Tämä on tarina alkoholismista ja parisuhteesta, eroamisesta ja surusta. Tämä on tarina minusta ja hänestä, minun kertomanani.
Taustoja tarinan henkilöille: minä olen kohta kolmekymppinen mies ja hän muutaman vuoden vanhempi nainen. Minulle tämä oli ensimmäinen parisuhde, hänellä ollut useampi pidempi taustalla. Olen aiemmin elämässäni käynyt läpi erittäin vaikeita masennusjaksoja joiden vuoksi osaltaan en ollut aiemmin päätynyt seurustelemaan.
Tavattiin paikallisessa baarissa kun hän oli muuttanut asuinalueelleni, ja päädyttiin sitten tapaamaan toistekin. Siitä se lähti, ja alkuun homma ei tuntunut seurustelulta eikä siitä oikeastaan puhuttu. Minulla oli meidän tavatessa ollut ”säätöä” yhden toisen tytön kanssa, ja silloin tunsin sen itselleni tärkeämmäksi kuin tämän uuden, orastavasti alkavan jutun. Tämä toinen juttu aiheutti tuolloin pahaa verta, sillä nyt jälkikäteen tajuan että hän oli heti alusta alkaen hyvin intensiivisesti minussa kiinni, vaikka itselläni eivät suuret tunteet vielä roihunneet. Aika pian tämä toinen juttu kuitenkin jäi.
Alkoholi liittyy erittäin vahvasti tähän tarinaan. Itselläni on ollut ajoittain todella rankkaa alkoholin käyttöä taustalla jo teini-iästä lähtien, niin sanotusti tuurijuopon vikaa. Viikonloppukännäilyistä siirryin pikkuhiljaa pidempiin putkiin, muutamasta päivästä aina viikkoon. Pahimmat juoppousjaksot sattuu kuitenkin tämän suhteen ajalle, erityisesti alkupuoliskolle. Toissa kesänä ryyppäsin pahimmillaan viiden viikon putken joka päättyi katkolle. Mutta en ollut tämän suhteen ainoa alkoholisti, enkä edes se pahempi meistä. Nimittäin alkuaikoinamme yhteinen harrastus oli se ryyppääminen. Tuona kesänä vedettiin melkeinpä aina yhdessä pellit kiinni ja mentiin hänen luokseen sammumaan, jossa pääsääntöisesti muutenkin vietimme yömme suhteen ajan. Heräiltiin sitten joskus kun jaksettiin ja haettiin jääkaapista tasoittavaa kaljaa, mitä nyt juotiin jos saatiin alas menemään. Siitä sitten uuteen nousuun…
Noihin aikoihin hän oli vielä töissä, hyvä työpaikka joka vastasi hänen koulutustaan, palkkaus oikein hyvä. Itselläni oli meidän tavatessa kehno osa-aikatyö joka sekin sitten päättyi ja jäin työttömäksi, joka osaltaan mahdollisti nuo ryyppyputket. Aika pitkälti tuona ajanjaksona elettiin hänen rahoillaan, joka tietenkin aiheutti skismaa. Lopulta hänen ryyppäämisensä ja siitä johtuvat jatkuvat poissaolot johtivat siihen että työsuhde päättyi juuri siitä syystä, vaikka virallisemmin sitä taidettiin selitellä masennuksella jne. Ansiosidonnaiselle jäi mutta ryyppääminen jatkui samaan malliin.
Olin alkanut noihin aikoihin huomata kuinka psykoottista hänen käytöksensä kännipäissään oli. Tai olihan sen huomannut jo aiemmin, nyt sen vasta kunnolla myönsin itselleni kun olin itse ollut selvinpäin. Esimerkki talvelta 2012-13: minä kuumeisena ja aika huonona. Ollaan sovittu leffaillasta kotona, ihan arki-ilta kyseessä. Olen kuumeisenakin jaksanut värkkäillä meille leffa-aterian, joka on valmistumaisillaan. Hän päättää lähteä käymään ”kioskilla tupakkaa hakemassa”. Taas kerran, ajattelin, koska tämä oli nähty jo monta kertaa aiemmin. Kun puoli tuntia oli kulunut tästä noin kymmenen minuutin tupakanhakureissusta, soitin tälle, vaikka tiesin vastauksen jo etukäteen. Hän oli ”mennyt pikaisesti moikkaamaan kaveria” lähipubiin. Sanoi (taas kerran) tulevansa ihan pian, taisiko tälläkin kertaa vielä valehdella hörppäävänsä vain pienen kahvikupin. Tiesin kyllä kuinka tässä tulisi taas käymään, mutta silti jaksoin odotella vielä puolisen tuntia ja soitin uudelleen. Enää ei vastannut ollenkaan, jolloin ahdistus viilsi rintaa koska tiesin että nyt siellä ryypätään jo aivan täysillä. Söin siis laittamani ruoan itsekseni, katselin hetken aikaa telkkaria, otin buranan kuumeeseen ja nukahdin.
