Olen ollut pitkään pois koko palstalta, enkä ole edes lukenut tätä. Jotenkin koko touhu vain jäi jossain vaiheessa ja omassa elämässä on ollut tapahtumia senverran, että rehellisesti sanottuna unohdin, että tällainen palsta on edes olemassa. Kuitenkin tämä on ollut tärkeä osa omaa toipumistani joten nyt haluan ikäänkuin aktivoida itseni uudelleen .
Aloitetaan tärkeimmästä eli raittiudesta joka on pysynyt kaikenmaailman myrskyistä huolimatta. Tarkalleen 2 vuotta ja 1,5kk on raitista elämää takana tätä kirjoittaessa ja onp tuohon aikaan mahtunut vaikka minkälaista tapahtumaa. Jos jakaisin tätä toipumisprosessia vaiheisiin niin löydän siitä useita erilaisia vaiheita, jotka eivät tieteenkään ole tarkkaan rajattavissa.
Raittiuteni alkoi rajusta pohjakosketuksesta ja kriisitilanteesta, joiden seurauksena pääsin hoitoon ja aloin käymään AA:ssa ja Na:ssa tosissani. Ainoa asia joka piti selvinpäin aluksi oli pelko lopullisesta tuhosta jos vielä jatkan ja mietin itsemurhaa päivittäin. Kuitenkin muutaman kuukauden kohdalla alkoi olo helpottaa ja koin löytäneeni ratkaisun ryhmistä. Tästä alkoi ns. Raittiushumala jonka olen tunnistanut vasta jälkeenpäin. Kaudelle ominaista oli jatkuva itsensä tutkiskelu ja koko elämä oli yhtä ryhmää. Muuta ei ollut eikä tuolloin tarvinnutkaan olla. Uudet oivallukset itsestäni saivat olon myös hieman paskantärkeäksi :mrgreen: , ja tarve lyödä ohjelmalla muita päähän ja julistaa “ainoaa totuutta” oli kova. Sain myös ulkoiset asiat hyvin kuntoon. Työt yms. Oli myös paljon odotuksia, esim. “Kun vuosi tulee täyteen niin kaikki asiat on täydellisesti hanskassa ja mallikkaasti”
Kokonaisuutena tämä toinen raitis vuosi onkin ollut luonteeltaan sitten aivan toisenlainen ja huomattavasti vaikeampi. Tämän aikana olen joutunut putoamaan takaisin maan pinnalle ja huomaamaan sen, ettei raittius tai vertaistukiryhmät vapauta tuskallisista oloista tai normaaleista elämän vaikeuksista ja kriiseistä. On ollut ihmissuhdeongelmia, menetyksiä ym. ja olen joutunut myös tekemään vasta nyt surutyötä ns. Entisen elämän suhteen, sen ajan suhteen jolloin juominen oli vielä mukavaa. Lisäksi silmäni ovat avautuneet myös ryhmien suhteen. Sen suhteen ettei siellä istu täydellisen ihania ja hyväntahtoisia ihmisiä vaan kaikki ovat enemmän tai vähemmän sairaita. Useasti olen joutunut miettimään kehen voi luottaa ja ennenkaikkea kenen arvostelukykyyn ja mielipiteisiin asioista voisin luottaa. Olen edelleen melkoisen rikkinäinen ihminen, haen muilta ihmisiltä hyväksyntää ja koen häpeää omasta itsestäni, jopa tästä nykyisestä elämästä vaikkei järjen mukaan ole mitään hävettävää. En haluaisi piiloitella menneisyyttäni, koska en jaksa enää elää kaksoiselämää, mutta pelkään edelleen ihmisten reaktioita asian suhteen ja esim. Leimautumista uskoon hurahtaneeksi, koska eihän ns. Tavan ihmisillä ole hajuakaan mistä esim. AA/Na-ryhmissä on kyse . On ollut myös vaikea myöntää etten voi muuttaa toisia ihmisiä enkä heidän tapojaan ajatella ja toimia. Enkä voi raitistaa yhtään ketään.
