En keksinyt mitään järkevää otsikkoa… Häpeä on niin suuri… Jos joku uskaltaa, kertokoon pahimmat tekonsa. Musta tuntuu että kukaan ei ole näin säälittävä ihminen. En tiedä mitä tehdä. En haluaisi olla elossa enää, ehkä meidän vanhemmatkin tajuaa ettei se ole niillekään hyvä. En haluaisi enää olla täällä, 1 elämä sinnetänne… Oonko mä itsekäs kusipää jos tapan itteni? Tarviiko mun oikeesti muiden takia jaksaa tätä… Mä en jaksa, en oikeesti jaksa…
Hei Nainen26
Viestisi vaikuttaa epätoivoiselta ja herättää huolta. Vaikeuksien keskellä saattaa olla vaikea nähdä, että apua on saatavilla ja ympärillä on ihmisiä jotka välittävät.
Häpeä on tunne, joka on varmasti meille kaikille tuttu. Kaikki tekevät joskus asioita joista eivät ole kovin ylpeitä. Ole itsellesi armollinen. Jos asiaan tai tekoon, josta tunnet häpeää, liittyy toinen henkilö tqai henkilöitä, anteeksipyyntö voi auttaa eteenpäin.
Silloin kun on vaikeaa ja olo on toivoton, pitäisi uskaltaa ja jaksaa pyytää apua. Esimerkiksi Suomen Mielenterveysseuran kriisipuhelin päivystää numerossa 01019 5202, arkisin klo 9.00– 07.00, viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15.00–07.00.
Ystävällisesti,
Päihdelinkin toimitus
Älähän hätäile.
Joskus asiat on ollu paremmin ja ne voi olla vielä tulevaisuudessakin. Minä elän vakavasti masentuneen ihmisen kanssa ja minusta sinullakin on samanlainen tilanne. Nyt kun sinulla on jo tuommoisia ajatuksia niin on hyvä aika hakeutua hoitoon.
Varaa aika mielenterveyshoitajalle tai lääkärille ja keskustele asiat halki ja ota kaikki apu vastaan mitä saat, koska muuten ei hyvä heilu. Kerro avoimesti itsetuhoisista ajatuksistasi vaikka ne kuinka hävettäisivät koska jos ei hoitava taho tiedä niistä niin eivät osaa kyllä auttaakaan. Joskus se on niin simppeliä ja apu löytyy heti, joskus siinä kestää hetken että löydetään oikeat välineet. Mikä tahansa on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin itsemurha.
Myöskin päihteiden käyttöä kannattaa välttää niin kauan että mieli on taas parempi. Tämän kerron omasta kokemuksestani, minulla masennus johtuu alkoholinkäytöstäni. Helppoa se ei ole mutta on se sen arvoista.
Voimia ja yritä parhaasi. Kaikki kyllä järjestyy.
Muistan kun ryyppäsin itseni lomareissulla Algarvessa niin huonoon kuntoon että saatoin vain maata sängyssä keskellä päivää. Toivoin nukahtavani ja kuolevani. Muistin jonkun viisaan sanonnan että kun ihminen on menettänyt elämänhalunsa hän kuolee, kuolemaa ei tarvitse auttaa mitenkään. Sydän ja keuhkot lopettavat turhanpäiväisen hommansa. Jos sitä ei tapahdu on ihmisessä edelleen elämänhalu olemassa, yhteys siihen elämänhaluun vain saattaa joskus olla katkennut.
Noh, minä nukahdin silloin kuten olin toivonutkin mutta heräsin myöhemmin, en tosin kovinkaan elämänhaluisena mutta elämänhalu on löytynyt myöhemmin.
Minulla on muuten ollut itsemurha-ajatuksia pitkin matkaa ja olen myös soitellut sekä mielenterveystoimistoon että AA:n auttavaan puhelimeen muutamia kertoja.
Ja olen myös käynyt juttelemassa edellämainituissa paikoissa ja myös A-klinikalla.
Tsemppiä!
En ole mikään erityisen syvä lohduttaja ja henkisen tuen antamisen sievistelijä, joten sanon aika suoraan. Aloitat tekstin siihen sävyyn, että kaiken sen jälkeen kirjoittamasi sanot näemmä pitkälti häpeän tunteen vuoksi. Sanoisin näin, että sanot asiat siis VAIN häpeän tunteen vuoksi ja ikää on 26v, eli sinulla on tilastollisesti aikaa siinä reilut 50v elää siten, että se ei tuota mainittua häpeää. Tehty on tehty ja so what, koska täälläkin kirjoittelet niin mitään peruuttamattomia ei ole tapahtunut.
