Moi. Aloitan ketjun sellaisesta asiasta kuin raitistuneen alkoholistin aikuisten lasten käytöksestä. Miten suojautua vuosia jatkuneesta ilkeilystä, rahallisesta hyväksikäytöstä yms. henkisesti raskaasta ajasta. Miten muut vanhemmat ovat selviytyneet yrityksistä tavallaan “velkoa” menneistä tapahtumista. Meneekö välit poikki kun kieltäytyy enään kuuntelemasta “nakkelua” menneestä, hienovaraisesta syyllistämisestä, rahan pyytämisestä ym.
On tämä kyllä vaikeaa. Mutta kysynkin täällä tästä asiasta missä ehkä keskustelevat lapset joiden vanhemmat ovat raitistuneet? Tai edelleen juovat?
Hei
En ehkä osaa vastata kysymykseesi, mutta tässä omia kokemuksiani vanhempieni alkoholinkäytöstä.
Kun olin lapsi, isälläni oli tapana juoda itsensä tolkuttomaan humalaan. Tätä tapahtui harvoin, mutta minusta se oli pelottavaa, koska isä käyttäytyi oudosti ja äiti osoitti asiasta mieltään. Tunnelma oli kamala. Isäni ei ollut humalassa ilkeä tai väkivaltainen, mutta oli niin tolkku pois että jalat eivät kantaneet. Äitini ei tuolloin juonut. Asia lakaistiin maton alle mykkäkoulun ja riitelyn jälkeen.
Sittemmin vanhempani erosivat. Muutin äidin kanssa, ja sittemmin isäni joko lopetti juomisen tai ei enää juonut nähteni. Joka tapauksessa en enää nähnyt vastaavia sekoiluja häneltä. Mutta: tullessani teini-ikään alkoi äitini juomaan. Ja se vasta kamalaa olikin. Äidistäni tuli humalassa väkivaltainen, luulosairas ja todella ilkeä. Se häpeän määrä mitä koin kun hän joi itsensä umpihumalaan juhlissa on sanoinkuvaamaton.
Kummankin vanhemman juomiseen liittyy paljon tuskaa, häpeää, syyllisyyttä, petettyjä lupauksia, pilattuja lomamatkoja, riitoja, pelkoa ja alituista varuillaan oloa.
Tänä päivänä tuskin kumpikaan vanhemmistani myöntäisi omassa käytöksessään olleen mitään vikaa. Päinvastoin, äitini käyttäytyy asian esille tullessa marttyyrimaisesti, “koska hänelle ei suoda mitään, ei edes yhtä rentouttavaa siideriä”. Äitini raitistui pakon edessä saatuaan lääkityksen, jonka kanssa ei voi nauttia alkoholia. Oltuaan juomatta nyt vuoden hän edelleen tiedustelee lääkäriltään, voisiko “juoda ruuan kanssa hieman viiniä”. Hän ei ole koskaan siis hoitanut varsinaista riippuvuuttaan.
Taustastani ja tapahtuneista asioista huolimatta en kuitenkaan koskaan ole toivonut vanhemmiltani muuta, kuin että laittaisivat korkin kiinni ja olisivat minulle läsnä. Myöntäisivät ongelmansa ja hakeutuisivat hoitoon. En tarvitse hyvittelyjä, en mitään. Raittius on mielestäni paras asia jonka he voivat minulle, itselleen ja läheisilleen antaa. Olen toki työstänyt tätä asiaa itsekseni terapiassa omalta osaltani. Siksi pohdinkin, että kaipaisivatkohan lapsesi edelleen itse apua asian käsittelyssä tahoillaan? Ymmärrän kyllä kaiken sen katkeruuden, pelon, hädän ja vihan jota vanhemman juominen lapselle tuo, ja sitä suuremmalla syyllä siihen olisi hyvä hakea apua jo lapsen oman terveyden ja toipumisen kannalta. Vaikka lapsi olisikin jo aikuinen - ja toisaalta erityisesti siksi jos on jo aikuinen.
