Taas kerran keskellä yötä sai ahdistua..

Kotikanava
1

Se lähti, ihan luvan kanssa. Auttamaan kaveria sydänsuruissa. Sanoin että tulee kotiin ajoissa, onhan hänen aikaisemmasta liitosta oleva tyttärensä viikonloppu meillä ja lisäksi vauvamme tietysti kaipaa isäänsä, joten ajoissa kotiin, jotta jaksaa lasten kanssa. Ja että minä saan helpotusta myös arkeen.

No… varttia vaille viisi herään kolinaan. Hän kokkaa vähän itsellensä ruokaa. Sanoin, että olisi vaikka leipää tehnyt, kamala kolinaa ja lapset nukkuu. Menin takaisin sänkyyn kuullakseni hetken päästä kuorsausta alakerrassa… Taas se nukkuu pöydän ääressä. Herätän ja läpsin, ravistan ja ahdistun, selitän että lapset nukkuu ylhäällä, herään parin tunnin päästä pienimmän kanssa, tää ei oo kivaa, mene nukkumaan muualle. Hän siis nukahtaa aina pöydän ääreen, ruoat kaikki lattialla, välillä itse Lattialle pudoten. Pakko herättää ettei loukkaa ja ettei meidän koira esimerkiksi herää syömään kebabrullaa (johon kuolisi) tai että ensiksi aamulla pienimmän kanssa herätessä aloittaisin siivoamisen.
No nyt hän sitten alkaa naureskelee jääpalalla häntä sivellessäni, että on Hän ollu hereillä, katsoo vaan mitä keksin. Vittu!!! Aloin melkein itkeä, että toinen alkaa mullittelemaan kun minä yritän pitää huolta. Tätä jatkuu 15min hänen aina nukahdellwssa mutta selittää että syy on mun, mun vika kun hän ei halua nousta ja mennä nukkuu. :open_mouth:

Mä joka yritän taas pitää huolta, paikkailla että lapset ei nää tätä. Taas kerran, vika muka mun. Mä olen siivonnut kusia, ruokia lattioilta, herätellyt taksista, nostanut lattialta, hävennyt, itkenyt. Peitellyt isän känniä lapsilta, pyydellyt anteeksi. Ollaan melkein erottu, lupasi vähän rajoittaa juomista. Ongelma ei ole että tehdään niin usein kuin alkoholisti yleensä, vaan harvemmin, mutta ei tunneta rajoja ja kerralla juodaan paljon.
Hän ei kuulemma tunne känniä, on omasta mielestään samanlainen kuin muutenkin (aivan nahat) ja hänelle ei tule krapulaa.

Ollaan 10 vuotta oltu yhdessä. Yrittäjä, stressaantunut, hyvin tienaava. Elämässä kovia kokenut, oikeasti kiltti ihminen, joka nauttii muiden huomiosta. Jonka tuntee kaikki ja pitää hyvänä tyyppinä.
Kotona minä ja sukulaiset tietää mikä on todellisuus. Keskenkasvuinen aikuinen, joka ei osaa asettaa rajojaan, joka pistää vastaan kun rajat laitetaan (narsistisesti syyttää muun muassa minua), kaipailee nuorempaa mennyttä elämää, levoton sielu joka pelkää arkiintumista. Ihminen joka olevinaan ottaa vastuun, mutta ei ota vastuuta muusta kuin työstä. Selittää että tekee tätä meidän takia, mutta päänuppi ei selvästi kestä.
Pitää nollata. Eikä tunnista rajoja. Sitä että lapset on kotona (koska hän tulee myöhään niin lapset nukkuu eikä tiedä…)… sitä että minä toivon raittiimpaa miestä. Sitä että olen alkoholisti-isäni traumoittama. Sillä ei ole mitään väliä ollut hänelle, hän on saattanut hetken parannuksen tehdä, mutta eihän hänellä ole ongelmaa???

