Toipunut vai toipuva?

Me Lopettajat
1

Vaikuttanee pilkunviilaukselta mitä tama oikeastaan onkin, mutta joskus sanan taivutusmuodollakin on merkitystä, jopa ns. “virallisissa” yhteyksissä. Valtio-mieskin on joutunut pohtimaan parin kirjaimen järjestämistä oikeaan järjestykseen viime aikoina.

Jos ihminen on siis raitistunut (tai ruvennut kohtuukäyttäjäksi LOL : ) jo hyvän aikaa sitten, vaikkapa vuosi tai jopa vuosia sitten, onko hän päihderiippuvuudesta tai alkoholismista toipunut, vai toipuva? Kuinka itse luonnehtisit?

Onko toipua -verbi menneessä aikamuodossa, vaiko preensensin omaisessa muodossa ilmoittaen että toipuminen jatkuu ja jatkuu aina vaan?

2

Kai minä itse ainakin itseni luokittelisin edelleen toipuvaksi. Tämä siis siitä johtuen että mulla on edelleen siinä tankissa vielä tavaraa, jota kaikki ne vuodet harkaasti erilaisilla tavoilla pakenin.

Aina välillä tuntuu että saan kiinni siitä miltä tuntuu olla kokonaan toipunut, mutta sitten taas pää menee pinnan alle. :confused:

3

Et maininnut, onko kyseessä virallinen-virallinen taso kuten asiakirja tai epikriisi. Ehkä voisit välttää koko verbiä toipua, ja sen sijaan vaikka mainita juomattomuuden keston? Tällöin et tulisi ottaneeksi kantaa k.o. henkilön sielunmaisemaan. Koska kyllähän “toipuva” on eri asia kuin “toipunut”, ainakin suurelle yleisölle. Kirjainjargon saattaa säikyttää taviksia. [Typot muokattu]

4

Ei minua kyllä huvita nimittää itseäni kummallakaan termillä. En koe olevani toipuva tai toipunut, koska en myöskään koe sairastaneeni sanan varsinaisessa merkityksessä. Olen tehnyt elämäntapamuutoksen ja jo useamman vuoden päihteettömyys on ollut täysin luonnollinen osa elämääni. Eikä minua huvita kutsua sillä termillä muitakaan ihmisiä tai ihmisryhmiä, jollei sitten joku niin halua ja erityisesti itsensä sen kautta määrittää tai kyseessä ole toiminta, joka on yhteisestä sopimuksesta nimetty kohderyhmänsä mukaan.

5

Itse olen tätä nykyä “alkoholia käyttämätön henkilö”.

Mitään virallista tahoa tuo tuskin kovin paljon kiinnostaa, mutta kysyttäessä voin ilmoittaa että en käytä alkoholia. Sen pitää riittää, siitä asiasta.

Aika eriskummallinen tilanne on oltava, jos minun on virallisesti ilmoittava semmoista asiaa, että olen joskus “sairastanut” alkoholismia… mutta jos tuollainen esiin tuodaan, niin kerron kyllä senkin että olen vaivasta täysin toipunut, eikä asialla ole tämänhetkisen elämäni kannalta mitään merkitystä.

Olen sitä mieltä, että voisi olla jopa selkeämpää käyttää muita termejä kuin noita lääketieteeseen ja elimellisiin sairauksiin liittyviä.
Alkoholismi, päihdeongelmat, riippuvuudet … ne ovat kuitenkin mahdollisen lääketieteellisen ja biologisen ulottuvuutensa lisäksi sosiaalisia, elämänkatsomuksellisia, yhteiskunnallisiakin ja joka tapauksessa makrokulttuurillisia kokonaisuuksia.

Tuo jako “sairastaviin”, “toipuviin”, “jo toipuneisiin”, “parantumattomiksi todettuihin” jne kertoo parhaimmillaankin vain osatotuuksia asiasta.

