Täysi-ikäiseni käyttää ja luultavasti myy

Täysi-ikäiseni isä soitti tänään ja kertoi, että autotallista oli löytynyt kassi. Sielläpä oli ihan ammattilaisen varusteet. Muutaman kerran isän luota on löytynyt sätkä parin vuoden sisään. Aina on vannonut, että kaverin ja muuta paskaa näemmä.

Olen etsinyt tietoa ja lukenut tätäkin sivustoa illan. Hän on lähdössä armeijaan heinäkuussa. Haen hänet huomenna tänne, lähikaupunkiin viikonlopuksi, niin kuin olimme aiemmin sopineet.

Hän on hoitanut ammatillisen koulutuksena ja valmistui alkuvuodesta. Sai stipendejä. On ollut töissä. Hän on luonteeltaan hauska, huomaavainen, pohtii paljon ja on tavoitteellinen.

Ja nyt tämä shokki. Viihdekäyttäjäksi tunnustautuu ja kassin sisällön perusteella myös myynti on kuvioissa. Koko tunteiden kirjo repii minua.

Mietimme oikeaa ratkaisua ja onko muuta kuin antaa oma lapsi ilmi? Karhunpalvelus taitaa olla uudet mahdollisuudet ja tilaisuudet.

Hei,

Jos poika ei olisi lähdössä niin pian armeijaan, passittaisin hoitoon. Armeijaan meno voi olla pojalle pelastus. Tai sitten ei. En ilmiantaisi poliisille. Mitä se hyödyttää muuta kuin merkintä rikosrekisteriin ja kapinaa.

Eli jos nyt pääsee raiteilleen ja pystyy käymään armeijan niin hieno juttu. Ehkä pössyttely jää.

Mutta jos on muodostunut jo riippuvuus cannabikseen niin armeijan käynti ei kyllä onnistu. Silloin olisin tosi tiukkana passittamassa hoitoon.

Tilanteen mukaan.

Heippa karhunpalvelus.

Ymmärrän järkytyksenne?. Hienoa on, että nuori saanut käytyä koulun ja vieläpä hyvin. Olen samaa mieltä, että armeija kertoo paljon. Hyvä, että se tulee tähän kohtaan. Mikäli päihteitä käyttää, ei armeijaa pysty käymään. Mikäli näin kävisi, sitten yrittäisin puuttua tiukemmin. Tietysti sekin hankalaa ellei ole omaa halua, koska täysi-ikäinen. Onko kertonut, että mikäli kyseessä vain viihdekäyttö, miksi on alkanut myymään? Itse olen tyttärelleni sanonut etten hänen vuokseen valehtele asioista vaan omien tekojen takana täytyy seistä ja kantaa vastuu. Helpoksihan se ei sitä tee, ei haluaisi lapselleen merkintöjä. Toisaalta jos ei merkintöjä tule saattaa ajautua aina vain syvemmälle ja sitten joskus se vastuu tulee eteen.

Se on vaan tehtävä parhaansa ja sinä tiedät mikä se oikea ratkaisu teillä on ja mikä nuorellenne voisi tehota parhaiten . Tsemppiä tuhannesti ette ole yksin näiden asioiden kanssa?.