Olen suhteessa, joka on kestänyt vasta vuoden ja olemme asuneet yhtessä lähes saman verran. Enkä meinannut uskaltaa kirjoittaa tänne, koska pelkään kuulla varmasti totuutta. Olen hiukan alle 30-vuotias ja mies on hiukan päälle 30.
Itse juon hyvin vähän nykyään, kuukaudessa jos muutaman lasin joskus ruoan kanssa viiniä. Eikä poikaystävänikään nykyisin juo kuin muutamana päivänä viikossa maksimissaan.
Vaikka olemme seurustelleet vain vuoden, on ensimmäiseen seurusteluvuoteemme mahtunut erilaisia vaiheita. Suurimmaksi ongelmaksi meille (tai minulle) tuli mieheni juomistottumukset. Aikaisemmin mies oli tottunut istumaan pelaamassa play stationia ja juomaan samalla alkoholia, kaljaa yleensä, sekä arki- että viikonloppuiltaisin. Tästä pelaamisesta toki muodostui ongelmia meidän yhteisen ajankäytön kanssa sekä se seikka, että minua ahdisti hänen juomisensa. Aikaisemmissa suhteissa en ole tottunut ollenkaan siihen, että mies joisi arki-iltoina ja että alkoholin määristä jouduttaisi edes keskustelemaan. Silloin tuntui, että hän ei pystynyt tai halunnut lopettaa juomista muutaman annoksen jälkeen. Hänelle ei tullut krapuloita aamuksi ja pääsi hyvin töihin. Joskus sitten työpäivien jälkeen hän saattoi olla niin väsynyt ja poikki edellisen illan juomisen takia, jonka takia yhteisesti sovitut tekemiset peruuntuivat. No tilanne eskaloitui lopulta niin pahaksi, että kerran hän humalassa tokaisi minulle, että varmaan olisi parempi erota. Olin siinä vaiheessa jo niin väsynyt ahdistukseen ja itkemiseen tämän juomisen takia, että pakkasin tavarani ja menin sohvalle nukkumaan. Aamulla hän heräsi, kun pakkasin tavaroita ja tuli pahoittelemaan ettei tarkoittanut mitä sanoi. Pidin kuitenkin pääni ja lähdin vanhemmilleni. Olin tosissani eron kanssa.
Tästä lähti poikaystäväni muutos, hän siirsi pelikoneen varastoon ja aloitti antabuksen. Myös urheilu tuli kuvioon mukaan. Tällöin hän lupasi jättää alkoholin kokonaan. Asuin kuukauden pois kotoa, koska en uskonut muutokseen. Lopulta kuitenkin palasin takaisin, koska halusin antaa hänelle yhden mahdollisuuden. Tein sen hänelle selväksi, että toista mahdollisuutta ei tule.
Nyt tästä muutoksesta on kolme kuukautta ja urheilu on edelleen poikaystäväni elämässä sekä teemme paljon enemmän asioita yhdessä. Antabusta hän ei enää syö ja alkoholin käyttö on muutama kerta viikossa muutama olut tai viinilasi, mutta joka iltainen tissuttelu ei ole palannut ja pelikoneen pelaaminen rajoittuu muutamaan kertaan kuukaudessa. Olen pääasiassa onnellinen, mutta viime vuoden muistot ovat silti muistoissani. Miettiessäni niitä minua rupeaa helposti ahdistamaan.
Nyt vanhasta on enää jäljellä ahdistus, joka minut täyttää aika ajoin, kun poikaystäväni haluaa juoda esimerkiksi yhden lasin viiniä ruoan kanssa tai muutaman kaljan jääkiekkopeliä katsoessa. Ilman aikaisempaa historiaa hänen kanssaan ei nämä alkoholiannokset olisi ongelma, mutta tämän miehen kanssa en osaa enää suhtautua alkoholiin normaalisti. Ahdistus ja pelko yhteisestä tulevaisuudesta alkaa (on ollut lapsista sekä avioliittohaaveista puhetta). Poikaystäväni isä on raitistunut alkoholisti, joten tiedän, että hänellä on tätä suvussa. Pelkään, että herään myöhemmin tilanteesta, jossa lasteni isä olisi repsahtanut ja minä olisin loukussa lasten kanssa, kun mies juo.
Suurin ongelmani on, että en tiedä mikä on normaalikäytön raja ja kuinka monta annosta on viikossa “normaalia”. Nyt kun mietin viime viikkoa, hän joi perjantaina 2 kaljaa ja lauantaina 2 kaljaa ruoan kanssa sekä myöhemmin yhden lasin viiniä. Tänään taas on peli ja kysyin häneltä aikooko hän juoda muutaman kaljan, hän vastasi, että onko sillä väliä ottaako hän muutaman vai ei. Tämä saa tuntemaan itseni nipottajaksi, mutta toisaalta tulee mieleen, koitanko vain perustella hänen juomistaan minulle, kun haukun itseäni nipottajaksi. Kertokaa kiltit te näin ulkopuolisena, miltä tämä kuullostaa. Haluaisin vain elää onnellisena ja lopettaa pahimman pelkääminen.