Minäkin avaan tähän tälläisen oman ketjun nyt kun olen roikkunut täällä reilut viisi vuotta. Eikö tämä oma ketju ole niin ku MUST että katu-uskottavuus säilyy? Sana on aika vapaa. Keskustelijoilta odotetaan suvaitsevaisuutta, toisten kunnioittamista ja ennen kaikkea aikuisen oikeeta turhautumisen sietokykyä 
Ensimmäinen teema olkoon vaikkapa : Onko alkoholismi sairaus ?
Aiheeseen minut johdatti netistä bongaamani Stakesin dokumentti:
Alkoholismi sairautena AA:n ”Isossa Kirjassa”
Moi Vinetto,
tuo ansiokas tutkielma on minulle tuttu ja olen itsekin sen tänne joskus linkittänyt. Olen samoilla linjoilla: Alkoholismin sairaustulkinta ei ole yksiselitteinen. Alkoholisimi ei ole välttämättä kaikkien kriteerien mukaan ole sairaus, mutta alkoholisti on sairas ihminen.
Noh, AA:sta en juurikaan mitään tiedä, mutta joillain alkoholismi voi olla seuraus traumaperäisestä stressistä. Tätä on tutkittu paljon. Lapsuudessa koettu traumaperäinen stressi voi myöhemmin näkyä kolmenlaisina oireina: uudelleenkokemisoireina, välttämisoireina tai aktivaatio-oireina. Mahdollisesti näinä kaikkina. Päihteiden käyttö voi olla välttämisoire, niillä voi paeta traumaperäistä stressiä, traumaperäistä ahdistusta, vaikeita tunteita. Sitten tästä välttämisoireesta seuraa päihderiippuvuus. Tämä on siis yksi mahdollisuus, että alkoholismi joidenkin kohdalla onkin juuriltaan sairaus nimeltä traumaperäinen stressihäiriö. Voin listata lähteetkin, jos jotakuta kiinnostaa. 
Tuo sopisi omalle kohdalleni aika hyvin. Olin - näin jälkeenpän tarkasteltuna - hyvin traumaattinen ja ahdistunut murrosikäinen aikoinaan. Kotini oli rikkinäinen, ahdistunut jopa väkivaltainen isäni alkoholismin vuoksi. Minä jouduin liian suuriin saappaisiin liian varhain ja minusta kehittyi varsinainen olosuhteiden kontrollifiikki.
Eipä ihme että sitten kun sain alkoholia niin olin henkisessä koukussa heti. Kokemus oli niin vapauttava kun se poisti kaiken pahan ja ahdistavan. Tavallaan tietämättäni käytin alkoholia lääkkeenä ja huomasinkin että kun join perjantaina päänsä täyteen ja kärsi krapulan niin maanantaina oli hieman helpompi jatkaa tarpomistaan. Mutta ikäänkuin tämä alkoholi auttajani olisi liittoutunut sairauteni kanssa ja vei minut sitten nopeassa,kiihtyvässä tahdissa helvetin esikartanoihin.
Tuo kaikki on jo kaukaista historiaa ja en aio palata sinne - tänäänkään. 
Hyvä tutkielma se on vaikkakin vilisee tieteellistä termistöä täynnään.No opinhan ainakin mikä on kopula
Tätä asiaa on tietenkin tullut pohdittua paljon. Joinko sen takia, että minulla on sairaus? Vai joinko itselleni sairauden? Jos minulla ei olisi ollut sairautta, olisinko juonut noin paljon?
Varmasti osa meistä addiktoituu alkoholiin nopeammin kuin toiset. Jos tämä ominaisuus on hyvin herkkä, niin se varmasti on sairaus. Toisilla on traumaattisten kokemusten takia suurempi alttius käyttää päihteitä.
Omalla kohdallani olen yrittänyt olla rehellinen tämän asian suhteen ja olen päätynyt seiraavanlaisen lopputulokseen: Olen itse juonut itselleni sairauden. Minulla tämä on verrattavissa vaikkapa urheiluvammaan. Tämä ongelma vaatii hoitamista ja se on otettava huomioon. Minun täytyy tarkkailla tekemisiäni ja ymmärtää, että minulla tällainen rajoite elämässäni on.
