Tässä toipumisen vaihemallissa addiktiosta toipuminen nähdään 10-vaiheisena prosessina, jonka kesto on yksilöllinen. Se on matka päihderiippuvaisen kieltämis-defenssistä toipuneeseen täysipainoiseen elämään.
On myös yksilöllistä, missä kohtaa tätä prosessia esim. alkoholisti laittaa korkin kiinni. Luultavasti hän tekee sen useamman kerran prosessin aikana. Silti toipuminen voi edetä, vaikka retkahduksia tapahtuu. Retkahdus ei ole kuitenkaan “pakollista”, mutta se voi olla oppimiskokemus.
1: Kieltäminen. “Päihde ei ole minulle ongelma”. 2. Epäröinti. “Ehkä jotain ongelmaa on” 3. Motivaatio (ulkoinen). “Juon koska…” Henkilö tunnistaa ongelman, mutta löytää sille syitä ulkopuoleltaan. 4. Motivaatio (sisäinen), “Tunnustan ongelman. Haluan tehdä sille jotain”. 5. Valmius muutokseen. “Lopetan!”. Haluaa jo lopettaa, mutta vain omin ehdoin. 6. Valmius hoitoon. Valmis ottamaan vastaan saatavilla olevan avun, ja tiedostaa että on muututtava itse. 7. Irrottautuminen. Vierottuminen päihteestä. Opettelu elämään ilman päihdettä alkaa. 8. Raittius. Vakiintunut päihteetön jakso, jota pyrkii pitämään yllä. Tiedostaa riskejä ja välttää niitä. 9. Vakiintuminen. Henkinen kehitys ihmisenä, uusien elämäntapojen oppiminen, kasvu. Hoidoista irrottautuminen. 10. Sisäistäminen ja identiteetin muutos. Päättymätön loppuelämän vaihe, jossa ihminen pyrkii elämään mieluisaa elämää vapaana haitallisista addiktioista. Ihmisenä kehittyminen monille tärkeää. Tiedostaa myös ettei koskaan tule “valmiiksi”, vaan elämä on jatkuva oppimistehtävä.
Georde de Leonin Vaihemallia on käytetty paljon terapeuttisissa yhteisöhoidoissa, joissa se kuvaa etenkin voimakkaasti addiktoituneiden ja syrjäytyneiden huumeidenkäyttäjien toipumista kohti “tavallisuutta”. “Tavallisuus” ei ole silloin negatiivinen asia, vaan “tavallinen elämä” tarkoittaa täysivaltaista yhteiskunnan jäsenyyttä ja elämää vapaana addiktioista ja rikollisuudesta.
Nykyisin tätä vaihemallia sovelletaan kaikenlaisiin riippuvuuksiin monenlaisissa hoidoissa.
Mikäpäs tuossa. Aivan hyvin voi mennä asiat noin
.
Ja aivan hyvin jollain toisella tavalla.
Entäs jos ei mene?
Pitäisikö eri tavalla ongelmansa ratkaisseet pakottaa tuohon kaavaan?
Tai johonkin toiseen kaavaan?
Pari juttua joita kuitenkin kummeksun.
Päättymätön loppuelämän vaihe?
Useimmiten se päättyy joskus, Joillakin on varmaa tietoaa yli kahdeksansataa vuotta kestäneistä mutta päättymättömiä eivät nekään ole loppujen lopuksi olleet.
Identiteetin muutos?
Suuri osa ihmisistä on jo ennen alkoholiongelman ratkaisemista pyrkinyt elämään mieluisaa elämää, moni on pyrkinyt myös vapautumaan riippuvuuksista. Ja kovin moni on tiennyt silloinkin ettei ihminen tule koskaan “valmiiksi”
(mitä sillä valmiilla muuten mahdetaan näissä tarkoittaa? )
Onko elämä “oppimistehtävä”? Mistä tällainen tehtävänasettelu on peräisin?
Jäin vielä pohtimaan tuota vastakainasettelua joka kaavaan oli rakennettu.
Annetaan ymmärtää, että olennaista lopputuloksessa on se, että ihminen oivaltaa ettei ihmisestä koskaan tule “valmista”.
Että sen oivaltaa nimenomaan tuon prosessin seurauksena.
Miten moni esimerkiksi päihdeongelmainen sitten ennen juuri sen ongelman ratkaisua ajattelee olevansa ihmisenä “valmis”? Luulen että kovin harva. Ainakin minulle on ollut selvää muistaakseni aina, etten tule ikusiesti tällainen, olemaan vaan muutosta tapahtuu.
