Hei, olen “MillaMagee” -alkoholistin puoliso. Etsin, mutta en löytänyt tästä lokerosta läheisten kirjoituksia, joten päätimpä kokeilla, ajetaanko mut heti pois täältä. Vertaistuki on mulle tuttua, jopa avopalavereissä olen lukuisat kerrat ollut. Kokemukseni niistä on hyviä ja tietoni alkoholismista on lisääntynyt valtavasti. Näin siis teoriassa mun pitäisi osata olla ja toimia oikein eri tilanteissa. Vaan käytäntö onkin sitten ihan eri juttu! Mieheni on ns. tuuriton juoppo, putkien välissä jokunen päivä. Pienen pieniä “raittiuden alkuja” hänellä on useita, mutta ne ovat hyvin pian kuivuneet kokoon. Tai siis kastuneet, tässä tapauksessa 
Korkki ei vain pysy kiinni, vaan se aukeaa aina säännöllisen epäsäännöllisin väliajoin -juuri, kun olen (taas kerran) alkanut pikkuriikkisen verran toivomaan, että josko NYT olisi SE kerta, jolloin voisin huokaisten todeta, että raittius on alkanut. Joku halusi kysyä eräässä toisessa lokerossa alkoholistilta, että miksi. Mä kysyisin, että miksi ei? Syitä juomiseen on aina, sen olen oppinut, syitä on turha kysellä, niitä löytyy. Mutta miksi ei voi olla juomatta? Siihen haluaisin vastauksen. Joo, tiedän, alkoholismi on sairaus, joka aiheuttaa hallitsematonta halua juoda, mutta miksi alkoholisti ei halua raitistua? Ei, vaikka vaihtoehtona on lopulta etenevä yksinäisyys ja kenties kuolema. Miksi holisti tarvitsee sen pohjansa? Eikö voisi siinä vaiheessa lopettaa, kun vielä on jäljellä jotakin säilyttämisen arvoista?
Alkoholistina mä ainakin rakastin sekaisin olemista ja nousuhumalaa. Päihteet olivat elämäni tärkein asia ja selvin päin ahdisti. Päihteet ovat nopea tie pois kaikenlaisista huonoista fiiliksistä. Lopulta jo syyllisyys oli niin suuri, etten jaksanut sitä kantaa selvin päin.
Raitistuminen oli minulle vaikeaa. Sain lopulta raittiudesta kiinni vasta Minnesota-mallisesta hoidosta, johon yhdistin AA:n. Koko elämä ja oma ajatusmaailma piti muuttaa ensimmäisen raittiusvuoden aikana. Ei se helppoa ollut, enkä olisi tehnyt sitä, ellen olisi ollut suunnattoman väsynyt päihde-elämään.
Mieheni ja kaksi lastani yrittivät saada minua lopettamaan vuosikaudet, mutta koska rakastin päihteitä enemmän kuin perhettäni, en lopettanut. Se on karmeaa mutta aika tyypillistä.
Voimia sinulle! Kiva, kun tulit tälle puolelle.
MillaMagee kirjoitti:
Omakohtainen käsitykseni kysymykseesi on, että alkoholisti tarvitsee jonkin pysäytyksen myöntääkseen voimattomuutensa alkoholiin nähden ja hakeakseen sen jälkeen apua. Varmin tae raittiuteen on halu lopettaa juominen itsensä takia. Juomisen pakkomielteessään ja ylpeydessään alkoholisti on valmis jopa uhraamaan perheensä, työnsä, sukunsa, ystävänsä, taloudellisen asemansa, maineensa jne voidakseen jatkaa juomistaan.
Pysäytyksestä olen kuullut osuvan sanaparin sydämen murtuminen. Pohja voi olla mitä tahansa pitkän vankilatuomion ja lehdestä pikaisesti luetun artikkelin väliltä.
Apua on saatavana monenlaista. Oma pohjani löytämisen jälkeinen raittiuteni perustuu AA:han.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Lomapuisto vei sanat suustani. Itse en oo AA:n kautta raitistunut mutta pohja tuli vastaan ja eräänlainen erittäin voimakas halu lopettaa juominen. Erittäin voimakas tahto tehdä sen eteen kaikkeni. Uskoakseni se vaatii voimaakkaan tajuamisen että tämä juominen oli nyt tässä.
Itseäni motivoi kovat moraaliset krapulat puolisoni kärsimyksestä. Laittoi yrittämään olemaan juomatta. Toista vuotta sitten tapahtui jokin päässäni, että tuossa on kuilu mihin en halua tippua. Koin tunteen, että menetän kokonaan hallinnan elämästä. Puoliso ei enää jaksanut minua. Kaikki oli loppu.
