Uusi ilmoittautuu. Tilannekatsaus. Kymmenisen vuotta on tullut dokailtua, ja onhan tuota päätä tullut sekoitettua muullakin. Pohjalta on nyt matkattu kaksi ja puoli kuukautta, joskin sitäkin ennen yritin pyristellä. Arvokasta raittiuttani olen uhmannut kolmella retkahduksella, jotka ovat onneksi loppuneet lyhyeen, eli ennen humalaa. Nuo kuitenkin tuntuvat enteilevän pahaa, joten nyt on kaiketi parempi luovuttaa. Aion siis tästä lähtien tehdä kaikkeni raitistuakseni. Astelin A-Klinikan ja AA:n kynnyksen yli vakaana aikomuksenani toipumistani häiritsevän häpeän heittäminen romukoppaan, tilalle jos saisi ajan kanssa hyväksyntää niin itseään kuin tilannettaankin kohtaan. Tahtoisin elää tavallista, onnellista elämää, en olla pihalla kuin lumiukko omassa elämässäni ja kaiken päälle vieraana omissa nahoissani.
Olen kiitollinen tämän palstan olemassaolosta. Olen raitisteluni ajan lukenut tarinoitanne ja näkemyksiänne päivittäin, ja koen saaneeni niistä äärettömän paljon voimaa. Ketjustani ei kenties tule kiinnostavaa luettavaa, mutta kuten sanottu, tällä kertaa aion tehdä kaikkeni elämänmuutokseni eteen. Pyrin siis kirjoittelemaan tänne päiväkirjanomaisesti elämäni tärkeimmän prosessin etenemisestä, olkoonkin että kirjoitukset auttaisivat osaltaan vain minua itseäni. Tähän päivään onkin jo mukavasti mahtunut järjetöntä tyhjyyttä, turhuuden tunnetta ja ahdistusta, mutta myös hetkittäistä hykertelevää elämäniloa. Vuoristorata jatkuu…
Kukaan täällä tuskin huomiota haluaa kirjoituksillaan vinkua. Ainakaan toivottavasti. Apuahan tänne tullaan hakemaan ja toisilta neuvoja kuinka päätä saa selvänä pidettyä. Itse olen nyt hienosti selviytynyt 2 kuukauden rajapyykin kynnykselle, joka menee rikki huomenna. En nyt tiedä onko tämä palsta minua pitänyt raittiina, minähän sen kaiken työn olen tehnyt, mutta on tänne mukava aina kuulumisiaan kertoa.
Tervetuloa palstalle, ja haluan sinullekin heittää kysymyksen ilmoille. Tänään nimittäin kävin psykoterapeutilla tutustumassa, ja hän kysyi minulta näin: -Jos sinulle tulee vaikeuksia elämässäsi eteen, niin minkälaisia työkaluja sinulla on ne vaikeudet voittaa?
Vastasin tietysti niinkuin kunnon alkoholistin pitääkin. “Lähden ryyppäämään.” Ei minulla muita keinoja ole hankaluuksiin suhtautua elämässäni. Tarjottimelta puuttuu kaikki muut vaihtoehdot. Sinne niitä pitäisi alkaa raittiuden edetessä keräilemään, jotta raittius olisi kestävää.
Onnittelut kahden kuukauden raittiudesta! Aika samoissa luvuissa mennään, jess. Ja tosiaan, huomiota en tosiaan ketjullani kaipaa, mutta osassa ketjuista keskustelu tuntuu olevan ihailtavan syvällisellä tasolla - siihen en pysty ainakaan vielä tässä sitä pyristellään siis päivä kerrallaan “otanko, enkö ota” -teeman mukaisesti.
Heitit ilmoille mainion kysymyksen. Oli silmiä avaavaa tehdä huomio, ettei päähäni äkkiseltään tullut ainuttakaan ei-kemiallista työkalua. Pidän jotenkin häpeällisenä sitä, että minä, aikuinen ihminen, pidän päihteitä työkaluina elämän karikoissa selviämiseen. Eiväthän ne sitä ole! Noh, täytynee opetella ajattelemaan armollisemmin: olen käyttänyt niitä työkaluja, joita minulla on ollut. Nyt on aika opetella uusia keinoja, sillä minä(kin) tavoittelen pysyvää raittiutta. Hetken pohdittuani keksin jonkinlaisiksi työkaluiksi kenties uuteen tilanteeseen sopeutumisen, rauhoittumisen ja avun pyytämisen. Pitäisi hyväksyä asiat joita ei voi muuttaa, eikä alkaa lapsellisesti taistelemaan vastaan ja vielä vetää pääkin täyteen. Tarvittaessa pitäisi myös nöyrtyä, näyttää heikkoutensa ja pyytää apua. Mutta varsin on tyhjää tässä työkalupakissa. Tuleeko muilla mieleen keinoja, työkaluja, vaikeuksista selvänä selviämiseen? (Tai niin noh, alkoholilla lienee tapana vain ja ainoastaan pahentaa niin hyviä kuin huonojakin asioita. Ja paljon. )
Iltapäivän taistelu onneksi helpotti iltaa kohti. Sain kauan lojuneen koulutehtävän päätökseen, ja voi sitä riemun määrää. Tehtävää tehdessäni ajattelin taukoamatta tupakalle menemistä, mutta työn valmistuttua tyytyväisyys sai jopa tupakanhimon väistymään
Juu, ei kannatakaan yrittää olla jotain muuta kuin on. Alkoholin kanssa puuhatessa on useamminkin kuitenkin joku rooli ollut. Kyllä sitä juttua alkaa tulemaan, jos alkaa - ja kunhan pääsee pidemmälle raittiudessa, on aikaa pohtiakin syvällisempiä. Joten rauhallisesti eteenpäin vaan. Ja tervetuloa Plinkkiin.
