Voi Tiikeri! Kaikki rahatko meni? Toivotaav että uo on joulutuulella ja myöntää vapaakuukauden (en tiennyt että sellaistakin voi anoa), jotta joulukuu olisi edes vähän mukavampi.
Surutar, kyynel tuli silmään kun luin sinun tekstit. Sinullakin on pienessä ajassa kerääntynyt velkaa, mikä kertoo vain siitä kuinka maanisesta ongelmasta tässä oikein kärsitään. En oikein keksi mitään muuta, johon tulisi tuhlattua samaan tahtiin rahaa kymmeniä tuhansia euroja, mutta pelaaminen sen sai minullakin aikaan. Hyvä, että alat käydä terapiassa - oletko aikaisemmin käynyt? Toivottavasti siitä on apua!
Joo kaikki kaikesta meni. Taas mutta toisaalta kuitenkin “tällä kertaa”. Eli siis usein ihan yllättäen pystyn olemaan pelaamaan täysin ongelmitta täysin samanlaisissa tilanteissa kuin missä toisinaan pelaa.
Edellisellä ulosottokerralla ulosottomies kertoi minulle, että olen oikeutettu kahteen maksuvapaaseen kuukauteen vuodessa (kun ulosotto on jatkunut tauotta yli vuoden). Tällä toisella kerralla en ole ajatellut asiaa mutta muistui mieleen kun tämä alivuokralaisasuminen alkoi ahdistaa niin paljon. Pää hajoaa kun ei saa olla yksin. Pakko saada oma vuokrayksiö. Ja sitä varten pitäis pystyä maksamaan edes yhden kuukauden takuuvuokra, kun luottotiedot ei oo kunnossa, että ois ees jotain mahdollisuuksia hakea asuntoa. Ja jos menee ulosotto palkasta niin en pysty maksamaan halvimman yksiönkään takuuvuokraa.
Tällaisella nettisivulla on paljon apua ahdistukseen, masennukseen, peliriippuvuuteen ja muuhun:
www.mielenterveystalo.fi/aikuiset
No niinpä tietysti… hohhoijaa… kerta toisensa jälkeen kaikki vaan epäonnistuu… eli en saa maksuvapaata kuukautta. Tuli päätös, jossa lukee ihan käsittämätön väite, että mulle jää käteen 1900€/kk ulosoton jälkeen??? Mitä ihmettä??? Ei todellakaan jää lähellekään sellaisia rahoja edes silloin kun on lomarahat mukana kuukausipalkassa! Päätöksestä voi valittaa, mutta mun pitää todistaa, että päätös on väärä ja toimittaa kaikenlaiset liitteet ja olla oikeat sanamuodot ja… en minä jaksa… kaikki vaan epäonnistuu; Huuto-kaupat, Tori-kaupat, palkkaennakko, ulosoton maksuvapaa, elämä…
Ja se päätöksen oikaisun haku maksaa mulle 250€ jos en tee kaikkea just oikein tai jos jostain muusta syystä johtuen he vain päättävät olla muuttamatta päätöstä. Mutta jos he muuttavat päätöksen niin sitten se ei maksa mulle mitään. Mahdotonta alkaa ottaa riskiä yhden maksuvapaan kuukauden vuoksi…
Niin joo kyllähän tuon maksuvapaan anominen onkin ihan tuttu juttu, muistan että tästä on joskus ollut puhetta, mutta että 250€ oikaisupyynnöstä?!? Johan on kulut! Ymmärrän täysin, että masentaa lähteä edes yrittämään, mutta toisaalta jos olet varma että heillä on aivan vääränlaiset laskelmat niin saattaisit saada itsellesi myös helpotusta rahatilanteeseen ja sitä kautta myös oloon kokonaisuudessaan.
Tiikeri, hae apua. Pienistä asioista se parempi olo kuitenkin lähtee kun palat alkavat loksahdella paikoilleen. Käy seurakunnassa, työterveydessä, missä tahansa josta saat helpotusta tilanteeseen edes vähäksi aikaa. Pahan olon kuoppa syvenee koko ajan, kun rahahuolet, nälkä tai epäonnistumiset ruokkivat toinen toistaan.
Voitko Tiikeri soittaa ulosottoon ja kysyä alustavasti, mihin tämä laskelma perustuu ? Voihan olla , että on tapahtunut joku virhe, eikähän soittaminen mitään haittaa !!
Lähetin sähköpostilla tuoreimman palkkakuitin sinne eilen illalla. Ei kuulunut mitään tänään. Eikä varmaan koskaan. Luultavasti vaativat että teen sen virallisen 250€ riskin valituksen ennen kuin mitään päätöksiä muuttavat.
Joo ei tota ulosotto vapaata kuukautta kyllä helpolla saa. Itse oon hakenut kaksi kertaa ja kummallakkin kerralla hakemus hylättiin, vaikka perustelut oli mielestäni hyvät ja vapaa kuukauden tarve todellinen. Itselle tuli todella paska fiilis ulosottomiehen suhtautumisesta asiaan, kuitenkin tässä on jo 6 vuotta putkeen joka kuukausi palkasta ulosotto napannut osansa ja yhtä hemmetin vapaa kuukautta ei edes saa. Okei oma syyhän se on, että velat on ulosotossa, mutta vähän voisivat armoa ja hengähdys tauon välillä antaa. Kyllä vaikeaa tämä elämä on muutenkin näiden velkojen kanssa ja luottotiedottomana.
Voimia sulle Tiikeri!
Tämä tuttu?
