Talous ja velkaneuvonnan neuvot ja oma tilanteeni

Moikka! En tiedä mitä haen tällä sepostuksella, ehkä yritän jäsennellä omia ajatuksia.
Olen valitettavasti onnistunut pilaamaan taas kaiken pelien takia. Velkaa yhteensä 57tuhatta kolmesta eri paikasta ja opintolaina melkein 15tuhatta joka alkaa pyörimään tammikuusta.

Kuukausi erät näistä kolmesta eripaikasta ovat n. Tonnin luokkaa, johon mulla ei ole varaa, ei varsinkaan pitkällä tähtäimellä.

Soitin talous ja velkaneuvontaan eilen, ja kysyin eri vaihtoehtoja. Sieltä neuvottiin päästämään kaikki ulosottoon, jatkamaan psykologi käyntejä (jatkankin) peliklinikalla, lopettaa pelaaminen ja hakemaan lääkärintodistus pahasta peliriippuvuudesta ja soittamaan 5v päästä uusiksi että voidaan lähteä suunnittelemaan velkajärjestelyä. Hän sanoi että mun kannattaa asennoitua siihen että en saa velkoja ikinä maksettua, ja se ei olisi ulosottoni päämäärä, vaan saada näyttö siitä että yritän ja näin ollen päästä velkajärjestelyyn.
Ymmärrän hänen pointtinsa tässä hyvin, ja sen riskin lisä velkaantumisesta.

Mutta silti ajatuksena tämä kuulostaa kamalalta. Kerroin tulotasoni, jonka perusteella hän sanoi että en saa velkoja maksettua. Ymmärrän tässäkin velkaneuvonnan pointin, koska tienaan ylitöillä ja vuorokausi lisillä suuren osan ja sen riskin että en voikaan loputtomiin tehdä ylitöitä jaksamisen/sairauden ym takia.

Silti ajatuksena se, että kk erät 1000e on liian suuret minulle, mutta ulosoton viemä 800euroa olisi täysin eriasia… Yritin kysyä hänen mielipidettään että olisiko minun tuloilla mahdollista saada 60tonnin lainaa jolla saisin nämä yhdistettyä ja maksaa näin ollen mahdollisesti pienempää kk erää, hän sanoi että kahden takaajan kanssa ehkä mahdollista (tosin tilitiedot…) Ja vain oikea pankkilaina olisi järkevä tässä asiassa, ei korkea korkuiset nettilainat.

Olen ihan pihalla sen suhteen että mitä teen… en haluaisi luovuttaa, enkä varsinkaan lähteä ulosottoon ajatuksella että en maksaisikaan velkojani ikinä kokonaan takaisin…
Myöskään yleinen edunvalvonta ei kuulemma ole mahdollista suhteeni.

Olen siskolleni kertonut asiasta. Ensiviikolla näen vanhaa ystävääni, jolle kerron tilanteeb. Kysyin häneltä voisiko hän alkaa edunvalvojakseni, hän haluaa kuulla tilanteen ennenkuin suostuu. Jos hän ei suostu, niin sitten tunnukset menee siskolleni vaikka hangoitellen ne ottaa vastaa, koska kohdallani pelit loppuu nyt. Tätä paskaa en aio enää sietää yhtään.

Mulla on pieni toive että ystäväni auttaisi mua, mutta ymmärrän myös täysin asioiden riskit tässä ja sen että ei todennäköisesti suostu. 60tonnia lainaa peliriippuvaiselle on paljon. Haluaisin että hän hoitaisi kaikki liikenevat raha asiat puolestani, ja että mulla ei olisi pääsyä pankkitililleni ollenkaan muutenkuin ostosten (ruoka ym) verran. Ja tiedän että on aika paljon pyydetty…
Haluaisin että hän hoitaisi asioita ainakin sen 3vuotta, ja jos hän pystyisi maksamaan lainani pois ja velkakirjalla olisin hänelle sen velkaa, ja lyhentäisin tätä hänelle 700e kuussa kolmenvuoden ajan… niin lopulta pystyisin puhtailla tilitiedoilla hakemaan kunnon pankista lainan jolla kuittaisin loput hänelle ja hän vapautuisi minun lainastani. Tosin haluaisin että hän hoitaa raha-asioitani loppuelämänsä koska mä en vain osaa?. Tosi utopisia ajatuksia, onko tämmöisiä vain peluureilla… ajatella edes mahdollisuutta että joku haluaisi lainata yli 50tuhatta koska toinen vain ei osaa muuta kuin möhliä…

Mutta näillä mennään…
En haluaisi ulosottoon myöskään, koska olen jo yhden ulosoton selättänyt. Maksoin alle 5vuodessa 40tonnia velkaa opiskelijana, tosin tein hulluna töitä ja kikkailin monessa asiassa. Tein myös pimeästi töitä välillä, jonka avulla pystyin rahoittamaan elämää. Nyt tilanteet on eri, sen ymmärrän myöskin.