Alkoholismissa on selkeästi hyvin erilaisia vakavuusasteita. Aivan varmasti, ainakin osittain, kyse on saman taudin eri vaheista. Juomalla lisää siirryt vaiheesta toiseen. Mutta onko kaikkien meidän alkoholismi sama tauti? Vai onko toisen alkoholismi oire jostain toisesta sairaudesta? Väittäisin että alkoholimi voi olla heijaste monesta eri ongelmasta eikä se aina ole yksi ja sama sairaus.
Urheiluvamma on hyvä vertaus.
Juovana aikana olin raajarikko (sallittakoon tämä vanhahtava sana) joka yritti selviytyä alkoholin avulla elämästään. Alkoholi oli eräänlainen kainalosauva jonka avulla mennä taapersin toivotonta elämääni eteenpäin.
Siksipä tuntui ylivoimaiselta kun sanottiin että lopeta juominen ! Eli minun olisi ollut hylättävä ainoa asia joka tuntui auttavan. Oli siis hylättävä kainalosauvat !
Juovana aikana minulla oli siis hoitamaton urheiluvamma ja joten kuten mennä kykkäsin keppien varassa eteenpäin kunnes sekin tuki hylkäsi minut. Kepit vain katkesivat.
Alkoholismia kuten urheiluvammojakin on hoidettava suunnitelmallisesti eikä tyydyttävä puolinaisiin ratkaisuihin.
Nyt olen kävellyt jo vuodesta toiseen eteenpäin tätä elämän valtatietä ja meno senkun paranee. Parhaat päiväni ovat edessäpäin - näin uskon tänäänkin
Hoitamaton traumaperäinen stressihäiriö on toki vain yksi mahdollinen tekijä. Itsellä ainakin hyvin mahdollinen. Mutta samat riskitekijät voi aiheuttaa monia eri oireita. Joillakin se aiheuttaa esim. rikollista käytöstä, toisella persoonallisuushäiriön. Rikollisuutta ei taas luokitella sairaudeksi. Lapsuuden traumat voi aiheuttaa jopa aivojen kehityksessä muutoksia, varsinkin 3kk - 3 vuoden välillä tapahtuva kaltoinkohtelu tai trauma. Tästä voi seurata esim. oppimisvaikeuksia tai vaikkapa ADHD. Sitten kun lapsen ADHD:ta hoidetaan lääkkeillä, mutta alkuperäistä aiheuttajaa ei, esim. terapialla, niin onko se riittävää hoitoa silloin? Samaa voi miettiä että riittääkö alkoholistilla, että juominen loppuu. Jos se kuitenkin on ollut oire hoitamattomasta sairaudesta. Vaikeinta näissä on tietää, mistä mikäkin juontaa, koska mitään suoria syyseuraussuhteita ei pystytä koskaan vetämään. On niin monia tekijöitä mukana.
Pitää paikkansa. Alkoholismi taas myös aiheuttaa rikollisuutta. Vangeista iso osa on päihteenkäyttäjiä jotka eivät tekisi juurikaan rikoksia jos saisivat ongelmansa hallintaan. Varsinaisia kriminaaleja on kuitenkin aika vähän.
AA-filosofian mukaisesti juomisen lopettaminen ei riitä. Alkoholismi on sen mukaan vain syvällä piilevien syiden aiheuttama oire Ison Kirjan mukaan. Mutta tätäkin asiaa kuten muutakin AA-asiaa pitää osata tulkita laajemmasta näkökulmasta ja muistaa että tuo Iso Kirja on vanha teos ja koostuu 100 ensimmäisen raitistuneen juopon kokemuksista. Heistä usea olin hyvin syvällä alkoholsimin suossa.
