Minulla on iso ongelma. Olen AA:n ryhässämukana enkä uskalla siellä kysyä tätä koska tuntevat minut myös ryhmän ulkopuolella.
Olen tehnyt joitakin rikoksia joista en ole jäänyt kiinni.
Pitäiskö minun tunnustaa ne poliisille (voin saada vankeustuomion)? Miten AA:n askelet yleensä toteutetaan tunnustavatko Aalaiset tekemänsä rikokset kun ovat ohjelmassa?
AA-ryhmässä tunnustaminen voisi tuoda paljon vaikeuksia minulle koska yksi asia koskee ryhmän kahden jäsenen sukulaisia. Miten tulee Aa-ssa tehdä tämän kanssa?
^Askelissahan sanotaan viidennen kohdalla näin:
5. Myönsimme väärien tekojemme todellisen luonteen Jumalalle, itsellemme ja jollekin toiselle ihmiselle.
aa.fi/index.php?id=38&type=0
Eli jos haluaa tämän askel homman kanssa mennä niin kuin tekstihin on präntätty (en ota kantaa siihen kuinka järkevää toimintaa tämä on), niin minun nähdäkseni sinun on tunnustettava rikoksesi (sen vakavuudesta huolimatta) sinun “korkeammalle voimallesi”, itsellesi ja jollekkin toiselle aikuiselle ihmiselle. Eli ilmeisesti tämän ihmisen ei tarvitse olla joku toinen AA-ryhmäläinen taikka poliisi(korjatkaa vaan muut jos olen tässä väärässä?)?
Eli voisit ehkäpä avautua ja keskustella asiasta vaikka jonkun tiukan salassapitovelvollisuuden omaavan ammattihenkilön kanssa? Esim. lääkäri tai joku terapeutti…
salassapitovelvolliselle voisin puhua kun siitä ei seurauksia tule. Haluan tehdä askelet niinkuin kuuluu. Jos hyvitän tekoja niin oma perhe joutua kärsimään ( raha ainakin on pois heidän käytöstään ja jos joudun lusimaan heidän käytettävissä olevat rahat vähenee tosi paljon. Onko se oikein?) ja en halua itsekään. Mutta ohjelmaa haluan noudattaa myös.
^Jos tosiaan ihan kirjaimellisesti haluat askeleita noudattaa, niin sinuna ottaisin yhteyttä lääkäriin ja kertoisin juurta jaksaen miten olet aa-ryhmiin päätynyt jne… Ja sitten se tärkein eli haluat tunnustaa (kuten askelissa kehoitetaan) jonkin aikasemman omasta mielestäsi väärän teon (jonka esiin tuleminen saattaisi johtaa jopa vankeusrangaistukseen sekä haittoihin ulkopuolisille) jollekin aikuiselle ulkopuoliselle ihmiselle joka tässä tapauksessa on siis edessä nököttävä valkotakki.
Lääkäri varmasti kuuntelee kertomuksesi ja tuskin alkaa tuomitsemaan (jonkin oman näkemyksen asiasta tietysti saattaa esittää ja todennäköisesti se on positiivinen kun olet alkoholismiasi lähtenyt hoitamaan aidosti rehelliseltä pohjalta). Näin olet suorittanut 5.askeleen kuten kuuluu eikä arkoja asioita tarvitse paljastaa ryhmäläisille saatika poliisivoimillemme.
Ei pitäisi sekaantua AA:n sisäisiin asioihin, mutta moraalinen probleema on mielenkiintoinen.
Samantapaisesta asiasta keskustelin joskus parin AA-laisen ystäväni kanssa. He tulkitsivat asiaa niin, että sen yhdeksänne (vai mikähän sen numero oli) vaatimus hyvittää pahat teot asianomistajille koskisi pikemmin pienempiä juttuja, semmoisia kuin jos on tullut kännipäissä kiukuteltua perheenjäsenille, napattua perheen maitorahat tai lasten säästöpossut juopottelutarkoitukseen tai krapulassa jätetty osallistumatta lumitöihin jne… - ei siis ole heidän mukaansa käytäntönä että vaikkapa petokset, ryöstöt, veronkierrot tai kilpailijan saattamiset konkurssiin vilpillisillä suhde- tms ketkuiluilla alettaisiin korvaamaan ja hyvittämään.
Eikös siinä pykälässäkin ole selällään oleva takaporrti jossa vapautetaan tuollisesta jos se voisi jollekin harmia aiheuttaa.
Mutta , noista eri yhdistysten omista säännöistä riippumatta toki itsekunkin on oman moraalinsa kanssa tultava toimeen. Ja sen mukaan toimittava.