Kun asia on suurimmalle osalle ihmisiä itsestäänselvä, niin miksi se on pitänyt kuin tähän prosessiin liittyvänä lopputuloksena ympätä kaavaan mukaan? Mitä sillä halutaan kertoa?
Onko ajatuksena että tuolle “ei-valmiudelle” halutaan antaa jokin vihjattu salainen tai “vain valaistuneille” auennut merkitys?
“Kilvoittelusta” puhuvat uskovat, Viittaako tuo siihen vai mitä tarkoitetaan vastakohtaparilla “valmis” ja “ei valmis”
Vaiko pelkkä sanahelinää jotta on saatu rakennettua se kymmenlukujärjestelmän vaatima kymmenes pykälä tai sitten ajateltu että onhan tässä joku loppukooste oltava siitä mikä saadaan tulokseksi (Joskin annetaan ymärtää ettei lopputulosta ole, vaan että tämäkin kaava, sen kymmenennen pykälän muodossa, sitten seuraa koko elämän mukana…)
Aika tavanomaisia ja varmasti monille ihan todellisia riippuvuushistorian vaiheita tuossa lueteltuina. Mutta loppuun voisi lisätä joidenkin kohdalle yhdennentoista kohdan:
11. Kierros alusta → paluu kohtaan 1. Kieltäminen: uskottelua että on toipunut vakavasta päihderiippuvuudesta oppimalla kohtuukäyttäjäksi. Ja siksi voi vähän ottaa.
^ Päihteenkäyttöhän ei sinänsä johda automaattisesti takaisin alkupisteeseen, vaan jos takapakkia tulee, sen voi ottaa oppimiskokemuksena. On ehkä kuitenkin jo oppiniut jotain hyödyllistä ja päässyt eteenpäin hyvän matkaa.
Tottahan toki. Juuri siitä on kyse.
No ei vaiskaan. Kyseessähän on vain yksi malli. Yhtä hyvin voisi kysyä, pitäisikö sinun mielestäsi kaikki jotka ovat ratkaisseet ongelmansa eri tavalla kuin sinä, pakottaa sinun kaavaasi?
Itse asiassa toipumisen vaiheisiin on useampikin hieman erilainen hahmotelma. Metsänreunassa on omansa, de Leonilla on omansa, Stanton Peelellä on omansa, AA:lla on omansa. Se mikä sopii yhdelle, ei välttämättä ole identtinen toisen kanssa. Hedelmällisempää on kuitenkin etsiä yhtymäkohtia ja pyrkiä ymmärtämään erilaisia näkökulmia, kuin jurnuttaa kaikkea muuta vastaan joka poikkeaa piirunkin omasta ylivertaisesta kokemuksesta.
Minusta on ainakin kiinnostavaa pohtia, onko omassa elämässäni ollut noita de Leonin toipumisen vaiheita, vaikken kaikkia niitä ole huomannut omalla kohdallanikaan. Jollakinhan vaiheet voivat mennä hieman eri järjestyksessäkin, ja joku näkee ne enemmänkin kehänä kuin lineaarisena janana.
Minusta on ihan hyvä oivaltaa, ettei raitistuneena/toipuneenakaan ole valmis. Ei se kaikille ole itsestäänselvää. Meille se voi olla, mutta ei kaikille.
Elämähän on aina uuteen kasvamista, ja uuden oppimista. Lopullisesti valmiiksi tulee sitten kun kuolee ja viimeisenä vaiheena on olla matojen murkinaa taikka tuhkaa. Sitä odotellessa on kaikkea kivaa koettavana ja opittavana.
No niinpä. Sitähän jo sanoin, että mikään ei estä etteikö jonkun kohdalla noin menisi.
Jonkun muun kohdalla jollain toisella tavalla.
Erilaisia tapahtumakulkuja, ja erilaisia lopputuloksia löytyy varmasti todella paljon.
Ja onhan niiden tutkiminen ja vertailu mielenkiintoista.
Se tietysti on eri asia, ovatko eri kaavat keskenään vertailukelpoisia, niissä kun voidaan poimia elämänkulusta ihan eri painopisteitä esiin ja arvottaakin asioita eri tavalla.
Lopputuloskin voi olla kovin erilainen.
Mutta, ei kaavassa varmasti mitään vikaa ole.
Jos noin menee jollain, niin menee.
