Tarvitsisin mielipiteitä teiltä omasta tilanteestani

Olen suhteessa, joka on kestänyt vasta vuoden ja olemme asuneet yhtessä lähes saman verran. Enkä meinannut uskaltaa kirjoittaa tänne, koska pelkään kuulla varmasti totuutta. Olen hiukan alle 30-vuotias ja mies on hiukan päälle 30.

Itse juon hyvin vähän nykyään, kuukaudessa jos muutaman lasin joskus ruoan kanssa viiniä. Eikä poikaystävänikään nykyisin juo kuin muutamana päivänä viikossa maksimissaan.

Vaikka olemme seurustelleet vain vuoden, on ensimmäiseen seurusteluvuoteemme mahtunut erilaisia vaiheita. Suurimmaksi ongelmaksi meille (tai minulle) tuli mieheni juomistottumukset. Aikaisemmin mies oli tottunut istumaan pelaamassa play stationia ja juomaan samalla alkoholia, kaljaa yleensä, sekä arki- että viikonloppuiltaisin. Tästä pelaamisesta toki muodostui ongelmia meidän yhteisen ajankäytön kanssa sekä se seikka, että minua ahdisti hänen juomisensa. Aikaisemmissa suhteissa en ole tottunut ollenkaan siihen, että mies joisi arki-iltoina ja että alkoholin määristä jouduttaisi edes keskustelemaan. Silloin tuntui, että hän ei pystynyt tai halunnut lopettaa juomista muutaman annoksen jälkeen. Hänelle ei tullut krapuloita aamuksi ja pääsi hyvin töihin. Joskus sitten työpäivien jälkeen hän saattoi olla niin väsynyt ja poikki edellisen illan juomisen takia, jonka takia yhteisesti sovitut tekemiset peruuntuivat. No tilanne eskaloitui lopulta niin pahaksi, että kerran hän humalassa tokaisi minulle, että varmaan olisi parempi erota. Olin siinä vaiheessa jo niin väsynyt ahdistukseen ja itkemiseen tämän juomisen takia, että pakkasin tavarani ja menin sohvalle nukkumaan. Aamulla hän heräsi, kun pakkasin tavaroita ja tuli pahoittelemaan ettei tarkoittanut mitä sanoi. Pidin kuitenkin pääni ja lähdin vanhemmilleni. Olin tosissani eron kanssa.

Tästä lähti poikaystäväni muutos, hän siirsi pelikoneen varastoon ja aloitti antabuksen. Myös urheilu tuli kuvioon mukaan. Tällöin hän lupasi jättää alkoholin kokonaan. Asuin kuukauden pois kotoa, koska en uskonut muutokseen. Lopulta kuitenkin palasin takaisin, koska halusin antaa hänelle yhden mahdollisuuden. Tein sen hänelle selväksi, että toista mahdollisuutta ei tule.

Nyt tästä muutoksesta on kolme kuukautta ja urheilu on edelleen poikaystäväni elämässä sekä teemme paljon enemmän asioita yhdessä. Antabusta hän ei enää syö ja alkoholin käyttö on muutama kerta viikossa muutama olut tai viinilasi, mutta joka iltainen tissuttelu ei ole palannut ja pelikoneen pelaaminen rajoittuu muutamaan kertaan kuukaudessa. Olen pääasiassa onnellinen, mutta viime vuoden muistot ovat silti muistoissani. Miettiessäni niitä minua rupeaa helposti ahdistamaan.

Nyt vanhasta on enää jäljellä ahdistus, joka minut täyttää aika ajoin, kun poikaystäväni haluaa juoda esimerkiksi yhden lasin viiniä ruoan kanssa tai muutaman kaljan jääkiekkopeliä katsoessa. Ilman aikaisempaa historiaa hänen kanssaan ei nämä alkoholiannokset olisi ongelma, mutta tämän miehen kanssa en osaa enää suhtautua alkoholiin normaalisti. Ahdistus ja pelko yhteisestä tulevaisuudesta alkaa (on ollut lapsista sekä avioliittohaaveista puhetta). Poikaystäväni isä on raitistunut alkoholisti, joten tiedän, että hänellä on tätä suvussa. Pelkään, että herään myöhemmin tilanteesta, jossa lasteni isä olisi repsahtanut ja minä olisin loukussa lasten kanssa, kun mies juo.