Mielestäni menneet asiat eivät kuitenkaan oikeuta raitistuneen hyväksikäyttöön, eikä rankaisemalla tai syyllistämällä tule hyvää. Eihän se ainakaan toipumista tai välien korjaantumista auta?
Nyt kipuilen itse puolison juomisen suhteen, enkä meinaa jaksaa uskoa että kuningas alkoholi on taas elämässäni. Mutta, tärkeintä nytkin olisi vain puolisoni raitistuminen. Ei hyvittelyt, selittelyt tai muu. En kuitenkaan voi jättää omaa hyvinvointia tuon kortin varaan, vaan minun on hankittava apua itselleni.
Tässä yksi näkökulma monien joukossa.
Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi.
Lasten nurjaa suhtautumista vanhempaansa on vaikea koskaan nähdä lasten syynä. Jos lapsi jatkuvasti hienovaraisesti syyllistää, olisiko hänellä tunne, ettei vanhempi avoimesti myönnä tekemiään virheitä? Ja lapsi haluaisi kuulla vanhemmalta nöyrän anteeksipyynnön. Joka tulee aidosti sydämestä. Ja sen jälkeisen nöyrän käytöksen alkoholismin edessä. Alkoholisti syyllistää vahvasti muita, jonka takia lapsilla varmasti on syynsä olla katkeria jos alkoholisti ei tule reilusti vastaan. Vaikea sanoa mikä on tilanne yksittäistapauksessa, mutta lähtisin kyllä katsomaan peiliin lasten syyllistämisen sijaan. Kuten edellinen vastaaja sanoo, lapset ovat kärsineet alkoholismista paljon. Se vaikuttaa lopun elämän.
Huomenta. Luin kirjoituksen anteeksi antamisesta, se oli kyllä avartavaa luettavaa. Ei pakosta tai uskonnollisesti anteeksiantamisen pakosta, vaan sen tähden että itse vapautuu katkeruudesta.
On erittäin ikävää ja surullista että joskus lapset jää jumiin siihen että syyttävät vanhempiaan huonosta kohtelusta tms. Toivoisin kovasti että sen jälkeen kun ovat itse aikuisia, ymmärtäisivät että alkoholismi on oikeasti aika kamala sairaus, se muuttaa ihmisen persoonan kokonaan. tai onhan oikeasti ihmisiä jotka on sairaita mieleltään, eivätkä parane koskaan, ei millään lääkkeellä. ihan turhaa syyttää sairasta ihmistä.
On järkyttävää katsella ja kuunnella “lasta” (keski-ikäinen)joka edelleen vain ikäänkuin velkoo vanhempiaan heidän tekemistään virheistä. tai alkoholistin puolisoa joka vielä 30v jälkeenkin muistelee katkerana mitä se juoppo teki. Olen yrittänyt puhua järkeä että se on ihan turhaa enää muistella niitä pahoja tekoja. Kun ne on pyydetty anteeksi. Juoppo on raitistunut. Ei tosin kovin enää kykene ihan siihen mitä terve raitis ihminen kykenee. Alkoholi kun on hermomyrkky ja vaikuttaa aivoihin, tunne-elämään, kaikkeen, jos sitä käytetään väärin.
Juuri tuo että loputtomiin pitäisi kantaa syyllisen viittaa harteillaan niin on se mistä alan vihdoin ojentautua pois. Niin ja tajusin että minä annan kohdella itseäni väärin. Seurasin tuossa erästä “normaaliperhettä” ja heidän arkeaan aikuisten lasten kanssa. Hyvänen aika, ihan samalla tavalla aikuinen tytär kohteli vanhempaansa, puhui rumasti ja alentuvasti ikäänkuin vanhempi olis jokin tollo jolle saa huudella mitä vain ja tämä kiltisti kuuntelee, eikä taatusti ole “huono” perhe. Joten tulin siihen tulokseen että ei tuo huono kohtelu ole vain alkoholisti perheen ominaisuus…
Voihan niitä toisen ihmisen huonoja tekoja valintoja sanoja vatvoa ja miettiä. kaikista parasta onkin antaa anteeksi ja jatkaa matkaa…