[Poistettu kaupallinen linkki -Päihdelinkin moderaattori]
Et kai ole vesipaastolla Tiikeri75? Vähän kylmä vuodenaika sellaiseen. Toivottavasti ihmeitä on tapahtunut eikä sinun tarvitse viettää vielä viikkoa nälissäsi.
Liittyykö se oikaisumaksu tähän samaan; Verovalitukset vähentyneet, parkkisakkovalitukset romahtaneet – hallinto-oikeuden kynnysraha puree
http://yle.fi/uutiset/3-9289697
[i]Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päällikköä, ylituomari Ann-Mari Pitkärantaa nykymeno hirvittää.
– Uusi tuomioistuinmaksu näkyy valitustilastoissamme. Pienituloiset palkansaajat ja eläkeläiset jättävät nyt valituksen tekemättä ja nielevät kiukkunsa.[/i]
Olen ollut maustemakaroonipaastolla päiväkausia, kun on ollut muutamia makaroonipusseja ja niitä mausteita reilusti. Sain ostettua löytämilläni tyhjillä pulloilla makaroonia. Mutta tänään illalla sisko tarjos mulle aterian ja antoi lisäksi vähän ruokaa mukaan. Sillä pärjään taas pari päivää.
Sain 1000 pistettä just täyteen Gallup Forumissa ja tilasin niillä 10€ lahjakortin, jonka saan kai parissa viikossa.
Varmaan liittyy just tuohon muutokseen se maksu.
On tää rahattomuus kyllä kurjaa rimpuilua. Seuraavasta palkasta en ainakaan pelaa kyllä yhtään mitään. Pakko saada ruokaa koko kuukaudelle.
Toivottavasti ei ärsytä, kun käyn aina ennen palkkapäivääsi muistuttelemassa, että heti, kun palkka tulee, niin ruokakauppaan tai ruokakaupan lahjakorttien ostoon. Kirjoitan sen aina samalla itselleni, kun liian helposti uskottelen, että pelikone haluaa juuri sinä päivänä antaa minulle hieman lisää rahaa, jolla ostaa parempaa ruokaa
Toimivin keino minulle on ostaa pankkikortilla ja mieluummin sellaisesta paikasta, jossa ei ole pankkiautomaattia lähistöllä ja olla pitämättä hallussa käteistä rahaa. Toisinaan nostan rahaa, koska käteistä muka pitää varalta olla, mutta liian usein se päätyy pelikoneeseen. Pankkikortissa ei onneksi ole Rayn peliominaisuutta. Yritän myös ostaa kerralla mahdollisimman paljon, jotta harvemmin joutuisi pelikoneiden houkutusten äärelle ja toisaalta tekisi järkeviä, edullisia ostoksia, joilla pärjää parikin viikkoa. Joskus jotain edullista herkkua myös 
Ihan hyvä vaan, että muistutat. Kiitos.
Mikä riittää?
Mikä on tarpeeksi?
Mihin olisin tyytyväinen?
Tällä hetkellä kurjuuden keskellä asioita ajatellessa olisi unelmien täyttymys jos olisi kuukauden jokaiselle päivälle 5€ käytettävissä. Ja matemaattisesti laskiessa se on mahdollisuuksien rajoissa. Joten minä teen siitä mahdollista. Kun palkka tulee 23.11. niin en pelaa yhtään, maksan vain ihan pakolliset maksut ja jätän ihan väkisin pakottamalla itselleni 5€ käyttöön joka ikiselle päivälle kuukauden ajaksi. Se riittää ihan ruhtinaallisesti ruokaan.
Sotilaallisella kurilla.
Henkisellä ja fyysisellä väkivallalla pelipirua kohtaan.
Nyt tämä onnistuu.
Pystyt kyllä siihen! Mikä olisi sopiva muistuttaja: joku rukousnauhan tyyppinen, jota hiplata joka päivä, kännykkämuistutus…???
Ne kaikki! Laitan kännykkämuistutuksen ja tablettimuistutuksen ja tietokonemuistutuksen ja sullon taskut täyteen kaikenlaisia hiplattavia avaimenperiä niin että muistutukset vaan tippuu kulkiessa! Nyt tämä onnistuu!
No niin Tiikeri piäppäs nyt suunnitelma. Pelipiru se on minullakin vaivana, mutta kun on niin paljon muitakin paskajuttuja elämässä menollaan niin on ollut ihan pakko yrittää pitää omasta päätöksestä kiinni ja olla pelaamatta. Kirpaisi kyllä sulkea tietyt kasinotilit kun mietti kuinka paljon ne on saaneet mun tollon rahoja vuosien mittaan, mutta en minä niitä takaisin tule koskaan saamaan. nyt sen oon tajunnu. Rehellisesti sanottuna suurin osa palkasta vuosien mittaan on mennyt nettikasinoille . HULLUA HOMMAA. Tupakkalakko sentään pitää joko lie kohta pari kuukautta täynnä ja jos tämä pelilakko pitäis yhtä hyvin niin PRKL että oisin iloinen. Täällä oon paljon käynyt lukemassa ja saanut apuja toisten kirjoituksista . Kaikille teille jotka haluatta lopettaa pelit toivon onnistumista siinä sivussa myös itelle .Mulla ei tosiankaan ole varaa pelata yhtään ainoaa slottipeliä enää . ps. pidän tuota Raipe pelipäiväkirjaa ja se ei näytä toimivan mulla tänään enkä tännekkään päässy kirjautumaan normaalisti , liekö koneessa vikaa .