Onpa ihana kuulla, että olet hakenut apua ja asiat ovat menossa parempaan suuntaan!
Kävin lukemassa. Tämä on nimenomaan vaikeaa, todella vaikeaa. Älä anna periksi. Olet sinun lapsellesi niin tärkeä, koita taistella ja saada vertaistukea ja apua. Tätä minäkin yritän. Viimeinen kirjoituksesi tai jonkun toisen kirjoittama jäi lukematta tähän ketjuun, jatkanpa vielä lukemista.
Siis ihan mahtavaa! Sehän olikin piristävä kirjoitus ? Paljon onnea sinulle!
Ja antoi myös uutta nostetta ja tsemppiä minulle, kiitos siitä.
Hei kiva kun olette vastailleet! Mulla on käytössä myös appi, joka tsemppaa ja muistuttaa miten monta annosta olen jättänyt juomatta ja paljonko on rahaa “säästynyt” sekä jotain terveystietoja. Hyvä lisä!
Antabus on sopinu mulle hyvin. Nyt on vaan tullu kutiavaa ihottumaa ja ruokahalu huonontunut paljon. Nälkä on mut mikään ei oikein maistu.
Paino on pudonnut 1kg / 10 päivää. Ehdin kerätä 7kg läskiä muuten luonnostaan hoikkaan varteen viimeisen vuoden aikana juomalla kaljaa, nämä kilot saavat kyllä häipyä.
Seuraava askel on aloittaa jälleen liikunta monen vuoden jälkeen!
Tsempit kaikille vähentäjille/lopettajille!
Hienoa!
Antabus on hyvä, minulla on siitä tuhannen päivän kokemus. 
Liikunta on myös hyvä, olen kävellyt jonkin verran. 
Kaikkea hyvää Sinulle.
Hei kaikki, vuosi sitten olen näköjään viimeksi kirjoitellut. Niinhän se on, että kun ketjun aloittaja hiljenee, homma on yleensä karannut uudelleen käsistä. Raitistunut ystäväni sanoi minulle yli vuosi sitten ollessani jälleen kerran tienristeyksessä, että en taida vielä olla omalla pohjallani, enkä valmis raitistumaan. Se tuntui tosi kurjalle, vieläkö alemmas tästä voi vajota. Mutta oikeassa hän oli. Nyt ymmärrän mitä hän tarkoitti. Nyt ymmärrän myös sen, että raitistuminen onnistuu vain silloin, kuin itse sitä haluat. Kun teet mitä tahansa, ettei tarvitse enää juoda. Kaikki tämän “kliseen” tietää, mutta sen ymmärtää vasta silloin kun on todella siinä tilanteessa.
Vuoteen on mahtunut yksi avokatko ja kaksi osastokatkoa. Viimeiselle katkolle mies vei väkisin. Eivät meinanneet ottaa sisään kun ei ollut naispaikkaa. Mies soitti katkolle perään ja sanoi ettei voi ottaa minua enää kotiin, olin ollut harhainen edellisenä iltana (mitä en itse muistanut enkä osannut kertoa). Olin ihan lopussa. Lopulta paikka järjestyi, mikä pelasti minut.
Juomismääräni ovat olleet aika hurjia, 15 annosta joka päivä. Jos se jälkeen vielä silmät liikkui, niin kaadoin kurkusta alas lähes mitä tahansa alkoholia. Kerran kello oli jo yli 21 ja juomat loppui. Menin kauppaan ja varastin kaljaa. V-A-R-A-S-T-I-N. Jumalauta että häpesin itseäni, en kuitenkaan jäänyt kiinni. Kotiin kävellessä tajusin, miten helvetin alas olin vajonnut. Silti, ralli jatkui.
Nyt tässä viimeisessä rytäkässä, joka kesti 2 kuukautta pikku tissuttelusta pohjalle asti, menetin myös parhaan duunipaikan missä olen ollut. Liikaa poissaoloja, huonosti tehty työ, epäluotettavuus. (Olen alihankkijana, ja firma potki pellolle. Oma pääduunipaikka säilyi, joka jatkuu, koska olen hoitoonohjattu) Se oli viimeinen niitti. Nyt heräsin. En olisi voinut ikinä uskoa, että elämäni luisuu tähän pisteeseen. En ole koko 20 vuoden työurallani saanut edes moitteita, nyt mentiin kerralla syvään päätyyn. Olen ääripäiden ihminen.
Nyt on menossa 29. päivä loppuelämäni raittiutta. Keho huutaa välillä alkoholia, mieli enää ei. Kaikesta paskasta huolimatta, olen positiivinen. Ajattelen hyviä asioita, uusia mahdollisuuksia. Pää pursuu uusia ideoita. Mitä kaikkea saankaan aikaiseksi kun ei tarvitse enää juoda. Käyn säännöllisesti NA-ryhmissä, joita on täällä joka päivälle jos tarve vaatii. Mieli on alkanut myös tuottaa erikoisia asioita. Se selvästi on lähtenyt parantamaan itseään. Onhan tätä taivalta taaperrettu jo vuosia.