Hän tekee reissutyötä ja on poissa arkiviikon kotoa. Siellä käy miesten kanssa kaljalla. Ei joka päivä ja aamuksi päästään kyllä töihin.
En ymmärrä näitä keskenkasvuisia miehiä, joilla on perhe ja kasvattavat sen kokoa, mutta eivät osaa itse aikuistua. Minä hoidan kaiken metatyön kotona. Ja sitten saan taas huomenna kuraa niskaani, kun yritin vaan auttaa yöllä. Jos sanon, että pyysin että tulisi ajoissa kotiin, hän vastaa että lupasi yrittää, mutta ei luvannut tulla. Tämä selitys aina. Ei kunnioitusta minua kohtaan. Mutta ei myöskään petettyjä lupauksia.

En tiedä mitä teen, parisuhteemme om muutenkin ollut kriisissä mutta nyt alan väsyä tähän monen vuoden alkoholistipuolison rooliin. Vaikka mitään pahaa ei tapahtunut, ahdistuin taas. Taas kerran petyin odotuksiin. Taas kerran koen, ettei mun toiveilla ollut merkitystä. Taas kerran mulle sanotaan, että mitään ei tapahtunut, lapset ei heränneet ja kaikki hyvin. Että mä vaan nillitän turhasta…

2

Kyllä ne lapset tilanteen tajuaa, mutta toisaalta ei tajua. Sinä toivut suhteesta lopulta erottuasi, mutta lapset eivät toivu. Tää on minun ennusteeni sen perusteella mitä olen alkoholistin puolisona nähnyt ja mitä olen asiasta selvittänyt. Mulla meni ero pitkäksi, enkä ainakaan vielä ole antanut itselleni anteeksi sitä etten tajunnut aikaisemmin tilannetta. Sinä tajuat jo nyt, tee asialle jotain. Mulla meni 20 vuotta, ja nyt lapset jo osin aikuisia.

3

En tiedä mitä tehdä. Miten puhua miehelle. Rakastan häntä mutta ahdistaa. Meillä on kaikki muuten ihan ok ja puitteet pienimmän elämälle hyvät. Omakotitalo, hyvä taloustilanne, rakastavia ihmisiä ympärillä. Jos lähden, hänestäkin tulee erolapsi, kuten muistakin sisaruksistaan. En halua sitä, itse olen erolapsi. Lisäksi joutuisin lähtemään pois täältä paikkakunnalta, koska en haluaisi jäädä tänne yksin vaan menisin lähemmäs omaa perhettäni. Pienin ei näkisi isäänsä juuri yhtään.
Haluaisin tehdä kaikkeni, mutta miten saada viittäkymmentä käyvä mies ymmärtämään asia, jos hän ei ole tähän mennessä tajunnut?

4

Itse ajattelen niin, että sillä ei ole merkitystä, mistä syystä ihminen käyttäytyy väärin, satuttavasti, epäkunnioittavasti, ahdistusta ja vaaraa aiheuttaen. Se ei ole mikään vastuuvapautuskortti, että oli tullut juotua liikaa.

Tuollaista käytöstä ei tarvitse katsella, johtui se mistä tahansa. Ja etenkin kun se johtuu viinasta, niin siinä saa koko perhe täyslaidallisen muitakin ikäviä lieveilmiöitä riesakseen.

Jos alkaa hoivata ja huolehtia kumppaniaan kuin lasta, siitä ei loppua tule, eikä siitä saa mitään palkintoa koskaan. Miehesi pitäisi olla perheen toinen tukipylväs, kumppaninsa ja lastensa peruskallio ja perheen turva, johon voit luottaa kaikissa tilanteissa.

5

Minäkin olen erolapsi. Ja hyvä niin. Isäni oli nimittäin alkoholisti. Muuta harmitusta ei ole kuin se, että äitini olisi voinut ottaa eron jo paljon aikaisemmin. Olisimme lapsina säästyneet paljolta.

6

Olipa tutun kuuloista tekstiä. Itsellä 15 vuotta yhteistä elämää takana ja 9&11 vuotiaat lapset ja kaikki kirjoittamasi resonoi valitettavasti. Tunnistan täysin tunteesi yöllä kun herättelet sammunutta miestä. Parantumisoppaista ja kavereiden ohjeissa on aina että jätä se vaan sinne että saa ottaa vastuun itse sammumisistaan mutta itsellä ainakin toistaiseksi tätä estää se että en vaan pysty laittamaan lapsiani siihen tilanteeseen että he aamulla saavat traumat menemällä ekana vessaan jossa makaa alasti sammunut isä ja mahdollisesti vielä omassa yrjössä. Eli sitä ajatellen on pakko kantaa se vastuu ja “korjata” öisin noita tilanteita. Itse nyt käynyt verkkokurssia läheisriippuvuudesta ja etsin vertaisryhmiä koska kova tahtotila pistää se happinaamari omalle naamalle ennen kuin hajoaa kaikki käsiin. Tsemppiä ap ja muillekin samaa kokeville!