Herään joskus puoli viiden aikaan rytinään ja kolinaan kun hän tulee kotiin tältä tupakanhakureissultaan. Aivan sekasin taas kerran ja silmissä se tyhjä lasittunut juopon katse. Haisee viinalta ja tupakalta kilometrin päähän. Tulee luokseni sängylle ja umpijäisillä käsillään käy kiinni muniini. Jostain kumman syystä siinä tilanteessa en ollut erityisen eroottisessa latauksessa joten tempaisin kädet pois ja pyydän lopettamaan. Mutta tämä toistuu uudestaan ja uudestaan niin kauan kunnes hän rupee huutamaan suoraa kurkkua haukkuen minut aivan pystyyn. Yhtäkkiä hän tempaa puhelimen ja sanoo soittavansa poliisille. Siinä vaiheessa on enää vaikea uskoa koko episodia todeksi, mutta niin hän vain näppäilee 112 ja kuuntelen hiljaa vierestä kun hän umpijurrisella sössötyksellään kertoo puhelimeen että hänen miehensä on väkivaltainen ja aggressiivinen häntä kohtaan, ja pyytää että poliisi tulee poistamaan tämän hänen asunnostaan. Ja koska oltiin hänen asunnossaan ei minulla ollut oikeastaan mitään tehtävissä vaikka olisin jäänyt odottelemaan poliisia, minuthan sieltä asunnosta olisi tietenkin poistettu. Joten eikun vaatteet päälle ja kuumeisena parinkympin pakkaseen ja kohti kotia, jossa tietenkin odotti lähes tyhjä jääkaappi kun kaikki (itse tekemäni) ruoat olivat hänen luonaan. Myöhemmin kuulin myös että hän oli ko. iltana vielä aiheuttanut itselleen muutaman sadan euron laskun tuhoamalla vessanpöntön kaatumalla sitä päin jatkoilla. Vastaavankaltaisia iltoja oli pahimmillaan tämän tästä, vaihtelevin lopputuloksin.
Omassa elämässäni tapahtui käänne siinä jossakin reilu puolisentoista vuotta sitten. Sain jollakin konstilla itseäni niskasta kiinni ja sain asioita aikaseksi. Laitoin yhteishaussa paperit menemään, ja niin vain tuli vuosi sitten kesällä tieto että pääsin sisään. Sen verran pitkän työttömyyden jälkeen vähän hirvitti että niinköhän se arki taas lähtee rullaamaan, mutta samalla odotin opiskelujen alkamista todella hyvillä fiiliksillä. Vietin kesän aika pitkälti mökillä ja selvinpäin, vaikka pari harmitonta kosteaa iltaa siihenkin mahtui. Mökillä oikeastaan olosuhteiden pakosta, sillä jäin erinäisistä syistä asunnottomaksi. Hän oli myös pitkään mukana mökkeilemässä selvinpäin Antabus apunaan, mutta meillä tuli yhtenä iltana iso riita jonka seurauksena hän lähti kotiinsa ja minä jäin mökille yksin. Riidan syy: hän veti silminnähden herneen nenäänsä kala- ja kauppareissun jälkeen. Jälkikäteen koitin varovasti selvitellä mistä mahdollinen ärtymys johtuu, jonka myötä tämä räjähti silmilleni ja huusi että olin kaupassa käydessä tuijotellut pornolehtiä ja se loukkasi häntä syvästi. Siinä vaiheessa en tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa, taisin tehdä epäuskossani kumpaakin. Silloin kävi ensi kertaa mielessä että hänellä saattaisi oikeasti olla mielenterveysongelmia (muitakin kuin alkoholismi). Aikaisemmin nämä pahimmat sekopäisyydet olivat ajoittuneet aina noihin juopotteluihin, mutta nyt siinä riidassa tuntui ettei todellisuudentaju ollut täysin matkassa. Muutenkin hän osoittautui erittäin kiivaaksi riitelijäksi kun itse yritän parhaani mukaan olla sovittelijatyyppiä ja löytää kompromisseja, mutta valitettavasti alennuin riidan edetessä liian usein samalle tasolle, mitä häpeän.
