Kaikkea pitää koettaa, tätäkin. Alku tuntuu vain niin oudolta kun en ennen ole missään keskustelu-juttuloissa ollut. Voisiko joku rohkaista, neuvoa jotenkin?
Ole rehellinen itsellesi.
Täällä voit melko vapaasti kirjoittaa nimettömästi, mutta ei tekstiesi lukijoiden tarvitse kaikkia yksityiskohtia tietää elämästäsi tai juomisestasikaan. Alkoholin hallitsemisen vaikeudesta lienee kyse, koska kirjoitat nimenomaan tänne.
Päivä kerrallaan
Terve.
Tule vaan tarinoimaan. Pitkiä tai lyhkäisiä juttuja. Tää on ihan ok paikka.
Eikä kaikkea tarvitse päästää ihonalle.
Putkis 0132, kissaton.
Kiitos kannustuksesta, jospa minä sitten jotakin. En saata ymmärtää tätä addiktiosta irti pääsemisen vaikeutta. Sielu ei saa rauhaa vaikka sitä kuinka yrittää. Mitä enemän mietin sitä kauemmas tunnen astuvani tyhjyyden päälle. Reilut kymmenen vuotta on pyristelyä jatkunut, ja tuosta ajasta jopa yli puolet raittiina. Kun sain aikanaan tautini määreeksi syvän masennuksen alkoi lääkkeitten koeajo, ja siten taas alasajo kunnes jotakin pysyvää pilleriä löytyi. Lääkäri mietti jospa masennus johtuikin viinasta niin päätin että ollaan sitten ilman. Ja kissan viikset, reilut viisi ja puolivuotta raittiina eikä aurinkoa näkynyt. Olin kyllä alkanut olla naivisti ylpeä ja kehua että kyllä siitä viinasta eroon pääsee kunhan on vaan selkärankaa. Ja piti sitten kokeilla, pienen pieni pullo viskiä ja kasvi alkoi itää ja vaatia lisää.
Lopun kaikki varmaan arvaavatkin, ryyppäämistä joka yltyi ja yltyi. Useita laitos katkoja, kuntoutus jaksoja, intervalleja… En kehunut enää, häpesin.
Samoin ylpeilin että kyllä tupakastakin eroon pääsee. Aloitin 15v,lopetin31v. Polttamatta 23v. Ja kaikki alkoi kuin mitään taukoa ei edes olisi ollutkaan.
Mutta olen minä jotakin oppinutkin. Se minä mikä piti masentuneita huijareina, työttömiä laiskureina, alkoholisteja vain nautinnon haluisina luusereina, huumeitten käyttäjiä idiotteina kuoli totaalisesti pois. Ja tätä elämänkoulua en antaisi pois sillä mikähän paskiainen olisin ilman sitä.
Nyt olisi sitten töitä etten itseäni hautaan joisi.
Juu, ihan pienet jos ottais. Sikarin pari, ei enempi.
Se on minullakin suuri pelko jos joskus vielä noin ajattelisin.
Mitäpä sitten uusi motivaatio? Luulen että joka kerta raitistuminen on vaan vaikeampaa.
Tänään kuitenkin ollaan selvinpäin.
Putkis.
viisseiska kirjoitti
Alkoholismia sairautena ei tunneta perinpohjin ja täsmälleen. Erään määritelmän mukaan se on tunne- ja sielunelämän sairaus, johon liittyy fyysinen yliherkkyys. Kun nöyränä tunnustaa itselleen rehellisesti voimattomuutensa sen edessä ja on valmis ottamaan vastaan apua, raittius on mahdollista useimmille, siis sinullekin. Olethan jo oppinut tästä kroonisesta ja etenevästä sairaudesta riittävän kalliisti.
Ensimmäiset asiat ensiksi
Jospa alkoholismi onkin Demonista alkuperää? siksi se on kantajaansa voimakkaampi eikä ilman ulkopuolista apua sitä lannisteta… 
eikai turhantakia ole aikojen alusta asti puhuttu “viinapirusta”? 
Jos alkoholismin demoni on tehnyt pesänsä ihmiseen - täytyy jonkun voimakkaamman sitoa se, ja heittää se ulos ja vallata asumus? näin Raamatu kuvaa asianlaitain olevan…