Itse sanoisin että monelle riittää pelkkä juomisen lopettaminen. Korkki kiinni - lopullisesti. Näin kokemukseni mukaan varsinkin vanhemmalla iällä alkoholisoituneella. Ne jotka ovat alkoholisoituneet nuorena - kuten minä itse - ja joiden alkoholisoitumisprosessi on ollut nopea niin heillä on usein muitakin ongelmia. Juomisen syyt ja seuraukset ovat silkkaa kehää. Juodaan henkisiin ongelmiin ja sitten kova juominen seurauksineen on omiaan aiheuttamaan lisää näitä ongelmia. Tälläisen alkoholistin raittius on usein jännityksen ja ahdistuksen sävyttämää varsinkin alkuvuosina.
Mutta luja halu uudenlaiseen elämään kantaa hedelmää - hitaasti mutta varmasti. Näin olen kokenut.
Parin vuoden takaisissa keskusteluissa mietittiin näitä ykköstyypin/kakkostyypin alkoholisteja.
Tohtori.fi -palstalta tyypitykset:
Ykköstyypin alkoholismi alkaa aikuisiässä ja sen katsotaan kehittyvän sekä perimän että epäedullisen kasvuympäristön yhteisvaikutuksesta. Kakkostyypissa perintötekijöiden osuus on vahvempi, ja alkoholismi alkaa jo nuorena. Ykköstyypin alkoholisti juo lievittääkseen psyykkistä ahdistustaan, kun kakkostyyppiä edustava etsii ryyppäämisestä tunne-elämyksiä ja piristystä.
Tämän mukaan olen kakkostyyppiä ja samaa kertoo itsetutkiskelunikin. Vanhemmat (ja molemmat isoisät) käyttivät reippaasti alkoholia ja ainoana lapsena pyörin aikuisten kanssa jo tosi nuorena. Olin jo alta 10-vuotiaana se, joka ratkaisi riidat ja sovitteli asiat kotona, yleensä huumorin avulla. ‘Lapsenvahdiksi’ jätettiin pullo valkkaria ‘jos haluat’ kun vanhemmat lähtivät kylään tuttaviensa luo. Minusta vanhemmat olivat tosi cooleja
Olin kiltti ja pärjäsin hyvin koulussa, mutta olin ‘salatuhma’ monella eri tavalla - ikäistäni vanhemman oloisena menin aikuisesta ravintolassa, papereita ei kysytty Alkossa ja tapailin itseäni vanhempia miehiä ennen kuin äitini alkoholismin pahennuttua lähdin sitä karkuun muuttamalla poikaystävän kanssa yhteen heti kun menin töihin. Kicksejä olen hakenut aina.
Masentunut ja ahdistunut olin vasta sitten, kun ymmärsin että minun juomiseni ei ole ollenkaan hanskassa. Siihen meni melkein 30 vuotta viikonloppukännäämisen aloittamisesta ja viimeinen pitkä putkeni kesti yli viisi kuukautta.
Olen niin onnellinen, että olen tänään tässä
Tälläisen jaon löysin myös ja se sopii minuun paremmin II tyypin kuvaajana. Join aina kohtuuttomasti ja muistini mäkeen juotuani oli aika aggressiivinen ja vain kohtalo että en menettänyt henkeäni tai hankkinut pitkää linnatuomiota.
^^ Oon määkin. Että oot cricket. Niin paljon oot auttanut + hermokontrolli ihailtavaa…
Päivän paras oli: Wiisautta erottaa omat ja toisten ongelmat toisistaan. Aivan.
Pettynyt tosielämän tyyppeihin, jotka vetää ohi, vatipääpöljät, mutta aattelin, että menkööt menojaan, en ala lanaamaan tai angryksi tai syvämiettimään joutavia, heillä on omat ongelmat ja minä en niitä ala auki punomaan, oli sitä addiktiota tai mitä vaan. Kenenkään perään en huutele enää, kun se ei auta ketään, mulla on omakin laiffi ja Pidän oman kurssini. Laiva ei tarvitse ylimäärästä lastia nyt ollenkaan. Tämä pitää tajuta ihan ite. Ajoissa.
