Testaa mielialasi Päihdelinkin mielialakyselyllä

Lataamo
41

^ Mustakäsi, ainakin kirjoitat todella hienoa tekstiä IMO.

Tuttua, niin kovin tuttua, kun mikään ei auta, kuin korkeintaan hieman hetkellisesti, koko elämän jatkuneisiin psyykkisiin ongelmiin ja moni “apu” vain pahentaa niitä. En tiedä, onko se pelkuruutta, ettei uskalla ottaa itseään hengiltä ja lopettaa kärsimystä, josta kaiketi ei ole muuta ulospääsyä. Itsemurhayrityksiä mulla on kyllä takanani, mutta ehkä ne olivat kuitenkin enemmän huomion hakua, kun oli niin paha olla, etten muutakaan keksinyt. Tunnen usein olevani taakka läheisilleni ja ajattelen, että heille olisi helpotus, jos pääsisivät minusta, vaikkeivat sellaista koskaan suostu myöntämäänkään. Kysynyt olen suoraan monta kertaa. Nyt ei pahasti ahdista ja masenna tällä hetkellä, eivätkä itsetuhoiset ajatukset pyöri päässä. Lääkitys kunnossa. Ihan lääkärin mulle määräämiä lääkkeitä, mutta omilla annostuksillani. Silti tunnen sieltä alta kumpuavan sen surun ja turhautumisen. Niistä lääkkeistäkö(tai huumeista) mun koko elämäni vain on kiinni? Sekö on mun elämäni tarkoitus?

42

^ Kiitos sinulle Winston-84.
Mukavaa kuulla, että pidit kirjoituksestani.

Mitä tuohon pohtimaasi itsemurha-aiheeseen tulee, niin itsellänikin on takana muutama yrityskerta.
Mielessäni laitan kyseiset kerrat samaan lokeroon, kun sinä, eli sinne epätoivoisten hätähuutojen puolelle.
Joku siinä hetkessä vaan alkaa kummasti viestittämään, että jos kuitenkin vielä katsoisi hetken tätä elämää ja päätyykin tilaamaan itselleen lanssin.
Ehkä ihan hyvä niin, vaikka itseä moisesta pelkuruudesta moittiikin ajoittain.

Kyllä minä ainakin mielelläni sen onnen vastaan ottaisin, jos se jostain syliini putoaisi.
Ja omasta mielestäni olen jopa aika paljon asioita tehnyt/muuttanut, jotta se onni löytyisi.
Vaan kovin vähän on tilanne muuttunut.
Vaikea sanoa mikä sen onnen toisi ja ei siihen tunnu kenelläkään muullakaan olevan vastausta.
Varsinkin, kun se onni on meille kaikille niin erilainen ja pitää sisällään niin monia asioita.
Vertailu tällä saralla onkin melko hedelmätöntä ja ainakin itseni kohdalla johtaa totaalisiin turhautumisiin, jos/kun asiaa alkaa puimaan joidenkin “onnellisten/terveitten” kanssa.
Vaikea on asettua toisen saappaisiin, ennenkuin niistä saappaista tulee omat.

Juupa juu, jaapa jaa…

Ei taida johtaa taas mihinkään tämä marmatus, joten alkaa olla lopetuksen aika.
Koittakaahan nyt jaksaa olojanne kaikki siskot ja veljet, vaikka ne yrittäisivät teitä kuinka nujertaa.
Totuushan kuitenkin on, ettei täällä kenenkään tarvitse pakolla olla.
Niinkuin muutama on minulle suutuspäissään sanonut, valitettuani kurjaa kohtaloani.
Onko moinen tuhahdus sitten kovin oikeudenmukainen, sitä sopii miettiä.
No jaa, tällaisia tuntemuksia tiistaina.

