmalti. Ennen kaikkea olen voinut kuitenkin oppia pikkuhiljaa “kuuntelemaan” toisenlaisia näkemyksiä alkoholismista, lääkeriippuvuudesta, myönteisyydestä ja erilaisista keinoista raitistua. Olen saanut kuulla, millaista on pyrkiä ulos juomahelvetistä ja samalla muistaa oman tarinani. Olen saanut samaistua erilaisten ihmisten tarinoihin, tuntea myötätuntoa ja vapautua omista näkemyksistäni. Samalla olen oppinut ymmärtämään itseäni ja pohtimaan historiaani myös toisten silmin. Olen oppinut huomaamaan fakkiutuneita asenteitani ja miksi saatan ärsyyntyä turhasta, ehkä myös muuttumaan ymmärtäväisemmäksi.
Myös sinun ajatuksiasi kohtaan Kanttoona. Sinun juttusi se vasta laittaakin ajattelmaan, kiitos niistä
Jep. Jotain kirjoitusvirhettä korjatessani olen onnistunut sekoittamaan jotain muutakin
Lause on osittain käsittämätön jo minullekin vaikka olen sen itse kirjoittanut… kaksi asiaa siinä on sekaisin.
Tai joka tapauksessa asia on perhanan mutkikkaasti sanottu… yritän päästä tarkempaan ja yksiselitteisempään seuraavissa viesteissä.
Aalllokon tulkinta sekavasta viestistäni oli kovin vakavasävyinen. Minä en ole täällä -niinkuin en muuallakaan - sentään kenenkään elämästä tai kuolemasta päättämässä. Siihen en pysty. Sellaisissa asioissa minun voimavarani ja kykyni riittävät tasan hätäensiapuun ja avun soittamiseen paikalle.
Enkä edes yritä esittää muuhun pystyväni.
Ei vuorovaikutus täällä ihan hukassa ole, vaikka sitä aina puolin ja toisin kritisoidaankin.
Kokemuksista ja niiden hyödyntämisestä jotain just taisin kirjoittaa tuolla “omassa” ketjussani, siellä ehkä jotenkin ymmärrettävästi.
Jätetään tuo viesti väliin, jos sopii? Asiat varmasti tulevat esiin taas uudelleenkin ja yritän silloin kirjoittaa täsmällisemmin. Perun varmuuden vuoksi koko lausesisällön, en viitsi alkaa sitä edes korjailemaan.
Selvää sontaa voin myöntää tuossa lauseessa kirjoittaneeni, jos se nyt olisi sitten selvemmin sanottu
Koska tässä viestiketjussa näyttää vaihdetun mielipiteitä ja kokemuksiakin AA:sta niin tässä linkki yhteen tutkimukseen . Niille joita asia kiinnostaa muut voivat hypätä yhden ruudun eteenpäin.
Raittiin alkoholistin identiteetin rakentuminen AA-ryhmän vuorovaikutuksessa..Simo Klem. Sosiologian pro gradu -tutkielma Jyväskylän yliopisto
^ Juuri näin. Ja jos ajattelee, että minun isäni joka oli AA:lainen ja kuoli sitten viinaan parhaassa iässä, niin minunhan tässä pitäisi toivottomuutta ja pessimismia saarnata.
En kuitenkaan ikimaailmassa voisi olla toivoton tai pessimistinen, sen verran monta selviytymistarinaa olen nähnyt ja kuullut, sen verran monien toipuneiden kanssa saanut kunnian olla tekemisissä.
Jopa huumeidenkäyttäjien kylmästä ja kivikovasta maailmasta ihmisiä toipuu ja raitistuu; usein NA:n mutta myös monien muiden osatekijöiden avulla.
Toipuminen, raitistuminen on usein monien yhteensopivien tekijöiden ja joskus sattumienkin summa.
Joskus kyseessä näyttää olevan ihan oikea ihme.
Olen ihan samaa mieltä.
Kun nyt olen noita hoitoja miettinyt, kaivanut esiin tietojakin niin on tullut esiin sellainenkin asia, että niistä saattaa olla hyötyä vasta pitemmällä tähtäimellä. Ja myös sellaisia hyötyjä jotka eivät hetimmiten missään tilastoissa näy.
Jos nimittäin ihminen itse kokee olonsa parantuneen, elämänsä helpottuneen edes joidenkin muiden asioiden osalta ja tulevaisuudennäkymienkin parantuneen vaikkei täydellistä raittiutta olisi saavutettukaan niin tuloksiahan nekin ovat.
