Olen kirjoitellut tälle palstalle jo pari vuotta sitten, olen pohjamutia pitkin ryöminyt, teräksenkova uhkapelaaja. Olen pelannut vuosia enemmän ja vähemmän ja sitten loppuhuipentumana paljon enemmän! En halua edes miettiä paljonko rahaa mennyt, mutta sanotaanko karkeasti että yhden omakotitalon verran. Viime kesänä tuli kuitenkin stoppi ja päätin kertoa tilanteen kaikkine kauheuksineen kolmelle ystävälleni, sekä miehelleni, jolle tunnustus taisi olla jo kolmas.
Olin NIIN masentunut että halusin kuolla. Kuitenkin se, että kerroin asiasta ystävilleni, johti siihen että he potkivat minut hakemaan apua. Ja niin teinkin, ensimmäistä kertaa elämässäni. Soitin A-klinikalle ja pääsinkin nopeasti sinne juttelemaan päihdetyöntekijän kanssa, joka oli erikoistunut peliriippuvuuteen. Itkien varasin ajan ja itkien menin vastaanotolle. Kerroin tilanteestani ja itkin ja itkin. Päihdetyöntekijä kyseli lisää ja oli kannustava ja onnitteli siitä, että olin hakeutunut hoitoon. Peliriippuvuuden ollessa kyseessä harva hakeutuu hoitoon ja se onkin riippuvuuksista helpoin salata. Olen oppinut vuosien varrela mestarinäyttelijäksi, osaan valehdella kirkkain silmin ja mielikuvituksella ei ole rajaa.
Kävin terapiassa muutaman kuukauden, kunnes em. työntekijä jäi itse eläkkeelle. Hän kertoi että olin jo päässyt oikeille raiteille ja että aika on puolellani. Mitä pidempään lopettamisesta kuluu aikaa, sitä helpommaksi se muuttuu. Ja että se oikea sudenkuoppa tulee siinä vaiheessa kun saan raha-asiani taas kuntoon ja alan ajattelemaan että voin hallita pelaamistani. Niitä tulee siis välttää hamaan loppuun asti.
Raha-asiat ovat siis muutaman vuoden vielä aika heikolla mallilla (tai voisi olla vielä huonomminkin), ulosotto vie puolet palkasta, jee! Täytyy sanoa, että on tullut moni kunnan taho tutuksi tässä vuoden sisällä: ulosotto, A-klinikka, velkaneuvonta…
Mutta, olen siis ollut pelaamatta reilut 8 kuukautta, enkä usko että olisin tässä pisteessä, jos en olisi hakenut apua. Muistakaa se, kanssakärsijäni! Minun olisi pitänyt hakea apua jo aikaa sitten, mutta kun usko omaan kontrolliin on niin vahva ja harhainen. Itse siihen ei pysty!
Näen edelleen välillä unta että pelaan slotteja, ja kun herään, havahdun siihen, että en pelannutkaan, mikä helpotus! Pelit tulevat pyörimään mielessäni (pääosin) negatiivisessa mielessä vielä pitkään mutta yllättävän helppoa on ollut. Lähinnä raha-asiat harmittavat, kun paremminkin voisi mennä. Mutta jokainen kuukausi vie minut lähemmäksi velatonta elämää.
Vaikea kait tuosta on selvitä omin neuvoin jos se noin syvälle on mennyt.
Onneksi löysit avun viime hetkellä.
Hei
Olen miettinyt tuota kun jotkut kertovat pelanneensa omakotitalon verran, eihän se oikeasti kerro mitään, niitä taloja kun on niin monenhintaisia. Ja hyvänkin talon huonosta paikasta saa aika pilkka hintaan.
Kun taas huonokin talo hyvällä paikalla maksaa maltaita.
Että tosi huono vertaus “Olen pelannut omakotitalon verran”.
No joo… omasta mielestäni se kertoo vain että ‘paljon’, omalla kohdallani helposti 150000€, mutta todellista summaahan on vaikea tietää… kun jossain vaiheessa kaikki menee, omat ja lainatut. Ja en tiedä miksi tarkan summan tietäminen on oleellista, pääpointtihan on se, että peliriippuvainen laittaa ihan kaiken peleihin uskoen saavansa omansa takaisin. Nytkin, kun pitää kituuttaa vähällä rahalla, niin kyllä kieltämättä tulee mieleen, että voittaisinkohan edes vähän käyttörahaa jos pelaisin. Mutta sitä ajatusta vastaan pitää taistella. Ehkä tämä joskus helpottaa…raskasta on, mutta ei auta.