Kaavojen esiinnostamisessa vaan kovin usein on taustalla sitä ihmisten niputtamisen ja yleistämisen pyrkimystä.
Ehkä ei kuitenkaan tällä kertaa, sitten.
Tosin, tuossakin kaavassa olin haistavinani hiukan opettavaisuuden ja ojentamisen makua pelkän tutkivan otteen vieressä.
Kaava näyttää siltä kuin haluttaisiin antaa ymmärtää että esim raitistumisen yhteydessä omien ehtojen olemassaolo olisi kovin paha asia.
Aika moni kuitenkin haluaa asettaa niitä ehtoja, esimerkiksi juurit tavoitteisiinsa liittyen, itselleen ja pyrkimyksilleen.
Eivätkä ne ainakaan aina ole mitenkään haitallisia.
Esimerkiksi minun kohdallani ei niistä moraalisista, turvallisuuteen liittyvistä, ihmissuhteiden hyvinä säilymiseen tähtäävistä ja muista harkitsemistani ehdoista omille toiminnoilleni ole mitään harmia seurannut.
Pikemmin väittäisin että päinvastoin, ovat joskus asettaneet rajoja turhalle uhkarohkeudelle ja innostuksen puuskassa mieleentulleille kokeiluille. Monessakin asiassa.
Niimpä. Onneksi näissä meidän viesteissämme, hyvä Metsänreuna, ei ole koskaan mitään opettavaisuutta tahi ojentamista, eihän.
No, kirjoitin tuon vaihemallin hyvin pelkistetysti, koska jos olisin avannut jokaisen kohdan perusteellisesti mahdollisimman monelta kantilta, olisi tuloksena vähintään 100-sivuinen kirja. (jollaisia on jo kirjoitettu).
Omat ehdot eivät välttämättä ole paha asia, mutta joskus niistä voi olla haittaa aivan niinkuin liialliseta jääräpäisyydestäkin. Oma ehto voi olla vaikkapa että luovun joistakin päihteistä mutta en kaikista. No, kokemus näyttää sitten onnistuuko tämä. Aina voi yrittää, lycka till.
Omaehtoisuutta voi olla vaikkapa Fernetinkin mainitsema kohtuukäytön yrittäminen. Ei kukaan sitäkään kiellä yrittämästä, minä nyt ehkä kaikkein vähiten.
No juu juu…
mutta eikös tarkoitus just ole että kun keskusteluun joku juttu heitetään niin sitä sitten porukalla aletaan avaamaan eri kanteilta?
Tuollaisia näkökohtia nyt tuli minulle mieleen, ja varmasti monelta muulta löytyy lisää huomioita.
Eiköhän se siitä vähitellen aukene.
Ja ihan hyvä olisi noita erilaisia kaavoja ja malleja ottaa vaikka yksitellen käsittelyyn, avattaviksi ja tutkittaviksi.
Voi olla että näissä keskusteluissa jotian oppiikin… edes miettimään mitä ulottuvuuksi nuo mitkäkin lausekkeet sisältävät.
En mä niin sanonutkaan (jos alkupisteellä viittasit de Leonin malliin ja siinä olevaan kohtaan yksi). Ensin palataan kohtaan yksi. Sen jälkeen käytetään päihdettä. Josta lähtee sama kaava uudelleen käyntiin. De Leonin mallin kaikki kohdat on helppo elää läpi n. yhden ja puolen päivän aikana. No ehkä kohdat 8, 9, ja 10 tulee sitten n. neljän päivän viiveellä. Omalla kohdallani käy usein juuri niin.
Päihderiippuvuuden yhtenä oireiluna voidaan pitää myös loputonta päihderiippuvuuden ja “toipumisen” analysointia erilaisten kaavioiden. Luetteloiden. Teorioiden. Mallien. Analyysien. Ja Niin Edelleen kautta yksityiskohtaisesti. Pilkuntarkkaan. Jokaista hetkeä. Tunnetta. Toimintatapaa. Ja vaihetta preparoiden. Kaikenlaisia kaavioita luetteloita teorioita malleja ja analyyseja omista kokemuksista kehitellen. Edit. Erilaiset mallit ja kaaviothan ovat usein ns. kokemusasiantuntijoiden käsialaa ja ne pohjautuvat usein kaavamallien kehittelijöiden omiin kokemuksiin.
Ja siitähän seuraa sitten yleensä juuri tämä vääntö mikä teilläkin on metsän miehen kanssa meneillään. Koska kaavat ja teoriat eivät koskaan toimi yleispätevästi kaikilla.
