Tästä alkakoon tuo kauan kaipaamani tavallisen ihmisen, tavallisen elämän etsintä.
Nyt kun olen saanut jo joitain päiviä tointua viimeisestä tunnekuohusta talouteeni liittyen, olen alkanut järjestellä asioita yksi kerrallaan takaisin paikoilleen. Kohtuuttomuus luo kaaosta elämääni, joten josko tavallisuus toisi tasapainon.
Sain siis hoidettua talouteni kuosiin ja tänään sain tehdyksi yhden tärkeimmistä liikuista kohti tavallisuutta. Sovin vaihdon tuosta “ökyautostani”, tavalliseen 7-hengen perheautoon. Lisäksi kun sain samalla pienennettyä velkataakkaani ja vaimoni pois osaomistus suhteesta autoon liittyen, niin niin turhamaiselta kuin tämä kaikki voi vaikuttaakin, minulta lähti todella iso taakka hartioiltani pois. Tätä ei olisi tapahtunut, jos olisin väärällä tavoin luovuttanut tuossa henkisessä helvetissäni. Onneksi en luovuttanut, sillä raitis päivä luo perustan ihmeiden tapahtumiselle elämässäni.
Olen vaikea ihminen, nyt sen ymmärrän. Onnekseni minulla on ympärillä ihmisiä jotka auttavat ja tukevat minua. Esimerkiksi vaimoni suhtautuminen tähän kaikkeen herättää minussa suurta kunnioitusta hänen toipumismatkaansa kohtaan. Vielä 8 vuotta sitten näistä toilailuistani ei olisi selvitty puhumalla, kun emme tuolloin vielä siihen kumpikaan aidosti kyenneet.
Olen taas kerran paljosta kiitollinen. Yksi täällä esiin nostettavista tyypeistä on arvon MM. Sinä nimittäin osoitit minulle konkreettisesti sen, kuinka loppu lopulta olin. Minä nimittäin todella harvoin hermostun kenellekään, ja vielä harvemmin sitä ulospäin näytän. Sait minut huomaamaan sen, ettei siinä mitään pahaa ole. Kiitokset siis siitä. Kiitos myös andante, basi, ikzu ja kaikki muut jotka minua ja höpötyksiäni jaksatte lukea ja kommentoida. Tuntuu hyvälle huomata etten one yksin. Outo voin yhä edelleen olla, mutten enää niin yksinäinen.
Tavallisena ihmisenä on ollut hyvä olla. Tänään tuohon on liittynyt lasten kans touhuilu sekä puusavotan aloittelu. Talvi tulee taas ennenpitkää, miksipä ei siihen hyvissä ajoin alkaisi valmistautua. Ompahan kuivaa koivuhalkoa mitä leivinuuniin, takkaan ja saunan pesään tunkea.
Kiitokset itsellesi, Kaaleppinen. Vakaumuksella omasta puolestani sanon, että varsin vuorovaikutteista ajatustenvaihtomme on ollut ja olen saanut paljon irti tarinastasi.
Mulla on yksi juttu vielä mielessäni, mutta se ei liity ihan suoranaisesti päihdeasioihin. Niihinkin kyllä, mutta enemmän sellaiseen elämänbudjetointiin. Oliskos OK, jos heittäisin sulle mailin privenä ja tsekattais kannattaisiko ajatusta kehitellä tälläkin palstalla? Mailiosoittesi mulla vielä on jos se on pysynyt samana.
