Toisen pilkkaaminen

Mikä saa ihmisen pilkkaamaan toisen ihmisen tietä, jolla hän on raittiuden löytänyt ? Eikö se, että omat keinot eivät ole toimineet vaikka niitä on hehkutettu, niihin uskottu ja taas rähmälleen langettu samaan suohon.

Voisi ajatella, että ihminen joka on täydellisessä umpikujassa elämässään, tarvitsisi kaiken avun ja opastuksen eikä umpikujassa oleva ihminen jätä yhtäkään oljenkortta käyttämättä.

Jos minä kerskuisin, että omilla kyvyilläni olen päässyt eroon päihteistä ja kohta taas itkisin kun olen langennut niin eikö se juuri todistaisi omien kykyjen olevan puutteelliset ja jos vielä olisin pilkannut muiden keinoja, jotka toimivat niin eikö se tekisi minusta idiootin ?

Se älähtää, johon kalikka kolahtaa.

2 tykkäystä

Kai se on nimenomaan oma paha olo ja epäonnistumisen tunne, mikä saa kärttyilemään muille. Kun ei ihan vielä koe tavoitetta niin tärkeäksi, että olisi valmis tekemään mitä tahansa sen saavuttamiseksi. Ollaan valmiita valitsemaan vain itselle riittävän miellyttäviä keinoja, vaikka ne eivät koskaan toimisi.

Kaikki varmaan teemme joskus samaa, jossain määrin. Olen itsekin jäänyt lukemattomat kerrat kiinni vastaavanlaisisista ajatuksista. “Minulle ei tuollainen liikuntamuoto todellakaan käy, enkä arvosta. Tämä oma tapani on ihan yhtä hyvä ja tehokas, ellei parempi!” Jättäen sujuvasti huomiotta sen, että vain toinen meistä edistyy yhtään mitenkään.

1 tykkäys

Käsipeili olisi oiva apu monelle sillä se sylttytehdas jonne jäljet aina johtavat, löytyy siihen kurkistamalla.

Niin mielellään etsitään vikaa muista ja muualta, mutta ei itsestään ja siellä se kaiken vian alku ja juuri sijaitsee.

Se hyvä, mitä minä tahdon tehdä en tee ja se paha mitä minä en tahdo tehdä, minä teen.

Siinä on pähkinänkuoressa ainakin oma toimintani ja luulenpa, että monen muunkin, joka uskaltaa siihen käsipeiliin kurkistaa.

Tarkoitatko nyt tätä toisen pilkkaamista, kun otettiin kantaa tähän uskontoon raitistumisessa ja viitattiin mm. hihhuliinkin?

Jos ihminen on joutunut veden varaan ja on hukkumaisillaan niin laudan pätkän ajelehdittua hänen luokseen, ottaako hän siitä kiinni ja pysyy pinnalla vai odottaako hän pelastusrengasta saapuvaksi ?

Tarkoitan, että jos joku ei usko Jumalaan niin tarkoittaako se sitä, että muutkaan eivät saa uskoa, eikä heille saa kertoa, että joku on pelastunut Jumalan avulla päihdehelvetistä ?

Minulla on sellainen muistikuva, että kun olin pohjalla päihteilyssäni niin olisin antanut mitä vain, että olisin selvinnyt siitä.

Itse olen ateisti, mutta mielestäni on hyvä, että palstalla pidetään myös se, että uskonnonkin avulla voi raitistua. Toisaalta on hyvä, että palstalla näkyy sekin, että ilman uskontoa voi raitistua. Olen ollut ateisti kauan ja olen kokenut, että kummatkin linjat voi elää yhdessä sovussa. Antaa kaikkien kukkien kukkia.

5 tykkäystä

Toivon ettet kokenut minun kommenttiani pilkkaamiseksi, sellaiseksi en sitä tarkoittanut. Anteeksi, jos pahoitin mielesi. Omat vanhempani ovat uskovaisia ja arvostan mitä tahansa tapaa jolla ihminen on päässyt omasta vankilastaan ja on onnellinen.

Olen itsekin täysin epätoivoisena rukoillut jumalaa, lattialla polvillani helpottamaan tuskaani, niin väkivaltaisen puskaraiskauksen kuin kammottavien menetyksieni jälkeen. Jostain syystä minä en ole kokenut jumalan kosketusta tai minkäänlaista apua saanut. Se on minulle ihan ok. Lapsuudessa koetut ahdistavat jumalanpalvelukset helluntaiseurakunnassa aiheuttavat edelleen vilunväristyksiä. En ole ateisti, mutta en myöskään usko raamatun jumalaan. Olen lähimpänä varmaan agnostikkoa.

