Mitä luulette, onko järkeä viritellä suhdetta toiseen AA-laiseen? Tapauksessani melkoisen tulokkaita molemmat ja toisella (miehellä) vielä ote lipsuu? Onko teillä kellään kokemusta tällaisesta?
En tiedä ketään joka olisi onnistunut AA:laisen kanssa, mulla erittäin pitkä kokemus, älä hurahada uskomaan muuta yhden onnistuneen perusteella, joka vieläkin voi kariutua. Ihan tosissaan pitää aina harkita, itsekkään koskaan sortunut kun silloin viisaammat varoitti.
Kyllä on AA:laisia, jotka ovat menneet yhteen ja perustaneet perheen, mutta ei alkuvaiheessa. Pitää olla vankka ja pitkä raittius takana. Nimenomaan raittius, ei juomatta olo.
Ryhmäläisten välisiä suhteita ei suositella. Kokemus kertoo, että molemmat lähtevät helposti juomaan.
Itse en AA:sta osaa sanoa, mutta kovan juomarin kanssa seurustelevana kovana juomarina voin sanoa, että voi siitä olla jopa hyötyä. Kun molemmat tietävät mistä on kyse, siinä voi tukea toinen toistaan - ollaan ikään kuin samalla viivalla. Voidaan yhdessä vitsailla, että kylläpä tekis mieli dokata, ja sitten yhdessä keksiä kuitenkin jotain muuta. Ennen seurustelin totaalisen ei-juopon kanssa, ja syyllisyydentunteet olivat kauheat. Vaikka olisin ollut pitkään raittiinakin, oli aina jollain tavalla “huono” olo.
Toisaalta kaksi juomaria tietysti ovat myös vaaralliset yhdessä. Sen toisen ei kauhean vaikea sitä toista ole houkutella juomaan, jos niikseen tulee.
Ei yleensä suositella kahden toipumisen alussa vasta olevan päihdeongelmaisen rakkaussuhdetta, mutta eihän rakkaus muiden suosituksista välitä. Eikä tarvitsekaan välittää. 
Minä oon nähny varoittavia esimerkkejä huumenuorten parissa. Kaksi toipumiseen vilpittömästi pyrkivää nuorta sielua kohtaavat hoitopaikassa, rakastuvat, elämä on ihanaa, kohta löytävät itsensä käsi kädessä hoito keskeytettynä ja piikki suonessa.
Mutta jokainen tekee niinku sydän sanoo. Itse oon jostain syystä seurustellut ja treffaillut vain päihdesuhteeltaan “tavisten” kanssa, ja tätä linjaa aion jatkaa. Ex-puolisokin oli kohtuukäyttäjä, vaikka minäpäs olin vähällä alkoholisoituttaa hänetkin siinä yhteiselossamme. 
Nykysin olemme hyviä ystäviä, ja rakastamme toisiamme ystävinä. Niin on hyvä.
William Griffith Wilson, se toinen mastermind AA:n takana on kirjoittanut 12. askeleessa seuraavaa:
AA:ssa on myös naimattomia alkoholisteja, jotka haluavat mennä naimisiin ja voivat sen tehdä. Eräät heistä valitsevat aviopuolisokseen toisen aa-laisen. Nämä avioliitot ovat yleensä sangen onnellisia, sillä yhteiset kärsimykset ja yhteinen kiinnostus AA:han ja henkisiin asioihin ovat suureksi eduksi. Jos rakkaus on syttynyt ensi silmäyksellä, saattaa kyllä ilmetä suuria vaikeuksia. Tulevien aviopuolisoiden pitäisi olla luotettavia aa-laisia ja tuntea toisensa tarpeeksi kauan tietääkseen, että heidän yhteensopeutuvaisuutensa tunne-elämän eri aloilla on tosiasia eikä toiveajattelua. Heidän pitäisi olla mahdollisimman varmoja siitä, ettei kummallakaan ole syvällä piileviä estoja, jotka myöhemmin saattavat puhjeta esiin ja viedä avioliiton karille.
Omasta mielestäni kohtuullisen järkevästi sanottu, vai mitä olette mieltä?
Tuosta voisi melkein poistaa tuon ‘aa-laisia’ koska tuo kuulostaa ihan pätevältä ohjeelta kenelle hyvänsä 
Omalla kohdalla eron jälkeiset seurustelukumppanit ovat olleet ‘taviksia’, joista yksi seurusteluaikana vahingossa raitistui