Mieheni, ja lasteni isä, on viinanhimoinen. Se vie häntä, ja hänet, kaiken muun edelle, myös perheen ja lapset kiilaten =(. Kuvaan kuuluu myös se, että hän syyttää aina minua juomisestaan, itsekkyydestä, epäitsekkyydestä, jopa hänen kanssaan naimisiin menoa hän (15v jälkeen) ihmettelee… Kuuluuko syyttely taudin kuvaan? Itse en itseäni miellä syytösten mukaiseksi ihmiseksi, vaan enemmänkin yritän miellyttää…
Asiantuntija en ole, tarinasi vain kolahti samankaltaisuudellaan omaani. Jatkuvaa syyllistämistähän tämä on meilläkin. Ja erityisesti tuo miellyttäminen pisti silmään. Elämä on yhtä miellyttämistä, ettei mieheni vain saisi taas jotain syytä juoda. Minun takiani.
Niin…Huoh! Juuri näin ;(.
Eilenkin taas tiesin jo etukäteen, ettei tule töistä kotiin, vaikka muuta vakuuttikin.
Soitto tuli puoli neljän aikaan aamuyöstä, että ei PÄÄSE tulemaan nyt kotiin…no eipä tietenkään autoa voi ajaakaan, kun on ottanut. Saoi myös, että on niin väsynyt, ettei jaksa enää. Että pitää varmaan lopettaa koko paska. En uskaltanut edes kysyä, kumpi “paska”. Minä vai yritys. Mieheni on ihana, kun ei juo. Mutta humalassa ääliö riidanhaastaja. Soittelee öisin kaikki tutut läpi, ja haukkuu heidät puhelimessa…Paha olo on, mutta ei vaan tunnista sitä, että paha olo on Hänellä itsellään, ja ratkaisu löytyy hänestä, eikä muista ihmisistä…Minä lapsineni olen niin yksinäinen, kun viina ohittaa meidät tärkeysjärjestyksessä AINA. Olen pettynyt ja surullinen. Mitä teen!!! ;((
Vielä haluaisin tietää, että enkö minä sitten ole oikeutettu tuntemaan pettymystä ja harmia, kun hän juo? En ainakaan hänen mielestään! Hänen mielestä minun kai pitäisi istua remmissä mukana juomassa, se olisi oikein…Mutta en halua, enkä jaksa sitä vänkäämistä, riitelyä ja valtavaa Draamaa, joka juopottelusta hyvinhyvin usein seuraa. Onko minun vain luovuttava rakkaasta ihmisestä ja tehtävä päätös erosta? Onko se nyt ainoa vaihtoehto?? En todellakaan tahtoisi hajottaa perhettä, mutta tokihan lapsetkin joutuvat kärsimään täastä…
Voi, punaviini. Aivan kun itse olisin tuon kirjoittanut. Niin tuttua. Muista että alkoholisti keksii aina syyn juoda ja vika on aina muissa.Sinä kuitenkaan punaviini et ole syyllistunyt mihinkään. Tsemppiä.
Punaviini lisään vielä että itse olen aloittanut selviytymistarina. Olen päättänyt hakea eroa ja lähteä lasten kanssa. Tästä sinullekkin tutusta draamasta kärsii niin kaikki. Parempi mielestäni erota kun että mies /isä sairastuttaa pikkuhiljaa meidät kaikki.
Ilmeisesti monet alkoholistit syyttelevät muita, mutta ei tässäkään voi yleistää.
Meillä ei mies syytä minua mistään eikä ketään muutakaan. Ei kännissä, eikä selvinpäin.
Pysähdyin miettimään oliko minun exälläni tuota syyllistämiskorttia. Taisi olla, aina välillä. Ja itse oli silloin hermot riekaleina niin helposti provosoitavissa… Mutta syyllistystä tai ei, niin itse kuitenkin päättää omista rajoistaan, ja itse voi päättää, suostuuko syyllistymään vai ei. Helposti sitä vain silloin alkoholistin kanssa asuessa antoi omat tunteensa toisen käsiin. Oli jotenkin itse niin avuton, rikki ja hajalla, että ei millään jaksanut muuta kuin olla marttyyri siinä suhteessa. Ja senkin huomasi vasta jälkikäteen, marttyyriyden.
Voimia siskot! Alkoholille ja alkoholismille kannattaa kääntää selkänsä, elämä kyllä kantaa.
Se olisi ihme, jos juova alkoholisti ei syytä juomiselleen keksisi - ainoa, mitä “syytä” hän ei myönnä on se, että hän sairastaa alkoholismia… Jos muutat omaa toimintatapaasi, niin siitäkin saa hyvän syyn juomiseen.
Jokainen - ihan jokainen itse määrittää itselleen sen, minkälaista elämää itselleen haluaa.
Alkoholistin läheiset “syyllistyvät” hyvin usein mahdollistamiseen - niin kauan, kuin ollaan ja elellään siinä juovan kumppanin kanssa, niin kauan syyllistytään mahdollistamiseen. Juovalla ihmisellä ei ole mitään syytä miettiäkään sitä, aiheuttaako hänen juomisensa ongelmia, kun on joku jota voi syyttää juomisesta.
Läheisten osa on äärettömän tympäisevä. Läheisten pitää kypsyä omaan osaansa - toisinaan vuosikymmeniä, ennenkuin ymmärtävät oman osuutensa (mahdollistaminen) ja ymmärtävät irtaantua toisen ongelmasta. Itse “selitin” itselleni aikoinani taloudellisia syitä syynä, miksi en voi erota juovasta puolisosta - menisin vararikkoon… Avioliittoni päättyi onnekseni uskomattomien käänteiden jälkeen ja asiat järjestyivät, vaikka en siihen uskonutkaan. Rohkeuteni ei riittänyt tekemään eroa, mutta paskakuorma kasvoi niin suureksi, että kaikki kaatui ihan itsestään - räpiköiminen ei enää auttanut - mutta silmät aukesivat ja sain elämäni takaisin, mistä minulla ei ollut mitään jäljellä.
Nyt on elämä palautunut ja sitä ei yksikään juoppo tule enää sekoittamaan - hope so 
- pyykkipoika -