Onko se jankkaamista jos yritän tuoda asiaani niin esille et sen ymmärtäisitte.
Olenko sanonut ettei toivoa ole .
Miks vänkäätte sanomisiani toiseen muotoon pois alkuperäisestä tarkoituksesta .
Luulis Ketostixin ymmärtävän isänsä kuolemisen kautta miten vakavalla asialla voltinheittoseurakunnat
leikkii . Sattumaraittiit kuvittelee keksineensä jotain . Jos kysyt mitä… ei ne tiedä , mut leletys jatkuu .
Ihmiselon ainutkertaisuus ei sais olla näiden humpuukimaakareiden vapaata riistaa .
Muka ohjelma tuhoaa tyhjällä lupauksellaan hoidosta. Kele johdattaa ihmispolon väärille raiteille.
Niillä raiteilla ajautuu lähes kaikkien mieli siihen tilaan mistä on vaikea ravistella itsensä irti.
Siinähän jankkaatte hoidoista . ei ne auta ketään Sattuma korjaa satoa eläkee kehakko sitä satoa
liittää kotkotuksiinne …
Oli pakko lainata oma kommenttini tähän, koska tajusin äsken, että olin taas vajonnut jonnekin älyttömän ymmärryksen tilaan. Oikeasti sinun juttusi ovat Kanttoona saman katkeruuden jauhamista. Olen ollut plinkissä vajaan vuoden ja sama tarina toistuu kuin jengalleen juuttunut levy. Ei se enää ajatteluta minua pätkän vertaa.
Turhauttaa vain, kuten otsikkosikin kertoo. Turha niistä on minun kiitellä, kun se ei ole rehellisyyttä.
Kaiken muun kirjoittamastani allekirjoitan, mutta en tuota omaa lässytystäni.
Kanttoona, mä toivosin että sä kertosit uudelleen sen tarinan sinusta ja AA:sta, ja siitä mistä kitkeryytesi juontaa juurensa.
Kerroit sen viime keväänä. Jos virkistäisit muistiamme ja kertosit sen uudelleen, saattaisimme ymmärtää näkökantasi paremmin.
Ystävyydellä:
Kiitos raittiista päivästä ja raittiuden tuesta.
PS. Ja juuri niin on asia kuin Metsänreunan Mies edellä kirjotti, että hoidoista voi olla hyötyä vaikkei mitään konkreettista ihmetoipumista heti paikalla simsalabim näyttäisi tapahtuvankaan. Kyllä minäkin olen kiitollinen esim. A-klinikalle hoidoista kauan sitten, sillä kyllä niistäkin jotain mieleen ja sydämeen jäi vaikken sillon heti paikalla raitistunutkaan.
Ei mulla ole mitään syytä enää palata vanhoihin juttuihin .
Tässä päivässä ja elämässä on tälle päivälle ilman eilistäki tarpeksi.
Voin tutkailla kirkonkylän raittia törmäämättä yhteenkä hoidon avulla raitistuneeseen alkoholistiin.
Tässä päivässä voin mennä hautausmaalle muistelemaan historiaani. Ja kas kummaa siellä paaluissa lukee monen voltinheittohoitolan tulos ! Kylän raitista poiketen se koruton on kertomaa. Ei sieltä nouse ketään totuuksiaan kertoilemaan . . Eikä värittämällä tarinoitaan yritä vääntää ajatuksiamme mieleisikseen.
Tämä kaikki on realismia ei toivottomuutta . …Huolimatta siitä mitä tein tai yritin, siinä kävi niin kuin kävi…
Luvuista on helppo puhua jos niitä vain olis saatavilla .
Humpuukimaakareiden toiminnasta luvut vaan peittyy karmeutensa vuoksi iäisyyden sumuun.
Ei uskalleta tulla tähän päivään , pelko estää katsomasta totuutta silmään. Suurin osa AA:ssa raittiina olevista käy siellä tietämättä ohjelmasta yhtään mitään. Kuhan käyvät kahvilla kurkistamassa miten on muilla mennyt .
Turistaan pillut ja autokaupat ymm … tavalliset asiat . Sitte jotkut kailottaa turuilla ja toreilla kuinka ohjelma toimii vaikka kirjoista eikä kansista kahvittelu lomassa tapahtuvasta seurustelusta puhuta mitään.
Sattuma korjaa satoa 