Tähän kaikkeen on mahtunut myös kausia jolloin vanha itsetuhoinen ajattelu on tullut kehiin ja olen halunnut haistattaa vitut kaikille ryhmille ja toipumiseen liittyville asioille. Pää on myös leikitellyt ajatuksella että löisi vaan kaiken läskiksi. Jättäisi kaiken ja muuttaisi juopoksi jonnekkin toiselle puolelle Suomea. Tosissani en kuitenkaan ole miettinyt vaihtoehtoa että näin tekisin. Se on jo iskostunut niin syvälle ajatuksiin, että jos nyt lähtisin juomaan niin voisi olla etten koskaan enää saisi raittiudesta kiinni. Ja tämä on kantanut vaikeiden kausien yli. On vaikeaa hyväksyä itsensä edelleen melko rikkinäisenä ihmisenä ja yksin en olisi mitenkään tähän asti selvinnyt. Tarve löytää se omannäköinen elämä on suuri. En halua enää elää sen mukaan mitä ns. Yhteiskunta ja suorittamisen kulttuuri vaatisi. En myöskään halua elää sen mukaan mitä joku ns. Guru AA-ryhmissä tai muualla julistaa ainoana totuutena. Ehkä jonain päivänä alan löytää omat kengät joissa on hyvä olla ja voi elää tätä hetkeä ilman jatkuvia pirujen maalailuja seinille ja ilman pelkoja.
Kuitenkin on uskomatonta että olen saanut raittiina elää ja se on elämäni tärkein asia jatkossakin - sen on oltava. Ja välillä osaan jopa olla kiitollinen siitä syvemmästä ymmärryksestä joka on syntynyt elämää kohtaan tätä prosessia läpikäydessä. Kiire ei ole 27 vuoden iällä vielä minnekkään. Toivotan omasta puolestani jaksamista plinkin väelle ja hyvää joulua.
Minä olen sinua vielä pari vuotta nuorempi, ja kiire ei todellakaan ole mihinkään! :mrgreen:
Se on kovaa hommaa tosiaan katsoa itseään rehellisesti sellaisena kuin on. Minäkin muistan minkälaista tervanjuontia ne sanotaanko, vaikka kaksi ekaa vuotta raittiina olivat. Helvetin tuskaista suoraansanottuna. Eli ei tämä onneksi ja auvoisuudeksi ole tosiaankaan muuttunut hetkessä. Raittiudessa en nähnyt aluksi mitään hyvää. Mutta toisaalta vielä vähemmän hyvää näin siinä juomisessa, ja sinne en enää ikinä halua takaisin. Paskakin raitis päivä on parempi, kuin mikään niistä juoma-aikaisista loppuajan päivistä.
On ollut tosiaan monia sellaisia päiviä ja varmasti viikkojakin että on tehnyt vain mieli haistattaa vitut koko hommalle ja kaikille ryhmille, sekä koko raittiudelle. Mutta joku ihmeellinen voima silti tässä touhussa saa aina pysymään mukana. AA:ssa on monta kertaa vituttanut kuunnella niitä samoja masentavia jorinoita ja monesti on ottanut enemmän päähän sieltä lähtiessä, kuin sinne mennessä. Tämä on siis johtunut/johtuu vain omasta keskeneräisyydestäni.
Mutta onneksi sielläkään ei tarvitse kaikkea uskoa. Raittiuden ei tarvitse olla ikuisesti ilotonta väkisin puurtamista, kunhan ottaa vain asiakseen tehdä jotain asioiden eteen. Mitään ei saa hetkessä.
Minä olen huomannut, että niiden omien tunteidensa läpikäyminen on välillä todella raskasta ja kuluttavaa, mutta välttämätöntä. Minulla tapahtui tuossa aika tasan 3 vuoden raittiuden kohdalla sellainen, että tunsin nyt päässeeni pisteeseen, jossa voin alkaa kohdata itseäni rehellisesti sellaisena kuin olen. Se on tarkoittanut oikeastaan paljolti niiden lapsuuden ajan tunnekoukeroiden selvittämistä itselleen.