Usko/uskonnottomuus ovat syvästi henkilökohtaisia asioita ja nämä asiat voivat herättää paljonkin tunteita. Itse en pitäisi esim. siitä, jos naamaani hierottaisiin pyytämättä jumalan sanaa ja kuinka pelastun jos vain otan jeesuksen herraksi. Totta kai omasta uskostaan ja kokemuksestaan voi, saa ja on hyväkin kertoa, mutta saarnaamisen jättäisin pois.

3 tykkäystä

Kiitos viestistäsi. Ehkä otsikko kirjoitukselle ei ollut aivan täydellinen sillä se mitä tarkoitin on, että jos joku tahtoo kertoa avuntarvitsijalle miten hän itse on pelastunut päihdehelvetistä niin ei ole muiden tehtävä ampua alas tätä mahdollisuutta vaan antaa avuntarvitsijan tehdä se valinta.

Itse olen kokeillut yhtä ja toista konstia, kaikki epäonnistuneet ja monet näistä konsteista on täällä ihmisten suosituksissa muille ja omasta kokemuksesta tiedän, että ne eivät toimi, mutta ihmisen on käytävä läpi ne ymmärtääksensä itse, että ne ei toimi ja varsinkin se että MIKSI ne eivät toimi.

Sitten kun kaikki on kokeiltu ja ahdistus on valtava niin vaihtoehto Jumala voi olla jo varsin kiinnostava vaihtoehto jos ymmärrät mitä tarkoitan.

3 tykkäystä

Ai tässä oli joku uskontokeskustelu taustalla. Itse ajattelin aloitusta yleisemmällä tasolla. Onhan täällä ollut paljon minkä tahansa idean pilkkaamista. Ei nyt viime aikoina niin paljon, mutta kuitenkin. Tyyliin “mene sinä vain jollekin ammattiauttajalle vinkumaan, minulla ei onneksi ole niin vaikeaa ongelmaa, että sellaista tarvitsisin”.

Itsekin olen ateisti, ollut rippikoulusta saakka. Parikymppisen mustavalkoisuudessa suhtauduin jopa halveksien. Että onpa yllätys, että Jumala pelasti tuonkin murhamiehen. Että semmosta aivopesua. Ja pahimmillaan näen uskonnot sellaisena edelleen, ja niiltä tulee myös esim. lapsia tarvittaessa suojella.

Mutta nykyään myös ymmärrän täysin, miksi jotkut korkeampiin voimiin turvaavat. Ja pystyn ongelmitta näkemään myös tekeväni niin joskus itse. Kun kohdalle osuu riittävän vakava tragedia, oli se kullekin mikä tahansa, on vain ja ainoastaan viisasta suojella päätään kaikin keinoin. Eikä usko ole keinoista huonoimmasta päästä. Se voi oikeasti pelastaa ja nostaa taakan harteilta. Siinä kohtaa ei ole mitään väliä mihin joku toinen uskoo tai ei, eikä kenenkään tapaa ole syytä pilkata.

1 tykkäys

Minäkin suhtaudun uskontoon ja jumaliin uskomiseen sillä tavalla pragmaattisesti, että jos niistä on ihmiselle apua esim. raitistumisessa, niin silloin ne ovat ihan hyväksi. Samoin on hyvä asia, jos uskonto/usko motivoivat tekemään hyvää, tai rukoilusta saa jotain mielihyvää itselleen.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö uskontoja saisi kritisoida tai käsitellä satiirisesti missään tilanteissa, varsinkin kun uskontojen ja jumalien nimissä tehdään niin paljon pahaakin: ihmisten riistoa, väkivaltaa, hyväksikäyttöä jne.

On toki osattava vetää ero siihen, kohdistuuko kritiikki tai pilkka ihmisen persoonaan vaiko vain uskomukseen tai ideologiaan, joita ihmiset kannattavat. Uskonnot rinnastaisin poliittisiin ideologioihin, joiden kritiikki ja jopa pilkkaaminen on sallittua ja kuuluu sananvapauteen. Niitäkin käyttäessä on tosin noudatettava tilannetajua.