7

En oikein usko, että 9 ja 11v lapset traumatisoituisivat nähdessään isän rököttämässä kylppärissä. Sen sijaan isukille se saattaisi olla hyvä ja herättävä tilanne.

Tilanteiden paikkailussa on juuri se ongelma, ettei juova joudu kohtaamaan juomisensa seurauksia vaan voi jatkaa itselleen uskottelemista, että homma on hanskassa. Hän ei välttämättä edes oikein muista noita yöllisiä tilanteita ja aktiivisesti työntääkin niitä pois mielestään. Sen sijaan herääminen yrjössään kylppärissä jää jo paremmin mieleen ja ajaa pohtimaan juomista.
Sinun(kaan) ei siis ole pakko, eikä kannata taluttaa ukkoa sänkyyn ja siistiä häntä ja jälkiään. Ehkä lasten sijaan hoidat omaa häpeän tunnetattasi? En tiedä. Mitä sitten aamulla luulet että tapahtusi, jos te muut heräilette ja alatte aamutoimet ja ukko sattusi olemaan edelleen kylppärissä? Voisihan siinä vaan sanoa, että “isi joi liikaa ja voi nyt huonosti”.

Sinäkin käytännössä autat miestäsi valehtelemaan itselleen. Meilläkin vedin miehen jalasta sisälle rivarin tuulikaappiin ja eteiseen taksista nostuamme kun hän kaatui ja sammui pihaan. Eihän ihmistä voi pakkaseen jättää. Hän könysi sänkyyn omia aikojaan ja aamulla väitti kivenkovaan, ettei ole sammunu pihalle eikä maannut eteisessä. Ei noista oikein juopuneelle mielikuvia jää… Siksikin olisi hyvä, että joutuisi itse siivomanaa oksennuksensa ja mahdolliset paskat ja kuset housusta, jos niin on käynyt. Se edes hiukan auttaa näkemään, mitä siitä juomisesta seuraa. Lukuvinkiksi muuten Kalle Lähteen omakohtaisiin kokemuksiin perustuvat kirjat “Loppuluisu” ja “Happotesti”.

Alkoholistin/alkoholiongelmaisen kanssa eläessä käy kyllä laajan tunneskaalan läpi. Iste en exääni hävennyt. Oma ajatusmaailmani on sillä tavalla monista eroava, että minusta jokainen häpeää omat tekemisensä ja jos ukko oli kännissä julkisella paikalla ja minä en, en kokenut sitä omaksi häpeäkseni.
Pettynyt olin usein, vihainen ja surullinen ja koin itseni yksinäiseksi ja hylätyksi. Välillä en tiennyt itkeäkö vai nauraa… Kerrankin mies istui jouluaattona umpihumalassa sohvalla kuolanoro suupielestä valuen ja kaatui pikkuhiljaa kyljelleen ja alkoi kuorsata. Ajatukseni risteilivät laidasta laitaan… ajattelin hetken, että olisipa elokuvallinen kohtaus, kun hän saisi kuulan kalloonsa ja jäisi siihen rötköttämään, sitten pohdin, että miten ihmeessä todellakin olen päätynyt tähän ja itse(kö) todella valitsin tällaisen puolison ja elämän… sitten istuin ja kuuntelin hänen hengitystään ja itkettikin kun ajattelin, että miten kauan ihmisen elimistö voi tuollaista juomista kestää… että kunpa hän haluaisin apua ja kykenisi elämään ja kokemaan iloa selvinpäin.

Eläminen siinä eiole helppoa, eikä lähteminen, eikä sen puoleen jääminenkään.

