Kolme päivää elänyt tuoremehulla ja suklaalla, diabeetikolla pukli ei ole hyvä. Sokerit kolmosessa ja kohta lähtee taju, sain lääkäristä kovimpia mahalääkkeitä jotka auttaa maha ja suoli haavaumiin. Olis nälkä mutta se pukli heti päälle, satakilonen pärjäis ilman diabetesta kyllä syömättä terveenä. Aatelkaa ku syöt näkkärin ja vähän pistät ja pukli niin pakko syödä uusi, viidennen kohdalla aika epätoivoinen olo. Jos kohta ei helppaa herään teholta sokeritipasta, vähän kade teidän syömishäiriöistä joita toki pidän pahoina.
…
^ Olitkin laittanut tuon itsekurin sitaatteihin, joo, joten toivottavasti ymmärrät, että tuossa sun kaverisi tilanteessa ei todellakaan ole kyse hyvästä itsekurista, vaan täydestä itsekurin menetyksestä sairautensa kanssa 
.
Mulla ei edelleenkään ole kokemusta tuosta letkuruokinnasta, mutta toki käytännöt vaihtelevat alueittain ja saattaa noihin käytäntöjen vaihtelevuuksiin vaikuttaa myös esim. potilaan muu psyykkinen tila ja mahdollinen alaikäisyys 
. Tiedä noista. Myös lääkäreillä on yllättävän suuri valta tehdä milloin minkäkinlaisia päätöksiä …
Tuosta sun kaverisi painonnoususta: Mulle ei tullut oikein selväksi, oliko hän tuolloin letkun päässä kiinni vai söikö ihan omin avuin, mutta tuohon saattaa liittyä ihan sellainen aineenvaihdunnallinen seikkakin, että ensin, kun alkaa saada sitä ravintoa, aineenvaihdunta lähtee rullaamaan paremmin kitukuurin jälkeen ja näin ollen paino ei alakaan nousta heti, vaan vasta sen jälkeen, kun elimistön tila on vähän normalisoitunut. Toki kyse saattaa olla ihan joistakin hoitokäytäntöjen eroavuuksista.
Edit: Typo korjattu. T: vitun neurootikko 
^^ Lilja, vielä niistä tikkujaloista, joita kaveriltasi kadehdit: Voin kertoa, että (liika)laihuus ei todellakaan ole kaunista viimeistään siinä vaiheessa, kun ikää alkaa tulla enemmän 
. Se nälkiintynyt kroppa alkaa näyttää aika kaamealta, kun se kuuluisa rupsahtaminen astuu mukaan kuvioon ja anorektikoilla ne iän merkit yleensä alkavat näkyä aikaisemmin, ymmärrettävistä syistä. Normaalipaino tai pieni pyöreys pitää kropan huomattavasti nuorekkaamman ja timmimmän näköisenä, kuin nälkäkurkeilu. Multa itseltäni kysellään vieläkin usein henkkareita, kun käyn Alkossa tai joskus ihan vain tupakkaostoksillakin ja kyllähän se kovasti mieltä lämmittää, kun ikää mulla on jo reippaat 33 vuotta 
. Tuo johtuu kuitenkin kaiketi siitä, että mua on siunattu ikuisella babyfacella, olen todella pienikokoinen, siis muutenkin, kuin laihuuteni puolesta ja pukeudun kai melko nuorekkaasti . Jos ne näkisivät mut alasti siellä Alkossa, niin eivät taatusti epäilisi hetkeäkään mun täysi-ikäisyyttäni 
. Kuten olen jo aiemmin sanonut, niin eipä tämä mun syömishäiriöni liity mitenkään mihinkään kauneusihanteisiin tai siihen, että yrittäisin hakea muiden hyväksyntää sillä laihalla ulkomuodollani. Jonkin pirun pahan ahdistuksen purkamista/peittämistä tämä itseni nälkiinnyttäminen on. Näyttäisin hiton paljon paremmalta edes hieman tuhdimpana ja tiedän sen itsekin varsin hyvin. En kovin mielelläni kroppaani esittelekään missään edes pahimmilla kesähelteillä.