Olemme suunnitelleet miesystäväni kanssa muuttoa yhteen, hän ei siis tiedä tilanteesta mitään. Ensiviikolla, juteltuani ystäväni kanssa ja hänen kerrottua päätöksensä ja mielipiteensä mitä mun kannattaisi tehdä (hän on yksi Suomen parhaiten tienaavia ja järkevä rahankanssa, sentakia hänen neuvonsa kelpaavat paremmin kuin hyvin), niin kerron mun miesystävälle myös kokotilanteen ja näin ollen myös realiteetit yhteen muutosta. Ja hän saa itse päättää jääkö ja kärsiikö tästä, vai jatkaako elämää huolettomasti☹️ Tämän takia myös pelien on pakko loppua, aivan pakko. Rakastan miestäni enemmän kuin ketään tai mitään, ja sen takia myös olen valmis siihen että tiemme eroavat. Ei kukaan halua tällaiseen helvettiin vapaaehtoisesti.

Mun vuosituloni bruttona on vähän yli 40tonnia, tavoite tänä vuonna 45. Asumiskuluni on 620e, muita lainoja kuin nämä mainitsemani ei ole eikä osamaksuja ym. En omista autoa enkä maksa elareita. Sentakia tuntuu hassulta, että velkaneuvoja koki että en selviäisi korkeakorkuisesta 60tonnin lainasta vaikka se olisi vain yhdestä paikasta. Mutta että saisin hyvän elämän vaikka maksaisin ulosottoon sen 800e kuussa. Mielummin maksaisin sen suoraan lainaan ja näin ollen pitäisin valoa tunnelin päässä, tosin juurikin niin että mulla olisi oma edunvalvoja joka hoitaa talouteni kokonaan.

Moi.
Kommentoin jonkin verran omaa tilannettani tähän. Koska meillä on suunnilleen saman verran lainaa. Kuukauden maksut lainoista on myös aika samat. Ja myös nuo tulot on melko lähellä toisiaan. Minua velkaneuvoja ei neuvonut päästämään mitään ulosottoon. Vaan sanoi, että mikäli saan kuukausierät maksettua niin kannattaa jatkaa sitä. Korot on nyt tosi korkeella ja oletus on, et ei ne ikuisesti sitä ole. Lisäks hän neuvoi, että kokeilee saada edes jonkun lainan maksettua kokonaan. Jotta vapautuu hiukan pelivaraa talouteen.

Oliko sulla monesta paikasta? Ja miten isoja lainoja? Oletko kokeillut siirtää lainoja anyfinille? Itse siirsin jonkin ja korot laski. Lisäksi ajattelin et laitan niitä välillä jos saisin niitä sinne niputettua. Mullei ole olemassa edes mitään korttia nykyään. Vain puhelimessa, jolla saa kaupassa maksettua. Mutta ei talletettua minnekään. Tämä on ollut pelastus myös. Ja toki kaikille maksun välittäjille estot. Näillä saa aika hyvin tukittua sen et pääsis pelaamaan.

Tässä muutamia neuvoja. Ja toki paljon tsemppiä :open_mouth:

Moikka! Olenkin lukenut sun ketjua tässä näin ja meinasin sinne jopa kirjoittaa yhdessä vaiheessa ? Näin myös sen anyfinin, ja harkitsin sitä, mutta mulla valitettavasti kaikki lainat ovat isoja.

Mulla on kolmesta eri paikasta lainaa, bank norwegianissa 25tuhatta, nordax 20tuhatta ja nordax 12tuhatta. Tuota 12tuhatta mietin että yrittäisinkö laittaa sinne anyfinille, mutta siinä on myös matalin korko(12%) tällä hetkellä, joten en tiedä onko se järkevää. Tosin ainahan voisin yrittää.
Tähän päälle tosissaan opintolaina 15tuhatta, mutta valmistuin vasta 2021 tammikuussa, joten alan sitä maksamaan takaisin vasta ensi vuonna.