No kesä kääntyi pikkuhiljaa syksyyn ja palailin kotiin. Jännitin pirusti opiskelujen alkamista, joka oli ehkä yksi syy miksi palasin ”tuttuun ja turvalliseen” syliin taas koulujen alkamisen kynnyksellä. Olin erittäin epävarma opiskelujen sujumisesta, ja sain häneltä paljon tärkeää tukea ja lohtua. Muutenkin meitä on aina yhdistänyt vaikeudet ja menetykset elämässä, ja olemme olleet toistemme tukena vaikeuksissa. No, koulu sitten alkoi ja edelleen oma alkoholin käyttöni pysyi järkevissä rajoissa. Hänelläkin hetken mutta sitten taas repsahti. Jossakin vaiheessa syksyn mittaan omatkin paineet jälleen purkautuivat ja ryyppäsin viikon yhtä soittoa. Kouluun en päässyt tuona aikana, ja tuon mittainen aivojen raiskaus vaikuttaa mielialaan niin radikaalisti että seuraavalla viikolla kouluun palattuani romahdin kesken päivän täysin. Onneksi paikalla oli terveydenhoitaja joka jätti muut tehtävänsä siltä päivältä ja pääsin ensimmäistä kertaa käymään asioita läpi. Kaikki hanat aukesivat kerralla ja kerroin kaiken niin pitkältä ajalta kuin jaksoin muistaa ja ehdin suustani suoltaa. Sinä päivänä tapahtui se suurin muutos, päätin ihan aidosti muuttaa elämäni paremmaksi ja jättää kaiken paskan taakse.
Jätin alkoholin kokonaan toistaiseksi ja kerroin asiasta myös kavereilleni. Aloin syömään terveellisemmin, ja hieman myöhemmin aloitin myös säännöllisen liikunnan. Kaikki nämä asiat yhdessä arkirutiinien kanssa alkoivat pikkuhiljaa tehdä valtavan positiivista muutosta psyykeelle. Joka päivä tuntui hyvältä ja opiskelut sujuivat.
Aiemmin tuolloin syksyllä hän oli muuttanut putkiremonttia pakoon äidilleen toiselle puolelle Suomea. Siellä hän oli täysin raittiina ja rakensi itsekin jonkinlaisen arjen ja tuntui nauttivan taas elämästä. Olimme paljon yhteyksissä puhelimen välityksellä ja vaihtelimme kuvia ja kuulumisia. Jouluksi sitten kutsui luokseen ja minä lähdin. Olin siellä joulusta aina uudenvuoden yli ja se oli ehkä parasta aikaa mitä olemme yhdessä viettäneet. Saunottiin, syötiin hyvin, käytiin lenkillä ja kaupungilla. Tavattiin joitakin hänen tuttujaan ja sukulaisia. Kaikki meni hyvin ja lähdin takaisin kotiin opintoja jatkamaan. Erottiin lämpimissä merkeissä ja jatkettiin yhteydenpitoa.