8

Sen verran kovaa juopottelua teillä, että lasten takia lähtisin menemään. Puoliso on tietysti asian kanssa tosi yksin, kun lapset on pieniä. Esim. 9 ja 11 vuotiailla ei ole auktoriteettia vanhempaansa kohtaan, ja puolison on yksin hyvin vaikea saada alkoholistia vakuuttuneeksi siitä, että hänellä on ongelma ja että hänen käytöksensä aiheuttaa pahaa oloa. 15-16 vuotiaan sanomisilla voi jo olla jotain merkitystä.
Lapsiahan tuossa kannattaa nyt ajatella, koska he eivät alkoholismilapsuudesta koskaan toivu. Minä en näkisi muuta keinoa kuin lähteä suhteesta, ja selittää asia lapsille sillä tavoin, ettei alkoholistivanhemmasta kuitenkaan tehdä pahaa ihmistä. Ja eron jälkeen katsoa miten yhteydenpito onnistuu. Puolisolle taas voi ehdottaa aluksi vaikka asumiseroa ja sanoa, että yhteen voi palata jos alkoholinkäyttö muuttuu. Tai jos tämä ei tunnu toimivalta, niin erota sitten kokonaan. Vaikeaa se on aina, todella vaikeaa ja usein riitaista. Uhkailua ja kiristystä. Mutta kannattaa puolison aina pitää mielessä se, että on oikeassa siinä että alkoholistilla on ongelma, jonka kanssa ei voi perhe elää. Siitä ei kannata tinkiä. Jos puoliso heittäytyy todella hankalaksi, kertoo se jotain siitä mitä teidän tulevaisuutenne tulisi olemaan jos jatkatte yhdessä.
Eron jälkeen voi käydä vaikka miten. Puoliso voi vajota tosi syvälle, tai voi raitistua. Voi löytää uuden kumppanin ja raitistua. Tai paluu vanhaan liittoonkin voi tulla kyseeseen. Kukaan ei voi tietää.

9

Riptide, olen ollut samanlaisessa tilanteessa 16 vuotta, sillä erotuksella että mies muutti omaan kotiinsa juopottelemaan muutama vuosi sitten. Asumuserossa on oltu, mutta remontin takia on syksyn majaillut kotona minun ja lapsen riesana. Hänellä ei mielestään ole alkoholiongelmaa kun juo ”vain” kaljaa, noin 30-50 tölkkiä vuorokaudessa. Vain viinaa juovat ovat hänen mielestään juoppoja. Minunkin renttuni on hyvin tienaava yrittäjä ja juomisen lisäksi rakastaa työtään. Arvojärjestys on hänellä seuraava:

  1. Kalja
  2. Työ / yritys
  3. Ystävät (juoppoja hekin)
  4. Urheilu
  5. Lapsi / äitinsä / muu perheensä
  6. Minä (joka en kuulu hänen perheeseensä silloin kun marisen tyhjästä)

Mies on muutamia kertoja laittanut korkin kiinni, mutta palannut harrastuksensa pariin aina takaisin. Pisin tauko kesti vuoden, muut parista päivästä kuukauteen.

Tilanne on taas karmea, hän on juonut itsensä kaatokanniin ja kaljoitellut ympäri vuorokauden nyt neljättä kuukautta putkeen. Nyt makaa sängyssäni Opamoxin voimalla ja yrittää nukkua univelkojaan pois ja ehkäistä vieroitusoireita. Tuli kolmen aikaan yöllä ja minä kilttinä mahdollistajana jälleen kerran tarjouduin auttamaan kun apuani itkien pyysi. Aamulla otti lääkkeensä, nukkui 5 tuntia ja heräsi haukkumaan minut pystyyn lapsen kuullen.

Oma neuvoni sinulle on asumusero. Mies muuttaa omaan asuntoonsa ja viettää kanssanne aikaa vain ollessaan selvä. Juopottelut hoitaa omassa kotonaan. Tämä poistaa samantien sinulta stressiä, tai oikeammin sanottuna stressi muuttuu helpommin siedettävämpää muotoon, jossa pystyt antamaan itsellesi lepoa, hoivaa ja huolehtimaan lapsista paremmin. Kenenkään ei pidä omassa kotonaan joutua pelkäämään tai ahdistumaan toisen käytöksestä, ei myöskään miehen, ja siksi kaikille olisi parasta että otatte hieman etäisyyttä ja mies saa oman paikan jossa voi toimia haluamallaan tavalla ilman mielipahaa.