Jännä että ollaan saatu näin erilaiset neuvot,?? Tosin olen käsittänyt että tienaat mua enemmän ihan perus kuukauspalkalla, mun palkkatasoni johtuu ihan vain ylitöistä ja lisistä, ilman ylitöitä tai lisiä kk bruttoni on n. 2300e. Tämän takia velkaneuvoja varmasti halusi että menen ulosottoon, koska pelkää etten jaksa ikuisuutta tehdä ylitöitä, joka on ihan validi pelko sinällään.

Velkaneuvoja myös sanoi että korot eivät tule näissä kiskurilainoissa ikinä tippumaan, vaikka muissa lainoissa kyllä.
Kiitos Matleena viestistä ja tsempeistä! Mulla on trustlylle ollu estot jo pitkään, pitää tykittää noihin muihinkin nyt. Luottokiellonkin otan taas, mutta nyt haluan vielä yrittää tota 60tonnin lainan saantia esim nordaxilta, vaikka tuskin onnistuukaan…

Pakko päivitellä vähän kuulumisia. Päätin olla noudattamatta talous ja velkaneuvonnasta saamiani neuvoja, ja yritän pyristellä eteenpäin.
Hain töitä jossa kk palkka on tonnin parempi mitä mulla on nyt, tämän varjolla pystyisin selviytymään velkojeni kuukausieristä vaikkakin tiukkaa tekee.
Olen valmis tekemään vaikka raskaampaa työtä ja irtisanoutumaan nykyisestäni josta pidän, kunhan ulosotto ei ole kohtaloni. Ja pakko sanoa, jos summani olisi pienempi niin voisin harkita ulosottoa tosissani. Viimeksi mulla oli ulosotossa reilu 16tonnia ja sain ne alle 2vuodessa maksettua. Mutta tällä summalla ne olisi noin 100tuhatta ulosoton alkaessa pyörimään, joten ulospääsyä ei olisi muuten kuin joko velkajärjestely tai sitten velkojen vanheneminen… ja tähän en suostu.

Suunnitelmani on tehdä ylitöitä huolella, vaihtaa tosissaan parempi palkkaiseen työhön, lyhentää velkoja niin paljon kuin pystyn. Tällä hetkellä kuukausierät lainoissani on samaa luokkaa mitä ulosotto veisi jos jatkan töiden tekoa samalla tahdilla. Jos päätyisin ulosottoon, mun vapaus menisi siinä. Niin kauan kun en ole ulosotossa niin pystyn aina budjetoimaan siihen että ylitöillä pystyn saamaan itselleni lisää pelivaraa rahan suhteen. Mahdollisuuden joskus saamaan järkevän pankkilainan ym.

Kävin juttelemassa psykologini kanssa pitkästä aikaa, jonka olen saanut rahapeliongelman takia. Hän loi muhun vielä lisää toivon kipinää, koska hänkään ei oikein ymmärtänyt neuvoa jonka olen saanut. Hän myös sanoi että mulla on aina ollut tarmo selviytyä. Tästä käynnistä jäi mulle tosi kiva fiilis ja suurempi tahto vain onnistua kerrankin siinä mun suurimmassa halussani, eli pelaamisen kokonaan lopettamisessa.

Useasti mua ahdistaa tää tilanne. Mut yritän vain miettiä että sain yli 40tonnia maksettua alle 5vuodessa, josta melkein 3vuotta olin opiskelija ja tein koulun ohella töitä. Ehkä tämäkään velka taakka ei ole mahdoton, heti kun saan asiat vain pyörimään. Ja pelit loppumaan kokonaan.

Nyt olen ollut ehkä kolmisen viikkoa pelaamatta. Ei ole edes tehnyt mieli. Tiedän silti että se pelihimo iskee jossain vaiheessa ja pahasti. Yritin ladata gambanin pelinesto ohjelmaa, veikkaus tarjoaa siihen ilmaista jaksoa! Jostain syystä en saanut sitä tehtyä omalle sähköpostilleni, pitäisi pyytää joku auttamaan joka ymmärtää näistä enemmän? Tarvitsen myös muita varotoimia, joilla tehdä pelaaminen mahdollisimman vaikeaksi silloin kun himo yllättää. Koska näin keväällä sen jo, että kun liikaa negatiivista tunnetilaa tulee kerralla niin hyväksytän itselleni pelaamisen, vaikka kuinka olisin taistellut sitä vastaan pidemmänkin aikaa. Psykologini silloin kertoi monia hyviä vinkkejä millä tehdä pelaaminen mahdollisimman vaikeaksi ja ennalta ehkäistä tuhot, mutta en kuunnellut ja keksin kaiken maailman selitykset miksi en esim. Voinut ottaa omaehtoista luottokieltoa. Nyt jos voisin palata ajassa taaksepäin niin sen kyllä ottaisin kun velkaa oli vain se reilu 10tuhatta…
Mutta eteenpäin siis tarmon ja aion selvitä tästäkin helvetistä. Ja suunnittelen jokaisen siirtoni tarkkaan ja taustatuen voimalla. En yritä enää selvitä yksin, vaan voin avoimesti puhua läheisimmilleni ja otan kaiken avun vastaan!

