lutunen
1
Kaikista ovista voin astua
jokaista polkua kulkea
jokainen auringonnousu on minun
jokainen puisto kutsuu minua
Tämä ihana vapaus!
Ja tiedän, on raja.
On kaukana talo
johon en astu.
Sen asujat muistan
en seuraansa tahdo.
Kolkot ja vaativat katseet,
ne tunnen.
vanhat ja ankarat naiset,
sisaret, toisensa näköiset.
He eivät voi kuolla
mutta
eivät myös talostaan poistua
Kaikista ovista voin astua
jokaista polkua kulkea
valosta, ilosta juopua
kunhan en palaa
Ne sisaret, luisevankolkot
nimensä; nöyryys ja häpeä
istuvat siellä
ja puhuvat hiljaa
talossa
jonka nimi on menneisyys
sinne en palaa.
On kyllä kaunis runo. Kiitos tästä, Lutunen 
.
Lutunen on aurinko joulukuun,
kun päivä arvaamatta kirkastuu,
maan valaisee lumettoman
varjon luo ihmisen unettoman
Ikuinen syksy kaupungin kietonut,
pimeys ihmiset hellästi halannut
Alastomat puistot, luurankopuut
kadulla kuljemme minä ja muut : )
Höyryää henki, kulkuset kilkkaa
Pimeys saapuu kiireen vilkkaa
Ihanan runon Valtio-Mieskin kirjoittanut myös! <3
lutunen
6
Myös kesä on minun.
Kaikki auringonpaiste on minun.
Aamukaste ja syreenin tuoksu.
Ja vapaus.
ja paljaat varpaat.
Karistin yltäni alkoholismin mustan viitan.
Se painoi niin paljon.
Se vaati niin paljon.
Sitä piti aina hoitaa,
hankkia rahaa viinaan
rahalla viinaa.
krapulaan viinaa
murheeseen viinaa,
riemuihin viinaa,
Ja aina se oli jotakin vailla.
Otin pois yltäni,
jätin sen siihen.
Enkä taakseni katso.
Voi tämä elämän keveys!
