Kun rekisteröidyin tänne ja valitsin nimimerkkiäni, sellaiseksi valikoitui kuin itsestään tämä toiveikas-23. Monta kertaa lopettaneena, eikä todellakaan ensimmäistä kertaa täälläkään. Mutta edelleen toiveikkaana, etttä jospa raitustuminen tänä vuonna onnistuisi. Olen juonut tänä vuonna 4 kertaa. Annoksia jotain 8 per kerta. Nyt raittiutta on täynnä 18 päivää. Teen oman otsikon, että voin käydä tarkistamassa täältä, montako päivää raittiutta on kestänyt. Tällä hetkellä ei ole tarvetta puhumiseen, ei vatvomiseen, ei juomisistani kertomiseen yhtään. Ehkä se tulee ja sitten puhun. Nyt on vain tärkeää, että voin iltaisin kiitollisin mielin todeta, että alkoholiannoksia oli tänäänkin nolla.
Tsemppiä kaikille.
Joskus vuosia sitten, kun keskustelin erään raitistuneen alkoholistin kanssa, hän sanoi, että hänen alkoholinsa on juotu, sammio tyhjä. Maltillisemmin juovilla on jäljellä kullakin eri määriä, mutta hän joi jo omansa. Jotenkin kiehtova kuvailu. Mietin äsken, miten iso siilo se mahtaisi olla itselläni. Varmaan jättikokoinen. 13-vuotiaana eka kokeilu ja nyt 59-vuotiaana vajaa kuukausi raittiutta. Siihen väliin mahtuu niin valtava määrä viiniä, ettei sitä tahdo edes tietää. Montakohan pullollista? Taitaa olla minun sammioni tyhjä myös. Juotu mikä juotu, nyt se on tyhjä ja elämään tulee muuta sisältöä.
Eilen olin kahvilassa, ja viereiseen pöytään alettiin kantaa kakkukahvien jälkeen alkoholia, oli cocktaileja, viiniä, olutta. Oli mielenkiintoista seurata reaktioitani. Ensi kertaa näin alkoholia lopettamiseni jälkeen ylipäätään. Tunne oli aika yllättävä. Olin ylpeä itsestäni. Olen tällainen raitistunut täti, joka joi kahvia ja söi kakkua. Olin suorastaan liikuttunut ja kiitollisuuden aalto täytti mieleni.
Kuukausi täynnä. Kun vielä viikko sitten oltiin niin polleena, että tämähän sujuu ja olen nyt raitis ja ei siitä sen enempää, niin nyt on kyllä ihan eri mietteet. Päänsisäinen selittely on taas alkanut. Että voishan sitä vaikka niin ja näin taas juoda jne. Ei yhtään ilon ja ylpeyden tunteita kuukauden saavutuksesta, vaan pelkkää pakosuunitelman tekemistä.
No, tästä kai kuitenkin eteenpäin jotenkin. Jos en olisi puolisolle hehkuttanut tätä juomattomuuttani, niin hakisin tänään viiniä. Onneksi en kehtaa hänen edessään epäonnistua tässä. Joten jatketaan. Maksallehan se on sama, olenko iloisesti vai myrtyneesti juomatta.
Heips, toiveikas-23.
Onnittelen Sinua ensimmäisestä täydestä kuukaudesta?.
Kuten tiedätkin, on raitistumisen tie monin houkutuksin koristeltu. Jatkuvasti tulee tilanteita jotka houkuttelevat ottamaan yhden tai kaksi.
On mielestäni hyvin tärkeää varautua ennalta tuollaisiin hetkiin.
Kirjoitit,
“Jos en olisi puolisolle hehkuttanut tätä juomattomuuttani, niin hakisin tänään viiniä”.
Kuten huomaat, valinta voi olla pienestä kiinni.
Itselläni oli raitistumisen alkutaipaleella kymmenkunta asiaa jotka pitivät minut erossa siitä “yhdestä”. Rakensin kuin turvamuurin ympärilleni, ja se muuri kesti.
AAn tunnuslause on “Päivä kerrallaan”. On se tietysti hyvä tavoite olla päivä kerrallaan raittiina, mutta on myös varauduttava tuleviin koitoksiin, niin minä asian näen.
Vielä kerran,
Onnittelut 1 kuukaudesta.
Putkis 0132.
Kiitos Putkis. Olet niin oikeassa. Pitää yrittää varautua noihin hetkiin. Itsellä tämä noudattaa tuttua kaavaa. Ensin on ihan helppoa (fyysinen riippuvuus mulla ollut vielä vähöistä) eli alkuinnostus, melkein euforia, jolloin olen niin voimieni tunnossa. Raittius on helppoa, kevyttä, ikinä en enää juo. Ei ole tarvetta edes puhua koko asiasta, koska tämä hommahan on nyt hallussa.