Mitenkäs sulla menee? Oletko saanut puolisolle kerrottua tilanteen? Tämä voi olla vain tunne minussa, mutta tuntuu että stressaat raha-asiota vielä enemmän kuin minä! :smiley: Toki se on ihan hyvä, miettiä lisätienestejä yms. Kunhan et nyt vain mene polttamaan itseäsi loppuun. Burnout on varmaan viimeinen asia mitä tässä kaipaat.

Opiskeletko siis vielä jotain vai aloititko juuri opinnot ? Katsoin vain, että kirjoitit myös opintolainasta. Jos saat tutkinnon käteen, niin tulot varmasti sitten kasvavat. Riippuen toki missä työskentelet nyt ja mitä opiskelet.

Mitä noita raha-asioita nyt mietit ja yhdistelmä lainaa, niin siihen liittyy aina riski. Monta kertaa ollaan, molemmat oltu siinä tilanteessa, että lainat maksettu ja voisi aloittaa uutta elämää, mutta niin ne pelit on vieneet voiton ja tässä sitä ollaan. Tuo pelihimo asuu meissä aina ja etenkin nykyisessä tilanteessa ollaan molemmat ns"liipaisimella". Eli jos rahaa tulisi äkisti lisää ja ongelmat hävisivät, niin melko todennäköisesti oltais kassulla, kun elämä lyö kapuloita rattaisiin. Ehkä, jos saisit jonkun edunvalvojan ja kaikki raha-asiat pois sinun kontolta, niin sitten. Sinulla jos on tilille oikeudet, niin historiasta voit katsoa mitä on käynyt ja monesti, vaikka varmasti olet noinakin kertoina luvannut, ettei ikinä enää. Näin on käynyt myös minulle :confused:

Mutta tsemppiä tulevaan! Kirjoittele tänne miten rahahuolet ja muutkin asiat etenee!

Heips! Ihanaa kun kysyt ja kommentoit! Luinkin aiemmin jo viestisi, mutta hyvää hetkeä vastaamiseen en löytänyt, tai halunnut löytää ? Tää sivusto jakaa mielipiteeni kahtia, tavallaan se on suuri tuki ja turva. Samalla se myös ehkä vähän provoo mun pelihimoani, jos niin voi sanoa.

Oot ihan oikeassa siinä että stressaan raha-asioita ihan liikaa, pitkän aikaa jo tehnyt sitä. Se on tosi typerää, koska kaikille muille toitotan sitä että raha on vain rahaa eikä määrittele oikeastaan mitään. Helpottaa kummasti, mutta onnellinen voi olla vähälläkin. Ja samaan aikaan olen ahdistunut omasta pankkitilini saldosta ja syytänyt kasinolle jäätäviä summia ? Nyt olen yrittänyt ottaa asennetta että en stressaisi, en katselisi pankkitilin saldoa, en laskisi etukäteen kk saldoa tai mitään vastaavaa. Maksaisin vain laskut ja eläisin sen mukaisesti mitä jäljelle jää. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty. Huomaan velkojeni korkojen nousevan jatkuvasti kuukaudesta toiseen, ja se on kamalaa. Ennen jo todella kallis korko on nyt 3%korkeampi mitä pari kuukautta sitten. Tavallaan pelottaa mitä tuleva tuo, jos vaan jatkavat nousuaan. Tavallaan mietin että sitten annan mennä ulosottoon jos maksukykyni ei enää riitä ja haen velkajärjestelyä sitten kun sen aika koittaa.

En ole kertonut puolisolleni, ja se hieman kalvaa mua? Tiedän että aihe olisi pitänyt ottaa puheeksi jo alkuaikoina. Nyt ollaan muuttamassa yhteen, ja asian puheeksi ottaminen on päivä päivältä hankalampaa… tyhmää etten kerro, koska tiedän että raha ei määrittele meidän rakkauttamme. Se että jättää näinkin suuren asian kertomatta ja sen salailu, se on se joka voi horjuttaa suhdettamme, ei velkani määrä. Ja silti en vain pysty kertomaan. Hän kyllä tietää että jonkunnäköinen peliongelma mulla on, puoli vahingossa. En vain usko että tajuaa että olen todella pahasti peliriippuvainen…

Valmistuin itseasiassa vuosi sitten, eli tulotaso ei tästä muutu enempää?