Niin-joo ei mtn taskukylmää tai kaappilämmintä alcoo oo tarvinnu ees harkita heinäkuisen aivoraiskauksen jälkeen. Joko ois mennyt perusjuttu perille. Joillain kestää kauan, toisilla lopettaminen tuntuu napsahtavan jonain tällaisena sateisena iltana jengoilleen. Unohtuu, että siihenhän meni monta vuotta. muutokseen.
kiitos ja anteeksi, hyvät yöt.
Minä oon sitten selkeä ykköstyyppi. Tuota dopamiiniasiaa en olekaan ennen kuullut. Mitenkähän semmoisenkin seikan voisi selville saada, voiko testauttaa?
Mielenkiintoisia juttuja…
Mä olen kova likka analysoimaan itseäni kuoliaaksi ja olen miettinyt tätäkin… ADHD:tä ei oltu ‘keksitty’ vielä silloin kun olin lapsi ja diagnooseista MDB:kin tuli ja meni kun olin jo täysi-ikäinen. Mutta olin hirmu vilkas muksu, ja aloitin suht vaativan fyysisen harjoittelun 4-vuotiaana ‘että saisi energiaa purettua’. En tiedä oliko lääkärin suositus vai ei 
Noita muita määrityksiä kun katsoo, niin en näköjään ole ‘puhtaasti’ kakkostyyppi. Vaikka viihdyn erinomaisesti myös yksin, olin ja olen yybersosiaalinen yhä. Enkä aggressiivinen, paitsi humalassa yhden kerran (jota sitten häpesinkin silmät päästäni).
Impulsiivisuuttani yritin raitistuttuani aluksi hillitä, kun minua opastettiin, että se on holistille pahasta. Impulsiivisuus vie juomaan, sanottiin. Olen kuitenkin vuosien mittaan todennut, että se on osa persoonallisuuttani, joten teen yhä asioita joita ikäiseni ystävät pitävät lähestulkoon sopimattomina. Raittiina impulsiivisiinkin päätöksiin voi kuitenkin luottaa toisella tavalla kuin juovana aikana.
Monta asiaa aikuisena olemisesta jouduin opettamaan itse itselleni, vaikka juominen oli jo loppunut. Mutta kuten 1970 viisaasti totesi, muutos ei kaikilla napsahda yhdessä illassa
Hyvä ketju, ja avauksessa heti eräänlainen ikuisuusaihe. 
Itse olen niin kauan kuin muistan (eli pari viime vuotta, ha ha) ollut pääsääntöisesti hyvinkin “myllyhoitolaisilla” linjoilla, jonka mukaan päihderiippuvuus on kliinisesti diagnosoitava sairaus. Sen kehittymiseen tosin vaikuttaa monta tekijää, jotka ovat sekä fyysisiä (biologisia ja geneettisiä), psyykkisiä ja sosiaalisia kuten koko päihderiippuvuus-oireyhtymän moniulotteinen olemuskin.
Tämän on voinut todeta joskus omalla kohdallaankin. Alkoholia on tuntunut joskus himoitsevan todellakin joka solullaan; niiin ruumis kuin mieli, ihan koko sielu. Kun alkoholia on tauon jälkeen saanut, se on parhaimmillaan ollut lähes orgastinen kokemus joka kuitenkin on latistunut lyhyen alkuhekuman jälkeen pian väsymykseen ja turtumukseen. Ja viimeisinä vuosina myös hyvin nopeasti tympiintymiseen, kenties onneksikin.
Lisäksi olen sitä mieltä, että päihderiippuvuus on useimmiten (ei ihan aina!) primaari ongelma josta muut päihderiippuvaisen ongelmat, esim. psyykkiset ja sosiaaliset ongelmat, johtuvat eikä toisin päin.