Sitten alkaa vähättely (varsinaisesta riippuvuudesta minulla tuskin on kyse). Sitten itsesääli (ei edes tätä minulle enää suoda) ja uhittelu (ja muahan ei kukaan määrää).
Mitähän viisasta osaisin itselleni vastata 
Vähän vielä on jäljellä projektivuottani 2023. Monenlaista on kokeiltu, ns. kohtuukäyttöäkin. Totuus on, ettei mikään lasi tai pari viiniä anna mulle mitään muuta kuin aiheuttaa hirvittävän himon juoda lisää. Monta kertaa olen ollut tipattomalla ja tehnyt kalentereita ja suunnitelmia esim. kerran kuussa juomisesta.
Tilanne on se, että maksa-arvot on hieman koholla. Viimeinen juominen aiheutti kolme päivän tärinäkrapulan. En kirjannut ylös lopettamispäivää, koska en tiennyt sen olevan sellainen. Joskus syyskuussa se oli, kun tietämättäni lopetin, yhtään suunnittelematta ja valmistelematta se jäi viimeiseksi ilottomaksi juomiskerrakseni. Tämän piti olla se vuoteni, jolloin lopetan alkoholinkäytön, koska muuten menee terveys, sekä fyysinen että psyykkinen. Ja ilman sen kummempaa suunnitelmaa, tavoistani täysin poiketen väsyin kaikkeen yrittämiseen, suunnitelmiin, pöivien ja viikkojen laskemiseen ja yhtäkkiä ollaankin jo näin pitkällä.
Ihana kuulla. Minulla on ihan sama juttu, että juoma tai pari ei edes kiinnosta. Haluan niiden jälkeen vain lisää. Mites sitä sanottiinkaan. “Ei minun tee mieli olutta, minun tekee mieli viittätoista olutta.” Puhuit myös tuosta sammiovertauksesta aiemmin, olen mielessäni käyttänyt samaa. Olen juonut jo nyt enemmän kuin kohtuukäyttäjä koko elämässään. He voivat siis vielä jatkaa, minun viinavarastoni on tyhjä. Vaikka lapsena olinkin säntillinen ja tunnollinen, tässä asiassa olen nyt se lapsi, joka on syönyt suklaakalenterinsa tyhjäksi jo ekana adventtina.
Paljon tsemppiä ja iloa jatkoon! Toivottavasti jatketaan täällä yhdessä ensi vuonnakin.
Kiitos Elohiiri ja tsemppihalaus sulle. Juu saman jutun ja saman sammion äärellä ollaan.
Kohtuukäyttö on kokeiltu, ei toimi, vie ajatukset vaan ongelmaan 24/7. Rajoitukset tyyliin juon kerrn kuukaudessa “kunnolla” vie samoin ajatukset 24/7 siihen seuraavaan kertaan. Senkö odotuksessa viettisin aikani? Tuntuu hyvin ahdistavalta elämältä.
En tiedä, miten tämä ex tempore lopetus toimii. Mutta yritän olla tänään juomatta. Haluan herätä huomenna siihen ajatukseen, etten juonut eilen. Muuta ei enää ole, yhtäkään suunnitelmaa en enää halua tehdä.
Minulta ihmeekseni sujui viimeisinä juomisaikoina kohtuullisempikin lärvääminen noin kertamäärien tasolla. Pieni repsunalku oli joulukuun alussa mutta se alkoi masentaa niin yksin tein, että jäi tuoppi täytenä pöytään ja juhlin selvällä päällä tappiin asti vettä hörsien.
Kun eihän asiassa ole kyse vain määristä vaan mitä suurimmissa määrin merkityksistä. Juomiseen jää kiinni sen merkityksen tasolla. Alkoholia saa kiskoa aivan saatanasti ja usein vuosikymmeniä, että siihen jää koukkuun myös fyysisesti.
Minulla on joskus kauan sitten ollut sellainen riippuvuus, etteivät ne darrat jääneet edes kolmeen päivään saati että olisin tärinällä selvinnyt. Ääniä oli kuultava, ensivaiheessa jopa hyvää musaa ja loppuvaiheessa niin harhaisten perkeleiden huutamista, etten sellaista ollut tajunnut mielen voivan tuottaakaan. Noiden aikojen jälkeen oli vielä joskus putkia mutta sellaisia urakkaputkia en samalla tavoin ole juonut yli kymmeneen vuoteen yhtäkään.