Lupaan taputtaa itseäni selkään ja kehua, jos kykenen huomenna välttymään itku/pelko/kuolemankrapulalta.
On näet muodostunut jo aikamoiseksi traditioksi tuo tiistainen juominen, koska se on nykyään enää ainoa jäljellä oleva ammattilaisten baaripäivä.
Erittäin heikko tekosyy juomaan lähtemiselle, tiedän kyllä.
Kuitenkin sitä sokeana luottaa siihen, että hetken helpotuksen saa, vaikka totuus aivan muuta onkin.
Päätä seinään ja sitä rataa…

43

Helvetin pahaltahan se tuntuu, jos ihan tosissaan yrittää purkaa sisintään, kun siihenkin, piru vie, vain joskus tuntee lähes pakottavaa tarvetta. On kokemuksia noista tokaisuista, mutta myönnettäköön, että olen itsekin samaan syyllistynyt, kun olen ollut lopen kyllästynyt kuuntelemaan niiden samojen itsemurhakandidaattien nillitystä ja uhkailua aina uudestaan ja uudestaan.

Parempaa huomista :slight_smile: .

44

Jep!

Totta joka sana.
Taitaa se totuus olla niin, että nillittäjät nillittää ja tappajat tappaa.
Ha haa! Kuulostipa typerältä.

No jaa…

Ainakin omakohtaiset kokemukset ovat tämänsuuntaisia.
Eli, eipä ole kukaan tuttavapiirini edesmenneistä uhkaillut itsemurhalla.
Jättäneet suosiolla tuon vaiheen väliin ja siirtyneet tekoihin.
Moni (kuten kyös minäkin) kuitenkin tuota samaa mantraa toistaa vuodesta toiseen, tekemättä yhtään mitään konkreettista.

P.S. (huominen tulee varmaankin olemaan silkkaa tuskaa, koska istun nyt kapakassa, kiitos kuitenkin.)

Tuokoon huominen tullessaan kaikille onnen ja autuuden!

45

Hei Winston-84 ja mustakäsi! Voinko kysyä teiltä neuvoa?

Päälle parikymppinen miespuolinen ystävämme menetti pikkuveljensä runsas vuosi sitten. Pikkuveli (myös ystävämme) teki itsemurhan kännissä, baarista kotiuduttuaan. Hän oli jokusen kerran juovuksissa sillä uhkaillut, mutta ei sitä kukaan ottanut tosissaan :frowning:

Nyt tämä isoveli on puhunut miehelleni samoista aikomuksistaan, kahtena viimeikertana kun ovat “ottaneet kuppia”. Ei hän puhu sitä yleisesti isommalle porukalle, vaan vetää mieheni sivummalle ja juttelevat kahdestaan. Ulkoisesti (siis häntä tuntemattomalle) kaikki asiat ovat ok, mutta pikkuveljen itsemurha painaa häntä ja ikävä tietysti. Parisuhde ei ole ihan kunnossa eikä raha-asiatkaan ole ihan mallillaan.

Tämän isoveljen sisar on tulossa käymään meillä viikonloppuna/ensi viikolla, pitäisikö minun puhua hänelle asiasta? Olen jo päättänyt, että puhun mut menenkö sit sörkkimään asioihin jotka eivät minulle kuulu? Oisko vaan parempi pitää huolta omista asioista ja silleen…
Olen hieman neuvoton. Tai enemmän kuin hieman :unamused:

46

^ Hei vaan, mama62.

Eipä tuo tilanne helpolta kuulosta, eikä niin yksioikoinen ole.
Toki tuon saman itsekin tiedät ja siksi vaihtoehtoja päässäsi puntaroit.

Niinhän se kuvio yleensä menee, ettei itsemurha-aikeita kaikille toitota.
Valitsee jonkun, jonka ajattelee olevan sellainen tukipylväs, joka voisi asiassa auttaa.
Vilpittömästi miettiä ratkaisuja, eikä hätkähtäisi tai ottaisi uhkauksena.
Eikä myöskään viittaisi kintaalla ja tuhahtaisi jotain typerää, kuten “lopeta tuollaiset puheet” tai “joopa joo”.

Mitä tulee tuohon hänen siskolle puhumiseen, niin siitäkin voi koitua sekä hyvää, että huonoa.
Ensimmäisenä tulee mieleeni, että veli voi kokea tulleensa petetyksi ja ettei kehenkään voi enää luottaa.
Sillä, jos hän on sinun miehellesi puhunut eikä sinulle, niin siihen on varmasti syynsä.
Nyt siis kertoessasi paljastuisi se, että miehesi on puhunut asiasta sinulle ja luultavasti niin hän ei olisi toivonut tapahtuvan.
Mutta kuten jo mainitsin, ettei asiassa ole vain yhtä toimintatapaa.
Vaikea on tilanne ja voi vielä vaikeammaksi mennä.