Oikeastaan nyt kun jo itsesi lopettamista mietit, kannattaisi varmaan tehdä perinteinen pieni syventyminen ja viettää hyvä tovi ajatellen asiaa itsensä ulkopuolelle asettuen tarkkailijaksi. Jos nyt päätät päiväsi, oletko tosiaan tehnyt jotain sellaista, että ne olisivat jotenkin isoja asioita kenenkään ulkopuolisen mielestä? Ja vaikka nyt arvoa itsellesi et tunnu antavankaan, kuitenkin haluatko jonkun muistavan sinut vain yhtenä joka ilman mitään kunnon syytä päätti päivänsä, numero poistetaan kännykästä ja thats it? Ja etenkin vaikka sinusta tuntuukin, että vanhemmilla olisi parempi ilman sinua, niin uskallan väittää ettei näin kuitenkaan ole, että he sanovat sekä ennen lähtöäsi, että lähtösi jälkeen heidän olevan paljon parempi ilman sinun olemassaoloasi.
Ihan nyt jos alkajaisiksi miettisit tuon itsemurha-asian pois päiväjärjestyksestä ja olet niin kauan selvinpäin, että ajatukset kirkastuvat (antamatta muistojen kultaantua kuitenkaan ja taas voi ottaa ihan hyvillä mielin), niin huomaat kyllä taakse katsoessa etteivät ne asiat nyt itse asiassa olleet kovinkaan kummoisesti. Suosittelen ainakin kokeilemaan. Tässä maassa on tehty jo aivan tarpeeksi turhia itsemurhia, sinun panostasi ei asiaan tarvita enää.
Kiitos kun jaksoitte vastata… Meinas jäädä kirjoittamatta kun en haluais vaikuttaa joltain kauheelta dramaqueenilta… Nyt oon ihan iloinen että kirjoitin koska teidän vastaukset taas kerran auttoivat vähäsen… Mä olen niin yksin näiden juttujeni kanssa, se on vähän niinQ ongelman ydin…
Enhän mä itteäni tapa… Mutta toisinaan mun tekisi ihan hirveästi MIELI kuolla. Niissä on ero, tosin eilen mua pelotti että ihan oikeasti teen jotain ja kun olen niille meidän porukoille luvannut että en tee. Välillä vaan tuntuu että koska tää on niillekin hirveää rääkkiä niin olisi parempi ettei mua enää ois. Noi kärsii niin hirveesti, ne ei ansaitsis tällaista ja tunnen itteni maailman kusipäisimmäksi ihmiseksi…
Ja JÄRKI sanoo noita samoja asioita joita tekin mulle sanoitte:
-mitään peruuttamatonta ei ole vielä tapahtunut ja olen aika nuori vielä
Öö no siinä ne olikin tällä erää. xP Oon myös tosiaan koittanut ajatella monesti ittäni ulkopuolisen silmin: en mä NIIN hirveä ole. Mutta aika hirveä kuitenkin. 
Tuntuu vaan niin toivottomalta taas. Kuinka moni ihminen mua onkaan yrittänyt auttaa. Tosin kaikki ne on olleet ammattilaisia, mitä mä tarvitsisin ois YSTÄVÄT… Mun lähelle vaan on niin helvetin vaikeaa päästä. Miehet on eri asia. Jos joku tykästyy muhun ja jaksaa piirittää tarpeeksi kauan ja tykkään kyseisestä ihmisestä myös, niin kyllä ne muurit jossain vaiheessa murtuu. Mutta olen sinkkuna nykyään ja oikeasti ihan yksin. Mulla varmaan ois niitä kavereita helpostikin, mutta kun en vaan sitten kuitenkaan halua ketään mun lähelle. x( Pitäis vaan jaksaa käydä AA:ssa/Na:ssa ja puhua tästä siellä…
Auttais kanssa aika helvetisti jos ois päivisin jotain järkevää tekemistä. Joku kuukauden saan vielä tässä olla “tekemättä mitään.”
AAARGH saan aina hirveän sätkyn jos joku soittaa alhaalla mun ovisummeria. Alta sekunnin tulee pelko että mitä nyt tapahtuu, onko siellä kenties poliisit tai yks mun vanha vainoaja vai MITÄMITÄMITÄ. x( No, yleensä kai vaan mainostenjakaja tahtoo sisään/joku painaa väärää nappia.
Sellasta.
Kiitos, Nainen26v.
Oli todella hienoa että tulit ja kerroit että olet edelleen ehjänä ja elossa!
Ylläpidollekin pisteet vastauksesta aamulla… meitä sanattomina lämmöllä ajattelevia on täällä varmasti monta - joskus vaan tuntuu siltä ettei uskalla sanoa juuri mitään, kun ei kertakaikkiaan osaa.
On hienoa että elämänhalun puutteesta huolimatta tiedät ja ymmärrät ettei ole oikea ratkaisu tehdä itselleen jotain peruuttamatonta.
Kun kuitenkin tulevaisuudessa on niin paljon asioita - ja olkoon tulevaisuus millainen tahansa, tämän päivän kaltainen se ei ole!
Muutoksia, suuriakin, tapahtuu maailmassa koko ajan, samoin jokaisen elämässä.