En tiedä miten alkoholistin voi parantaa. Enkä oikeen tiedä miten puolisoni jaksoi minua. Oon tuntenut toisen tuskan ihollani ja se on kamalaa. Tuntea itsensä hirviöksi. En halunut menettää rakastani viinalle. Vaikka alkoholi oli yhtä tärkeä. Tuo toisen kärsimys sai sydämeni särkymään monesti. Olen niin monet itkut itkenyt, katunut syvästi… Lupanut yrittää tehdä kaikkeni etten enää joisi. Se riippuvuus tuntui niin voimakkaalta, että en vaan kyennyt. En antanut periksi vaan yritin tosissani useasti. Nähtävästi pieni ensimmäinen askel minkä tein oli kirjautua tänne. Se auttoi. Vertaisissa ihmisissä on voimaa ja viisautta mikä sitten minua luultavasti loppupeleissä auttoi kaikkein eniten.
Mutta tuo AA:n käyttämä sydämen murtuminen oli itselle äärimmäisen pelottava tunne hallinnan menettämisestä. Syvän kuilun kohtaamisesta mihin en halua mennä. En halunnut menettää kaikkea.
Ilman puolisoani en kai olisi kyennyt peilaamaa ongelmaani mitenkään. Koska ennen sitä en välittänyt mistään mitä päälleni tuli juotuani itseni humalaan. En välittänyt häädöstä, hullujen huoneelle joutumista, opiskelupaikan menettämisestä, hengen menetyksistä selviämisistä… Puolison tuska peilasi minut tuntemaan itseni kännissä hirviöksi. Nauhotti joskus puhettani, niin kuulostin eri ihmiseltä. En ole pahoinpidellyt puolisoa. Mutta käytökseni on ollut erittäin pahaa henkistä väkivaltaa. Hän on kertonut minulle monesti kuinka on pelännyt yöllä minua kotiin odotellessa, että tulenko vai en. Nämä toisen ihmisen asemaan asettuminen ja tuskan tunteminen on ollut yhtä helvettiä itselleni. Oon itkenyt, pyydellyt anteeksi, katunut yms… aamulla. Tämä vaan jatkui ja jatkui kuukaudesta toiseen. Välillä oli helppoa hänellä ja itse tunsin vajaan 6kk:n juomattomuuden jälkeen että tämä on minun juttuni. Mutta kokeilin vielä kerran ja sitten se pohja lopulta löytyi.
Oon antanut joskus puolisolleni isä vainaan vanhan al-anonin kirjan. Hän kävi itse AA:ssa, niin mun mummolle antoi tuon lahjaksi. Al-Anon on se alkoholistien läheisille tarkoitettu paikka. Tuosta kirjasta oli puolisolleni kuulemani mukaan hyötyä mun kanssa elämiseen. Sitä lukiessa hänen olisi ollut helpompi minusta irrottautua. Myös sitten siinä on kai ohjeita miten selvitä arjessa alkoholistin kanssa. Kertoi musta taannoin psykologille niin tuo psykologi arveli elämän minun kanssani olleen hänelle traumaattista.
Kyllä tätä kirjoittaessa tuntee muistojen tulvien tulevan sisääni. Tulee hyvin paha olo millainen kusipää olen ollut humalassa…
Teki muuten todella hyvää käydä lukemassa Kotikanavan juttuja. Olen tänään lueskellut niitä tämän aloituksen innoittamana ja tajunnut, kuinka alkoholismi sairastuttaa koko lähipiirin ja tuhoaa viattomien ihmisten elämiä.
Sydän särkyy muistellessani omia juoppovuosiani ja sitä, että viina ja muut päihteet menivät miltei kymmenen vuoden ajan kaikkien rakkaiden ihmisten edelle. Voimia todella paljon alkkisten läheisille! <3
Huh, kamala tilanne sulla.
Jos ei kumppani raitistu niin ota etäisyyttä. Sattuuhan se kumpaankin, mutta elät itseäsi varten.
Itse “opin” ryyppäämisen eksältä, joka hoiti sillä mielenterveysongelmiaan. Kuten itsekin aloin tehdä. Siitä ratkaisumallista kestikin sitten aikansa oppia pois.