Ei sitä pääse toisen pään/mielen/sielun sisään täydellisesti ja ei voi tietää miten totuudenmukainen tuo itsemurhan uhka on.
Voi kunpa minulla olisi jotakin konkreettista sanottavaa, mutta mitään jumalan tai kaikkitietävän roolia en voi ottaa.

Jonkun neuvon haluan ja uskallan kuitenkin antaa.
Mielestäni voisi asiaa lähestyä seuraavalla tavalla.

Voisit pyytää miestäsi ottamaan yhteyttä teidän ystäväänne, jolla itsemurha-ajatuksia on ja keskustella uudemman kerran hänen kanssaan asiasta.
Tuoden aidosti julki huolen siitä, että hän jotakin itsellen tekee.
Käyden läpi vaihtoehtoja ongelmien ratkaisuun ja käyden läpi mitä jo yksi tapahtunut itsemurha aiheutti ystäväpiirissänne/elämässä.

Varmasti teillä kaikilla on yhtenevä ajatus siitä, että jokin muukin ratkaisu olisi tilanteeseen ollut, vai?
Näin toimien välttyisi myös siltä petetyksi tulleen tunteelta.
Toiset voivat olla kovinkin herkkiä tällaisissa asioissa ja reagoiden ylilyönneillä.

Tässä siis kaikki miten minä voin auttaa, ainakin tällä hetkellä.
Pitäkää mielessä, että aina on olemassa ammattiapua näihin tilanteisiin.
Sitä saa, kun todenmukaisesti tilanteesta kertoo, eikä pelkää leimautumista.

Vaikka kirjoituksistani välillä sellaisen ymmärryksen saa, ettei mitään apua saa MT-sektorilta.
Tahdon kuitenkin muistuttaa meidän kaikkien erilaisuudesta, mikä sopii yhdelle ei sovi kaikille jne…

Lopuksi vielä haluan lähettää voimia teille kaikille.
Varmasti yhdessä löydätte ratkaisun tilanteeseen seuraamalla sydäntänne, rauhallisesti keskustellen ja vaihtoehtoja läpi käyden.
Toinen toistanne aidosti tukien, välttäen hätiköityjä johtopäätöksiä ja ylilyöntejä.

-Mustakäsi

47

Kiitos neuvoista, sain paljon ajattelemisen aihetta ja juttelin asiasta mieheni kanssa. Pohdimme et miten tässä nyt sitten edetään…
Yritän kirjoittaa nopeasti ja lyhyesti sillä sähköt katkeavat ihan justiinsa, siihen malliin vilkkuu aina välillä ja kuulumme Fortumin asiakkaisiin (pakko, ei ole muuta vaihtoehtoa tähän “ei käyttösähköön”).

Onneksi mieheni ei ole tuon sorttinen, hän ei koskaan vähättele ystäviensä vaikeuksia joten se juttu on ok.
Ja hän pysyy kyllä tukena jos vain toinen niin haluaa, ei hän tuputa itseään mutta esim. kuuntelee ja kertoo mitä kaikkea hyvää ystävällä on. Ei se aina auta, kun toinen ei vaan näe siinä elämässään mitään elämisen arvoista :frowning:

Just samaa ajattelin, eiks viestintuojaa usein ammuta :smiley:
Mieheni kanssa päädyttiin eilen siihen, että en puutu asiaan vaan hän hoitaa juttelut ystävänsä kanssa. Jos hänelle tulee kova pelko asiasta, silloin poiketaan yhdessä siskon luokse juttelemaan.
Muistan aina, kun tämä itsemurhasta nyt puhuva ystävämme soitti minulle. Olin piharakennuksessa hakemassa ruohonleikkuria… Ystävämme soitti, että oli löytänyt pikkuveljensä hirttäytyneenä ja silloin myös meidän perheen elämä muuttui. Seuraavana päivänä hän tuli jo meille ja juttelin hänen kanssaan kauan, mieheni ei silloin pystynyt puhumaan. Olin myös hänen äitinsä tukena ja juuri tähän mieheni aikoo vedota, hänen äitinsä ei enää kestä toista menetystä nk. oman käden kautta. Eikä muutenkaan.