Isossa kuvassa voisi sanoa, että olen oppinut vuosien mittaan ainakin vähän kohtuullisemmaksi juomariksi. Moni oppii, alkoholismi on lineaarisesti etenevä synnynnäinen aivoluulotauti vain yhden ideologian kehyksessä ja sillä ideologialla on enemmän tekemistä menestyksen teologian kuin lääketieteen kanssa (luotan jälkimmäiseen enemmän). Putkakuntoon en ole sammunut myöskään kymmeneen vuoteen.
Sellaisia perusmokia on toisinaan ollut kuten sammuneena sänkyyn kuseminen. Ne ovat nöyryyttäviä tilanteita mutta tuiki tavallisia sellaisille, joilla ei ole vielä hajuakaan siitä, mihin toistaiseksi rasvaisella naurulla mitätöitävien ylilyöntien sarja voi pidemmässä juoksussa johtaa, kun yhä nolompia mokiaan oppii vähättelemään hekotuksilla, leikinlaskulla ja ihan vaan juomalla lisää.
Merkityksen katoaminen on pohjakosketusta parempi käänne. Pohjaa jokainen viinalla liiaksi lärvännyt kokeilee monet kerrat eikä se useinkaan mitään muuta. Useampi kyllästyy, vielä useampi jo ennen kuin riippuvuudesta on tullut hoitoa vaativa ongelma. Minulle on tällä hetkellä aivan sama, kuka juo ja miten paljon ja onko sillä kivaa vai ei ja mitä se on verrattuna minun juomiseeni jne. Tiedän, että sen merkityksellisyyden saisin äkkiä ohjelmoitua takaisin päälle, siihen ei tarvittaisi yhtä kaljanrasvaista kapakkailtaa enempää. Heti olisin aivan sekaisin itseni kanssa siitä, mitä oikeasti haluan ja mihin pyrin.
Kun on kyllästynyt juomiseen ja kaikkeen muuhunkin epämääräiseen sekoiluun, millaiseksi riippuvaisen elämä usein menee muiltakin osin, niin ehkä moni muukin ”vain” alkaa haluta mitä tahansa muuta kuin sitä yhtä ja samaa - koska sitähän se on aina ollut ja sellaisena pysyy, alkoholi ja sen juominen. Se tarjonta on loppujen lopuksi nähty aika äkkiä.
Sen takia voi hyvin kysyä, mihin vuosikymmenet kohtuudella juoneet tarvitsevat yhä alkoholia, jolleivät he ole antaneet sille etanolia kummempaa merkitystä. Alkoholi on ihan helvetinmoinen valhe sellaisellekin, joka luulee vain vähän rentoutuvansa sen kanssa.
Kaikki tämä on toki aina helpompi nähdä toisessa kuin itsessä mutta itsessä sen näkeminen vapauttaa: luulin juomista joksikin muuksi kuin mitä se oli, ja kyllästyin. Mutta jumaliste olen saanut luulla kauan!
2 tykkäystä
Naurismäki, todella hyviä ajatuksia, joista olisi paljonkin sanottavaa, mutta koska poden jonkinlaista “keskusteluväsymystä”, tartun tuohon “olen kyllästynyt juomiseen”. Niin olen minäkin. Niin kyllästynyt, niin turhautunut siihen, että elämäni meni sitten näin. 13-14-vuotiaana ekat kännikokeilut- ja sekoilut (taisin jäädä ihan heti koukkuun) ja nyt, kun ikä alkaa jo kutosella sitä katsoo taaksepäin, ettei voi olla totta, mihin on elämänsä tuhlannut. Aika hurjaa.
Mulla on tällä hetkellä sellainen kiukku itseäni kohtaan, että hei hittolainen, jos olen 3 kk pystynyt olemaan juomatta ja tämän jo useamman kerran viimeisten 10 vuoden aikana, milloin mä opin sen, ettei tämän asian kanssa leikitä? Joka kerran raittiuteni kaatuu siihen samaan tiettyyn välinpitämättömyyteen, selittelyyn, että liioittelen ongelmaani ja ettei tilanne ole mikään erityisen paha jne.jne. Ja kuitenkin se on, ihan tarpeeksi paha ja juodut määrät isoja ja nousussa koko ajan. Maksa-arvotkin koholla.
Mutta jos onnistun olemaan juomatta monta kuukautta, enkä tavallaan pysty arvostamaan sitä saavutusta tarpeeksi, mikä minua oikein vaivaa?