Suurin ongelmani on, että en tiedä mikä on normaalikäytön raja ja kuinka monta annosta on viikossa “normaalia”. Nyt kun mietin viime viikkoa, hän joi perjantaina 2 kaljaa ja lauantaina 2 kaljaa ruoan kanssa sekä myöhemmin yhden lasin viiniä. Tänään taas on peli ja kysyin häneltä aikooko hän juoda muutaman kaljan, hän vastasi, että onko sillä väliä ottaako hän muutaman vai ei. Tämä saa tuntemaan itseni nipottajaksi, mutta toisaalta tulee mieleen, koitanko vain perustella hänen juomistaan minulle, kun haukun itseäni nipottajaksi. Kertokaa kiltit te näin ulkopuolisena, miltä tämä kuullostaa. Haluaisin vain elää onnellisena ja lopettaa pahimman pelkääminen.

Minusta tilanne ei juomisen suhteen kuullosta pahalta. Nuo määrät ovat pieniä ja kaukana riskirajoista (taitavat edelleen mennä niin, että riskirajana pidetään 4 annosta/päivä ja 24 annosta/viikko) Myös tuo, että miehesi pystyi rajoittamaan juomista ja pitämään kertajuomisen annokset noin pieninä, kertoo minusta sen, että alkoholiongelma ei ehkä ole ainakaan kauhean akuutti uhka.

Voisitko sinä käydä juttelemassa jonkun kanssa siitä, miksi asia saa sinussa aikaan ahdistuksen? Onko kyseessä puhtaasti tuo puolison juominen vai onko se vaan laukaissut sinussa jonkun herkän kohdan, joka sinun pitäisi itse käsitellä?

Itse olen todella yliherkkä juomiselle. Syynä tähän on ex-mieheni alkoholiongelma. Tiedostan kuitenkin, että kyseessä on asia, joka on minussa eikä muissa ihmisissä. Olen yrittänyt käsitellä tätä yliherkkyyttäni ja sen takana olevia “traumoja”. Helppoahan se ei ole, mutta en toisaalta myöskään usko, että minulla on oikeutta vaatia muilta ihmisiltä absolutismia siksi, että minulle nousee humalaisten seurassa huonot fiilikset pintaan.

Kiitos vastauksestasi Akvara. On todella mahdollista, että kyse on omasta yliherkkyydestäni alkoholin suhteen. On se toisaalta helpottavaa, jos tämä ongelma on itsellä niin sille voi tehdä jotain. Täytyy opetella elämään tämän asian kanssa! Aurinkoista kevättä!

Minusta tuo mies kuulostaa lupaavalta alkoholistilta, mutta myäs lupaavalta raitistujalta.
Kannattaisi mennä al-anoniin ja hakea vertaistukea vaik tohon omaan hätäänsä, siksi ettei rupee pilaamaan omalla hätäilyllä omaa elämäänsä.
Peloilla on taipumus toteutua, koska niitä rupeaa oikein hakemalla hakemaan.
Mutta sen sanon, että jos juominen on aiemmin ollut ongelma teillä, ja mies sitten juo olutta uhallakin ja nakkelee että “mitä väliä” ihan kuin ei tietäisi mistä on aiemmin ollut puhe, niin mielestäni ihan hyvin voisi suhtautua hivenen nöyremmin asiaan, ja jopa kyseenalaistaa että josko ruokajuomaksi kävisi jokin muukin. Ehkä hän ei toella sittenkään tajua, millainen juttu se alkoholi suhteessanne kerkesi olla.
Mutta siksi suosittelen että etsit apua omiin pelkoihisi, koska on ihan sama miten juoppo mies on tai ei ole, niin pahinta siiinä on se oma olo, ja se että alkaa nähdä kummituksia jo etukäteen. Pahinta niissä on se, että ne eivät ole aiheettomia, mutta pitäisi ikäänkun silti päästä niistä eroon.

Niin ja vielä yksi juttu. Tosi lyhyen aikaa olette olleet yhessä siihen nähen, että suhde on jo ehtinyt sisältää itkua ja parkua ja ongelmia aika paljon.
Pitäisin aloittajan asemassa silmäni auki, ennenkuin sitoutuu pitemmälle. Mies jossa on paljon "työmaata " ja jota pitää heti kättelyssä lähteä modaamaan sopivammaksi tavoiltaa, niin millä todennäköisyydellä hän pysyy paremmissa tavoissaan, vai alkaako muuttua takaisin jos suuttuu tai pettyy tai elämä kolhii?
SIlmät auki, ja mihinkään yhteiseen paperiin ei kannata nimeään laittaa suhteessa jossa ei täysin luota.