Aina on syytä uskoa tulevaisuuden olevan menneisyyttä parempi.
Pysyhän kirjoittelemassa!
Soita tuonne, rehappi.fi/ se voi antaa enemmän, kuin arvata saattaa.
Et ole ainut ongelmasi kanssa, et viimeinen ja kaikki asiat järjestyy, kunhan annat itsellesi mahdollisuuden.
Itsemurhaa minäkin haudoin, oikein tosissaan, kun kaikki oli kaatua päälle. Mutta jokin pelasti minut siitä, pyytäen minua hakemaan apua ja ottamaan sitä vastaan.
Mietin sitä aikani, kunnes ymmärsin, että siihen suuntaan on mentävä, joka pelottaa eniten.
Minä pelkäsin puhua itsestäni, pelkäsin että joku saisi tietää minusta ja minun elämästä totuuden.
Jostain se on aloitettava ja jos tuntuu siltä, että sinä tarvitset apua, niin soita heti.
Samaa mieltä MM:n kanssa! Hienoa, että olet siellä vielä! 
Vaikka tässä varmaan itsekullakin on omat surunsa ja murheensa. Ei niitä voi verrata keskenään. Uskon, että sinulla on erittäin paha olo. Jos tulee joskus tosi paha olo, niin vaikka tuohon Päihdelinkin antamaan numeroon soittoa tai sitten apua lääkäreiltä jos tilanne liian pahaksi menee.
Välillä tosiaan itestäni tuntuu, että kuhan ei olisi tänne ees syntynyt ihmisten kiusaksi ja vaikka mitä… Ahdistus on ihan tapissa täällä tällähetkellä. Jokaisella ihmisellä on joku tarkoitus tässä elämässä. Sinullakin Nainen26. Kai sitä jotain kaunista edestään joskus elämässään löytää…
Voimia paljon!
Kyllä vaan. Nainen 26, olet nuori ja sinulla on vielä paljon elämää elettävänä. Tulee vielä helpompia aikoja, kauniita päiviä, kaikkea elämisen ja kokemisen arvoista, vaikka nyt tuntuukin raskaalta ja vaikealta.
On aivan tuttua monille nuo fiilikset, että ei halua päästää ketään kovin lähelle muttei olla yksinkään. Minulla on muistaakseni ollut joskus samanlaista. Mutta…
Kaikki selviää kyllä.
Hei. Olen yli nelikymppinen alkkisnainen. Juoma-aikoinani olen tehnyt kaikki pahuudet ja häpäissyt itseni monin tavoin. Ainostaan murha/tappo on jäänyt tekemättä, enkä voi olla siitäkään ihan varma, koska muisti on mennyt moneen otteeseen.
Olen siis vanha ja paska juoppoakka. Silti olen raitistunut ja antanut kaiken itselleni anteeksi, ihan kaiken senkin, mitä kukaan muu ei minulle anteeksi antaisi.
Kun join ja käytin lääkkeitä, haluni kuolla oli valtava. En vieläkään ole mikään sunshine mutta kuitenkin täysin eri mielellä kuin juoppoaikoinani.
Pointtini on, että sun on pakko antaa itsellesi anteeksi entiset, nykyiset ja tulevat törttöilysi. Sinulla on oikeus tehdä niin. Sinun on pakko tehdä niin, jotta jaksat elää. Toiseksi, kokeile raittiutta. Minä en edes tajunnut, kuinka paljon viina ja mömmöt veivät mielialaani alaspäin. Vasta oltuani muutaman kuukauden raittiina tulin omaksi itsekseni.
Alkoholisti on sairas. Sairauteen kuuluu se, että tekee kaikkea paskaa kännissä. Kaikki alkoholistit ovat kokovartalomulkkuja kännissä, ainakin toisinaan. Jos huomaa olevansa alkkis eikä viihdy asian kanssa, kandee lopettaa vetäminen.
Mutta raitis elämä ei onnistu, jos ei armahda itseään täydellisesti.
Tsemppiä, elämänhalua!
En ymmärrä miten te jaksatte vastata.
PUNATULKKU. Ite oot ihan paskana Ja tsemppaat silti mua. Arvostan.
MM: Kiitos sullekin. <3 Voi kun olisit nainen. x)
Ps. KAIKKI te jotka olette vastanneet: KIITOS! Vastailen…
Tarve
Mitenkähän osaisin auttaa?..
Sä olet nuori ja sulla on elämä edessä.
Mäkin kärsin tuon ikäisenä yksinäisyydestä. Ja hain siihen lohtua tavalla jos toisella. Harvemmin hyvillä tavoilla…
Nyt olen jo tottunut olemaan yksin. Aika hoitaa…
Älä hätäile. Sulla on kaikki hyvä edessäsi.
Hoida itseäsi. Vältä alkoa… siitä se pikkuhiljaa suttaantuu…
Voimia ja rauhaa!