Olen tänne jo kirjoitellut edellisellä tililläni.
Olen nyt ollut pian 500 päivää raittiina. Olen käynyt juhlat, kaikki dokaamispyhät läpi ja yli 60 viikonloppua kaikki läpi raittiina. Tämä päivä kerrallaan ajatus alkoholin lopetuksessa on kyllä toimiva. Raitistuminen on kyllä parhaita päätöksiä, mitä voi itselleen tehdä.
Se että ymmärtää, mikä järki on juoda alkoholia on aika voimaannittava ajatus. Alkoholia, joka on myrkky. Ja vielä monta annosta ja vielä maksaa siitä, suunnittelee sen käyttämiseen paikan ajan ja muuta.
Se on lopulta aika iso osa ajasta ja rahana, mitä siihen alkoholiin käyttää.
Mieluummin juon raikasta vettä, suoraan hanasta ja hiilihapotettuna, kuin alkoholipitoista juomaa, joka taas myrkyttää mut ja tekee mulle pelkästään pahaa. Se, että pääsen näyttämään ihmisille esimerkkiä tässä, että hei, tää on ihan ok olla juomatta ja tykkään juhlista ilman alkoholiakin.
Onpa oikein mukavaa ja hyödyllistä kuulla teidän pidemmälle edenneiden ajatuksia, toivottavasti tulen itsekin olemaan vielä tuollaisilla lukemilla. Ja olen itse myös saanut vähän kiinni tuosta päivä kerrallaan ajatuksesta ja niin moni muukin sinun lisäksesi on siitä maininnut, eli taidan visusti pitää tuosta filosofiasta kiinni.
Joo, ehdottomasti on hyvä saada lukea teidän pidemmällä olevien ajatuksia, mietteitä ja kuulumisia. Kirjoitit monia asioita, joita itsekin yritän uudelleen sisäistää. Onneksi olkoon hienosta rupeamasta!
Ihan mahtavaa kuulla että Lopulta on selviytynyt
Ihanaa saada esimerkkiä mitä kohti itsekin haluaa suunnistaa.
Voisiko saada muutaman tipsin tähän, että mitä kannattaa ruokkia kun on tässä hirveä vitutus ja 100 päivää alkotonta takana.
Mikä on se punainenlanka mikä pitää pinnalla?
Kaikille toimii omansa, mulla se ajattelun muuttaminen. En ajattele enää, että elämiseen ja hauskanpitoon tarvitaan alkoholia.
Aiemmin halusin nollata päivän alkoholilla, ja viikonloput juhlia alkoholia nautiskellen.
Aivan väärä käsitys hauskan pidosta ja nollaamisesta.
Mulle tuli ekan vuoden aikana useita arkoja hetkiä. Kuinka muut juo ja minä en. Miksi en voisi? Kun sen päätöksen lopulta tein. Ei se ole kuin sen 1 illan hauskaa sen alkoholin kanssa, mutta seuraavana päivänä se onkin aivan perseestä.
-Älä ajattele liikaa
-Katkaise ajatusvirta, ennen kuin kerkeää alkaa
-Et ole ainoa, jolla on sama taistelu alkoholia vastaan
-Huomenna kiität kun et juonut tänään
-Ajattele positiivisesti
Hyviä vinkkejä. Nämä kaksi tähän lainaamaani kohtaa ovat itselle ehkä ne jopa pahimmat kohdat. Vaikeimmat. En saa petaavaa ajatusvirtaa (en sen paremmin kyllä muutakaan) katkaistua ja lopulta aina luovutan ja annan periksi. Siinä riittää työsarkaa.
On tosiaan hyvä, että te pidempään raittiina olleet kirjoittelette täällä.
@Lopulta onnittelut lähes viidensadan päivän raittiista rupeamasta ja @Loppu lle onnittelut sadasta päivästä!
Puhun tietenkin vain omasta puolestani niin sanon että se muuttuu että kun on oikeasti myöntänyt että alkoholi ei kertakaikkia sovi millään muotoa itselleni koska omaan alkoholisti nimisen sairauden niin ei tarvi miettiä enää “mitä jos sittenkin…” Ja koska on kyseessä sairaus sitä pitää hoitaa.
Omassa mielessä ihan vastaava asia jos sinulla olisi diagnosoitu syöpä tupakan polton johdosta niin olet hävinnyt sen “pelin” ja ainoa tapa selvitä on hoitaa sairautta parhaalla mahdollisella tavalla.
Kiitos vastauksesta. Olen monesti lukenut tuosta voimattomuuden myöntämisestä, en vain oikein ole saanut käsitystä, miten se tarkalleen ottaen tehdään ja mitä se muuttaa. Olen mielestäni yrittänyt tuota, mutta ilmeisesti jäänyt puoliväliin matkaa.
HUHTIKUU 9. - VAPAUTUS KUNINGAS ALKOHOLIN VALLASTA
…älkäämme hetkeäkään luulko, ettemme olisi pakon alaisia… Entinen hirmuhallitsijamme, Kuningas Alkoholi, on aina valmiina tempaamaan meidät mukaansa. Tämän vuoksi vapaus alkoholista on se suurenmoinen ”pakko”, joka on saavutettava, muuten menetämme järkemme tai kuolemme.