Minulle tulee mieleen että yhteys rakkaisiin tukeviin ihmisiin joiden kanssa voi keskustella asiat halki voisi olla sellainen keino jolla pääsisi pikkuisen edes eteenpäin. Nimittäin jos niitä asioita jää omassa mielessään pyörittelemään niin ne tuppaavat paisumaan niin järjettömiin mittasuhteisiin että pää tuntuu leviävän. Keskusteluapu omilta rakkailta tai sitten ihan ammattilaisen kanssa voisi olla yksi keino?
Onko sinulla yhteyksiä paikalliseen päihdehoitajaan tms? Nimittäin hänen kanssaan niitä keinoja sinne tarjottimelle voisi miettiä sitten oikein enemmänkin.
Yoru, kiitos helpottavasta kommentista - päivä kerrallaan koitan yrittää ja kaivaa vielä oman itseni sieltä alkoholistin/sekakäyttäjän kuoren alta esiin, some day…
PikkuNikki, ensi viikolla olisi tarkoitus aloittaa hoitosuhde päihdeklinikalla. Onneksi. Tutustumassa olen käynyt, eli olen saanut homman sentään vireille. Tärkeä tuo ajatuksesi asioista luotettavalle henkilölle puhumisesta. Omalla kohdallani se on selkeästi sellainen seikka, jota voisin koittaa parantaa. Omassa päässä ajatukset tuntuvat saavan hurjat mittasuhteet, eikä omista ajatuksistaan tunnu saavan niin hyvin selkoa. Olen koittanut kompensoida puhumista päiväkirjaan kirjoittamisella.
Päiväkirjaan kirjoittamista voisikin taas alkaa harrastaa aktiivisemmin, nimittäin eilisestä päättäväisyydestäni huolimatta join tänään. Enemmän kuin kertaakaan raittiuteni aikana. Tai niin sanotun raittiuden, onhan retkahduksia ollut… Vaikka ero aiempaan onkin ollut huomattava. En saanut morkkiksiltani unta, eli tässä sitä pöhnötetään. Eniten ottaa päähän se, että mieli olisi tehnyt vetää oikein kunnolla ja kaipuu baariin ja siihen koko sekoiluun ja siihen assosioimiini ihmisiin oli järkyttävä. Onneksi ei ollut perjantai, etten voinut impulsiiviseen tyyliini ampaista baariin, vaikka sitten yksin.
Repsahdukseen ei kannata jäädä rypemään vaan nousta taas jaloilleen mahdollisimman pian ja uutta yritystä putkeen! Sekin helpottaa, kun sen saa sanottua ääneen vaikka täällä plinkissä, ei kannata vaan “kadota” ja jäädä märisemään itsekseen. Täällä on niin moni lentänyt turvalleen että et todellakaan ole mikään poikkeustapaus. Minä olen omasta mielestäni repsahduksien maailmanmestari, tännekin kirjoitellut varmaan vuodesta 2009 alkaen! Ja kokeillut sen seitsemät hoidot ja raitistumiskeinot: A-klinikka, Myllyhoito, Minnesotahoito, Antabus, AA-ryhmät, työterveyshuolto, psykiatri, papin kanssa juttelut, urheilu jne. You name it! Done that, been there! Ja yhä tässä vaan pyrin raitistumaan ja saamaan raittiudesta pysyvän otteen.
