Tinis liittyy joukkoon

Olen aikaisemminkin ollut tänne kirjautuneena, mutta en tainnut kirjoittaa kuin pari viestiä enkä edes muista enää silloista nimimerkkiäni. Siispä liityn tänne uudestaan… Olen juonut monta vuotta, lähes päivittäin. Kuukausi taitaa olla pisin aika jonka olen ollut juomatta ainakin kuuteen vuoteen. Otin hirveät määrät velkaa ja niitä nyt maksellaan ulosottoon vielä kauan aikaa. Silti pystyisin säästämään rahaa mutta olen juonut kaikki. Tavoitteena oli lähteä matkalle ensi talvena mutta säästötili näyttää edelleen nollaa. Työpaikka onneksi on! Muutama vuosi sitten kävin verikokeissa työterveystarkastuksen yhteydessä ja osittain pelkäsin ja osittain toivoin että maksa-arvot olisi huutaneet hoosiannaa, mutta ei, kaikki arvot kunnossa. Juon yksin, seurassa pystyn hillitsemään juomiseni eikä kukaan tiedä siitä. En osaa hakea apua, koska pienellä paikkakunnalla tunnen kaikki päihdetyöntekijät sillä työssäni teen yhteistyötä heidän kanssaan. Tunnen itseni täysin tekopyhäksi kun puheet ja teot ovat niin ristiriidassa keskenään.

Koti on täysin sekaisin, en jaksa siivota enkä järjestellä sitä. Maksan kuntosalijäsenyydestä mutta en ole käynyt siellä moneen viikkoon taaskaan. Lintsaan töistä mutten ole jäänyt, vielä, kiinni. Liikkuvan työn etu ja haitta. Saan tehtyä asioita vain äärimmäisen pakon edessä. Muuten olotila on täysin maassa. Olen tänä aikana lihonut 25kg kun ei jaksa ruokavalioonkaan kiinnittää huomiota. En oikein tiedä mitä tekisin, tai siis miten lopettaisin juomisen. Tänään on vielä palkkapäiväkin ja yritän olla juomatta viikonlopun koska ensi viikolla asuntoani tullaan katsomaan ja se on pakko saada siihen kuntoon että sinne voin ketään päästää! Olen epäillyt että olisin myös masentunut mutta en saa sillekään asialle mitään tehdyksi. Ensin pitäisi olla juomatta jotta tiedän olenko masentunut oikeasti.

Jotenkin epätoivoinen olo kun mistään ei saa mitään iloa. Olen teeskentelijä ja esitän kuinka hienosti menee.

Tervetuloa Tinis ja voimia Sinulle!
Tuttuja juttuja jotkut minullekin. Tänne kirjoittelu voi auttaa paljonkin, täältä saa välillä myös hyviä vinkkejä, mistä/miten hakea apua ja joistain ketjuista löytyy myös paljon hyviä vinkkejä selvänäoloon ja juomaimpulssien hallintaan. Katso esim. ketju Yksinkertaisia niksejä.
Pysyttele palstalla!

Tervetuloa palstalle, tinis! Esitänpä ihan kättelyssä epämiellyttävän kysymyksen. Uskotko ihan aikuisen oikeasti, ettei ympäristösi ole tietoinen tilanteestasi? Ainakin ammattinsa hallitsevat päihdetyöntekijät takuuvarmasti tunnistavat merkit - varsinkin jos olette jo pidempään olleet keskenänne tekemisissä.
Pysy linjoilla ja tee määrätietoisesti oikeita askelia. Jos siltä tuntuu, niin myös ammattilaisten saattamana.

^Uskon ihan aikuisten oikeasti että ammattinsa hallitseva päihdetyöntekijä olisi ottanut asian puheeksi jos on havainnut.

Terve Tinis,
Tervetuloo joukkoon! On sulla tutut jutut. Kamala fiilis esittää, että itsellä on kaikki hyvin. Näin täysin umpi maallikkona teen nyt pätevän pikadiagnoosin. - Asia on niin kuin sanot, olet nimittäin masentunut. Tää diagnoosi pitää paikkansa sadan prosentin varmuudella. Voit tästä tiedosta maksaa mulle, valitettavasti en vain kerro tilinumeroani.

Siinäpä se, et jaksa tehdä enää millekkään asialle yhtään mitään ja syyllisyys kasvaa sisällä päivä päivältä ja samalla voimat hiipuu hyytävästi. - Nyt on aika lyödä kortit tiskiin, juoppous ja masennus, helvetin huonot pelinappulat. Vannon omasta kokemuksesta, että molemmat on voitettavissa, mutta yksin rypistely on se huonompi mahdollisuus selviytyä. Voimia aloituksen aloitukseen!

Hei Tinis! Tervetuloa selviämispalstalle! Minulla on vähän samanlainen kuvio ollut, pysyn kaukana päihde- tai muista terveydenhuollon työntekijöistä ainakin juomisasioissa. Tosin nyt voin kertoa heille jos aihetta ilmenee, että en ole juonut pisaraakaan yli neljään kuukauteen ja kysyä heiltä, ovatko he itse olleet näin kauaa juomatta?