Tottakai, olenhan minä entinen alkoholisti, mutta se ei todellakaan ole kuin osa minun tämänhetkistä elämäntilannettani -se ei edes kerro suhtautumisestani päihteisiin ja päihdeongelmiin muuta kuin sen, ettei ihan tiukalla henkilökohtaisella tasolla tällä hetkellä ongelmaa ole.

Mikä sitten voisi olla ongelmansa tässä suhteessa selvittäneen ihmisen nimike?
En tiedä, mutta tarvitaanko sellaista edes mihinkään?

Eiköhän se riitä jos ihminen kysyttäessä osaa rehellisesti kertoa joko
-en käytä alkoholia
tai
-minulla ei ole päihdeongelmia
tai sitten että päihdeongelman ratkaiseminen on just työn alla, hiukan vielä kesken

tai
jos totuus se on ja sen kertoa haluaa:
-minulla on päihdeongelma /ongelmia

6

Helposti minusta käykin, niin että jos ihminen näkee tai hänet nähdään vain sen alkoholistipersoonan läpi, niin häneltä ja niiltä muiltakin jää kokematta se että kukas tämä tyyppi ihan oikeasti onkaan. Useimmiten varmasti jotain paljon parempaa, kuin juoppo jollain erilaisella nimikkeellä.

Tästä olikin jo tuossa toisessa ketjussa puhetta, miten meissä jokaisessa asuu se kaveri joka ei koskaan siihen alkoholismihommaan ollut lähtenytkään. Se on siellä jossain, antaako sille tilaa nousta esiin?

7

Mulle on nykyään ihan samantekevää kumpi noista olen, vai olenko kumpaakaan. En edes mieti asiaa, mutta jos se jollekkin on tärkeä asia, niin ei sekään minua haittaa.

8

Valtio-miehen kysymys voiko toipuminen aina vaan jatkua… ihan hyvä kysymys, meille sanoilla ajatteleville.

Ollaan taas siinä, saako juoksija ikinä kilpikonnaa kiinni…

jos ihminen jatkuvasti toipuu, on hän tietysti hetki hetkeltä, päivä päivältä, toipuneempi kuin edellisenä päivänä.

Tuleeko siis vastaan raja jossa on niin paljon toipunut ettei voi enää enempää toipua?

Likiarvon olemassaolo on se kysymys, käytännön elämässä tuolla ei juuri merkitystä taida olla.

9

Paljon on sitäkin tässä että mille itse antaa voimaa. Ruokkiiko itse päässään sitä kurjuuttaan, jostain helvetillisestä alkoholismista joka vie tuhoon ja jota loppuelämä sairastetaan, vai tavallaan päästääkö koko jutusta irti ja antaa sen kuolla pois? Miten näkee itsensä ja onko se kuva ihan selkeä?

Sen takia minä olen itse mennyt sinne lapsuuteeni, kun tämä “sairastuminen” minussa alkoi jo silloin koska elin siinä alkoholistisessa ilmapiirissä, jossa rakkauden sijasta tilaa otti enemmän häpeä. Olen tajunnut, että se olen se oikea minä joka en sitten kuitenkaan saanut koskaan oikein olla. Niin se on se kaveri joka minussa ansaitsee sitä voimaa ja joka haluaa esiin! Se kaikki muu on sinänsä ihan vain pelkkää mielen luomaa harhaa.

10

Mä voin olla vaikka mitä ja niin mä olenkin, huomenna mä ainakin oon ollut pitempään raittiina kuin tänään ja
voipunut, mutta myös haltioiva ja haltioitunut maailmasta sekä halleentunut ja halmouttuuntunut päästä varpaisiin ja kauttaaltaan hallomustunut.

11

Niin, AA:ssakin kutsutaan itseä ja ryhmätovereita alkoholistiksi. Siinäkin siis ikäänkuin määritellään itse ja muut, yhteisen taustan ja yhteisen toiminnan kautta, mutta siihen ei kai niin usein oteta kantaa, tuleeko toipuminen valmiiksi.

