Se pakonomainen tarve lopettaa. Ja puhua siitä jossakin.
Keskinkertainen työssäkäyjä, sitä tavanomaista kaksivuorotyötä tehtaalla.
Huomattuani jo kahden vuoden ajan olevani melkoisen perso alkoholille- suvusta löytyy, päätin alkaa määräämättömälle tipattomalle uuden vuoden juhlien tuoksinassa- jahka vuosi vaihtuisi. Ja sehän kesti, välillä oli haluja, välillä ei. Kunnes päätin lopulta maaliskuun koitettua, että kokeillaan. Pikku naukut? Miksi ei. Ensimmäinen ilta meni hienosti. Toinen ilta? Pullo tyhjäksi. Kamala morkkis, vihainen vaimo, kummeksuvat lapset. Olin monesti asiaa itsekseni miettinyt, mutta tänä nimenomaisena iltana sanoin itselleni, ja vaimolleni, ääneen, että olen alkoholisti. En osaa kohtuukäyttöä. Kielsin vaimoa tuomasta edes sitä yhtä olutta kaupasta jatkossa.
Välttämättä en tiedä mitä täältä haen, vaikka sattumanvaraisesti täällä on tullut vierailtua viimeiset pari vuotta. Vaimon kanssa asiaa käytiin läpi, mutta jonnekkin, kaltaisten joukkoon, tuli tarve avautua.
Edessäni on täyden absolutistin tie. Kun se tunne vie mennessään, se nousuhumalan kutsu, lupaus paremmasta huomisesta, ja paineitten pyyhkiminen harteilta- siksi aikaa kun nousuhumalaa kestää. Ja tätä nimenomaista tunnetta jahtaan kuin aamunkoittoa, pitäen tunnetta yllä totaaliseen black-outiin saakka. Miksen osaa vain nauttia sitä yhtä, kahta olutta? Miksi se on poikkeuksetta päätyyn asti?
Tällä päivällä päätin alkaa absolutistiksi. Myöntämällä asian itselleni ja vaimolle ääneen, että olen alkoholisti, koin jotain saavuttavani, pienen toivonkipinän, mutta matka on ihan saakelin pitkä, ja häpeä myöntää muille asia ääneen. Muille kaltaisilleni, joita töistä löytyy samoista vuoroista, mikset lähdekkään saunomaan. Sosiaalinen paine sai minut jo tämän kuun alussa ratkeamaan, toisaalta sama sosiaalinen paine vahvisti ajatuksiani, ja sai sen ensimmäisen kerran, vaikkakin rajatussa, piirissä, myöntämään ääneen. Häpeän tunne on päälimmäisin ja kovin, kun et ole normaali, vaan tarvitset apua, ja joudut myöntämään asian ryyppykavereillesi, perheellesi, tutuillesi.
Alkuvuodesta jo huomasin jättäväni väliin kosteaksi tietämiäni tapahtumia. Ei siksi, ettäkö siellä ei voisi olla juomatta, vaan ihan siksi, ettei vanha juomaveikko kehdannut ääneen sanoa edes sitä että on tipattomalla. Koin helpommaksi jäädä tyystin pois mokomista riennoista.