Kiitos sinulle kauniista sanoistasi ja elämänkokemuksen tuomasta tietämyksestäsi.
Vältämme ylilyöntejä ja tuemme häntä, hän on meille tärkeä ilminen :unamused:

48

Mitä tähän nyt sanoisi… Itse en ole koskaan syönyt kuuriluontoisesti minkäänlaisia mielialalääkkeitä. Enkä päihtymishakuisestikaan sen puoleen. En ole koskaa luottanut mielialalääkkeisiin, koska a) lääkeyhtiöt on ja niiden johtajat ovat rahanahneita huoria ja b) pelkään passivoituvani mielialalääkkeiden johdosta tai pelkään sitä, että lääkkeet aiheuttaisivat jonkin sortin valheellista mielihyvää, mikä pahempaa, riippuvuutta. En tuomitse ihmisiä jotka syövät mielialalääkkeitä, ja alan itsekin kääntyä hiljalleen lääkekuurin puolelle. Olen useaan otteeseen käynyt terapeutin juttusilla, ja lopettanut käynnit siihen, kun olo on “normalisoitunut”.

Sen verran taustatietoa, että olen poltellut viimeiset viisi vuotta elämästäni. Nopeisiin huumeisiin en ole koskenut ennen viime kevättä, ja siitä lähtien käytännössä joka viikonloppu. Lähinnä amfetamiinia nokattuna tai syötynä, en missään tapauksessa suonen sisäisesti.

Kysynkin, että mikä mua vaivaa, jos tunnen välillä olevani kuin yli-ihminen ja pystyväni tekemään mitä vain, mutta sitten taas yhtenä päivänä heräänkin todellisuuteen ja ymmärrän taas kaiken olevan täyttä paskaa, eikä mikään tule koskaan olemaan hyvin ja ainoa mahdollisuus nauttia tästä elämästä on vetää pää täyteen? En jaksa mennä terapeutin juttusille, koska ei ole aikaa eikä tunnu siltä, että ne oikeasti asiasta jotain tietäisivät. En jaksa kertoa läheisilleni aina samoja juttuja, koska se on vitun turhauttavaa… Ne muutamat ketkä jaksavat kuunnella ja ymmärtää minua toistamassa itseäni eivät tunnu millään riittävän, koska haluan tavata muitakin ystäviäni. Enkä jaksaisi sen puoleen tavata muita ystäviäni vain sillon, kun minulla menee hyvin. Tuntuu taas siltä etten tiedä mistään mitään eikä mihinkään ole olemassa oikeita vastauksia… Pitääkö kaikki ihan oikeasti tehdä itse???

49

Eivätkö ne kannabis ja piri sitten aiheuta valheellista mielihyvää tai riippuvuutta? En mä ole päihteiden kanssa mikään puhdas pulmunen itsekään, vaikka kannabis ei olekaan mulle koskaan oikein sopinut ja itse pidän enemmän hitaista, kuin nopeista, vaikka kyllä ne nopeatkin mulle välillä kelpaavat. Tekevät kyllä pirun pahaa psyykelleni, mutta se siitä. Hitaisiin jää vielä salakavalammin, pahemmin ja varmemmin koukkuun IMO. En myöskään ole mikään lääkkeiden puolestapuhuja. Mielipidelääkkeistä ja lepteistä mulla on pääasiassa vain paskoja kokemuksia. Benzot ovat tuoneet mulle parhaimman avun, mutta olen myös hankkinut niihin todella pirullisen koukun, ja voin kertoa, että siinä vaiheessa ei enää paljoa naurata.

Bipo…? Tai sitten johtuu yksinkertaisesti siitä piristä. Sen vaikutuksen alaisena kun usein tulee aika voittajafiilis, mutta laskuissa sitten mennäänkin ihan toiseen suuntaan :wink: .

