…
Jaaha oletkos siis nyt työssä vai et työkentele ? kun en ihan saanut tolkkua Toisaalta tiedä onko sillä niin väliäkään lääkkeen saannin suhteen. Työterveyslääkäri saattaa aavistuksen paremmin kirjoittaa Lyricaa ja alprazolaamia, kun taas julkisenpuolen terveyskeskuslääkäri. Veikkaukseni onkin ettei varsinkaan alprazolaamia julkisenpuolen lekuri tule kynäilemään. Mutta pregabalinin siis vielä saat. Muutenkin tuolla julkisella puolella jostakin kumman syystä lääkäri kysyy ohjeistusta psykiatrilta, että voiko vaikka lyrica annosta nostaa. Uskoakseni vastaus on ei. Sama pätee benzoihinkin. Eihän se toki aina noin mene, mutta yleistähän tuo käytäntö toki on.
Mie ainankin kävisin yksityisellä kysymässä lääkkeitä. Maksaahan se lysti toki, mutta saapahan ihmisarvoista kohtelua. Itse käyn nykysin yksityisellä, kun tarvetta on lääkäriin. Benzojen saannissa ei ole mitään ongelmaa, eikä Lyrican. Kipulääkket myös saa ihan vaan pyytämällä.
Toivottavasti saat lääkkeesi, niin saat tehtyä työtä tai ainankin täyteltyä työhakemuksia
Minun kokemukseni mukaan työterveyslääkäriltä saa bentsoja ihan pyytämällä. Hänen tehtävänsä on pitää duunarit työkykyisenä. Tuskin alpratsolaamia kirjoittaa, mutta väliäkö tuolla mikä se bentso on.
Ei alpratsolaamin saaminen yleensä sen enempää kiven alla ole, kuin muidenkaan benzojen, JOS lääkäri ei ole benzokielteinen tapaus. Jos taas on, niin kirjoittaa korkeintaan sen 30 kpl. Opamoxia tämän yhden ainoan kerran ja senkin pitkin hampain ja turha sellaisen lekurin kanssa on enempiä päätään takoa seinään. Työterveyslääkäri voi olla ymmärtäväinen tai sitten ei(Riippuu tietty paljon työnkuvastakin. Esim. kuljetusalalla työskentelevän ei ehkä kannata hirveästi huutaa työterveydessä tarvitsevansa PKV-lääkkeitä ), mutta enemmän ymmärrystä luulisi löytyvän, kuin perus-TK-lekurilta.
Sitä en ihan ymmärtänyt tuosta Lavuskan tekstistä, mitä haittaa siitä on, jos yleislääkäri tahtoo konsultoida psykiatria PKV-lääkeasioissa ? Oma kokemukseni kun on, että vittumaisimmillakin shrinkeillä riittää enemmän ymmärrystä PKV-lääkityksiin, kuin yleislääkäreillä(Siis tilanteissa, joissa PKV-lääkkeitä käytetään nimenomaan psyykkisiin vaivoihin ja nehän ne psykiatrin alaa ovatkin) ja omalla kohdallani on useamminkin ollut vain hyötyä siitä, että ns. tavallinen lääkäri on konsultoinut psykiatria.
^ Joo. Tota miulla on ihan järjestään niin käynyt, kun kyse on ollut vähääkään benzolääkkeen rukkaamisesta elikkäs annoksen korottamisesta tai vaikkapa vaihdosta johonkin toiseen benzoon, niin juurikin julkisenpuolen yleisleku on kysynyt neuvoja psykiatriselta puolelta, jolloin koko se benzolääkitys on kyseenalaistettu tai uhattu puottaa nollille. En osaa sanoa onko miulla nyt ollut vaan paskaa tuuria vai miksi näin on sitten käynyt. Noinhan asiat ei vanhoina hyvinä aikoina menneet, mutta tuossa lähimenneisyydessä on miun kohdalla joka ainoa julkisenpuolen psykiatri ollut todella benzovastainen. Samoin ihan jokaikinen julkisenpuolen tk-lääkärikin. Tiedä sitten onko tämä vaan ollut surkeaa tuuriani.