Vaikka et itse olisi juopottelevaa sorttia niin jonkinlaista vahinkoa se addiktin omaisen rooli aina tekee. Pohdi, onko kumppani todella “vaivan arvoinen”, jos hoitokaan ei synnytä halua raitistua. Voimia 
Kiitos että otitte mut tänne puolelle ja sain monta hienoa vastausta 
Monta kertaa olen kuvitellut, että mies olisi jo löytänyt sen pohjansa, mutta aina vain uudelleen hän osaa mennä vieläkin matalammalle sekoiluissaan. Ja joka kerta mä mielessäni päätän, että tämä on se mun pohjani, ei yhtään enempää tätä. Kuitenkin huomaan taas toivovani, että nyt se korkki pysyisi jo kiinni. Pyörin oravanpyörässä, jonka vauhti tuntuu vain kiihtyvän, ja keskipakoisvoima liimaa mut tiukemmin ratastoon. Tällainen on läheisriippuvainen ja meitä on helppo roikuttaa huonossakin parisuhteessa. En uskalla päästää irti, koska mussa elää vielä se toivonkipinä miehen raitistumisesta. Järki on sanonut, suorastaan huutanut mulle päin naamaa, että sitä ei tule koskaan tapahtumaan. Mutta kun näitä asioita ei ratkaista pelkästään järjen avulla. Se olisikin helppoa ja yksinkertaista!
Opettelen irrottautumista, mutta kun otan askeleen eteenpäin, joudun kahden askelen verran taaksepäin. Tai sitten vain poljen paikallani ja odotan, että aika kuluu -päivä kerrallaan.
-Millam, alkoholistin vaimo-
Voimia!
Toivon, että teet ratkaisuja, jotka ovat ennen kaikkea sinulle itsellesi hyviä.
Alkohollari tuossa edellä sanoikin hyvin. Itselläni ei oikeen sanoja löydy muuta kun alkoholistien läheisiä on paljon. Al-Anonin kirja auttoi naistani tosi paljon. Sekä nettivertaistuki. Hänestä tuli vahvempi ja alkoi kypsymään muhun kokonaan, että erokin oli hyvin lähellä. Sai apua noista tuohon läheisriippuvuuteen. Hyvin vaikean ilmiön edessä olet.
Voimia paljon! <3
ps. Kirjoituksesi tänne antaa kyllä perspektiiviä varmasti muillekin alkoholin kanssa painiville joilla on puoliso elämässä. Uskoisin näin.
Liekkö tuo puolisoni voimaantuminen pelästyttänyt minut silloin aikanaan kun tämä viittä vaille 14kk selvinpäinoloa on nyt takana? Juoppo ei saa enää “arvoisaansa” kohtelua vaan kohtelu muuttuu arvoisekseen. Liekkö tuo olleen yksi asia kun huomasin, että hän on niin vahva että tämä juoppo rouva saa kohta luvan lähteä jaloista? Kyllä tuntui kylmältä kun puolisoni sanoi, että ei enää jaksa minua, kun jätti minut yksin kämppään muutamaksi päiväksi. Se tilanne kun tuntee menettävänsä jotain tärkeää. Aika kylmäävä tilanne. Tämmöstä tämä akkeli sai aikanaan osaksi. Olisihan tuo oikein ollutkin minulle jos meno olisi yhtä hulluna jatkunut. Monoa vaan. Sen juuri olisin ansainnutkin. Sillanpääkin tästä laulaa, että ”Sinä ansaitset kultaa” - varmaan omasta kokemuksestaan. Mene ja tiedä…
Muutos toisessa esimerkiksi läheisriippuvuuden hellittäessä voi vavisuttaa alkoholistia muutokseen? Ehkä? Jotain tuossa naisessani tapahtui tuon Al-Anonin kirjan luettuaan; lainasi kirjastosta jonkun samaan sarjaan kuuluvan kirjan; puhui tunnoistaan netissä… Vahvistui. Hän kyllä tuntui vahvemmalta mitä oli. Luulen, että vaikka oma päätös se pohjimmiltani oli, niin tuokin saattoi vaikuttaa. Niin nyt tässä asiaa miettiessäni tuntuu…
Tietynlainen puolison käyttäytyminen voi pahentaa juomista. Semmosestakin olen kuullut. Tuo ”nalkuttaminen” vihmoo juopon korvia mikä on se perinteinen… Nähtävästi kannattaa varmaan tosiaan läheisriippuvuutta käsiteltävää kirjallisuutta lukea? Mitä Al-Anon on myös. Se keskittyy alkoholistin kanssa elelyyn tai alkoholistista irrottautumiseen. Siihen läheisriippuvuuteen ennen kaikkea. Itse on ole asiaan perehtynyt kunnolla, että en oikeen tiedä.
Kannattaa aina muistaa vaikka muut ovat tärkeitä niin Sinä olet tärkein. Koskee kaikkia ihmisiä. Jos itsensä mitätöi, laiminlyö niin huonosti siinä käy.
Nämä on tämmösiä hajatelmia… En tiedä auttaako ketään… Itseäni tässä asian tiimoilta tutkin.