50

Tästä nyt jäi vähän vissiin epäselväksi etten enää polta kannabista, koska tiedän että siitä tulee hyvä olo… Ja siis pirinousut ja laskut nyt on asia ihan erikseen eikä mun mielestä liity tähän asiaan mitenkään… :smiley: Puhun ihan arkipäivästä, kuinka hetkeks tulee hyvä olo ja sit se jatkuu muutaman päivän ajan kunnes taas joku päivä herääkin huomaamaan, ettei olekaan enää hyvä olo vaan alkaa masentamaan. Joskus on pidempiä ajanjaksoja ja sitten taas lyhempiä. Ja tätä on siis ollut jo ennen kuin oon mitään nopeita ottanu. Jo ennen kannabistakin, mutta sillä on saanut pidettyä semmosen tasasen hyvä olon/pöhnän, et se on vähän niinku ollut luonnonlääkitys tähän vaivaan. Mulla on yleensä ollut tapana ajatella nopeammin ku kirjoitan… Semi oleellista taustatietoo unohtus. :blush:

Niin, mikä bipo?

51

Bipo=bipolaarihäiriö=kaksisuuntainen mielialahäiriö=maanis-depressiivisyys.

Mulla tuo on yhtenä diagnoosina, mutta mulla se on enemmän masennuspainotteinen, eli ne mania- tai hypomaniajaksot nousevat sieltä esiin huomattavasti harvemmin ja mitä enemmän tätä ikää tulee, sen enemmän se masennus voittaa. Mulla tosin riittää muitakin diagnooseja ihan kiitettävästi, tiedä sitten, mitkä niistä oikeasti edes pitävät paikkansa.

52

2 pojoa :smiley: Käsittämätöntä. Pitää mennä päin brinkkalaa tietääkseen milloin menee hyvin :smiley:

53

Sain testistä 16 pistettä :confused:

54

33 pistettä.

Tästä olotilasta on tullut arkipäivää.
En enää edes haaveile muutoksesta.
Luovuttaminen on lopun alku.
Sitä tämä todellakin on.

55

Sain tästä testistä äsken 18 pistettä, eli parempaan suuntaan mennään ainakin tänään :slight_smile: . Testin mukaan olen kuitenkin noilla 18:lla pisteellä vaikeasti masentunut :astonished: :open_mouth: . Ja paskat! Mullahan on tänään oikein hyvä päivä. Tai aamu on ainakin tähän asti ollut ihan hyvä, en toki voi tietää mitä karmeuksia päivä tullessaan tuo.

Ryhdyinpä vain ihmettelemään, millaisessa ihmeen ihanassa euforiatilassa ne “normaalit”, ei-masentuneet ihmiset oikein kaiken aikaa leijailevat, jos mä kerran olen hyvänä päivänänikin vaikeasti masentunut :open_mouth: . Alkaa tuntua, että ei-masentuneisuus on täysin sairas ja luonnoton olotila tai sitten tuo testi on täyttä paskaa.

56

Itselläni tuo testi näytti keskivaikeaa masennusta.
Antoi puhelinnumeron, jonne soittaa. Itsetuhoiset ajatukset kuulemma ovat huolestuttavia. No ylläri.
Kerroin kaverilleni tästä testistä ja sen tuloksesta, hänenkin reaktio oli " ylläri " :smiley:

Itse ei edes huomaa, että olisi masentunut, mutta ilmeisesti lähipiirissä olevat ihmiset huomaavat että jokin on vialla (ovat sanoneet esim sukulaiset ja terkkari ehdoittanut jollekkin juttelemista). On sitä paljon pahemminkin mennyt, mutta jos olen itse niin sekavassa mielentilassa etten asiaa huomaa edes, niin…