Toki mä ymmärrän tuonkin, että jos sä kärsit syömishäiriöstä, niin ihailet silloin niitä, jotka ns. osaavat sen homman vielä sinua paremmin.
Onneksi nykyiset kauneusihanteet naistenkin kohdalla taitavat olla ennemmin sellaisia treenatun ja hyväkuntoisen näköisiä tapauksia. Hoikkia toki, mutta paljon terveemmällä tavalla, kuin ne anorektikkomallit, jotka aiemmin olivat muodissa. Eipä sillä, etteikö tuollainenkin kauneusihanne paineita asettaisi, mutta oikeanlainen treenaaminen, joka vaatii toki myös terveellisen ruokavalion kylkiäisikseen, jotta kroppa pysyisi timminä ja myös muodokkaana, on silti helvetin paljon terveellisempi vaihtoehto, kuin itsensä nälkiinnyttäminen keskitysleirivangin näköiseksi.
Edit: Typoja korjailtu. T: vitun neurootikko .
Mun boldaukseni. Mä en nyt taas tyystin ymmärtänyt viestiäsi, Neuro 
. Ymmärrän toki, että sulla on siellä todella vittumainen tilanne, jos mikään ei taaskaan pysy sisällä ja sun pitäisi saada itsesi ravittua säännöllisesti diabeteksesi vuoksi, mutta mitä ihmettä syömishäiriöt siihen liittyvät, ainakaan millään kadehdittavalla tavalla 
.
Kun tarpeeksi monta kertaa puklaa tulee henkinen stoppi siihen syömiseen, kyllä mä sen omituiseksi syömishäiriöksi katson. Sain eilen jotain voimakkainta mahansuojalääkettä, nimee en muista mutta mahan ja suoliston haavautumiin. Katsot hyvää ruokaa ja näet itsesi pää porsliinipytyssä ja se pakko syödä on pahin ku mulla olis 10kg vararasvaa rupissa.
^ Siis ymmärrän mä tuon, että sulle on kehittynyt kammo syömistä kohtaan, jos laatta lentää lähes joka kerta, kun pistät jotakin suuhusi. Eihän se oksentelu mitään mukavaa ole. Silti mä en ymmärtänyt sitä, miksi kadehdit syömishäiriöisiä .
Toivottavasti uusista lääkkeistä on sulle apua ja saisit olosi edes vähän paremmaksi 
.
Eipä kokonaan syömättä jättäminen vaadi kauheasti itsekuria, vaan ennemminkin se että käy säännöllisesti punttiksella/jumpassa ja sitten syö tasan xxx kaloria, oikeassa suhteessa proteiinia, hiilaria ja hyviä rasvoja. Itse ajattelin ajautua rantakuntoon seuraavanlaisen yhtälön parissa:
ma-pe: Salitreeni ja treenin jälkeen 50gr heraproteiinia + 2 kananmunaa (350 kcal/pv).
la-su: Lepäämistä, ja vapaamuotoista sapuskan mättöä aamusta iltaan. (2000-3000 kcal/pv)
Tällä protokollalla pysyy lihat mutta läskiä lähtee kilo viikossa, mikä riittänee hurjimpienkien kauneusihanteiden, siis semmoisten jotka >90% ihmisistä pitää kauniina, tavoitteluun.
No, syömishäiriö tämäkin, mutta hyvällä tavalla! 
^ Grip tai joku muu parempi asiantuntija saa kommentoida enemmän tuota sun ruokavaliotasi ja treeniohjelmaasi. Mä en täysin vakuuttunut tuon terveellisyydestä, mutta mitäpä minä tiedän . Muistathan kuitenkin syödä riittävästi kasviksia siinä vapaamuotoisen ruoanmättämisen mukana .
Saat pitää ihan rauhassa “Arkkitehdin laihdutus- ja treeniblogia” mun syömishäiriöketjussani, jos tahdot .
Et tainnut sitten eilen repsahtaa torttukänneihin ?
Tyhmästi sanottu multa että kadehdin, ilman diabetesta voisin huoleti olla syömättä vaikka viikon ja antaa mahan rauhoittua. Napollinen lääkkeitä päivässä vuosia on tehnyt tehtävänsä, tai kyse on hermostollisesta viasta, no kun välillä tulee verta niin kallistuisin ärtymykseen.
