Olen huomenna 23 vuotta täyttävä nuori nainen. 2 vuotta sitten äitini ratkesi ryyppäämään pitkään kestäneen “rauhallisemman” kauden jälkeen, jonka seurauksena kävin keskustelemassa asiasta. Sain lääkäriltä tuolloin päihdelinkin osoitteen, mutten vaivautunut täällä käymään. Nyt tilanne on toinen ja syy miksi tänne tulin, eri…
Olen yrittänyt saada niin kovin äitiäni lopettamaan juomisen, etten ole huomannut olevani saman rotkon reunalla. Kuvittelin aina, että oma juomiseni on hallinnassa. Sitä se ei todellakaan ole ollut, koskaan. Nyt kun viimisen kerran aiheutin tuskaa rakkaimmille ihmisilleni, tajusin, ettei asia voi jatkua näin.
Tiedän, että ainoa keino on lopettaa kokonaan, koska en pysty hillitsemään juomistani.
On vain niin paljon kysymyksiä pään sisällä. Pystynkö minä? Ymmärtävätkö ihmiset? Ja kaikkein suurin kysymys: Ryyppääminen on tähän asti vienyt melkein puolet viikosta ja ollut joka viikonloppuinen “harrastus”. Keksinkö sen tilalle jotain, joka saa minut pysymään päätöksessäni? Pelkään, että tämä kerta päättyy kuten muutkin…
Tervetuloa mukaan keskusteluun, kiva kun olet täällä!
Haluaisin kommentoida kirjoitustasi sen verran, että nuorena aikuisena (itse olen jo äitisi ikäinen, äiti minäkin) oletkin jo varmaan huomannut, ettet voi vaikuttaa äitisi juomiseen. Niin surulliselta kuin se voi tuntuakin, niin sinä et pysty häntä raitistamaan etkä muuttamaan hänen elämänsä suuntaa. Älä siis kanna turhaa “syyllisyyttä” äitisi tilanteesta. Tiedät varmaan myös, että on olemassa keskusteluryhmiä, joissa voit käydä purkamassa tuntojasi muiden samassa tilanteessa olevien / kasvaneiden kanssa. Täältä Päihdelinkistäkin saa toki hyvää vertaistukea, mutta kaikille pelkkä nettipalstalle kirjoittelu ei riitä.
Viestisi lopussa esitit monta hyvää kysymystä, joita täälläkin on pohdiskeltu eri ketjuissa lähes päivittäin. Kannattaa siis käyttää hetki jos toinenkin näihin kirjoituksiin tutustumiseen. Ehkä näiden tarinoiden avulla sinullekin herää ajatuksia, joiden avulla löydät omat vastauksesi esittämiisi kysymyksiin.
Lopuksi sanoisin kuitenkin omana mielipiteenäni, että raitistuminen kannattaa aina. Sitä päätöstä tuskin tulet koskaan katumaan. Olet niin nuori, että sinulla on elämässä edessäsi paljon muuta hyvää, jota ei juomalla kannata pilata.
Lämpimästi tervetuloa mukaan Nelli. Itselläni juominen tuli ongelmaksi sinun iässäsi. Kuitenkin vasta lukemattomien, todella tuskaisten kokemusten jälkeen löysin oman pohjani, alkaen etsiä raitista päivää. Syystuuli tuossa aiemmin mainitsi, ettei raitistumista koskaan tule katumaan ja se onkin niitä aniharvoja päätöksiä omassa elämässäni en ole koskaan katunut. Elämä heittelee välillä rapaa naamalle, mutta raittiuden myötä olen saanut kokea sen ihmeellisen asian, eli mitä on jakaa toisen, saman kokeneen ihmisen kanssa sekä ilot, että surut ja yhdessä rinta rinnan jatkaa kohti uusia haasteita.
Olet tehnyt yhden rohkeimmista päätöksistäsi kirjoittaessasi tänne. Jatkamalla jakamista, tulet ennenpitkää toteamaan saman kuin minäkin. Heittipä elämä mitä tahansa vastaan, asioista selviää aina helpommalla eteenpäin , kun ei astu taaksepäin.
Ohessa “linkki” omaan tarinaani, josta käy varsin selvästi ilmi Se, mitä ei raittiina eläessä sinulla on odotettavissa. Tämä viheliäinen sairaus kun on pahenevaa sorttia.
Eilinen on eilinen. Huominen tulee, jos on tullakseen huomenna. Tämän päivän raittius on kaikki mitä meillä on menetettävänä tai saavutettavana tänään. Valinta ja vastuu on meidän, ei kenenkään muun.
Minä pääsin myös ikäisenäsi tähän porukkaan kiinni. Minulle halu raitistua syntyi siitä, kun olin ensin juonut koko itsearvostukseni ja sosiaalisen elämäni ihan tärviölle. Olin silloin tajuamattani tullut pohjalle, kun jälleen kerran kännissä aiheutin kohtauksen kaveripiirissäni. Häpeä ja pelko olivat päällimmäisiä asioita, mutta ehkä kuitenkin syvällä sisimmässäni tunsin että kukaan ei rakasta minua. Tuo on varmaankin isoimman osan alkoholistien vaiettu salaisuus, joka pidetään vain ja ainoastaan itsellään. Itsensä kohtaaminen ja elämänsä kohtaaminen sellaisena, kuin se on voi olla valtavan vaikeaa.
