Tipattoman tammikuun viettäjien liikuntapäivis

Viikko 2:
1 x zumba
1 x jumppa
1 x spinning

Ja lauantaina olin suunnitelusti viihteellä. Tuli käveltyä 9,5 km puhelimen mukaan. Mentiin kaikki siirtymät kävellen ja se oli hyvä juttu. Ehti siinä vähän alkoholikin välillä aina haihtua verestä ja hyvin jaksoin reippaassa kunnossa loppuun asti. Tuohon vielä tuli päälle tanssimiset, sitä tuli harrastettua varmaan ainakin pari tuntia.

Nyt alkuviikko on mennyt jumppatunneilta lintsatessa. Joskus vaan kyllästyttää ne niin, että en saa itseä sinne raahattua.

Viikko 3:
1 x spinning
1 x lumikenkäily 1,5 tuntia
1 x kävely 1 tunti

Tuli lintsattua kaikki muut jumpat paitsi tuo spinning. Tällä viikolla aion ryhdistäytyä.

Täällä joka aamu koiran kanssa 4 km lenkki. Tänä aamuna nähtiin kuun pimennyskin. On myös mulla koiran paimentamista, kun ei oikein tahdo osata hihnakäyttäytymistä :smiley: Kerran käynyt spinningissä, kerran salitreenit (ylä- ja alavartalo), kaks kertaa hiihtämässä 12-13 km ja kaksi kertaa avantouintia.

Koiralenkit n. 7 - 8 km/päivä + askeleet ilman koiraa noin 8000, 1 x hiihto.

Hahhaa, nyt on laiskasti sujunut liikuntojen ylöslaitto. Johtuen siitä, että viikonloppuna mulla ei ollut kännyä lainkasn. Unohtui nimittäin töihin. Oli tarkoitus käydä se hakemassa viikonlopun aikana pois vaan en sitten viitsinyt lähteä vartavasten sitä hakemaan. Oli tosi rentouttavaa olla ilman kännyä. Viikonlopun aikana sen oikein tajusi miten moneen asiaan kännyä tarvitsee. Mutta silti, yritän käyttää sitä vähemmän kuin aikaisemmin. Ilman sitäkin tulee näenmä toimeen.
Viime viikon liikkumiset olivat 3x lumikenkäilyä. Noin 5km / kerta. Joogailua joka päivä noin puoli tuntia / kerta.
Sitten niinä päivinä milloin en ollut lumikenkäilemässä koiran kanssa noin viiden kilsan lenkki. Ja lauantaina salilla tunti. Punttitreeni jaloille☺️
Tipattomuus on sujunut yllättävän hyvin. Vaan mielitekoja on. Sitä ei käy kiistäminen.

Ompa täällä aktiivista ja liikkuvaista porukkaa! Kerran eläissäni olen kokeillut lmikenkäilyä, kun saimme sukulaisilta lahjaksi aktiiviviikonlopun Vierumäelle. Ihan mukavaa oli kuten mm. curlinkin.

Mutta nyt tämä tammikuun liikkuminen: No sehän on ollut samaa kuin muulloinkin eli kolmesti päivässä koira lenkille. Olen yrittänyt vähän pidentää lenkkejä vaikka pakkannen onkin paukkunut. Koirallakin on oma villapaita. No onhan sitten ollut satunnaisia lumitöitä. Kaikille hyvää tipattoman loppusuoraa!

t. Juhani

Kyllä nuo meidän koirat ovat vallan hyviä liikuttajia! Oma liikkumiseni on lisääntynyt koiran myötä huimasti.
Lumikenkäily alkaa olla nyt niin mukavaa runsaan lumen vuoksi etten muuta liikuntaa haluaisi ollenkaan harrastaa.
Tällä viikolla seuraavaa liikehdintää meikäläisen osalta.
Maanantaina aamulla jooga ja illalla tunnin sali.
Tiistaina jooga ja muuten rentoilua.
Eilen keskiviikkona aamujooga ja illalla kahdeksan kilsaa lumikenkäilyä koiran kera. Välillä aivan umpihangessa. Voi Luoja kun luonto antaa nyt parastaan. On niin kaunista tuolla metsässä ettei sanotuksi saa❤️
Eilen ostin pari alkotonta olutta vaan en sitten ehtinyt niitä juomaan. Mutta tieto, että sellaisia on antaa hyvän fiiliksen. Josko huomenna joisi kun on saunapäivä. Sekä alkoton kuohari on haettava myös viikonlopun kunniaksi! Limuja en ole tykännyt juoda ikinä, mutta tuosta kuoharista kyllä tykkään.