Itsellä oli muut asiat enemmän kuin ok, mutta asuntoasia hiersi. Jouduin asumaan kimppakämpässä mikä kyllä ahdisti valtavasti kun ei saanut täysin omaa aikaa ollenkaan. Hänkin sitten palasi kotiinsa ja saman tien juopottelu alkoi ja katkaisin jälleen yhteyden häneen. Eräänä iltana juuri kun olin menossa nukkumaan, ajattelin kuitenkin kysyä kuinka menee koska aloin huolestua hänestä. Heti kun olin lähettänyt viestin, hän soittaa minulle itkien hillittömästi, eräs hänen juoppokavereistaan oli juuri kuollut. Lohdutin ja lupasin tulla tapaamaan tätä huomenna koulun jälkeen. Näin teinkin ja reissasin toiselle puolelle kaupunkia suoraan koulusta. Oltiin sovittu että tavataan hänen luonaan, joten kävin kaupan kautta tuodakseni jotain syömistä. Kun olen jo melkein ovella, soitan ja kysyn onko tämä kotona, mutta tyrmistyksekseni olikin lähibaarissa. Löin luurin korvaan ja hengittelin hetken verran. Hän pyytää minua lohduttamaan ja näen sen vaivan että reissaan toiselta puolelta kaupunkia vain tätä varten ja käyn vieläpä kaupassa ruokaostoksilla, ja sitten saan kuulla että tämä on baarissa ryyppäämässä. Mietin pitkän tovin mitä teen, mutta päädyn kuitenkin menemään tapaamaan häntä tuohon baariin. Itkien hän halasi minua pitkän tovin ja koitan lohduttaa ja kerron että minulla on ruokaostokset mukana, josko mentäisiin niitä laittamaan hänen luokseen. No, tämä haluaa sitten käydä vielä toisessa baarissa(!!!). Taas minut valtasi ihan mieletön epäusko ja epätoivo, taasko tämä tapahtuu uudestaan? Mutta kuulemma ihan käydään vaan ja sitten lähdetään. Lähdin mukaan.
Sitten tapahtui jotain joka aiheutti pahoja vaurioita itsetuntooni. Päästään tähän uuteen baariin, niin hän siinä soittelee jonkun kanssa ja sopii tapaamista. Kyselen että kuka, niin sanoo jonkun miehen nimen. Heidän pitää kuulemma kohta tavata koska tämä mies on tulossa tuomaan jälkiehkäisypilleriä. Oli kuulemma jo yli vuorokausi mennyt siitä kun tämä äijä oli heittänyt rojut sisään, joten on kiire hoitaa tämä asia alta pois, ja näin meikäläisen läsnäollessa tietenkin. Siinä vaiheessa romahti maailma aivan täysin ja rupesin vapisemaan ja meinasi laatta lentää. Lähdin johonkin ulos vaeltelemaan enkä tiennyt minne mennä tai mitä tehdä. Olin vuorotellen aivan saatanan raivoissani ja välillä taas itkin. Soitin vielä hänelle ja pyysin epätoivoisesti että menisimme hänen luokseen juttelemaan, käyttäytyi aivan uskomattoman ylimielisesti ja kieltäytyi tulemasta, ”koska olet taas tuolla päällä”. Sitten löi luurin korvaan eikä enää vastannut. Lähdin sitten kotiin ja hoipuin aivan hämärän rajamailla koko illan. Seuraavat päivät menivät kuin sumussa enkä saanut koulussa mitään aikaiseksi, huokailin vain ja tuijotin tyhjyyteen.
Onneksi olin nyt ottanut liikunnan mukaan arkeeni, siitä oli iso apu selviytymisessä. Aloin nyt ensimmäistä kertaa orientoitumaan siihen että jatkan elämääni ilman häntä. Aloin katselemaan ympärilleni ”sillä silmällä” ja tein nettiin deittitunnuksetkin. Jonkin verran jutun juurta jo syntyikin potentiaalisten ehdokkaiden kanssa. Sitten koittivat erään tuttavan merkkipäivät ja otin taas rajusti takapakkia. Synttäreitä juhlistettiin baarissa jossa tiesin hänen käyvän usein. Jotenkin salaa toivoin että siellä hän olisi, mahdollisesti vielä jonkun uuden miehen kanssa jotta äitini ja muut vieraatkin näkisivät miten petollinen hän on oikeasti. No, eihän hän silloin siellä ollut ja se tuntui pettymykseltä.
Synttärit oli juhlittu mutta jatkoin juomista vielä monta päivää. Olin täynnä katkeruutta ja vihaa. Juomisen viimeisenä päivänä otin jälleen suuressa epätoivossani yhteyttä häneen, ja sain kuulla että hän oli lopettanut juomisen ja lähtenyt äidilleen rauhoittumaan. Jälleen kerran hän osasi lohduttaa juuri oikealla tapaa ja ymmärsi minua ja juomisongelmaani.