Meissä ihmisissä on hyvin paljon samaa ja elämässäkin aika yleisesti tunnistettavia askelmerkkejä. Tavalliset ihmiset tavallisissa puuhissaan. Rakastetaan, tehdään töitä, opiskellaan, suututaan, surraan, iloitaan, puhutaan, vaietaan, pohditaan, muutetaan, tehdään valintoja, mokataan ja välillä vähän ihmetellään kaiken tarkoitusta. Syntymän ja kuoleman välille mahtuu miljoona tavallista juttua. Ainutkertaisen niistä tekee kuitenkin se, että teemme niitä tavallisia juttuja vain kerran. Ei ole toista Kaaleppista, eikä tule. Jokainen henkäys ja arkisinkin tavallinen toimitus on ainutkertainen ja sellaisenaan toistumaton. Tavallisuus, rutiinit, arkiset askareet ovat ainutlaatuisia elämässämme, koska ne loppuvat aikanaan. Jos elämää olisi tiettävästi jäljellä jokunen päivä ja pitäisi valita mitä haluaisi kokea uudestaan, niin uskon että moni valitsisi aika tavalisia asioita, eikä niinkään saavutuksiin liittyviä huippuhetkiä. Että saisi keitellä vielä muutaman kerran aamukahvia, halata puolisoa nukkumaan mennessä, käydä kävelemässä tutussa metsässä, lukea päivän lehden, tehdä lapsille ruokaa, levittää pyykiä ulos kuivumaan… <3
??? Minulla ei ole pienintäkään mielenkiintoa tyrkyttää kenellekkään mitään. Ei täällä ja vielä vähemmän privenä. Kiitos mielenkiinnostasi, säästyt torpedoinnilta.
Eikat me oikeasti näin tosikkoja oltu? Tarkoitus oli kuitenkin vain keventää huumorilla. Ilmeisen epäonnistuneesti. Laitahan jo sitä postia, etten uteliaisuuteeni pakahdu.
Mä en kato jaksais aina olla niin pirun totinen, niin sillä heitin hurttia huumoriani. Pahoittelut, jos et hiffannut. Siellä kuitenkin oli epätoivoisesti hymiö lauseen lopussa.
^ Heh, näin me toinen toistamme liiankin kirjaimellisesti tuuppien, rinta rinnan askelletaan kohti raitista päivää.
Kiitos mailistasi. Jännä sinällään kuinka asiat tapahtuvat ajallaan. Mä kuulin ensikertaa kyseisestä asiasta jo -06 ollessani aloitteleva opiskelija. Silti, vasta nyt, vuosia myöhemmin asia kolisee kuin metrinen halko, sinun kirjoittamana sisimpääni. Loistavaa.
Minun puolesta ainakin voisimme käydä keskustelua myös täällä tuon asian tiimoilta, tiedä millaisia oivalluksia muilla on jaettavanaan. Jatketaan siis jakamista. Kiitokset taas kerran.
Tavallista elämää rakennellessa, päätin toteuttaa tieteellisen kokeen. Teen vaimon ollessa aamuvuorossa suursiivouksen ja valmistelen kahdeksi päiväksi ruoan. Jännä nähdä kykeneekö vaimoni sitten viettämään huomenna ansaitun vapaapäivän.
Istuskelin tuossa portailla katsellen luontoäidin pauhausta. Miettien sitä että jos hänellä on hetkittäin oikeus raivota, ihmisten ihastellessa sitä, niin miksipä ei minullakin.
Moikkis. Ihan hyvältä kokeelta kuulostaa - oli sitten tieteellinen tai ei. Tietellisyyteen ja eiliseen ajatustenvaihtoomme viitaten funtsasin toisenkin kerran, kannattaako sittenkään alkaa heittämään analyysi- ja suunnittelumenetelmiä Plinkkiin pureskeltavaksi?
Vaatisi aika paljon pläräystä ja mulla ainakin muistilokerojen penkomista. Minä kun käsittelin “Nolla-Pohja- Budjetointia” opintojeni tiimoilla viimeksi vuonna 1983!!!
Sitäpaitsi kaikki saksan kielellä, joten jo sanastollisestikkin joutuisin kiipeliin. Ehkä parempi munkin keskittyä oleelliseen. Ja lähteä esimerkiksi kävelylle ison joen rantaan yli 30° helteessä.