AA ELÄMÄNTAPANA, s. 134
Juoma-aikana elin henkisessä ja tunteitteni, sekä joskus myös fyysisessä vankeudessa. Olin rakentanut vankilani oman tahdon ja naatinnonhalun kaltereista, joiden läpi en voinut paeta. Satunnaiset kuivuuden kaudet, jotka näyttivät lupaavan vapautta, osoittautuivat vain lykkäyksen toiveiksi. Todellinen pako vaati halua suorittaa niitä oikeansuuntaisia toimenpiteitä, jotka lukon avaamiseen tarvittiin. Tuon halun ja toiminnan avulla sekä lukko että kalterit avautuivat minulle. Jatkuva halu ja toiminta pitävät minut vapaana - eräänlaisella pidennetyllä koeajalla - jonka ei koskaan tarvitse päättyä.
Kiitos @ait0lainen näistä. Minulla on AAL:n kirja, jota joskus lueskelen, mutta se ei ole ihan sama asia. Sitten taas toisaalta koen, että ryhmät sellaisinaan ei ole minun juttuni. Olen käynyt joissain ryhmissä alkoholisoituneen sukulaiseni kanssa. Kuitenkin uskon, että vielä suurempi syy on tiettyjen sosiaalisten tilanteiden fobia, mistä kärsin. Voimavaratkaan ei tällä hetkellä riittäisi. Silti mielelläni luen näistä teidän kokemuksistanne sekä AA:n ajatuksista.
Minulla on käynnissä “taistelu” ja minusta on jo jonkin aikaa tuntunut, että tämä lähestymistapa ei toimi. “Taistelu” ensinnäkin kuluttaa jo valmiiksi hyvin vähäisiä voimavarojani. Yleensä minä voitan taistelun, mutta usein vielä myös tahdonvoimani loppuu ja häviän. Tuntuu, että kannattaisi luopua tästä tahtojen taistelusta, sillä se vaikuttaa vain jatkuvan ja jatkuvan. Hyötyisin siitä, jos tunnetasolla sisäistäisin sen, että lopulta tulen aina häviämään, mutta en vain tiedä miten, koska tunteitammehan emme kukaan pysty pakottamaan. Yritän silti harjoitella hyväksymistä ja ajatella, että taistelusta on luovuttava; on luovutettava niin, ettei ole jäljellä mitään taisteltavaa. Tätä nyt opetellessa…
Luovuttaminen? Oman tahdon luovuttaminen? Mitä minun tahto teki silloin kun join? Halusi viinaa ja tupakkaa tietenkin, enhän niitä olisi tahtonut luovuttaa jos ne ei olisi aiheuttanut niin paljon kärsimystä elämääni, ahdistusta ja masennusta. Näin jälkikäteen ajtellen myös tupakka aiheutti mielentilaani ahdistusta, ei se enää loppuvaiheessa antanut mitään helpotusta vaan pakonomaista polttamista ja huonoa oloa, henki vinkui ja yskitti ja haisin pahalle ja voin pahoin. Oli aivan ihanaa kun sain jostain sen voiman että kykenin olemaan polttamatta ja juomatta. Kuvitella, en enää haissut pahalle, kykenin haistamaan tuoksut ja haistoin kaiken kuin olisin uusi ihminen. Voi että se oli ihanaa ja on ihanaa, kiitos siitä. Kunpa muistaisin sen aina kuinka ihanaa oli olla vapaa. Vapaa kaikesta siitä.
Mutta se luovuttaminen? Se tapahtui siten että en enää antanut valtaa minun sisäiselle vallalle joka himoitsi tupakkaa ja viinaa, vaan annoin vallan jollekkin suuremmalle joka halusi minulle hyvää ja rakasti minua eikä halunnut tuhoani. Rukoilin ihan aidosti. Jotain korkeampaa voimaa joka rakastaa minua ei tuhoa.
Samoin pyydän nyt ihan aidosti, ettei sisäinen hirmuhallitsija saa minusta otetta ja etten käperry itsesääliin ja kurjuuteen, vaikka jouduin jäämään yksin, vaikka on monenlaista huolta läheisistä tällä hetkellä. Luovutan huoleni ja murheeni korkeimmalle, kun en itse voi muuta, en voi muuttaa toisia ihmisiä.
Omat kiduttavat ajatukset ovat ne jotka saavat päiväni huonoksi. Ne minun on pysäytettävä. Luovutettava pois. En halua enää miettiä liikaa kaikkea kauheaa mitä voi tapahtua. Pakko ajatukset. Niitähän ne on. Ja siksi joskus aikoinaan taisin juodakin että saisin hetken rauhaa omilta ajatuksilta. Vääristyneiltä ja välillä ihan harhaisiltakin, epäluuloisilta.
Tänään haluan elää rauhassa. Eilinen on mennyt ja huomista ei vielä ole. Päivä kerrallaan.
Vaikka olisikin raittiina, ja kauan, niin elämässä tulee aikoja jolloin tasapaino järkkyy, mieli horjuu ja on vaikeaa, mutta vertaistuki on silloin tärkeää, en ole yksin. Voin hakea apua, tukea muilta.
