TSEMPPIÄ

Tsemppi-sana juontaa juurensa ruotsin kielen verbiin kämpa, josta on johdettu suomen teonsana tsempata. Tsemppi sisältää merkitykset kamppailla, ponnistella, terästäytyä, kannustaa, rohkaista.
Toivottamalla tsemppiä toivotetaan toiselle taistelutahtoa ja -henkeä.
- Seppo Häkkinen, Mikkelin hiippakunnan piispa -

Lainaamani teksti oli/on paikallisesta ilmaisjakelulehdestä. Luettuani artikkelin, ajattelin heti että tämä täytyy jakaa plinkissä. Täällähän hyvin usein toivotetaan toisillemme tsemppiä.
Itsekään en tiennyt sen tarkkaa merkitystä. Ajattelin sen olevan “vain yksi slangisana”, kuten ajatteli piispa Häkkinenkin. Onneksi hän selvitti sanan merkityksen minullekin.

Minne muualle tsempin toivottaminen sopisi paremmin kuin tänne plinkkiin?
Sydämelliset tsempit kaikille. :smiley:

Isosti tsemppiä meikältäkin ! ja lopulta, sitten aikanaan vaiva palkitaan,
näin sen näen ja kehotan ihmisiä kestämään ylitte sen pahimman ajan !

Yksi tunnetuimpia tsemppibiisejä on 1995 Tukholman lätkäskabojen Ruotsin lätkämaajoukkueen tunnuskipale,
jonka meidän jellonat omi haltuun kera ekan suomalaiskullan, niinkuin oikein olikin sillä usein täytyy ottaa huomioon
myös vastuja(t), eikä vain sopia pienessä piirissä ottavansa hamuamansa haluamansa. Tätä stygeä tuli antaumuksella jorattua jossain
Jyväskylän diskossa kultakevättä seuranneena kultakesänä.

Raitistuminen on pitkälti yksilölaji, mutta omaa tulosta voi bailata tämänkin tiukan hittikimpaleen äärellä vailla pidäkkeitä ja kontata selvinpäin ja ottaa riehakas poseerausasento eteisen peilin edessä maila tanassa, katseessa alkueläimen rakentavaa uhmakkuutta.

=> youtu.be/3atJWUBl76I

Den glider in
Nick Borgen, Tre Kronor

Den glider in
Den glider in
Den glider in
I mål igen
Vi ska kämpa
Vi ska ge
Alt det vi har
Vi ska ta
Gul igen