Viikko 4:

  • 1 x spinning
  • 1 x jumppa
  • 1 x lumikenkäily 1,5 tuntia (umpihangessa koko matka)
  • 1 x lumikenkäily 1 tunti

Lauantaina kun tarvoin 1,5 tuntia umpihangessa ajattelin moneen kertaan että “on sillä Fatladylla järjettömän kova kunto, kun pystyy menemään 8 km tällaista”. Mutta sitten sunnuntaina kun menin samoja jälkiä osan matkaa niin tuli mieleen, että ehkä et kuitenkaan tarvo joka päivä uutta reittiä vaan hyödynnät vanhoja. Eipä silti, sinun liikuntamäärillä varmaan onkin todella hyvä kunto. Itsellä tuo rupeama teki todella tiukkaa, mutta teki myös hyvää. Ihana huomata, että jaksaa vaikka välillä täytyykin pysähtyä vetämään henkeä.

Oikeassa olet Vilma! Yritän pitää meidän seudun polkuverkostoa auki ja tarpeeksi leveänä jotta poluilla olisi pyöräilykin mahdollista.
Koirallekin on mukavampaa kun alla on jonkilainen tukeva alusta ettei joudu mennä aivan höttölumessa. Vaikka polulle olisi satanut muutama sentti uutta lunta niin polunnpohja on kuitenkin napakampi kuin se, että alla olisi vain vellovaa lunta.

Viime viikon liikuntoja to-su.
Eli to ka pe: aamujooga puoli tuntia/ kerta
Kumpanakin iltana 7.1km lumikenkäilyä koissun kanssa.
Lauantaina joogaa tunti ja salikäynti yksi tunti.
Sunnuntaina lumikenkäilyä uusia polkuja aukoen n. 8km sekä joogaa 1tunti.
Oli kyllä mukava viinonloppu. Saunajuomana meni sunnuntaina melkein kokonainen holiton kuohari. Joogailin saunassakin, oli vaan niin tosi hyvä oli ulkoilun ja onnistuneen koiran koulutustunnin jälkeen☺️

Vimosta tipatonta viikkoa viedään. Ja liikuntaakin on tullut harrasteltua.
Eli maanantaina puolen tunnin aamujooga, salille tunniksi heti töiden jälkeen ja sitten koiran kanssa 3.5km lenkki.
Tiistaina puolen tunnin aamujooga ja koiran kanssa 4.5kilsan lenkki. Osaksi metsässä kaunista luontoa ihaillen.
Vaan kyllä tuo liikkuminen on ollut se asia joka on mut tän kuukauden pitänyt tipattomana. Sekä myös kirjojen kuuntelu. Nyt kuuntelen Kirsi Rannon kirjaa Sydämen matkaopas. Sitä ennen kuuntelin kirjan Juoksijan sielu.

Fatlady, hienosti vedät tipattoman lisäksi näitä sun liikuntaharrastuksiasi :smiley: oon iloinen puolestasi!

Kiitos Sylvia! Kyllä olen saanut voimia täältä Plinkistäkin tammikuun tipattomuuteen. Päivittäin luen tiettyjen vakkarikirjoittajien jutut. Niistä saa sitä buustia tipattomuuden viettoon.
Mikä parasta täällä jutellaan kaikesta eikä vain juomisesta. Siitä aiheesta en jaksaisikaan päivittäin lueskella.
Omat kommentointini ovat jääneet vähäisiksi koska Plinkki on toiminnoiltaan hieman oikukas. Yht äkkiä kirjoitukseni ei menekään läpi. Se turhauttaa kun kirjoittaa ajatuksiaan ja sitten et saakaan tekstiä julkaistua. Saas nähdä miten tämän tekstin kanssa käy.
Liikuntaan minulla on hyvin läheinen suhde. Saan siitä valtavasti energiaa ja iloa. Siitä en luovu ikinä.
Ja kirjaankin tähän eilisen liikuntasaldoni joka toistaa tämän viikon muiden päivien liikuntasuorituksia. Eli aamujooga sekä töiden jälkeen 1.5tunnin lumikenkäily umpihangessa. Rankkaa oli.

Nyt vasta luin tän ketjun läpi. Siis ihan mahtavaa, kuinka paljon ootte jaksanu liikkua! Kai me jatketaan helmikuun liikunta ketjuna? Määki pääsisin nyt mukaan. Vaikka mun liikunta määrät ei ihan noin huikeita ole. Mitäs ootte mieltä?