Päivitän tätä mun omaa ketjua. Arg. Nyt on olo ärsyttävä ja sairauteni puskee pintaan.
Retku tuli meille tänään aamulla ja lähtee huomenna kauas pois. Majailemaan ei siis tänne saa tulla, mutta kyläilemään otin. Hän on sitä mieltä, että on ollut selvänä, mutta mistä sitä tietää. Enkä ehkä tiedä koskaan enää. Ja yritän sitä olla pohtimatta.
No kuitenkin, itsestäni piti kirjoittaa. Mä olen huomannut, että tuo saakelin tyyppi kun tuli tänne, niin olen todella kireä. Ärisen ja olen hänelle epäystävällinen, kiukkuan. Huomaan, että mä en usko mitään hänen puheitaan, enkä ole uskonut sen jälkeen kun hän sieltä hoidosta lähti. En sitä, mihin on menossa tai mitä on tehnyt. On helpompi ollut olla erillään, mutta nyt kun tuo tuli, niin on tosi vaikea kommunikoida mitään.
Hän on ihan ok oloinen, mutta mulla heittää päässä. Ärsyttää koko tyyppi niin sairaasti. Ei helvetti. Tekisi mieli sanoa, että eiköhän tämä ollut tässä ja morjens. Ja sitten pitäisi lähteä huomenna johonkin lasten kanssa ja muuta paskaa.
Mä vaan mietin sitä, että olenko tällainen siksi, että en voi kontrolloida häntä, hän ei tehnyt minun mieleni mukaista ratkaisua. Vai onko mulla joku aavistus siitä, että menossa pohjalle ollaan taas ja tämä onkin normaalia itsesuojeluvaistoa. Mä en tiedä. Ja mua kiusaa se, että en tiedä. Ja mun on vaikea nyt keskittyä itseeni, vaikka olenkin ihan hyvin niin tehnyt.
Taidan ottaa jonkun kirjan ja lukea ajatuksella pari tekstiä. Esimerkiksi ensimmäinen askel tekisi juuri nyt hyvää. Mä aina luulen, että olen edistymässä ja sitten taas mennäänkin ryömien mudassa, mut ehkä kuitenkin eteen päin. Olen todella turhautunut itseeni.
Loppuun teksi mieli laittaa kamala liuta kirosanoja!!!
.
No pakko oli päästä tänne!
. Enkä oikeen osaa sanoa, että miksi. Kai siksi, että menin taas jotain uskomaan pienessä päässäni.