Aikaa kului ja arki lähti jälleen rullaamaan. Jossakin vaiheessa hän palasi kotiinsa ja päädyin hänen luokseen, sillä muistin sydämessäni vain hänen edelliset lohduttavat sanansa ja kaikki hyvät hetket, enkä suinkaan kaikkea sitä suunnatonta tuskaa joka minulle oli hänen toimistaan koitunut. Tämä edellinen loukkaus oli kuitenkin niin perusteellisen törkeä, että jonkin pienen kinan yhteydessä otin vihdoin asian esille ja puhuimme siitä miltä minusta tuntui, ja miltä hänestä olisi vastaavassa tilanteessa tuntunut. Hän itkien pahoitteli aiheuttamaansa tuskaa ja sanoin antavani anteeksi mutten voisi sitä koskaan unohtaa.
Kesä tuli ja asiat tuntuivat jälleen sujuvan. Hän oli Antabuksen avulla juomatta ja vietimme aikaa sekä meidän mökillämme kuin myös heidän sukunsa mökillä. Kaupungissa vietimme taas aikaa enimmäkseen hänen luonaan ja kävimme lenkillä. Nukuin hyvin, söin terveellisesti ja liikuin säännöllisesti, eli yksinkertaisesti voin hyvin ja yritin levittää sitä myös ympärilleni. Hän kuitenkin vaikutti monesti hyvin kireältä, ja saattoi äksyillä minulle hyvin mitättömistä asioista. Maltoin kuitenkin mieleni ja hän pyysikin monesti anteeksi ja sanoi olevansa jostain syystä kireänä. Puhuimmekin asiasta ja esitin omana näkemyksenäni sen, että hän oli tyytymätön nykyiseen elämäntilanteeseensa kuten työttömyyteen, ja yritin samalla kannustaa häntä katselemaan erilaisia työ- ja koulutusvaihtoehtoja, kuitenkaan painostamatta mihinkään sillä tiesin miten haastava kyseinen elämäntilanne voi olla.
Sitten tilanne alkoi mennä huonompaan suuntaan. Hän alkoi yhä useammin vaatia ”omaa tilaa” ja painosti minua lähtemään kotiini. Näin teinkin monesti, vaikkakin vastentahtoisesti sillä viihdyin hänen seurassaan. Ymmärsin kuitenkin että kyse oli hänen kodistaan ja että hänellä oli oikeus omaan tilaan niin tahtoessaan. Erään kerran hän jälleen vaati minua lähtemään ja tilanne äityi sanaharkaksi. Suutuin alituiseen pompotteluun, sillä jatkuva ”liipasimella oleminen” tuntui erittäin ahdistavalta. Otin tavaroitani mukaan ja lähdin.
Syntyi jälleen välirikko jonka aikana emme pitäneet yhteyksiä. Itse keskityin omiin rutiineihini ja liikuntaan. Arvelin että hän olisi äitynyt juomaan, ja erään välikäden kautta kuulinkin muutaman viikon päästä puolivahingossa että hän oli lähtenyt jälleen katkolle.
Toissa viikolla hän soitti ja kysyi josko tulisin hakemaan joitakin tavaroitani hänen luotaan, sillä hän olisi lähdössä useammaksi viikoksi pois kotoa. Sovittiin että tulen tapaamaan häntä koulun jälkeen. Menin hänen luokseen jossa hän oli juuri viimeistelemässä siivoustaan. Hän kertoi lähtevänsä 4-6 viikon kuntoutusjaksolle erääseen kuntoutuskeskukseen huomenna. Hän kertoi olevansa asiasta tyytyväinen ja helpottunut. Autoin häntä viikkaamaan lakanat ja kerroin omia kuulumisiani. Ilmassa oli hieman haikea tunnelma, mutta tsemppasin häntä ja onnittelin että hän oli päässyt kuntoutukseen. Hän oli pakannut muutaman harvan tavarani valmiiksi pussiin. Ennen lähtöäni kyselin vielä voisiko hänelle lähettää postia kuntoutuskeskukseen. Hän lupasi kertoa minulle postiosoitteen puhelimitse. Halasimme ja hyvästelimme.