Oikeastaanhan toipua-verbi ei ole sinänsä hirveän virallinen, vaan minusta enemmän hieman tunnepitoinen käsite joka tosin sopii virallisiin yhteyksiinkin. Päihdeongelman yhteydessä se taitaa olla alunperin lähtöisin -mistäs muualta kuin- AA:n kirjallisuudesta. :slight_smile:

Viralisessa sosiaali- ja terveysalan termistössä puhutaan päihdekuntoutujista, joka on jo aika kapulakielinen ja jopa leimaavan kuuloinen sana. Mitäs me kuntoutujat, hehhehheeee… :laughing:

No siis alunperin idea tämän ketjun kysymykseen tuli dilemmasta, että mitä jos joutuisi puhuttelemaan kirjallisesti päihteistä eroon päässeitä entisiä käyttäjiä, niin olisiko parempi aloitus “arvoisa toipunut” vaiko “arvoisa toipuva”.

“Arvoisa päihteiden käytön lopettanut” tai “arvoisa elämänmuutoksen tehnyt” (elämänmuuttaja?!) tai “arvoisa päihteitä käyttämätön henkilö” olisivat toki hauskoja avauksia myös.

12

Mielestäni ihan syvältä molemmat, vastassahan on kuitenkin ihan tavallinen ihminen jota ei ihan ensimmäisissä sanoissa heti pitäisi lähteä lokeroimaan määrätyn laiseksi.

T. Prossa

13

Olen toipuva alkoholisti. Viimeisestä ryyppäyksestäni on 11 kuukautta. Toivon vuosikausien tinttaamisesta edelleen.

Mä ymmärrän kaikkia muitakin näkökulmia tähän asiaan. Itse olen tällainen ongelmissa velloja jonkin verran, ja kaikenlaisista asioista selviytyminen vie minulta aikaa. Lisäksi olen omasta mielestäni niin tyypillinen vasta raitistunut alkkis-mömmöfriikki, että sujahdan luontevasti tähän toipumisretoriikkaan.

14

Mutta lokeroidaanhan AA:ssakin itsensä ja muut ryhmäläiset alkoholistiksi, joten lokerot ei liene aina vältettäviä vaan niillä voi olla joskus paikkansa?

Nimettömät Tavikset voisi tosin olla nykysin sekin tarpeen. Ordinary People Anonymous, eli OPA. :bulb:

15

Eiköhän oleellista ole se, että tajutaan kuitenkin noiden termien toipuja- jne kuvaavan vain jotain vaihetta ja tapahtumasarjaa yhden asian suhteen.

Toipuminen päihdeongelmasta -alkoholismista-jostain muusta riippuvuudesta tietysti voi kestää erimittaisen ajan, mutta silti sen takia ei varmasti kannata kovin isoa nippua käyntikortteja just tuolla tittelillä painattaa.

Ei myöskään alkoholisti-tittelillä, jos on pienikin aikomus siitä eroon päästä.

16

Mun mielestäni on siistiä olla raitistunut alkoholisti. Minä olen ylpeästi sellainen. Enemmän minusta kertoo tuo sanapari kuin omat ammattinimikkeeni tai muut määreet.

Tämä on varmaan persoonakysymys. Mä saan voimaa siitä, että joka päivä muistan olevani alkoholisti, joka pääsee nopeasti yhden kolmiolääkkeen tai ryypyn avulla takaisin helvettiin.

Aion olla koko loppuikäni alkoholisti, raitis päivä kerrallaan. Mutta tämä on mun tyylini selvitä elämästä ja olla sinut oman sieluni kanssa.

17

Onneksi tuossa asiassa on valinnan vapaus.
paitsi että käyntikorttiinsa ja puhelinluetteloon saa laitta haluamansa tittelin, voi valita myös elämäntapansa alkoholin suhteen.

Jos joku haluaa ehdottomasti olla loppuikänsä alkoholisti, niin kai siihen oikeus on.

Ja tottapuhuen, olishan siinä voinut niin käydä minunkin kohdallani.
Kun sitä neljäkymmentä vuotta olin, ja se ihan luonnolliselta jo tuntui, niin olisi se voinut jatkua loppuiänkin.

