En halua myöntää itselleni etteivät seuraavat minua satuttaneet/loukkaavat/alentavat teot jäisi viimeisiksi. Lähdin suhteesta mutta silti vielä epäröin, jospa jonain päivänä kaikki olisi paremmin, järkeni olen jättänyt uinumaan suhteemme aikana ja elänyt tunteillani, niin hyvillä kuin huonoillakin.
Kirjoitan ainoastaan vähäsen asioista, jotka vievät järkeni
Minua voi töniä, kun huudan
päälleni voi heittää kaljaa, vettä ja mm. kahvia
avokkaalla lyöminen ei ole LYÖMISTÄ !!! Kaksi krt jo tapahtunut
kaikille voi flirttailla ja ihan ehdotella, kun se on vain vitsailua, eikä johtaisi mihinkään, koska alkoholistipuolisoni rakastaa vain ja ainoastaan minua.
Huora, on kuultu kerran (vasta)
En ole vastaavaa kokenut, en arvosta itseäni, koska sallin tämän jatkuvan. Tässä suhteessa alkoholistin kanssa olen sairastunut itsekkin, enkä tunne kohta kuka olen.
Silti ikävöin niitä hyviä asioita tai haavekuvaani yhteisestä elämästämme.