Ongelma voi olla hankalakin käsiteltäväksi, ehkäpä minäkin neuvoisin keskustelemaan vaikka jonkun terapeutin tai miksei lääkärinkin kanssa.
Minkään harrastajakonklaavin mietittäväksi en minäkään kaikkia asioitani heittäisi, eipä niiden oikeauskoistenkaan hyväntahtoisuudesta aina maailmassa takeita ole.
En tiedä miten vakavista rikoksista on kyse. Eikä se minulle kuulukaan. Omantunnon kysymys tuo on. Pitääkö niitä kaikkia askeleita ottaa kirjaimellisesti? Onko linnaan joutumisesta haittaa omalle elämälle? Miten kovasti rikokset sattuu sieluun? Saako tunnustamisesta puhtaan omantunnon? Katuminen kai tuossa viidennessä askeleessa on ideana? Tosi vaikeita kysymyksiä vaikka helpolta aluksi tuntuu vastata. Heti tulee mieleen “ei”, mutta kun alkaa miettimään asiaa syvällisemmin niin omantunnon kysymyshän tämä on. Mietin jos väkivallan teosta on kyse niin siinä hyvitys voisi olla paikallaan. Rikos joka on satuttanut fyysisesti tai henkisesti toista ihmistä jollain tavalla. Sinun oman tunnon kysymys tämä on. Oma isäni pyysi minulta anteeksi joskus kun oli ollut humalassa ilkeä minua kohtaan. Se tuntui minusta hyvältä. Hän kävi AA:ta jonkin aikaa. Olisiko kyse anteeksi annosta? Laitan kysymyksiä kun en itse oikein tiedä. Isäni ainakin tuota viidettä askelta noudatti tuossa mielestäni??
Humalassa tulee aiheutettua kaikkea harmia muille ihmisille niin jonkinlaista syyllisyyttä siitä kantaa mukanaan. Onko tuossa kyse anteeksi annosta sitten?
…
En tosiaan tiedä miten pitkälle vaitiolovelvollisuuslaki yltää? Ainakin rikoksesta kertomatta jättäminen on rikos.
Mitä äsken seurasin keskustelua samalla kun kirjoitin, niin jos ei halua vankilaan niin ei kannata kertoa. Ja jos se ei ketään satuta yms…
Tämmöstä pohdintaa. Ehkä vähän sekavaa. Moraalisia kysymyksiä.
Tervetuloa palstalle,Supikoiras. Ilmeisesti rikoksesi ovat joitain omaisuusrikoksia? OK, en halua tietää enempää. Omakohtaisesti yrittäisin selvittää asiat ensin uhrien kanssa jos sinulla on omantuntosi kanssa vaikeuksia. Kuten ilmeisesti on. Mutta missään nimessä en edes vihjaisisi yksityisimmistä asioistani missään kerhossa. Varsinkaan kun siellä on vielä joitain asianomistajien sukulaisiakin!!
Miksi tehdä maallikoista kanssatietämyksen kautta rikoskumppaneita? Melkoisella todennäköisyydellä rasitat näiden sietokykyä liikaa tunnustautumisella.
Maalaisjärki käyttöön. Toki säännöissä aina painotetaan vaitiolovelvollisuutta, mutta käytäntö on ihan eri asia. Entäs sitten jos sulla menee jossain vaiheessa sukset kerholaisten kanssa ristiin? Varo sanojasi ja kevennä omatuntoasi vaikkapa jonkin sielunhoitajan kanssa. Jos tämänkään. Sovita tekemäsi suoraan jos mahdollista ja pidä loput omana tietonasi. Nimimerkki “sydäntään ei aina kannata kantaa kielellään”.
Suomessa on korkeimmalla tasolla juuri äskettäin tulkittu lakia siten, että aiheuttamastaan vahingosta ei tarvitse ilmiantaa itseään.
AA:n yhdeksäs askel puolestaan ehdottaa hyvittämään vahingoittamiamme ihmisiä henkilökohtaisesti, ellemme näin tehdessämme vahingoita heitä tai muita. Siinä siis korostetaan, että ei tule hankkia omantunnon rauhaa tekojesi uhrien eikä ulkopuolisten, esimerkiksi perheesi tai vahingoittamiesi henkilöiden läheistenkään kustannuksella.
Ennen kuin teet mitään, ehdotan että luet huolellisesti yksin tai luotetun henkilön kanssa ison kirjan( Nimettömät alkoholistit) luvut 5 ja 6.
Taloudelliset väärinkäytöksesi voit pyrkiä hyvittämään rahalla. Ihmissuhteet, esim. seksiasiat ovat paljon henkilökohtaisempia ja vaativat hienotunteisuutta ja tarkkaa harkintaa. Jos niissä ei ole rikoslain vastaisuuksia, lienee parasta unohtaa ja ottaa opiksi.