57

Huonolltahan tää vaikuttaa kun saan 22 pistettä parhaana päivänä pitkästä aikaan. Viimeviikolla kun tein testin se oli siellä äärimmäisellä punaisella.
Kunnallin mielenterveystyö tuntui vaan pahentavan asiaa, kylmäkiskoiset lääkärit yliempaattiset hoitsut ja motivaationpuutteesta moittiminen (miten helvetissä voi olla motivoitunut kun juuri sen puutteen takia on hoitoon hakeutunut???) ja päihdekäytön kritisointi ottivat todella koville. Psypolilla jos missä ei kannata olla rehellinen, siintä ei seuraa mitään hyvää. Kummasti olo parani kun satsasin yksityiseen missä minua kuuneltiin kuin ihmistä ei kuin ongelmajätettä.
Tuo numero mikä pomppaa esiin on hieman huvittava. Siis kriisipuhelimeen soittaminenko on nyt se ratkaisu, itse en ainakaan kehtaisia tuntojani täysin vieraalle puhelinihmiselle kehtaisi mennä kertomaan. En kylläkään ole soittanut mutta kuvittelisin että eivät ne sieltä osaa kovinkaan paljon auttaa luultavasti kertoisivat sen minkä jo tiedän. Hakeudu hoitoon…

58

Eipä mulla tähän paljoa muuta sanottavaa ole, kuin että täysillä komppaan, kun itsekin olen niin monet kerrat vittuuntunut aivan valtavasti samasta asiasta :imp: . Mielenterveystyön ammattilaisten luulisi tietävän sen verran, että kaikkinainen motivaation puute(myös hoidon suhteen, vaikka epätoivoisesti apua haluaisikin) kuuluu olennaisena osana taudin kuvaan mielenterveyden häiriöissä. Siksipä tuo motivaation puutteesta moittiminen kuulostaa pelkältä vittuilulta ja lähinnä vie sen viimeisenkin motivaation. Joskus se vain on ylitsepääsemättömän vaikeaa nousta sängystä edes vessaan ja lopulta kusee ja paskoo allensa, kun vain on yksinkertaisesti niin lamaantunut masennuksen ja/tai psykoosin vuoksi :cry: . Joo, on omakohtaista kokemusta, eikä ollut sitten tippaakaan hauskaa. Yritä siinä tilassa vielä raahautua johonkin asuntosi ulkopuolelle hoitamaan itseäsi :unamused: . Päihteiden käytöstään kannattaa todellakin vaieta etenkin julkisessa mielenterveyshuollossa, koska sen jälkeen apu on vieläkin tiukemmassa. Parempihan se olisi, että voisi olla rehellinen, siis ihan oman etunsakin vuoksi, mutta kun se ei käytännössä mene niin, valitettavasti :imp: :frowning: . Tiedän kyllä myös ihmisiä, joilla ei ole mitään päihdeongelmaa, vaikka muuten he pahoista mielenterveysongelmista kärsivätkin ja samanlaista motivaationpuute-paskaa saavat niskaansa :angry: . Hohhoijaa…

Jep, itseäni on myös huvittanut ja hieman myös vituttanut tuon numeron tyrkyttäminen tuossa testissä tai sitten muuten Plinkissä, jos joku uhkaa itsemurhalla. Ei mulla henk.koht. niinkään olisi ongelmaa selittää jollekin ventovieraalle puhelinäänelle asioistani, monesti se saattaa olla mulle helpompaa, kuin puhua jollekin tutulle, mutta enpä tosiaan tiedä, mitä se sitten auttaisi :confused: . Mä ainakin olen jo hoidon piirissä, osaan soittaa lääkärilleni, osaan mennä ensiapuun, osaan soittaa hätänumeroon tai sitten joku läheiseni voi ottaa yhteyttä näihin tahoihin, mikäli katsoo sen tarpeelliseksi. Eipä niillä tuolla kriisinumerossa todellakaan taida mitään poppaskonstia olla, jolla auttaisivat mut yli pahasta olostani ja itsetuhoisista ajatuksistani.

59

Tänään olisi taas terapia sessio, pitää tsiigailla minkä olon se tuo. Miettiä muutenkin että jos ei noista sessioista saa muuta kuin mielen huonommaksi niin mitä järkeä sielä on sitten käydä.

Aion kyllä antaa palautetta t-tädille tänään rankalla kädellä ja katsoa miten se siihen suhtautuu, siinähän sen ammattitaito punnitaan.

60

Aika neutraalistihan nuo suhtautuivat. Saivat olon tuntumaan typerältä ja terapian jatkaminen roikkuuu tällä hetkellä ilmassa.