Seuraavana sunnuntaina ajattelin kirjoittaa hänelle jo ensimmäisen kirjeen. Otin kynän käteeni ja aloin kirjoittaa. Siitä onkin pitkä aika kun olen edellisen kerran ihan käsin kirjoittanut kirjeen! Tekstiä alkoi kuitenkin tulla ja väritin tekstiä vielä kuvilla, joita piirsin kirjeen jokaiselle neljälle sivulle. Käytin kirjeen kirjoittamiseen koko illan. Kerroin omista tekemisistäni ja kyselin kuinka hänellä on siellä mennyt. Osassa kirjeestä kerroin tunteistani häntä kohtaan ja yhdessä viettämästämme ajasta. Kerroin kuinka se on ollut minulle opettavaista aikaa jonka aikana olen kasvanut ihmisenä enemmän kuin koko aikana ennen sitä. Toivotin hänelle hyvää jatkoa kuntoutusjaksolle. Postitin kirjeen ja jäin odottamaan vastausta.
Viime perjantaina tulin hyvillä mielin koulusta. Jäin jopa hieman yliajaksi kouluun, sillä minulla oli erityisen energinen ja aikaansaava olo. Avasin oven ja ilostuin nähdessäni kirjeen. Avasin sen heti ja luin. Hän aloitti kiittämällä minua postista ja kauniista sanoista. Seuraavaksi hän kertoi kuinka hyvin hän on viihtynyt kuntoutuskeskuksessa ja kertoi kuinka päivät siellä sujuvat. Hän kertoi myös tulevaisuuden ammattisuunnitelmistaan, joita hän oli kerennyt jonkin verran pohtia. Sitten hän kirjoittaa (suora lainaus):
Lopuksi hän vielä toivottaa minulle hyvää jatkoa.
Menin… täysin… sanattomaksi. Kirje putosi kädestäni. Kävelin ympyrää. Hengitin niin tiuhaan että meinasin menettää tajuntani. Päätin lukea lopun vielä uudestaan. ”Elämä sinun kanssasi on epävarmaa etkä osaa kommunikoida. Matkamme oli pelkkiä kompastuskiviä. Löysin uuden rakkauden, nyt olen vihdoin onnellinen. Moikka!”
Ulkona pilvet muuttuivat yhä tummemmiksi. Vedin lenkkarit jalkaan ja lähdin juoksemaan niin kovaa kuin suinkin pystyin. Päässä jyskytti enkä voinut ajatella mitään muuta kuin juuri lukemaani. Kylmä sade piiskasi vasten kasvoja. Puolen tunnin päästä olin jälleen kotiovellani enkä muistanut juuri mitään lenkistä sillä ajattelin koko ajan vain kirjettä.
Kotiin päästyäni laitoin raivoissani puhelimella hänelle viestin, jossa syytin häntä itsekkäimmäksi ihmiseksi mitä maa päällään pitää. En voinut enkä voi käsittää kuinka joku voi ja tahtoo tarkoituksella satuttaa toista noin pahoin. Laitoin vielä toisenkin vihaisen viestin. Sitten huomasin että kun hän oli lukenut viestini, hän oli estänyt minua lähettämästä uusia. Yritin soittaa, hän oli estänyt myös puheluni. Silloin iski kauhea epätoivo; en saa häneen enää mitään yhteyttä, en voi kysyä miksi hän tekee näin, en voi pyytää anteeksi, en syyttää.
Kirjeen lukemisesta on kulunut nyt tasan viikko. Se viikko on ollut elämäni raskaimpia, vain vanhempani kuolema on ollut minulle vaikeampi asia käsitellä. Olen itkenyt, raivonnut, saanut paniikkikohtauksia. En ole nukkunut yhtenäkään yönä kunnolla. Aluksi viinan aiheuttamissa sammumistiloissa ja sittemmin lääkkeiden tuottamalla turtumuksella olen saanut edes ne pari tuntia per yö nukuttua.
Korvaamaton apu tämän kaiken keskellä ovat olleet aivan uskomattomat ystävät ja perheenjäsenet. En käsittänytkään miten upeiden ihmisten ympäröimä olen. Olen heistä valtavan kiitollinen. Olen saanut yöpyä milloin kenenkin luona ja niin monet ovat tarjonneet olkapään jota vasten itkeä, vaikka tiedän kuinka vaativaa surevan ihmisen tukeminen voi olla. Olen itsekin ollut läheisen tukena vaikeassa erossa, mutta vasta nyt todella ymmärrän miten vaikeasta asiasta eroavalle on kyse.