Mutta sain työn, jossa perus kk palkka on tuhat euroa parempi kuin edellisessä. Olen nyt 2viikkoa ollut uudessa työssä, ja joka päivä on haaste ja samalla koen niin valtavaa motivaatiota uuden oppimista kohtaan, että pelit eivät ole edes olleet mielessäni. En sano että tämä olisi ratkaisu ongelmaani, ei todellakaan, mutta mun olisi pitänyt varmaan lähteä kokeilemaan muuta työpaikkaa jo vuosia sitten. Kyllästyn nopeasti jos en saa haastaa itseäni, ja koen että edellinen työni tavallaan myös söi mua sisältä (vaikka tykkäsinkin työstäni!), että sekin ajoi hieman etsimään niitä pelien tuomaan tunnetiloja.
Myös muuttorumba on vienyt aikaani paljon, joten elämä on ollut hektistä töiden ja vapaa-ajan osalta, enkä ole edes kaivannut pelejä elämääni näiden viikkojen aikana ?

Olen ollut pelaamatta alle kuukauden nyt. En ole laskenut tarkkaa määrää päivissä, koen jollain tasolla senkin provosoivan itseäni sortumaan. Kieroilen mielelläni itselleni syyn mennä kasinolle. Laitoin estot nyt myös britelle ja neutellerille, trustlylle mulla olikin jo. Tykkään nopeista kotiutuksista, joten tavallaan jo ajatus siitä että se ei ole enää mahdollista on pieni voitto pelaamattomuuteen. Olen myös sulkenut jokaisen pelitilini jossa olen pelannut. Pitäisi kyllä tehdä muitakin varotoimen piteitä, mutta en vain osaa lataa pelien esto ohjelmaa?

Mutta päivä kerrallaan ja lasku kerrallaan. Päätin että en ota nyt tavoitteeksi maksaa niin paljoa kuin pystyn, vaan lyhennän minimit ja kasvatan sukan varteen hieman pääomaa. Ja jossain vaiheessa, kun olen pystynyt olemaan pelaamatta kauemmin ja pystyn luottamaan jo itseeni, niin mietin järkevämpää ja taloudellisempaa ratkaisua. Mutta nyt ei ole aika sille, koska mä en ole valmis tai sitoutunut siihen.

Miten sulla menee Blackjack?

Kuulostaa ihmeelliseltä ettet ole kertonut puolisolle totuutta pelaamista. Vaikka se suoranaisesti liity parisuhteeseen, niin kyllä sen verran avoimuutta pitäisi löytyä, että kertoo näin merkittävästä asiasta. Ei tarvitse sitten selitellä rahattomuutta tai keksiä valheita asian suhteen, että miksei omaa rahaa löydy, vaikka käy töissä.

Puolisolle kertominen on vaikeaa ja itsekin onnistuin siinä vasta puolipakon edessä. Juuri toiseen ketjuun kirjoitinkin, että se oli suhteemmekin kannalta kyllä parasta mitä on tapahtunut, joten toivottavasti Suski löydät enemmän rohkeutta siihen kuin minulla oli. Usko pois, päivä päivältä se on vain vaikeampaa eikä koskaan tule riittävän hyvää päivää siihen. Jos kuitenkin saat tämän kerrottua, niin se on mieletön helpotus sinulle ja tuo aivan uudenlaista voimaa pelaamattomuuteen.

Heips!
Ymmärrän ihmetyksen siitä etten ole kertonut puolisolle. Tosin niinkuin chicha kirjoittikin, niin kertominen on vaikeaa. Varsinkin siinä tilanteessa kun pelit ovat vielä ongelma, eikä selätetty. Mulla on myös varmasti vääristynyt ajatusmaailma, mutta olen tottunut selviytymään yksin. Olla ajatuksineni yksin. Halu olla se vahva ja itsenäinen nainen, joka selviytyy kyllä. Olen hyvin itsekriittinen, ja koen valtavaa häpeää ja epäonnistumista siitä että olen peliriippuvainen, enkä se jota esitän muille. Haluaisin kertoa mielummin selviytymistarinaa siitä että olen selättänyt helvetin, enkä kertoa sitä että edelleen kamppailen helvetissä.