Yhtenä aamuna kirjoitin tunteita ulos. En ole koskaan osannut tehdä sitä, mutta toimin kuin ohjattuna. Sinä päivänä syntyi useita sanoituksia, vaikken ole koskaa niitä kirjoittanut. Itkin ja kirjoitin. Olin hyvin hämmentynyt. Sanat vain tulivat päästäni, kirjoitin ne paperille. Olen pyytänyt ja rukoillut niin paljon, että jumalani auttaisi minua. Nyt sain vastauksen. En ole odottanut ihmettä, vaikka ihmeeltä tämä tuntuu. Itse minä itseni parannan, mutta tuntuu ihanalta etten kuitenkaan ole yksin. Jokin saa pääni suoltamaan kaiken ulos.
Avaan uuden ketjun, johon haluan kirjoitella sanoituksia / runojani. Toipuvalta alkoholistilta toiselle. Toivottavasti joku saa niistä itselleen voimaa.
Kiitos kun luit. Toivon sinullekin voimaa taisteluun ja erityisesti ymmärrystä ja hyväksyntää itseäsi kohtaan.
Huomasinkin, että olen avannut tämän ketjun vähentäjien puolelle. Lopettajiin tämä kuuluisi. Avaan runoketjun Lopettajiin, tervetuloa sinne lukemaan!
Ikävä kuulla, että vuosi on tuonut katkoja ym., mutta hienoa, että nyt olet lopettanut juomisen!
Kiitos, luen runojasi ja sanoituksiasi erittäin mielelläni, jos haluat ne meille jakaa. Siirrynkin nyt lopettajien puolelle katsomaan. Tsemppiä sinulle!
Ikävä kuulla, että tilanne paheni entisestään, mutta upeaa, että olet vihdoin päässyt raittiuden makuun. Tsemppiä siihen ja kaikkea hyvää elämääsi Lopettajana!
Ketjun aloittaja täällä taas. Olen lukenut Plinkkiä viime aikoina usein. Nyt uskalsin taas kirjautua sisään ja lukea, mitä olen 7 - 5 vuotta sitten kirjoittanut. Aikamoinen loppuluisu, vai mitä?
Luisuhan jatkui vuoteen 2024 asti. Välissä oli muutamien kuukausien selviäkin aikoja, mutta riippuvuus sai aina otteen. Katkoja tuli useampi lisää, lastensuojelu tuli tiiviiksi osaksi elämää. Aloin myös sekakäyttää, kokeilin koviakin huumeita. Potkut nro 2 tuli myös koettua. 3 keuhkokuumetta vuoden sisään, aliravitsemus ja anemia.
Olen tänä päivänä käynyt 2 päihderiippuvuushoitoa, myllyn ja minnesodan. Äärimmäisen ymmärtävä lasuhenkilö taisteli minulle vielä toisen hoidon, muuten varmaan puskisin jo heinää.
Tänään olen ollut 2,5 vuotta täysin raitis kaikesta keskushermostoon vaikuttavasta. Aito raitistuminen alkoi Minnesotassa, toki olin ‘psyykannut’ itseäni jo vuosia. Rehellisesti sanottuna - toivon todella ettei kukaan raitistumista juuri nyt harkitseva heitä kirvestä kaivoon - matka tähän asti on ollut välillä hyvin haastava. Ei sen vuoksi että tekisi mieli juoda, vaan omien tunteiden, pelkojen ja traumojen kohtaaminen täysin raakana tuntuu julmalta. Toisaalta taas, kun antaa tunteen mennä joka soluun ja läpi, huutaa ja itkee, helpotuksen tunne on suurta ymmärrystä elämästä.
Mitä olen tehnyt toisin? Minä luovutin. En yrittänyt enää mitään. En luvannut lukea päivän tekstejä joka aamu, en luvannut käydä 11 kuukauden jatkoryhmän jälkeen muissa ryhmissä (tosin olen käynyt omaan tahtiin, ja siksi olen raittiina). En luvannut harrastaa enkä urheilla. En luvannut kenellekään olla edes juomatta.
Ensimmäiset 6 kuukautta olin väsynyt ja hukassa. Seuraavat painin kammottavan ahdistuksen kanssa. Sitten helpotti, kunnes taas mentiin johonkin kestopaskaan. Silti, joka ikinen aamu kiitän, ettei edellisenä iltana tarvinnut juoda.
Viimeiset kuukaudet ovat vihdoin tuoneet edes hetkittäisen tyyneyden, mutta se vaatii tekoja. Töiden vuoksi ryhmäkäynnit on jääneet ja huomaan pyöritteleväni päässä ajatuksia, mitä raittiilla ihmisellä ei ole. Siksi ehkä kirjoitankin nyt tänne - vyyhtiä täytyy alkaa purkaa, jotta raittius säilyy. Rehellisyys = raittius, äärimmäisen vaikea asia ymmärtää, ennen kuin sen itse kokee itsessään.
Olen ensimmäistä kertaa (!) yksin kotona useamman päivän. Suunnitelmissa on lähteä Minnesota - hoitopaikkaan pariksi yöksi. Ryhmäterapia ja puhuminen palauttaa junan kiskoille.
Toivon sydämeni pohjasta teille muille kanssakulkijoille voimaa ja ymmärrystä.
5 tykkäystä