No jo vain passaa. Eipä silti, kuten kerroin, itselleni tuo ajatusmalli kolisi ja kovaa. Nimittäin yrittäjyyteni yksi suurimmista ongelmista kiteytyy juurikin tähän kyseiseen asiaan. Toisaalta kun itse henkilökohtaisesti olen tuota metodia melkoisen pitkälle jalostanut omassa, päivä kerrallaan raittiudessani, niin toisaalta uskon sen vievän minua pitkälle tässä yrittäjyydessänikin. Ainoa mitä se lopulta vaatii, on liiasta ylpeydestä luopuminen ja avun pyytäminen asioissa jotka todellakaan ei ole minulle sellaisia joita silmät kiinnikin osaisin pyöritellä.
Kuten sanoin, kaikella aikansa ja paikkansa tässä ajassa. Kiitokset tästä. Jatketaan.
OK, hyvä.Tuo nollapohjaus on auttanut minua pysähtymisessä. Ja etenkin silloin kun tuntuu siltä, etten olisi saanut “tarpeeksi” aikaan. Ei tarvitse mennä kuin muutama vuosi takaisin ja muistella niitä aikoja kun en tiennyt ikkunasta katsoessani oliko syksy tai kevät. Pienistä vihreistä lehdistä päättelin sitten, että kevään täytyy olla! Ei ole vitsi, kamalaa aikaa takana.
Näitä kun miettii niin voin olla erittäin tyytyväinen nykytilanteeseeni. Nollapohjaus auttaa myös suhteuttamaan asioiden merkitystä. Minä olen päätynyt siihen, että kaikki mikä on korvattavissa on loppujen lopuksi toisarvoista. Sen saa jossain muodossa aina takaisin. Ehkä pienempänä, mutta kuitenkin niin, että siitä voi halutessaan lähteä etenemään ylöspäin.
Tuli vielä mieleen tekojen ajoitukset. Parhaatkin hankkeet voivat kariutua jos ne tekee väärään aikaan. Oikean ajankohdan löytäminen onkin sitten toinen juttu.
Tässäpä taas yksi syy siihen, miksi elämäni on ollut armotonta taistelua. ‘Minulle heti kaikki’-ajatusmallilla varustettuna kun yrittää luovia elämän houkutuksissa, niin vaikka kuinka vähään yrittäisi olla tyytyväinen, peilaten omaa menneisyyttään, silti minulla ainakin jossain kohtaa kytkeytyy päälle tuo moodi joka pistää kummasti kapuloita elämäni karavaanin rattaisiin.
Jossain kohtaa koin sen, miltä tuntuu elää vaatimatta elämältä yhtikäs mitään. Voi pojat että tuo ajanjakso oli yksi elämäni parhaita. Sitä kohden tässä yritän vaatimatta sitäkään tapahtuvaksi taivaltaa.
Osatessani oikealla tavoin luovuttaa, uskon saavani sisälleni rauhan.
Uskon vakaasti, että elämäsi helpottuu melko nopeasti sen jälkeen kun siirryt yksityisyrittäjän roolista työnantajan palvelukseen. Silloin sulla on nimittäin ainakin osittain mahdollisuus luopua niistä asioista jotka tekevät yksityisyrittäjän elämän Suomessa (ja varmaan muuaallakin) hankalaksi. Yrittäjänhän on pidettävä huoli aivan kaikesta sellaisestakin millä ei ole itse toimialaan vaaditun tietämisen kanssa mitään tekemistä. Kaikennäköistä tappelua milloin minkin viraston ja säännösten kanssa, asiakkaiden hankkimista jne.jne.
Suurin ero ja etu on kuitenkin säännöllisessä toimeentulossa. Jollain lailla ymmärrän kyllä miksi yksityisyrittäjällä on aina hieman “tulta persuksen alla”. Ajatuksellisesti ja melko varmasti myös konkreettisesti olet firmassasi kokoaikaisesti kiinni. Kun on pakko ollakkin jos homman on tarkoitus pysyä elossa.
