Minulle kävi taas huonosti, viini vei mennessään pari viikkoa sitten, ja sen jälkeen olenkin palannut minulle “luontevaan” juomisrytmiin, eli kolmen-neljän päivän välein pitäisi sitä viiniä kaataa sisuksiinsa. Rahaa ei ole, mutta jostain vain se viinipullo löytyy. Juon mukamas salaa, mutta todellisuudessa olen tainnut töpeksiä oikein kunnolla julkisestikin.
Nyt, kun makaan tässä ja kärsin krapulaani, tunnen itseni aivan nollaksi. Täällä päihdelinkissä olen saanut lukea monen monista raitistumisista ja itsellänikin on ollut myös niitä valoisampia hetkiä joskus. Nyt mielessä pyörii kuitenkin vain yksi ajatus: miksen minä voi luopua alkoholista? Jostain syystä en päästä siitä irti, vaikka menetänkin alkoholille kaiken heti ensimmäisestä hörpystä alkaen. Juon vielä silloin, kun tajuntani on jo täysin mennyt.
Viimeksi kun tänne kirjoittelin, olin niin vakaasti päättänyt mennä A-klinikalle takaisin. Enpä mennyt. Enkä mennyt AA:n kokoukseenkaan. Alkoon sen sijaan menin . Olen käynyt pohjalla jo monet kerrat. Tuntuu että tapan itseni tällä juomisella ja se pelottava hällä väliä -asenne jyskyttää takaraivossa.
En usko itseeni ja mahdollisuuksiini raitistua. Onko mahdollista löytää tuo usko vielä jostain? Jaksaako kukaan tsempata näin monta kertaa itsensä ja läheisensä pettänyttä ihmisenraatoa? On aika surullista tajuta olevansa päälle 30-vuotias nainen, jota katsoo peilistä takaisin ryppyinen juoppo akka. Sain kokea raitista elämää pari kuukautta tänä syksynä. Sitten luulin taas pystyväni kohtuujuomiseen . Muutama viikko sitten otin taas Antabusta, mutta olin juomatta vain hampaat irvessä. Todellinen raitistumisen halu on kadonnut. Onko minun pakko vajota taas aivan pohjalle ennen kuin pystyn raitistumaan?
Tätä ruikutusta taas . En kuitenkaan voi kai muuta kuin päättää taas päivä - tai ensin tunti - kerrallaan, etten juo.
Tässä pahimmat houkutukseni, jotka yritän tässä teilata:
-viiniä ja juustoja (juustot saattavat unohtua ruokakassiin, mutta viini tulee juotua viimeistä tippaa myöten)
-kavereiden kanssa oluella käyminen töiden/opintojen jälkeen (minä jatkan iltaa yksin sen jälkeen, kun muut menevät kotiin ja juon itseltäni tajun pois)
-ajatus siitä, että vain baarissa ja humalassa voi tavata ihmisiä (todellisuudessa humalasähläilyt eivät ole tuoneet elämääni uusia ystäviä, vaan pelkkiä ryyppykavereita)
-viiniä juomalla luovuus lisääntyy (vain pienen hetken ajan, sen jälkeen alkaa tasainen alamäki, joka ei lopu ennen kuin sammun)
-jos en juo, minut leimataan alkoholistiksi (no, sehän minä olen - en vain uskalla sitä kenellekään ääneen sanoa).
Nämä luulin jo voittaneeni, mutta selvästi vanhat uskomukset elävät vielä mielessäni, enhän muuten tarttuisi pulloon kaiken sen tuskan jälkeen, mitä juominen on minulle aiheuttanut.