Hyvin herkkä aihe tämä on mielestäni. Kun tosiaan laitan itseni tässä puolison asemaan niin paha olo tulee.
En minä voi kun voimia toivottaa. Niin kun sanoit niin järjellä näitä asioita ei ehkä ratkaista. Ehkä sen takia kun en tiedä tuon Al-Anonin kirjan salaisuuksista mitään. Enkä siitä vertaistukiryhmästä. Jos tosiaan nuo kirjat yms. ryhmät avaa silmät tälle järjettömyydelle? Sydämen asioita on jos tunteita on pelissä. Vaikeita asioita. Alkoholismissakaan ei ole mitään järkeä. Sitäkään ei voi järjellä selittää. Se vaan pesiytyy johonkin… Toivon kyllä, että asiasi jotenkin järjestyisi sinun kannalta parempaan suuntaan…
Läheisriippuvainenhan saa ymmärtääkseni jonkin sortin täyttymyksen tunteita ollessaan hyödyksi ja huolehtiessaan. (En missään nimessä ole asiantuntija!!) Eli tavallaan siinä kurjassa suhteessa on jollain tapaa “ihanaa” olla se huolenpitäjä, korvaamaton. Itselläni ainakin oli juurikin tuossa mainitsemassani ihmissuhteessa sentyyppistä dynamiikkaa. Jos ei löydä itsestään paljoa kehuttavaa eli kärsii huonosta itsetunnosta niin oikeuttaa olemassaolonsa sitten muita hyysäämällä. Se hyysääminen vaan tuppaa pahentamaan sen addiktin olotiloja, koska samalla tulee mahdollistaneeksi sen ryyppäämisen/käytön/tms ja antaa osviittaa ettei tilanne niiiin paha voi olla, koska toinen vielä jaksaa katsella.
Tuolla omassa ketjussani olen avautunut enemmänkin eräästä lähipiirin ihmisestä, joka on ajoittain varsinainen kiviriippa ja tunkee jatkuvasti nokkaansa asioihini. Hän on ilmeisen pettynyt siitä, että voin psyykkisesti aina vain paremmin ja hui sentään teen ihan omia ratkaisuja elämässäni ja parisuhteessani. Aluksi kyökkidiagnosoin hänet vain mustasukkaiseksi ja huomionkipeäksi kontrollifriikiksi mutta nyttemmin olen todennut että hänen käytöksensä taustalla voisi olla läheisriippuvuutta. Sellainen takertuva toimintamallihan ei välttämättä rajoitu vain parisuhteisiin.
Noin muuten, sitäkin parempi että kirjoittelet tänne koska ihmiset voivat toteuttaa erilaisia “rooleja” elämänsä mittaan. Et siis ainoastaan herättele dokaavia juoppoja huomioimaan kumppaninsa tunteet, vaan annat ajattelun aihetta toipuneille, jotka saattaisivat muuten alkaa pelastamaan jotakuta. Olen itsekin ollut tosiaan sekä moniongelmaisesta huolehtija että myöhemmin moniongelmainen huolehdittava 
. Nyt olen ihan omilla jaloillaan seisoja, joka ahkerasti työstää ongelmiaan terapiassa… Eli sekin on mahdollista 
Punatulkun kirjoitukseen viitaten, käy tutustumassa Al-Anonin toimintaan ja Tommi Hellsten on muistaakseni kirjoitellut läheisriippuvuudesta. En osaa arvioida herran kredibiliteettiä enkä ole itse lukenut, mutta suosittuja hänen teoksensa ainakin ovat. Jos rahaa on, käy yksityisellä terapeutilla juttelemassa. (Seurakunnan sielunhoitotyö voi olla myös hyvä väylä avunsaantiin, jos on hengellisesti suuntautunut. Diagnoosejahan siellä ei tehdä ja apu on enemmän vierellä kulkemista, mutta voi siitäkin hyötyä olla. Jos siis se uskonnollisuus ei häiritse.)
Ajattelin minäkin raittiina alkoholistina kirjoittaa sinulle. Mikäli miehesi on alkoholisti, ei sinulle minun mielestäni jää muuta vaihtoehtoa kuin etsiä itsellesi keinot, joilla saat vahvuutta hankkiutua suhteesta eroon niin tuskallista kuin se onkin. Miestäsi et pysty raitistamaan vaikka mitä tekisit. - Jäljelle jää oman itsensä elämän parantaminen. Joskus joitain alkoholisteja shokkihoito toisen puoliskon lähtemisellä auttaa, joskus taas ei. Luulempa, että viimeksi mainittu on yleisempi vaihtoehto.