Toimiiko julkiset päihdepalvelut?

Puolisoni on useamnan kerran vuosien mittaan aloittanut alkoholista irrottautumisyritykset julkisen päihdepalvelun piirissä. Mikä hänelle kunniaksi laskettakoon. Mutta tulos on aina sama: muutama keskustelukerta, muutama seulontakoe ja sieltä tullaan takaisin onnellisena, hän ei ole testien mukaan alkoholisti. Eli voi jatkaa lähes jokapäiväistä juopottelua. On agressiivinen, aloitekyvytön ja siivottoman oloinen vetelys, syyttää minua sairaaksi, kun en pidä hänestä kännisenä, valehtelee, haisee, tutisee, piilottelee pullojaan ja kaikea sitä mitä alkoholismin merkeiksi mainitaan. Miten voi olla mahdollista, että ammattilaisen mielestä hänellä ei ole alkoholiongelmaa? Vai valehteleeko hän itselleen ja minulle, jotta ryyppääminen saisi jatkua? Vai olenko minä oikeasti mielisairas ja tätä hänen juomisensa ympärille käpertynyttä elämää tulisikin pitää normaalina?

Mene mukaan tapaamiseen päihdetyöntekijän kanssa. Vaikka puolisosi siellä käy, hän ei luultavasti kerro totuutta, vaan haluaa saada ne puhtaat paperit. Alkoholisti valehtelee, aina. Jos tilanne on sellainen kuin kuvaat, on puolisolla alkoholiongelma. Pyydättehän myös PEth testin, jossa näkyy pitkäaikaiskäyttö. Eli ei auta vaikka olisi kolme päivää juomatta ennen testiä.

Hyvä ehdotus, mutta eihän juopponi minua sinne mukaan halua. Itsekin luulin, että nykyään puoliso kutsutaan mukaan, mutta eipä. Oletan toki, että hän on siellä valehdellut kaiken olevan hyvin, mutta eikö julkisen puolen ammattilaiset tunne valehtelevan juopon käytösmallia? Eikö julkisen päihdehuollon tarkoituskaan ole auttaa, vaan ainoastaan saada asiakas mahdollisimman pian ulos (jatkamaan juomistaan)? Täällä kyselen, kun en tohdi suoraan, varmastikin ruuhkaisen, päihdehuollon porukkaa epäillä.

Itse näen ongelmana, että asiakas (alkoholiongelmainen) saa määrittää itse tavoitteensa ja taudin kuvaan kuuluen, se on useimmiten “vähentäminen”, mikä onnistuu vain harvoin.
Alkoholiongelmainen on ristiriitaisten tunteiden vallassa, kun hän toisaalta haluaa apua, ehkä lopettaakin juomisen ja toisaalta taas juomishimo on valtava ja ajatus elämästä kokonaan ilman viinaa on miltei mahdoton. Hoitokontakti on sitten kuin riipituoli, jossa käydään tunnustamassaa syntinsä, saadaa lohtua ja kannustusta ja voidaan keventynein mielin lähteä taas juomaan ja yrittämään tätä vähentämistä.

Melkeinpä suosittelisin läheisille omaa asuntoa ja omaa elämää. Juovan kanssa voi halutessaan olla tekemisissä, jopa suhteessa jos haluaa tai jos ei pääse irti. Oma asunto mahdollistaa jonkinlaisen rauhan ja levon ja saattaa pitemmän päälle auttaa irtoamisessa. Itselleni on auttanut paljonkin se, että olen huomannut voivani huonommin oltuani alkoholisoituneen mieheni kanssa tekemisissä ja paremmin, kun olen elänyt omalla asunnollani omaa elämääni. Nyt mies onkin ollut ex jo noin vuoden ja olemme tekemisissä silloin tällöin ja ihan ok väleissä.

Nuoremmille saattaisi nopeampikin kunnon ero olla hyvä, ettei roikkuminen turhaan jarruta uuden kumppanin löytymistä tai muiden omien unelmien seuraamista. Mullakin on osin mennyt hukkaan nämä vuodet eri asunnoissa pohtien “ollako vai eikö olla”. Terveyteni se oma kämppä kumminkin pelasti ja pääsin irti (henkisesti) vähän pitemmän kaavan kautta.
Tuota päihdehoidossa ramppaamista ja vähentely-yritksiä voi kestää vuosia ja vuosikymmeniä ja tosiasiallisesti alkoholiongelma vaan pahenee koko ajan ja puoliso odottaa ja odottaa jotakin mitä koskaan ei tule.

et ymmärrä mitä vaatii päihdeongelmasta toipuminen, halua vastaanottaa apua ja rehellisyyttä! ei ne sielä todellakaan tyhmiä ole, ne tietää että suurin osa valehtelee.
myös ne jonkun verran, jotka haluaa apua ja yrittää olla rehellisiä. esim. jos tällainen henkilö on missannut työpäivän juomisen takia, se saatetaan jättää mainitsematta häpeissää.

mutta jos ex käy sielä valehtelemassa juomisiaan ja täyttää mahdolliset testit valheellisesti, mitä ne voi tehdä? todeta, että et “tarvitse apua” mikä voi tarkoittaa “et halua apua”. eine ole teidän kotona kattomassa, paljonko juoppo oikeasti juo. niiden tiedot tulee asiakkaalta itseltään.

en tiedä mitä “seulontakokeet” on, mutta esim. joillakin on supermaksa eikä alkoholismi paljoa näy arvoissa

yksityisellä puolella on täysin sama asia! sielä jopa “uskotaan” asiakasta vielä enemmän ja ollaan hienovaraisempia, maksaahan asiakas niiden palkan. merkittävin ero on, että tapaamisia saa niin monta kun rahaa riittää, sieltä ei “lennä ulos”. jos tällainen “ei-alkoholisti” vaan raivolla käy yksityisellä niin ehkä jossain vaiheessa luottamus syntyy ja juoppo tajuaa alkaa puhua totta koska se hoitaja/sossu on sielä vaan auttamassa ei tuomitsemassa

mutta aika kiero tapa saada ei-alkoholistin paperit oikeen ammattilaisen toimesta, kekselijäs juoppo :laughing: :laughing: :laughing: mutta eine tosiaan mitään salapoliiseja sielä ole kummallakaan puolella jotka pyytäis pankista tiliotteet ja varjostais pullonpalautusreissuilla

Sitten siinä on tietty sekin mitä alkoholisti kertoo kotona puolisolleen. Eli valehtelee/vähättelee ensin päihdetyöntekijälle. Päihdetyöntekijä tosiaan tietänee tämän, koska ei ihminen ihan syyttä tule päihdepalvelun asiakkaaksi. Alkoholisti sitten tulkitsee haluamallaan tavalla päihdetyöntekijän terveiset ja välittää ne suodattimensa kautta sinulle, puolisolle.
Meillä esim on tilanne aika huono, ja päihdepalvelussa tiedetään se varsin hyvin. Olen ollut mukanakin useaan otteeseen. Silti nyt viimeisimmällä kerralla kuulemma päihdelvelussa sanottiin, että ehdottomasti puolison on jaksettava auttaa alkoholistia ja pidettävä hänet kotona ja tuettava omaan kuolemaansa saakka. Teki mieli soittaa sinne ja kysyä mitä ihmettä ne oikein on puhuneet, mutta onneksi en soittanut. Eihän ne ole niin voineet sanoa, mutta sairas mieli ymmärtää miten haluaa. Ei sitä ehkä voi enää edes kutsua valehteluksi. Ainakaan meillä enää. Se on pakkomielteistä oman toiminnan hyväksyttämistä. Toiminnan josta ei pääse eroon.