Muutaman kuukauden päästä (jos oikein muistan) näet miten käy. Eikä tuokaan ole yksisuuntainen katu, yrittäjäksikin toki voit palata. Ehkä tietoisempana siitä, että yksityisyrittäjänkään ei tarvitse olla “yksin yrittäjä”.
Oikealla tavalla luovuttaminen? Yksineläjälle ja vain itsestään vastuussa olevalle luovuttaminen on helpompaa. Puhun itsestäni. Mulla on materiaalisesti mitattuna niin alhainen elintaso, että voisin pistää huushollini kahdessa päivässä pakettiin ja nostaa kytkintä tältä paikkakunnalta, tästä asunnosta ja niistä ympyröistä joissa olen viime vuodet pyörinyt. Siis raittiin aikani kuvioista. Täydellistä, mahdollisimman suureen riippumattomuuteen johtavaa nolla-pohja-ajattelua. Hyvin stressivapaata touhua.
Luin tänään jostain ajatuksen, että maailmankaikkeus (tai Jumala, jos niin halutaan) on valinnut juuri minut täyttämään juuri minun nahkani luottaen siihen, että olen paras mahdollinen minä ohjaamaan itseäni
Se antoi minulle lohtua ja muistutuksen siitä, että kuuntelisin sisäistä ääntäni enemmän kuin elämän melua ja vaatimuksia ympärilläni. Läheskään aina en syvällä sisimmässäni halua niitä asioita, joita kuvittelen haluavani ‘mulle kaikki heti nyt’ -tilassa.
Moikkis Cricket, kiva saada elonmerkki susta. Annoit hyvän aasinsillan. Kursivoidun osan yhdestä sanasta muutan yhden ainoan kirjaimen heittämällä pallon Kaaleppiselle ja kysymällä olisiko näin? Eli: Ei “mulle” kaikki heti nyt, vaan “muille”. Näkyvästi tulokset esiin?
Reilun viikon päästä näillä näkymin alkaisi säännölliset hommat. Aluksi ainakin (6kk) teen noita hommia ostopalveluna, katotaan sitten mihin homma lähtee kehittymään. Ei minulle tuo yrittäjyys mikään peikko sinällään ole, varsinkin silloin kun siitä saa säännöllistä tuloa aikaan. Aikaisemmin kun tässä kuluneena vuotena ei tuota säännöllistä ole juuri ollut.
Mitä tuohon luovuttamiseen tuleen niin en koe että perheeni siinä esteenä olisi. Päinvastoin taitavat kannustaa minua jatkuvasti hieman hellittämään.
Ahaa. Jos perheesi on tuolla lailla juonessa mukana niin voit pitää itseäsi todella onnellisena! Parhaat mahdolliset edellytykset tilanteen vakauttamiseen.
Tältä osin, kuten monessa muussakin kohtaa elämässäni koen olevani todella onnellinen. Eikä minulla oikeammin muuta ongelmaa elämässä olekaan, kuin minä itse ja kohtuuttomat vaatimukset suhteessa itseeni. Aika tekee tehtäväänsä vääjäämättömästi. Mitä enemmän ikää karttuu, sitä rauhallisemmaksi tahti myös minulla muuttunee.
Minulla on monin tavoin vielä haasteita kohdattavana, mutta taas yhden kokemuksen selviämisestä rikkaampana, voinen kohdata elämää taas hieman luottavaisemmin.
Jotenkin se tuo minun addiktiosairaus varjostaa siinä mielessä elämääni, että vaikka kuinka tiedostan pysähtymisen ja paikallaan olon hyvää tekevän vaikutuksen silti se hetkittäin on lähestulkoon mahdottomuus toteuttaa. Silti koskaan, en sano ei koskaan. En ole toivoton tapaus minäkään, näin uskon.