Että olipas taas opettavainen känni tälläkin kertaa? Jotain hyödyllistä tuli taas opittua. Taas on päästy eteenpäin hyvän matkaa.
^ Miksikäs ei. Aika moni alkoholismista toipunut on kokenut viimeisimmän känninsä melko opettavaisena, krapulasta puhumattakaan.
Elämässä voi tosiaan mennä eteenpäin, ja saavuttaa parempaa elämää kuin mitä se oli päihdeongelman aikoina.
Tietysti voi myös juuttua toivottomuuteen, kyynisyyteen, sarkasmiin ja ivaan, mutta paljonko siitä jää itselle mitään hyvää tai hyödyllistä käteen?
Ivallinen naurukin on loppujen lopuksi melko iloton nauru, ilosta kumpuavaan nauruun verrattuna.
Kaaviot, luettelot ja muut ovat teoriaa. Teorian voi nähdä ikäänkuin luurankona, jonka päälle tulee lihaa omista kokemuksista. Pelkkä luuranko (teoria) ei ole kokonaisuus, mutta se on osa sitä.
Voihan päihderiippuvuuden oireena toki nähdä Päihdelinkin foorumille kirjoittelunkin.
Jatkakaaamme siis oireilua, hyvä toverit ja keskustelukumppanit.
^
No en tiedä kuka nyt on muka syyllistynyt ivalliseen nauruun tai juuttunut toivottomuuteen ja sarkasmiin sekä kyynisyyteen en minä ainakaan. Mutta olen ymmärtänyt että valtaosa päihteitä liikaa käyttävistä pääsee irti ongelmallisesta päihteiden käytöstään juuri tuollaista tietä pitkin; elämässä mennään eteenpäin ja elämään saapuvat esim. ruuhkavuodet ja elämä täyttyy muunlaisesta elämänsisällöstä. Sitä kaavaa voisi kuvailla niin että ensin saavutettiin se parempi elämä ja sitä myöten päihdeongelma jäi taakse. Useimmilla päihteiden liikakäyttö liittyy nuoruuteen ja vaikka silloin olisikin vedetty aivan liikaa kaikkea mahdollista se jää muun elämän tieltä lopulta pois. Tai opitaan kohtuukäyttö.
Itse uskon että useimmille ulkoisen elämän positiivisilla muutoksilla on suuri merkitys myös päihderiippuvuuden selätyksessä.
Minun mielestä riippuvuuksista toipunen ei ole eksakti tieteenala, joten tämän tyyliset kaaviot voi olla johdettu kaaviontekijän oman näkemyksen mukaan. Pahimmillaan hän ei itse ole edes sairastunut riippuvuuteen, jossa tapauksessa kaavio perustuisi jonkinlaisen otannan mukaan valitun ihmisjoukon tutkimukseen . Ja jokainen ihminen - toipuvakin - kun kokee samankin asian hieman eri tavalla - näkee asiat omasta vinkkelistään - niin kaavio on jonkinmoinen keskiarvo eri ihmisten kokemuksista.
Ehkä noista kaavioista ja määritelmistä on jonkinmoista hyötyä osalle toipilaista, mutta ei kaikille. Eikä noita kaikenmaailman kaavioita kannata niin ehdottomana totuutena ottaa, vaan jokaisen olisi löydettävä itselleen se sopivin tie päästä haluamaansa lopputulokseen.
Kaavoilla on usein tarkoituksena todistella paitsi itseään, myös joitakin tausta-ajatuksia.
Moni väite näyttää paljon todemmalta kun se on sijoitettu jonkin kaavan yhdeksi portaaksi, lukija uskoo että onhan se, kun kerran kaavakin näyttää, aivan selkeästi seurausta edellisestä aslkelmasta ja kaavastahan näkyy että se johtaa seuraavalle askelmalle.
Kaavassa “unohdetaan” ne sata tai tuhat erilaista askelmaa josta tuohon yhteenkin on voitu tulla, ja vielä tarkoitushakuisemmin un ohdetaan ne sata muuta mahdollista seuraavaa askelmaa.
Näkyi olevan sellainenkin vaihe josssa kaavaan vangittu ihminen ymmärtää että kannattaisi jotain muuttaa elämänkulussa… ja hänellä on siihen omia ehtoja.
No, kaavassa annetaan ymmärtää, että se on jotain juopon horinaa, sellainen, että itse jotain ajattelisi, ehtoja ja tavoitteita.