Ja niitä onnenhippusiakin on alkanut nyt matkan varrelta löytymään yhä tihenevin välimatkoin ja tuntuvat vielä maistuvankin pikkuhiljaa koko ajan paremmilta ja paremmilta. Kunhan vain itse lakkaan ohjaamasta tätä näytelmää ja teen omaan osuuteni, niin kyllä minulle näytetään oma tieni. Kaikki vaiva palkitaan aikanaan.
Nämä tällaiset tarinat luovat uskoa siihen, että minäkin vielä joku päivä onnistun. Teidän kokemukset tuovat esiin sen, mitä varmaan itse pelkään, nimittäin oman itsen, tunteiden ja kokemusten kohtaamisen ja läpikäymisen.
AKP, moikkis. Kiva kuulla, että hommasi luistaa. Hyvin samanlaisia kokemuksia minullakin. Teillä on hyvä tilanne kun tajuatte alkoholismin vaarallisuuden jo nuorella iällä. Oma vakava raitisteluni alkoi vasta viisikymppisenä. Nou hätä- aion elää silkkaa ilkeyttäni satavuotiaaksi joten keikun täällä ihmisten kiusana vielä pitkään! :mrgreen:
Ashley, olet oikealla reitillä. Sinun aikasi koittaa eikä kiirettä mihinkään!
Mukavaa luettavaa, aina on kiva kuulla että elämä luistaa eteenpäin.
Voin täältä iän tuomalla kokemuksella sanoa että oikeassa olette, kiire ei ole minnekään.
Kaikkein vähiten sitoutumaan minkäänuskoiseen seurueeseen.
Ei ole kiirettä semmoiseen vielä minullakaan, kuusikymppisenä.
Vai oliskohan rehellisempää sanoa ettei ole enää kiirettä.
Nuorempana tuli ehkä nielaistua nahkoineen karvoineen maailmankatsomuksellisia kokonaisuuksia eikä siinä aina niin ehtinyt huomaamaan että ihan inhimillistä paskaa oli niissäkin joukossa…ei kaikki aina toiminut ihan niin kuin hehkutettiin.
Mutta, mitäs niistä, kun mukaan jäivät ne parhaat palat, ne jotka lopulta järjen ja käytännön omaa tahtiaan rouskuttavien rattainen välissä kestivät eivätkä sokeaa uskoa vaatineen pönkkäpuukseen.
Niille muille hyväuskoisuuksille voikin sitten jo hymyillä. Aikamme lapsia kun kaikki olemme.
Ja kun ei siinä tullut kenellekään pahuuksia tehtyä niin mitäpä niitä edes katumaan.
Mutta, hyvä on elellä kun huomaa just tuon olennaisen asian; ei sitä kiirettä oikeasti ole.
Pitääpäs tulla ilkeilemään kun kerran lupasin! Mulla ei ole päihdeongelmani kanssa senkään takia kiirettä kun tiedän sen olevan pyytämättömänä vieraanani elämäni loppuun asti! :mrgreen:
Tosi hyvä viesti, AKP! Tärkeä avaus tuo, miten kuvaat toisen raittiin vuotesi tunnelmia ja jotenkin sitä, miten olet ehkä jonkinlaisen ensihuumankin jälkeen tullut kosketuksiin elämänilmiöiden eri laitojen kanssa - ja vahvistunut sitäkin kautta!
Minulta se vieras jo häipyi -kun ulos ajoin.
Mutta takaisin sen saan jos vaan haluan, ihan milloin vaan joten ei ole minullakaan kiirettä sen asian kanssa. Joutaapa olla takaisin hakematta.
.
. On ollut myös vaikea myöntää etten voi muuttaa toisia ihmisiä enkä heidän tapojaan ajatella ja toimia. Enkä voi raitistaa yhtään ketään.