Palaverit eivät oikeastaan koskaan ole keskeneräisten hyvitysasioiden yksityiskohtaisuuksien käsittelypaikka, vaan ainoastaan jotenkin yleisellä tasolla.
Jos sinulla on hengellinen vakaumus, pappi tai muu srk:n työntekijä on yksi mahdollisuus lähteä purkamaan asiaa ja siten löytää oikeat ratkaisut.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Mitään ei kannata tunnustaa, varsinkaan rikollisia juttuja, kenellekkään, koskaan. Kaikkitietävä jo tietää ja toimii kuten parhaaksi katsoo…
kiitos. Vielä se jos hyvittäisin rikokseni menettäisin paljon rahaa ja omaisuutta. Voin hyvittää niitä asioita joita olen tehnyt ystäville ja sukulaisille. Joissa ei tarvitse rahaa käyttää. Uskon nyt että se riittää askelten tekemiseen.
Paljon riippuu siitä, kuinka levollisesti elät rikoksilla hankkimiesi rahojen ja omaisuuden kanssa, ja miltä tuntuu nähdä ihmisiä, joita olet vahingoittanut. Tekemäsi vääryydet ovat saattaneet aiheuttaa rikoksen uhreissa turvattomuuden tunnetta, halveksuntaa ja kostonhimoa.
Raittius tarkoittaa minulle oman mieleni vapautta. Ja en tiedä sinusta, mutta minua ainakin tehdyt rikokset kalvaisivat todella pahasti. Omaatuntoa ns. kolkuttaisi, vaikka miten päin koittaisi olla. Siihenhän ne AA:n askeleetkin viittaavat hyvittämisineen, eli jos niistä joistain menneistä jutuista ei vaan mitenkään pääse omassa päässään yli, ne pitää selvittää asianomaisten kanssa.
En minä tuolla ainakaan hattu kourassa kierrä pyytelemässä anteeksi kaikkea sellaista, mitä olen saattanut tehdä tai sanoa päissäni Mutta ne mitkä rassaavat omaatuntoani ja koskettavat niitä tärkeimpiä ihmisiä, niin ne jutut minun pitää käydä selvittämässä. Ja siinäkin on se, että kaikki ajallaan. Ei ehkä ole kovin viisasta heti alun herkässä vaiheessa lähteä sovittelemaan. Saattaa olla nimittäin niin, että niillä ihmisillä joita ne sekoilut koskettavat, on ihan täysi oikeus olla loukkaantuneita. Varsinkin niillä lähimmäisillä, jotka siitä sekoilusta ovat joutuneet eniten kärsimään. Tätä moni juoppo ei välttämättä omassa ylpeydessään ja itsekeskeisyydessään tajua. Voi olla alun epävarmuudessa kova kolaus, jos sieltä ei tulekaan mitään kovin myönteistä vastaanottoa.
Hyötyjen puntarointia, ilmeisesti.
Tekojen ja tekemättä jättämisien hyvittäminen -korvaaminen ja korjaaminen- on kylmästi laskelmoiden kovin järkevää keskittää esimerkiksi omaan perheeseen, sukulaisiin ja niihin ystäviin joiden ystävyydestä on edelleen hyötyä. Siinä hyötyy itsekin, eli mitään ei mene hukkaan. Ei sitä rahaa eikä omaisuutta joka usein niin kovasti rakasta on, että laittaa tuollaisia miettimään.
Kotiinpäin ajattelua… mutta sitä kai pidetään enemmän hyveenä kuin moraalisesti epätoivottavana asennoitumisena.
Jotenkin niin se kai menee, se ajattelu, että ensin on ajateltava omia verisukulaisia, sitten samaan ystävä/sosiaalipiiriin kuuluvia, seuraavana omaa kansallisuutta, heimoa ja uskontoa olevia – jne.
Moraali, eli se tajunnan muoto, joka erottaa oikean väärästä ja hyvän pahasta, se on aika venyvä ja yksilöllinen. Sen oman tajuntansa kanssa olis hyvä toimeen tulla… nuo yhdistysten jäsenkohtaiset toimintasuunnitelmat ovat hiukan arveluttavia. Pakostakin ne ovat aika hapuilevia, kun asiat on niin monimielisesti esitettävä että mahdollisimman moni ensilukemalla löytäisi jotain omiinkin ajatuksiinsa sopivaa.
Moraaliset periaatteensa voisi kyllä miettiä itse eikä nielaista minkään uskon valmiita paketteja. Saattaisivat tuntua enemmän omilta ja ehkä niiden noudattamisessakaan ei niin ongelmia olisi -tuttuja ja mietittyjä kun olisivat.