Seuraavaksi askeleeksi annetaan automaarttisesti se, että hän jättää semmoiset omat ehdot ja hyväksyy “hoitajien”
asettamat ehdot. Ja niin sitten mennään kohti ennalta-asetettua lopputulosta joka sekin on jonkin elämäntabam hyväksitodistelua.
Kysyä voidaan, miksei kaan ole hyväksytty vaihtoehdoksi sitä, että ihminen ryhtyy rakentamaan omaa tulevaisuuttaan niiden omien ehtojensa ja tavoitteidensa mukaisesti, irrottautuu päihteistä ja alkaa toteuttamaan omia toiveitaan, mahdollisuuksiensa mukaan?
Siinä on jotain, joka ei kaavan laatijan ajatusmalliin sovi, ja niinpä kaava on sen näköinen kuin sellaista vaihtoehtoa olisi olemassakaan. Kuten ei mitään muitakaan vaihtoehtoja.
No, tämä kyseinen kaavio on kehitetty huumeidenkäyttäjien yhteisöhoidoissa saatujen kokemusten pohjalta.
George de Leonista ei löydy suomeksi kovin paljon tietoa netistä, mutta yhteisöhoidoista kylläkin.
Sopivia hakusanoja guugleen voivat olla myös terapeuttinen yhteisö, huumeriippuvuudesta toipuminen, toipumisen vaiheet yms.
Kyseessä on siis alunperin aika pitkälle syrjäytyneiden, ja yhteiskunnan ulkopuolella eläneiden päihderiippuvaisten toipumispolku.
Yhtymäkohtia on sittemmin havaittu kaikkiin riippuvuuksiin, joten tätä vaihemallia hyödynnetään päihdetyössä laajemmaltikin.
Muita vaihemallejahan ovat mm. Jellinekin käyrä, DiClementin kehämäinen toipumiskaavio ym.
Huom! Kyseeessä ei ole mikään ohjelma mitä pitäisi noudattaa tyyliin 12 askelta, vaan hahmotelma, jonka tarkoitus on vain auttaa hahmottamaan ihmisten toipumista. Millainen se siis voi olla, mutta jollainen se ei täsmälleen ole pakko olla.
Kuulostaa hieman uskovaisten esittämältä kritiikiltä tieteellisiä menetelmiä kohtaan, my dear.
Useinhan saamme kuulla ja lukea uskovien kiukuttelevan siitä, ettei tiede ota huomioon Jumalan olemassaoloa kaiken takana. Syyttävätpä myös, että tiedemiehet ihan piruuttaan (!) jättävät Jumalan huomioimatta, halutessaan korottaa “itsensä jumaliksi”.
Meitä päihdetoipuneita on maailmassa ehkä miljoonia. Voi siis sanoa, että toipumispolkujakin on yhtä monta erilaista.
Jos esimerkiksi Metsänreunan toipumispolkuun ei sovi AA, se ei tarkoita etteikö toipumista AA:n avullakin saisi tutkia, tai siitä piirrellä vaikkapa kaavioita.
Tässä mainitussa de Leonin kaaviossahan ei mainita vertaisryhmiä lainkaan, mutta hoito mainitaan. Hoitoahan tosin voi olla monenlaista, ja monet toipuvat ilman hoitoja, tai hoidoista huolimatta. Kuten muuten minäkin.
Voi olla, että matemaattinen kaava ainakin on ihan ihtensä näköinen. Ja ehkä Aristoteleen kaava kertoo muustakin kuin löytäjästään. Samoin sankarikaava, josta Joseph Campbell ansiokkaasti luennoi.
Eiköhän ole niin, että on olemassa kahdenlaisia kaavoja.
On kaavoja, esim. matemaattisia, esimerkiksi se miten voidaan laskea jopa neliön pinta-ala kun se kaava tunnetaan.
Ja siinä kaavassa on sellainen merkillinen ominaisuus, että se antaa aina, kaikissa tapauksissa, totuudenmukaisen tuloksen.
Ja sitten on “kaavoja”, jotka saattavat joskus kertoa ihan totuudenmukaisesti miten asia menee, mutta asia voi olla melkein millä tahansa muullakin tavalla.
Niissä on jotain eroa , vaika enhän minä tietenkään ymmärrä mikseivät ne kaikki ole yhtä hyviä’ kaavoja.
Minähän tiedän oikein hyvin senkin, että on olemassa kolmenlaisia ihmisiä; niitä jotka ovat hyviä matematiikassa ja niitä jotka eivät ole.