Ja kyllä, olisi se elämä alkoholistinakin ollut elämisen arvoista, uskoisin.

Mutta… on tämä jotenkin paljon vapaampaa ja murheettomampaa.

Mutta kukin tahtonsa mukaan :smiley: :smiley: :smiley:

p.s.
se alkuperäinen kysymys, toipuja/toipunut.
Toipuminen kai on sellainen välivaihe jossa sairaus on parantunut -tai just paranemassa, mutta toipumista on vielä se ajanjakso jolloin voimia sairauden jäljiltä taas kerätään, palataan tavalliseen elämään.
Viimeksi taisin toipua aika pahasta flunssakuumeesta pari vuotta sitten. Olin siinä toipujanakin, aika vetelänä, voimmaantujana, jonkun päivän sen jälkeen kun tauti oli hellittänyt.

Mutta, se toipunut -nimike… ehkä sitä sitten saattoi tarvita jossain jossain keskustelussa muutaman päivän, kun kerroin että toivutttu on.

Mutta sitten… eiköhän ne entiset sairaudet kannata jättää sinne menneisyyteen, en taida edes muistaa mistä kaikesta on tullut toivuttua elämän aikana -eikä sillä listalla, eikä moninkertaisen toipuneen nimikkeelläkään mitään virkaa olisi.

Eiköhän se ole niin että riittää jokaiselle päivälle oma murheensa -ne vanhat parantuneet taudit ovat turhaa painolastia mietittäviksi.

18

Kokemusasiantuntijahan on sellainen nimike, jonka tosiaan voi painattaa käyntikorttiin, ja se pitää sisällään tavallaan myös tuon toipunut/toipuja -käsitteen. Toipumatonta kokemusasiantuntijaa ei varmaan kukaan palkkaisi örisemään edes tv-sketsiin. :slight_smile:

Yleensä ammattinimikkeillä on kuitenkin se hyvä puoli, että ne voi riisua yltään työajan päätyttyä. Alkoholistin tittelin omaksunut on kuitenkin alkoholisti 24/7, katsoi sitten itsensä toipuneeksi tai raitistuneeksi tai edelleen juopottelevaksi alkoholistiksi.

Valtio-mies luonnehtii itsensä (hieman kai kerettiläisesti) entiseksi alkoholistiksi, vaikka joidenkin näkökantojen mukaan entisiä alkoholisteja ei olekaan, ainakaan elävien kirjoissa.

Oletteko panneet merkille, kuinka lehti-ilmoituksissa tai tiedotteissa etsitään tutkimuksiin osallistujia? “Hei sinä ylipainoinen…”… “Hei sinä joka olet sairastanut masennuksen…”, “Hei sinä tupakoija…”…
Eli silloin jonkinlainen kohderyhmän kategoriointi avauksessa on pakollinen.

Jos kohderyhmänä vastaavassa tilanteessa olisi raitistuneet entiset päihdeongelmaiset, voisi reklaamin laatija hyvinkin painiskella tämän topicin otsikon kaltaisen kysymyksen kimpussa. :question:

19

Niinpäs minäkin tilasin käyntikortteja kun yhden projektin puitteissa niitä tarvitsin -aina kun piti olla valmiina yhteystidot jättämään.
Ja kun halvalla sai niin aika paljon… ja nyt niitä sittten taitaa olla edelleen laatikon pohjalla, kortteja joilla ei käyttöä ole, senhetkisellä tittelillä varustettuja.

Ei kannattene pätkätyöläisen kovin montaa tuhatta kprttia hankkia -hommat kun vaihtelevat.

Niin, joo… onhan siinä tietysti jo kuulijan korvaan selvä ero, kertooko olevansa parantunut alkoholisti vai parantumaton alkoholisti. Molempia on olemassa.

Parantumattomat alkoholistit usein perustelevat asiaa sillä että “en minä tälle mitään voi, tämä on minun kohtaloni…”

Ei se ihan niinkään ole.