Ja koska esimerkiksi tällä hetkellä en koe pelihimoa sekä taloudellisesti pärjään, niin en osaa ottaa asiaa esiin. Jos kokisin tällä hetkellä pelkääväni sortuvan kasinolle, niin asia voisi olla erilainen. Voisin pyytää apua, kertoa olevani heikko. Puolisollani on myös hyvin erilainen näkemys moneen asiaan, tätä en pysty edes selittää paremmin? Nopea tuomitsemaan, mutta sitäkin nopeampi ymmärtämään ja avaamaan omaa maailmaansa. Sitä osaa hänessä rakastankin todella paljon.

Mutta joku päivä kerron hänelle. Nyt ei ole sen aika vielä. Tosin yksi päivä tossa hän kysyi että pelataanko pelikoneeseen hilut jotka saatiin kun palautettiin pullot (me säästetään pullorahat koko perheen reissua varten joka määritellään sitten summan mukaan?). Saatiin siis pulloilla yli 20e rahaa, eli seteli ja hiluja. Sanoin vaan puolisolle että meidän talous ei tue rahapelejä ollenkaan, vaan kaikki rahat menee säästöön? Puoliso sitten kertoi että joskus voitti 50sentillä 50euroa pelikoneesta. Mietin vain mielessä että mulle 50euron voitto ei tunnu missään, se on vain hiluja mulle nettikasinolla… No mutta, tämä ei provonnut mua pelaamaan, ei todellakaan. Enemmän tuli taas inhotus pelejä kohtaan. Ja onneks en ikinä ole halunnut julkisesti olla riippuvainen, joten peliautomaatit eivät ikinä ole houkutellut mua, päinvastoin olen karttanut niitä kaukaa. Kun nään ihmisten pelaavan niitä, niin koen useimmiten surua ja mietin että elääköhän hekin samanlaista helvettiä kuin minä. Joka on typerää, ymmärrän myös sen että kaikki eivät ole riippuvaisia niinkuin minä. On ihmisiä jotka osaavat lopettaa ajoissa ja tietävät rajansa. Minä en vain kuulu heihin, enkä tule ikinä kuulumaankaan.

Oon ollut yli kk nyt pelaamatta. En ole miettinyt pelejä sillä maanisella tavalla, sillä joka huutaa takaraivossa että kokeile edes 50e. Olen miettinyt pelejä ja sitä inhoa miten ne ovat muuttaneet itseäni. Kun maanisesti vain pelaat ja pelaat, välittämättä mitä oikeassa elämässä tapahtuu ympärilläsi.
Tällähetkellä oloni on siis hyvä, varma. Tiedän tosin että takapakkia tulee ja siihen pitää varautua.

Olen saanut sähköposteja pelitileiltä joiden olemassaolosta en ole edes tiennyt. Jotain bonustarjouksia ym. Olen samantien jokaiseen näihin vastannut että olen pahasti peliriippuvainen ja haluan että sulkevat pelitilini ainiaaksi. Välillä mietin olisiko helpompi vain vaihtaa numeroa ja sähköpostia, kun tuntuu että sata tiliä olen sulkenut ja silti tulee näitä “tarjous” viestejä. Blah.

Olen kaikissa laskuissa, vuokrassa ym. ajantasalla. Ja mulla on säästössä tällä hetkellä reilu tonni. Tilillä rahaa ja toinen tämänkuun palkkani tulee olemaan suuri. Jotenkin tämä myös motivoi olla pois peleistä, mulla on rahaa. On säästössä ja olen myös tuhlannut rahaa elämän pieniin iloihin enemmän kuin pitkään aikaan, ja silti sitä edelleen on. Näin ei ole kun pelaan, vaan sillon elän aina ikuisuudessa köyhyydessä vaikka juuri olisikin voittanut tuhansia.

Mun elämä hymyilee, ja mikään ei tunnu mahdottomalta. Vaikka noi 60tonnin velat kuumottelee, niin samalla mietin että se ei ole maailman loppu. Ja vaikka en tee nyt budjetteja ja kuukausittaisia tavotteita, niin aion olla 40v kun ne on kuitattu. Tässä siis melkein 9v aikaa siihen?
Täytyy vain tehdä töitä tämän kaiken eteen. Siis konkreettisia töitä sekä eniten töitä itseni kanssa? Ja varautua siihen että pelihimo palaa ja pahana. Ennakoida se, tehdä siitä mahdollisimman vaikeaa.

1 tykkäys