Ihan tri Matti Rossin linjoille en sentään suin päin uskaltaudu. Hänen mukaansahan alkoholismi on enemmän fyysinen kuin psyykkinen sairaus, joka johtuu siitä että alkoholistin aivokemia, keskushermosto ja elimistö reagoivat synnynnäisesti eri tavalla alkoholiin kuin ei-alkoholistin.
Ammattilaiseksi Rossi katsoo kuitenkin mielestäni asiaa hieman suppeasti; vain alkoholiriippuvuuden näkökulmasta, kun sekakäyttöistyvässä ja huumeongelmaisessa nykymaailmassa voisi kaltaisensa ammattilainen ottaa tarkasteltavaksi koko päihderiippuvuuden kentän.
Helsingissä on jo kolmannen polven opiaattikorvaushoitolaisiakin. Euroopan suurkaupungit puolestaan ovat siinä määrin helisemässä huumeongelman ja sen lieveilmiöiden takia, että jossain jaetaan terveydenhoidon toimesta ilmaista heroiinia haittoja vähentävässä tarkoituksessa.
Päihderiippuvuus on kansainvälisessä virallisessa ICD-10 tautiluokituksessa tiukoissa ja virallisissa raameissa osastossa F10. - F20. mutta sen diagnostiset kriteerit ovat hyvin subjektiivisia ja tulkinnan varaisia, ja tämän vuoksi sairauskäsitettä on helppo kritisoida.
Ainoastaan kaksi kriteeriä ovat selkeästi mitattavia ja fyysisiä: toleranssin muutokset ja fyysiset vierotusoireet käytön loppuessa tai vähetessä.
t: Yökkönen synkässä ja myrskyisessä yössä : )
Luitko Keto tuon Pumpkinin tähän ketjuun hieman aiemmi laittaman linkin Tiede-lehden artikkeliin. Oli mielenkiintoista lukea sinun tekstisi ja tuo artikkeli peräkkäin. Minusta ne täydentävät toisiaan.
Hyvät artikkelit laitoit lorda, täytyy lukea vielä tarkemminkin. Minä tunnistan itseni aivan selvästi ykköstyypin alkoholistiksi.
Huomenta! Mielenkiintoinen ketju, hyvää keskustelua.
Minä ainakin koen vahvasti jääneeni jossain vaiheessa koukkuun nimenomaan näihin ’dopamiinikylpyihin’, ja koen, että ajan myötä ehdollistuin alkoholille ihan kuin klassisen kuolaava pavlovin koira. Mielestäni on tärkeää, että puhuttaisiin enemmän siitä, että alkoholismia todellakin on eri tyyppistä, I ja II –tyypit ja vielä kaikki alatyypit. Ja tämän moninaisuuden tulisi näkyä myös hoidoissa. Niin, ja kaiken pohjalla kuitenkin se, että mikään hoito tai lääke ei auta, jos juovalla ei ole itsellä halua raitistua…
” Tyypin 1 alkoholisteilla on normaalia alhaisempi dopamiinitoiminnan taso aivojen mielihyväkeskuksen alueella. Tyypin 2 alkoholisteilla tätä poikkeavuutta ei näytä olevan, joten heillä ilmenevä häiriö liittynee johonkin toiseen aivojen välittäjäainesysteemiin. Dopamiinisysteemin toimintaa vahvistavat lääkeaineet saattavat olla hyödyllisiä alkoholismin hoidossa, jos niitä käytetään oikein valituille potilaille.” Tämä lainauksena oheisesta linkistä:
”Alkoholistien aivojen mielihyväkeskuksen toiminta on häiriintynyt”:
ktl.fi/portal/suomi/julkaisu … riintynyt/
Syksy on tullut myös tänne etelämpään Eurooppaan. Piiitkästä pitkästä aikaa heräsin raikkaana la-aamuun, lapseni kanssa yhtä aikaa. Kynttilänvaloa aamuhämärään ja iso kannu teetä. Kyllä tämän oikean elämän eteen kannattaa tehdä töitä, toipuminen on nyt minun ensisijainen projektini. Taitaa olla vaan sillä tavalla erikoinen projekti, että se kestää koko loppuelämän.