Kaikesta rimpuilusta huolimatta on kuitenkin jotain kehitystäkin tapahtunut. Raittiit jaksot ovat pidentyneet, vaikka tosin ne juomisjaksotkin ovat muuttuneet aina vaan hurjemmiksi ja krapulat kaameammaksi. Tämä todistaa sen, että alkoholismi on krooninen ja etenevä sairaus, kohtuukäyttöön ei meikäläisestä enää ole, testattu on lukuisia kertoja huonoin tuloksin. Enää en myöskään kaipaa mitään ryyppyporukoita ja paskanjauhantaa kännissä muiden deekujen kanssa, joka silloin kännissä toki tuntui varsinaisen sofistikoituneelta keskustelulta. Ei vaan enää halua sellaista elämää yhtään, ei olla osa sitä seurapiiriä. Kuten jo aiemmin mainitsin, krapulat ovat varsinkin viimeisen parin vuoden aikana muuttuneet niin hirveiksi, että niitä (eli selviämistä) alkoi pelätä niin paljon että jo senkin takia tuli monesti jatkettua ryyppäämistä! Krapulasta selviämiseen piti varata sellaiset 2-3 päivää, jotta oli edes jotenkin tolpillaan: tärinää, hikoilua, oksentelua, kylmä ja kuuma yhtäaikaa, kramppeja, unettomuutta, tasapainohäiriöitä, fyysistä ja henkistä kipua jne. Oireet jatkuivat toki tuon 2-3 päivän jälkeenkin mutta pääsi kuitenkin jotenkuten edes töihin raahautumaan, vaikka ajatus ei juossut yhtään. Hyi helvetti miten pahalta tuntuu kun ajatteleekin koko asiaa ja olotilaa!
Tällä Kulauksella tuli kuitenkin pysähdys reilu kuukausi sitten ja kohtasin sellaisen pisteen, mitä alemmas en enää halua vajota. Sen ajatteleminen on ainakin tähän mennessä pitänyt viinahimot kurissa. Apuna on ollut myös AA-ryhmät ja vertaistuki, jota ilman olisin taatusti ratkennut ryyppäämään. Tsemppiä meille kaikille!
Minäkin muistan ne hirveät ajatukset mitkä pyöri päässä. Kaiken maailman pelkoja ja mörköjä, itsetuhoisia ajatuksia ja karmeaa syyllisyyttä. Ei enää ikinä!
Kyllä retkahtamisen jälkeen saattaa mennä tovikin että pääsee takaisin siihen pisteeseen että haluaa taas raitistua, mutta mitä lyhyemmäksi tämä väli tulee niin sen helpommaksi se tekee itse raitistumisen. Itsellä oli turkin reissun jälkeen noin 3 kuukautta sitten jäätävä krapula, jonka jälkeen join yhden kerran humalaan ja jouduin päivystykseen kun rupesin suunnittelemaan itsemurhaa. Sen jälkeen join vielä sen jälkeisenä viikonloppuna muistaakseni 3 kaljaa ja siihen päätin lopettaa juopon urani. Ei ole mitään syytä jatkaa kun keho ja mieli ei enää kestä. En pelkää kuolemaa mutta en halua elää loppuelämääni pelossa. Kaikki menneisyyden morkkikset ja muut pulpahtelevat krapuloissa niin pahasti pintaan.
No minä toivon joka tapauksessa sinulle kaikkea hyvää ja toivottavasti saat raittiudesta kiinni nopeasti. Ensimmäinen kaksi viikkoa kannattaa varautua melkoisiin masennuksiin ja mörköihin, mutta sen jälkeen serotoniini tasot aivoissa palaavat normaaleiksi, jolloin olo helpottuu huomattavasti. Myöskin 3 kuukauden kohdalla tapahtuu selvää muutosta aivokemioissa jolloin olo paranee entisestään. Ja siinä välissä huomaat kyllä että joka päivä on selvästi toistaan parempi. Kunhan syrjäytät kaikki alkoholistiset ajattelutavat ja viinanhimot romukoppaan ennenkuin ne kerkeävät kunnolla alkaakkaan, etkä kuivajuopottele, niin pystyt varmasti siihen mihin minäkin olen pystynyt. Vähintäänkin siihen. Ja usko minua, jos minä olen pystynyt olemaan 2 kuukautta selvänä niin kyllä pystyt sinäkin.
Sinulla on sellainen kivan myönteinen asenne, että päivä kerrallaan toimimalla raittiutesi jatkumiselle on hyvät mahdollisuudet.
Nykytekniikka on tuonut mukanaan mahdollisuuden pyytää apua kännykällä. Soitto auttavaan puhelimeen tai toiselle alkoholistille on nopea apu. Houkutuksen hetkellä voi myös pysähtyä ja kerrata vaikka äänettömästi Tyyneysrukouksen sanoja ja ajatuksia. Jos mahdollista, voi jo päivällä päättää mennä illalla palaveriin.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
tässä sitä pyristellään siis päivä kerrallaan “otanko, enkö ota” -teeman mukaisesti.
)