Toivottavasti supikoiras jäät kiinni tekemistäsi rikoksista ja joudut niistä vastuuseen. Sinun sukulaisesi ja perheesi eivät ole yhtään sen kummempia ihmisiä kuin meidän muittenkaan sukulaiset ja perheet, tai ihmiset yleensä jotka voivat joutua rikoksiesi uhreiksi. Kaikkia meitä koskee samat lait.
Tyypillistä väliinpitämätöntä ajattelua, että minulle kaikki ja muista viis, keinoja kaihtamatta. AA:ta tämmösiin ei kannata sotkia laisinkaan tai yleensäkään sen kautta pohtia rikoksia, ei myöskään mitkään kirkolliset tai vastaavat instanssit, vaan poliisi on sitä varten, käy sielä keskustelemassa asiasta.
T. Prossa
Selvä on. Nyt tiedän et muut tekee siellä samalla lailla. Anteeksi pyydetään ja hyvitetään omia läheisiä. Järjestys on luonnonmukainen. ensin Koti. Sitten Uskonto. Sitten Isänmaa. Hurskastelua sanoa että sukulaisesi ja perheesi eivät ole sen kummempia. Puheet hyvittämisestä pysähtyy kaikilla tietämilläni AA:ssa siihen. Olen asiaa nyt tutkinut. Olen Prossan ylenkatseen yläpuolella. Pääasia että olen selvänä tänään!
Miksikäs sitä ei voisi hyvittää kaukaisemmallekin ihmiselle, jos siihen on mahdollisuus ja oikeasti tuntee tarvetta hyvittää. Täytyy vain ottaa huomioon, ettei tällöin aiheuta mitään haittaa tai edes hämmennystä hyvitettävälle.
Jos ei tavoita rikoksensa uhria, hyvä paikka tunnustaa voisi tosiaan olla viranomainen, kuten ehdotettukin. 
Vaitiolovelvollisilla ammattiauttajilla on puolestaan jonkinlainen kriteeristö, minkä asteen rikokset kumoavat vaitiolovelvollisuuden. Ainakin henkirikokset tai sellaisen suunnittelu on tämmöisiä. Samoin lastensuojeluasiat, vaikka mitään rikosta ei niissä olisi tapahtumassakaan.
No jaa-a, empä pistäisi tällaisessa asteikossa hieman imbesilliä tätiäni tai serkkujani hyvien ystävieni edelle. 
Enkä myöskään pistäisi ihan ketä tahansa kristittyä, ateistia tai agnostikkoa lähemmäksi kuin jotain muslimi-ystävääni, vaikka kolme ensinmainittua olisivat hieman lähempänä omaa uskonnonfilosofiaani.
Omaan kansallisuuteen tietysti tuntee yhteenkuuluvuutta, mutta se tuntuu lähinnä vain vieraassa ympäristössä. Kotimaassa, jossa suurin osa ihmisistä on oman maalaisia, asiaa ei niin fiilistele paitsi ehkä itsenäisyyspäivänä 6.12. 
Mielenkiintoinen anekdootti. Tsunamista 2004 kerrottaan, että Thaimaassa paikalliset ihmiset auttoivat ensimmäinenä länsimaalaisia ja turisteja, ja vasta toissijaisesti omiaan. En tiedä onko se totta, mutta ajatus on joka tapauksessa hämmentävä.
Selvisi. Kerroin yhden asian ryhmässä. Kahden päivän päästä se oli tiedossa baarissa. Tää vituttaa!
Menköön niin sitten. On minullakin ryhmäläisistä sanottavaa ja sanon varmasti. Ollaan avoimia sitten!
Kaikkinainen hätäily asioitten hoitamisessa tuottaa yleensä ratkaisuja, joita paremmin harkiten ei tekisi. Jos kokouksissa haluaa puhua yksityiskohtaisesi tekemistään rikoksista ja hyvityksistä, kannattaa puhua vasta sitten kun asiat on henkilökohtaisesti sovittu uhrin kanssa ja mahdolliset lusimiset tai muut rangaistukset kärsitty.
Kuukausi sitten (13.10) kirjoitin näin:
Tuskin baariporukan keskuuteen levinnyt tieto sinusta ja tekemisistäsi tuhoaa elämääsi lopullisesti. Tietenkin se on valitettavaa ja herättää sinussa sanomisen halun. Laske kuitenkin, mitä kannattaa tehdä ja mitä jättää sanomatta. Kielen ja kynän kurissa pitäminen on joskus viisainta. Asioiden pohdintaa varten AA:ssa on syntynyt kummi-käytäntö.
Jossain palaveripaikassa olen nähnyt iskulauseen Tämäkin menee ohi.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme voimamme ja toivomme