Kaikista asioista on mahdollista löytää hyvää, niin tästäkin tilanteesta. Tiedän itse ja kaikki läheisetkin sen ovat sanoneet: tämä ero on pitkällä tähtäimellä hyväksi minulle. Ehdin jo pitkään ja monta kertaa ennen viime perjantaita suunnitella eroa, sitä että yhteinen tarinamme tulee päätökseen. Tahdoin odottaa että hän saa asiat päässään sellaiseen järjestykseen että voimme keskustella yhdessä erosta ja puhua juurta jaksain asiat halki. Oli mahdottomuus keskustella hänen kanssaan kunnolla asioiden ollessa tuolla tolalla. Silti, en tiedä olisinko sittenkään ollut riittävän vahva katkaisemaan välejämme vai olisinko vain jälleen kerran unohtanut kaiken pahan ja palannut yhteen.
Kaikkein pahimmalta tässä on tuntunut tuo kohta kirjeessä, jossa hän syyllistää minua ja kertoo löytäneensä nyt jonkun jonka kanssa voi vihdoin olla onnellinen kaiken kurjuuden jälkeen, sekä kommunikointiyhteyden täydellinen katoaminen. Ne voisi olla helpompia asioita ymmärtää jos olisin käyttänyt suhteen aikana fyysistä tai psyykkistä väkivaltaa häntä kohtaan, mutta näin ei ole. Nyt tuntuu vain siltä että hän halusi päästä asian yli helpoimmalla mahdollisella tavalla. Olen toki ollut huono puoliso monestikin, sen myönnän ja tekisin monta asiaa toisin varsinkin suhteen alkupuolella jos voisin, mutta oikeuttaako se tuottamaan toiselle mahdollisimman paljon tuskaa?
Tämä tarina on ollut opettavainen. Opin että jos suhteen alkupuolella kokee toisen epäluotettavaksi tai muuten epäilee suhteen järkevyyttä, on parasta jättää leikki sikseen hyvissä ajoin ennen kuin molemmat polttavat näppinsä. Opin myöskin itse olemaan kunnioittavampi kumppania kohtaan, samalla kun nousin juoposta ihmisrauniosta elävien kirjoihin.
Onneksi olen nyt elämäntilanteessa jossa asiat ovat muuten hyvin. On asunto, opiskelupaikka, sen verran rahaa että pärjää, terveys on kunnossa. Vielä parikin vuotta sitten tämä olisi voinut olla liian kova paikka kestää mutta nyt on arki ja rutiinit, ynnä tärkeimpänä halu pärjätä ja mennä kohti parempaa.
Tämä kirjoitus on vihdoin tulossa päätökseensä. Teksti on varmasti hyvin rönsyilevää. Se johtuu lähes olemattomista yöunista ja muutenkin sekavasta mielentilasta. Jos joku teistä jaksoi lukea tästä edes osan, toivoisin ja arvostaisin jos malttaisitte käyttää vielä hetken verran vastataksenne ja jakaaksenne omia ajatuksianne tilanteesta ja vastaavanlaisista omista kokemuksistanne. Olen kuitenkin nyt sen verran herkässä mielentilassa että arvostaisin jos vastaus sisältää jotain muuta kuin ”mikset lähtenyt aiemmin, tyhmä”. Nimittäin tyhmäksi tunnen itseni jo muutenkin.
Surullisin terveisin
Minä
Liikunnasta ja rutiineista on ollut minullekin paljon hyötyä; ne pitävät pään kunnossa.
) ja vieläpä vastata siihen. Juuri nyt olen aivan liian käsittämättömän väsynyt paneutumaan vastauksiin huolella, mutta lupaan palata asiaan paremmalla onnella heti huomenna. Kummia tekee tuo univaje, tuntuu jo nyt kuin olisin kirjoittanut ketjun avausviestin joskus eilen tai toissapäivänä.
) C)pönkitin omaa moraalisen ylemmyyden tunnettani.