Minun tapauksessani näin, kun sitä tuskaa on koko elämänsä ajan varastoinut itseensä. Käsiteltäviä asioita oli/on aina pikkulapsesta asti. Ei ollut myöskään mukava tunne, kun sitten päätin että nyt tämä saa riittää ja minäpä lopetankin juomisen. Kaikki kaverinihan alkoivat hetimmiten tyrkyttää viinaa ja alkoi kuulustelu että miksi en ota viinaa? En pystynyt olemaan siinä porukassa, joten erkanin kuin itsestään heistä. No, nyt siitä porukasta 1 on kuollut oman käden kautta. Hänellä oli jos jonkinlaista ongelmaa, alkoholismi yksi niistä. Ja vaikuttaa, että niin on heistä monella muullakin. Halusin vain tuoda tämän esimerkin sen takia, että usein niillä jotka ovat eniten kyseenalaistamassa sun ratkaisua raitistua, on itsellään ongelma. Älä kuuntele.
AA:ssa olen käynyt ja vertaistuki on tuonut voimaa elämääni. Ohjelmasta en ymmärrä läheskään kaikkea, eikä minun mielestäni tarvitsekaan. Se toimii silti, juuri niin kuin kohdallani pitääkin. Yksi sieltä saaduista suurimmista ahaa-elämyksistä on se, että tajusin jossain vaiheessa että kaikilla siellä käyvillä tilanne vaikutti ihan yhtä tuskalliselta, kuin itsellänikin. Isolla osalla vielä paljon pahemmaltakin. Ja niin vain siellä näkee joka kerta onnellisia ihmisiä, kun sinne menee. AA:n kokeilemisessa ei ainakaan menetä mitään.
Äitisi juomiseen et tosiaan voi vaikuttaa millään tavalla. Minulla, kuten monella muullakin täällä käyvällä on kokemusta läheisen juomisesta. Se juovan ihmisen tuska ja paha olo tarttuu, tavalla tai toisella. Parasta on kun keskityt vain omaan elämääsi, ja eihän sitä tiedä vaikka sitä kautta saisit äitisikin ajattelemaan. Isäni joi aina siihen asti, kun olin 14-vuotias, jolloin hän raitistui ja itse jatkoin siitä mihin hän lopetti. Se kaikki häpeä ja muu turha paha olo, jota hänen juomisensa minuun lastasi ei kadonnut mihinkään, vaan niiden käsittely on tullut eteen vasta kun itse raitistuin.
Kiitos teille! En ymmärtänytkään kuinka hienolta tuntuu saada viestiin vastauksia.
Tänään tuli vastaan ensimmäinen “eihän yksi nyt mitään haittaa” -tilanne. Tai pikemminkin kommentti. Sain kuitenkin kasattua itseni. Fiilis on mahtava, vaikkei näitä päiviä nyt olekkaan vielä paljon takana…
Ensimmäinen viikonloppu takana. En mene sanomaan, että olisi ollut helppoa. Kun vietti koko viikonlopun töiden parissa aamusta iltaan, sai hieman ajatukset pois viihteelle lähdöstä. Nyt kuitenkin onnistujan fiilis.
Tervehdys ja tsemppiä edelleen taistelussa raittiuden saavuttamiseksi.
Kyllä se toisinaan iskee vaikeus vastaan, mutta kokonaisuudessa on henkisesti paljon helpompaa ja kevyempää olla juomatta. Lohdullista on se, että koko ajan se helpottaa olla ottamatta sitä ensimmäistä ryyppyä.
Raittiuteni on lyhyt, mutta voin jo nyt sanoa, että kyllä ne KAIKKI hankalat olot helpottaa. “Tämäkin menee ohi.” Toistelin tuota itselleni tämän tästä. Ja silloin, kun en uskonut, että menee niin käytin uhoa voimavarana. “Hitto, vai menee ohi?! Minähän näytän, että paskapuhetta!” No aina ne meni ohi. Nopeampaa jos otti kontaktia raitistuneeseen ystävään.
Toinen tärkeä asia sisäistää, minulle ainakin, oli ja on päivä kerrallaa -ajattelutapa. Olen vain tämän päivän juomatta, tänään en ota ryyppyä.
Täällä kun lueskelee ihmisten kokemuksia niin huomaa myös, kuinka antoisaa raitis elämä on
Olen koko pienen ikäni yrittänyt saada omaa äitiäni lopettamaan juomisen. Hän on juonut aina - jo ennen syntymääni ja syntymäni jälkeen.
Olen kironnut, itkenyt, huutanut, haukkunut, rukoillut, anellut, toivonut, uhkaillut - mikään ei ole tehonnut. Kahdesti äitini on menettänyt asuntonsa. Kahdesti olen hänet majoittanut oman kattoni alle ja kerran etsinyt hänelle asunnon ja kerran toimittanut hoitoon.
Olen itkenyt niin monet kerrat, että en edes osaa laskea. Lopulta sen ymmärsin. Minä en pysty auttamaan äitiäni. Hänen on itsensä tehtävä se päätös, niin kuin meidän kaikkien muidenkin.
Nyt olen lopettelemassa omaa alkon käyttöäni. En halua seurata äitini jalanjälkiä.
No aina ne meni ohi. Nopeampaa jos otti kontaktia raitistuneeseen ystävään.