Minä menin yksityiselle terapeutille, jolle kerroin asioistani. Jos sulla kerran on mennyt juomiseen paljon rahaa ja nyt haluat lopettaa juomisen, niin voithan käyttää ne säästyvät rahat itsesi hoitamiseen.

Tsemppiä ja voimia!

Onnistuin eilen olemaan juomatta! Olen saanut laitettua kotia kuntoon, vielä siivoaminen on jäljellä ja pari pientä juttua. Oli ihanaa herätä tänä aamuna kunnon unien jälkeen ilman hillitöntä itseinhoa. Hieman pelottaa kun pitää käydä kaupassa, en halua ostaa siideriä mutta pelottaa pystynkö olemaan ostamatta. Huomaa, että salilla käynti on jäänyt kun selkä on touhuamisesta aivan jumissa! Jospa ensi viikolla saisin jopa palattua salille.

Hyvä! Päivästä se alkaa :slight_smile:

Tule tinis meidänkin joukkoon tuonne riippumattomiin! Minä niin toivon että sinne saisi hyvän porukan chattiin kasaan. Ja ylipäätään keskustelemaan.

http://www.riippumattomat.com

Kävin kaupassa enkä ostanut siideriä. Enkä karkkiakaan! :smiley:

Hienoa, useampi onnistuminen siis takana :slight_smile:.

Hyvä kun jätit väliin! Ehditkin käydä kaupassa. OK, ensi kertaa varten sitten pikku vinkki joka auttoi itseäni aloitellessani raittiita askelia. Jos sinulla on mahdollisuus vaihtaa ostospaikkaa, tee se ainakin väliaikaisesti. Jos ei ole, keksi itsellesi uusi reitti kaupan sisällä. Auttaa muuttamaan totuttuja sisäänopeteltuja tapoja ja tottumuksia.
Vanhoihin ja nykyisiin paikkoihin liittyy paljon mielleyhtymiä joista voi opetella eroon. Pikku juttuja, mutta itseäni nämäkin auttoivat sisäistämään muutoshaluani. Kokeile! :wink:

Kolmatta päivää mennään kuivin suin. Juomisen himo on aika kova tällä hetkellä… Mulla on vielä tapaaminen kahvilassa joka on marketin yhteydessä! Muuten kaupassa onneksi ei tarvitse käydä joten yritän pysyä sieltä poissa. Olen iloinen että sain kotini kuntoon, tulin hyvälle muelelle kun huomasin että mulla on nätti koti kun se on järjestyksessä. Mielen kaaostakin helpottaa siisti koti. Jotenkin pitää pysyä tänään juomatta, huomenna se on helpompaa koska keskiviikkona on aikainen lähtö. Haluan olla juomatta mutta pelkään että juomisen halu voittaa ja itseinho vahvistuu taas.

Onnistuin tulemaan suoraan kotiin! Kovasti mieli tekee lähteä kauppaan ja vaikka sinne on lyhyt matka, onneksi olen patalaiska kun töistä olen kotiin päässyt! Salillekin mun pitää aina mennä suoraan töistä koska kotiin tultuani harvoin saan enää minnekään lähdettyä. Tällä kertaa se on vain hyvä juttu. :slight_smile: Taidan laittaa kupin teetä jos se helpottaisi tätä tuskaa.

Hyvä hyvä! :slight_smile:

Pysyin kotona ja yritin lukea ja tehdä koko ajan jotain! Kolme päivää juomatta.

Neljättä päivää mennään… Tuska alkaa olla jo ihan kohtalainen :angry:
Sen verran repsahdin että kävin ostamassa pienen pussin karkkia ja söin kaikki heti kerralla!
Väsymys on ihan mieletön, vielä kun nukuin huonosti viime yönä (mulla on univaikeuksia siis, ei liity juomiseen). Normaalistihan ratkaisisin tämän niin että hakisin tänään sidukkaa ja joisin niin että ensi yönä nukkuisin. Lääkkeeksi, tiedättehän. Nyt en halua niin tehdä. Onneksi on se huomisaamuinen aikainen lähtö joka auttaa himoja hillitsemään.

Huomasin muuten hauskan sattuman; aikanaan kun lopetin tupakoinnin, se sattui olemaan erään perheenjäsenen syntymäpäivä. Nyt jos onnistun tässä niin mun juomisen lopettaminen sattuu myöskin erään perheenjäsenen syntymäpäivään!

Selvisin (pun intended) taas kaupassa käynnistäutta tiukkaa teki. Ja tekee edelleen. Kämppä on kunnossa, tiskit tiskattu, pyykkiäkään ei ole pesemättä, olen jo syönyt ja juonut teetäkin… Ja kello on vasta liuan vähän! Katselen telkkaria mutta tuntuu kuin aika vain pysyisi paikoillaan. :frowning:

Viides päivä menossa. Kävin tänään jopa salilla! Ehkä pääsen taas jossain vaiheessa kunnon treenaamisen vauhtiin mutta kunto on aika olematon… Tämä ilta tuntuu helpommalta kuin eilinen. Viikonlopusta tulee varmasti se kaikkein rankin ja jotain siihen pitäisi keksiä.

Tsemppiä Tinis.
Tiedän omasta kokemuksesta,että viikonloput on vaikeita.