Vaan eipä tuota ongelmaa enää ilmene, kun tosiaan palveluni on yksityisellä sektorilla
…
^ Kyllähän miun mielestä jonkin tahon olisi siulle tuo Lyrica määrättävä asiaankuuluvalla annoksella. Kuitenkin siulla on tavoitteena tunkea töppöstä työelämän ovenrakoon, joka tietenkin on aivan mahtava asia Itsellään ei ole työpaikkalequista mitään käsitystä, koska käytänössä koskaan en ole työskennellytkään. Enkä myöskään tule työskentelemään
Tai itseasiassa teen kyllä viikoittain opetustyötä, josta vielä harmaana lapaan saakin ihan kivasti rahaa, kun porvarit haluavat oppia vierasta kieltä
Ystäväpiirissä kyllä aikanaan jotkin ihmiset tekivät töitä, ja heille kyllä työpaikkalequ tarvittaessa benzoa kirjoitti ja muitakin ryynejä. Käsitykseni mukaan siis työpaikkalääkäri auliimmin savuttaa kynäänsä, kun taas teekooleku julkisella puolella.
Toivotaan, että saat tosiaan tarvitsemasi lääkityksen
kuulostaa tutulta meiningiltä. Muutaman vuoden tein korkea-asemaisena luottomiehenä eräässä yhtiössä vaihtelevia keikkoja ja järjestelyjä. Käytin joka päivä pregabaliinia ja bentsoa, enimmäkseen alpratsolaamia ja Diatsepaamia ja muuta ei yleensä paitsi ajoittain pieniä määriä opioideja/opiaatteja. Hommat hoitui aina täydellisestii, vaikka usein olikin todella haastavia tehtäviä, mutta noilla lääkkeillä työ oli kivaa ja olin sosiaalinen ja positiivinen sekä energinen. Kokeilin toki ilman lääkkeitäkin noita hommia, mutta tietyt tropit sopii vaan niin hemmetin hyvin työntekoon. Eikä kukaan koskaan huomannut, että olisin ottanut, vaikka olinkin “oloissa”. Mulla on kyllä semi paha GAD joten noilla pystyin nauttimaan asioista, kun ei turhaan huolestunut ja ahdistunut asioista, niinkuin mulla monesti on liikaa huolehtimista asioista joista ei oikeasti mitään stressiä kannattaisi ottaa.
kuulostaa tutulta meiningiltä. Muutaman vuoden tein korkea-asemaisena luottomiehenä eräässä yhtiössä vaihtelevia keikkoja ja järjestelyjä. Käytin joka päivä pregabaliinia ja bentsoa, enimmäkseen alpratsolaamia ja Diatsepaamia ja muuta ei yleensä paitsi ajoittain pieniä määriä opioideja/opiaatteja. Hommat hoitui aina täydellisestii, vaikka usein olikin todella haastavia tehtäviä, mutta noilla lääkkeillä työ oli kivaa ja olin sosiaalinen ja positiivinen sekä energinen. Kokeilin toki ilman lääkkeitäkin noita hommia, mutta tietyt tropit sopii vaan niin hemmetin hyvin työntekoon. Eikä kukaan koskaan huomannut, että olisin ottanut, vaikka olinkin “oloissa”. Mulla on kyllä semi paha GAD joten noilla pystyin nauttimaan asioista, kun ei turhaan huolestunut ja ahdistunut asioista, niinkuin mulla monesti on liikaa huolehtimista asioista joista ei oikeasti mitään stressiä kannattaisi ottaa.
^ Jos GAD:ista kärsii, niin yleensä asiat, kuin asiat hoituvat paremmin asianmukaisesti lääkittynä, kuin ilman, enkä nyt välttämättä ahdistuslääkityksen käyttöä laskisi miksikään kummoiseksi oloissa pörisemiseksi . Olletikin, ettet kiskonut millään hirmuisilla kuosausdoseilla, tyyliin: pregabaliinia + 2g ja alpratsolaamia +20 mg. Tosin, jos tolensa on taivaisiin hinannut, niin eipä silloin noistakaan muuta, kuin lähinnä normalisoidu. Ennemmin ne työkaverit, asiakkaat ym. sen huomaavat, jos megalomaanisen ahdistuksen vallassa sählää ja sössii kaiken.
…