Raittiiden keskuudessa myös alkoholia käyttäviä ihmisiä saatetaan pilkata. Sallin senkin. :slightly_smiling_face:

Minusta täällä saa kertoa että usko on auttanut raitistumaan. Se on subjektiivinen kokemus. Eri asia on jos sit sen jälkeisessä lauseessa alkaa kirjoittelemaan herran siunauksia ja julistamaan. Se on ihan eri asia. Toki jos ne kirjoittaa henkilökohtaiseen aloitukseen niin siellähö saa kirjoittaa mitä vaan mutta nuo asiat pitää ymmärtää jättää pois muiden aloituksista jos ei tiedä toisen suhtautumista asiaan eikä aloittaja ole ilmaissut olevansa uskossa

Juu ja myös alkoholia käyttävien keskuudessa raittiita. Sellaista se on.

Mutta joo, kävin nyt etsimässä tuon uskontokeskustelun ja kyllähän siellä rehellisyyden nimissä nimenomaan aloittaja vaikutti vähän suvaitsemattomalta muiden käyttämien keinojen suhteen. Ikään kuin usko ja rukoilu olisi ainut toimiva keino. Sehän ei tietenkään ole totta.

Herran siunaustakin tosiaan tuli perään. Ei se minua haittaisi, muttei varsinkaan joskus aiemmin olisi juuri lämmittänytkään. Nykyään näen senkin vain yhtenä yrityksenä osoittaa myötätuntoa, mutta kaikki eivät välttämättä suhtaudu samoin.

Hei @Risuparta ja kiitos aloituksesta! Nämä uskonasiat ovat vähän herkkiä ihmisille, ja muutenkin ohjeiden antamisessa kannattaa pitää tuntosarvet koholla. Omien kokemusten jakaminen on yksi asia ja toisten ihmisten ajatusten mitätöinti toinen. Se mikä itselle tuntuu auttamisessa uskon löytämisessä saattaa toisesta tuntua että sillä uskolla hierotaan naamaa. Harva täällä on noviisi raittiuden harjoittelussa ja monenlaista on kokeiltu. Myös uskontoa. Hienoa että sinulle tuo uskonto on toimiva paketti.

2 tykkäystä

Eikö voitaisi vaan antaa “kaikkien kukkien kukkia”? Niin palstalla toimittiin 2014-15 ja kaikki sujui hyvin, vaikka eri mieltä oltiinkin. Ei kaikkea tarvitse ottaa niin kuoleman tosissaan. Minullekin jatkuvasti tuputettiin AA:ta ja uskoa korkeimpaan ja vastasin vain, että ei ole mun juttu. Ei nyt suljeta ketään pois meidän yhteisöstä, vaikka se ei ominta juttua kannattaisikaan. Kuten sanoin, olen ateisti - silti minua ei haittaa, että uskontoa tarjotaan vaihtoehdoksi.

4 tykkäystä

En itsekään pahastu mistään Jeesusteluista, koska uskon ihmisen silloin pohjimmiltaan haluavan minulle hyvää. Ja hyväntahtoisuutta ei maailmassa ole koskaan liikaa.
Kunhan muistaa siinäkin sen vaaran paikan, että uskonto on myös väärin käytettynä todellinen kontrollin väline ja sillä voi saada myös paljon pahaa aikaan.
Pidän itse jokaisen ihmisen elämänkatsomusta pyhänä, jonka jokainen saa muodostaa juuri sellaiseksi kuin haluaa.
Aina voi tietenkin halutessaan kertoa kyselijälle, kuinka on itse saanut rauhan.
Mutta itse kavahdan sellaista, että minun pitäisi kertoa toiselle, että ajattele niin kuin minä, taikka tuo toinen tyyppi.
Olen siis ehdottomasti sitä mieltä, että elämänkatsomukset saa täälläkin näkyä ja välillä saattaa roiskua, kun ollaan niin herkkien asioiden kanssa tekemisissä.
Mutta kunhan keskusteluyhteys pysyy, niin eiköhän me täällä pärjäillä.

3 tykkäystä

Moi, Hiiri.
Mikä tuo ketju on?

Uskonnot ovat joissain tapauksissa kyllä hyvin vaarallisia, niin kuin alkoholikin.
Alkoholilla olen saanut paljon pahaa aikaiseksi, uskolla en.
Toivon että olen onnistunut kertomaan omaan raitistumiseen johtaneista tapahtumista ja uudesta elämästä niin ettei se ketään ahdista.

1 tykkäys

Moikka, en muista mikä keskustelu oli kyseessä. Muistaakseni Risuparta otti teeman esiin parissakin eri paikassa. En nyt tiedä onko siitä täällä kukaan niin isosti ahdistunut, vaikka tästä aloituksesta voi sellainen kuva tullakin. Ja sinun osaltasi tuskin ainakaan on. Jos on, ahdistuisi muustakin. Älä murehdi.

1 tykkäys