Repsahdin, mutta ilman känniä tai torttuja. Tuli mutusteltua pizzaa 500 grammaa, päälle hampurilaiskastiketta ja juomiseksi heraproteiinia 50 grammaa. Yhteensä noin 1500 kcal. Ihan kohtuullinen illallinen, ei mikään bulimia-anarkia. Mutta jees, tänään alkaa 9. päivä ilman miestä vahvempaa, mikä on aika bueno juttu!
PS.
En mä kehtaa mitään bodyblogia pitää täällä, mutta tuli vaan mieleen noista syömisten kontrolloinneista, että miten paljon (oman)kehonpalvontaa kannattaa harrastaa kärsimyksen hinnalla…? Noin niinkuin yleisenä kysymyksenä.
^ Noh, pieni repsahdus vain, pääasia, että korkki pysyi kiinni .
…
Enemmän proteiinia ja hyviä rasvoja (kookosta, oliiviöljyä, omega3:sia jne) ja hiilarit minimiin niin jonkin ajan päästä sokeria tms. skeidaa ei enää tee mieli, ja jaksaa liikkuakin paremmin Jos mielii paljon liikuntaa harrastaa, ei lihakset oikein palaudu pelkällä kasvissafkalla. Ainakaan mun lihakset ei palautuneet aikoinaan, enkä ollut edes vegaani ja söin mereneläviäkin Siitä ruokavaliosta on hemmetin hankala saada tarpeeksi proteiinia, ja vaikka saisikin niin esim. soijasta tai pavuista sen imeytymissuhde on todella heikko vrt. vaikka kalaan tai kananmuniin, millä on tosi paljon merkitystä vaikkei mitään kehonrakennusta harrastaisikaan. Tämän lisäksi em. proteiininlähteet sisältävät todella paljon lektiinejä ynnä muuta mukavaa suoliston toimintaa häiritsevää matskua. Yks tärkeä homma painonpudotuksessa on myös se, että syö tarpeeksi - jos kalorit on jatkuvasti alle 1500 per päivä, menee elimistö ns. survival-moodiin, jolloin se energia otetaan lihaksista ja keskivartalomakkarat jatkaa hyllymistään. Tämä ei ole yhtään mukava olotila jos mielii liikkua… Nimim. kokemusta on
Sopiiko tähän jatkoon, huomenna kipipulääkärille. Eli voinko ottaa Temgesidiä ku on tuo Norspam laastattari vai muuta mitä saa määrätä sit mulle. Kaksi neeljäntunnin istuntua ku kaksi hampilääkäriä poraa lähes kaikki pois ja istuttaa uudet, leykaluuhun porataan ruuvit ja sit siihen uuded kiinni. Sais hyvän auton tolla hinnalla vaikka opetushammas hoitolassa tehdään, pysyypä reegu suussa vanhanakin ku sukeltelen. Selkää mä suren, kyllä ne hampeista kivun ottaa pois.
No kohta syödään sit ihan uusilla hampeilla. Vanhat on jees mutta olen purrut niistä 2mm pois.
Aloita ihan pikkumuutoksilla. Ahdistaa varmasti, jos ajattelee, että sen ruokavalion tulee muuttua kerrasta täysin vegaaniksi. Se on varmaan aika mahdotonta. Aloita vaikka sillä, et jätät ensin punaisen lihan pois. Korvaat sen valkoisella lihalla, jota alat pikkuhiljaa korvaamaan tofulla, soijarouheella, pavuilla ja linsseillä. (Tai en tiedä, ehkä sä jo ootkin vege?) Opettelet vaikka yhtenä päivänä viikossa aina yhden uuden vege/vegaani-reseptin. Sit jossain vaiheessa vaihdat lehmänmaidon soija/kaura/tms. -maitoon, normijuustot soijajuustoihin jos on varaa, jugurtit soijajugurtteihin jne.
Ja muistat olla itelles armollinen! Jos oot esim. kylässä, tai syöt ulkona, niin voihan sitä silloin tehdä poikkeuksia, ja syödä normijuustoja tai vaikka lihaakin. Ei sitä tarvii olla niin ehdoton. Pienet, yksittäisetkin valinnat vegeilyn/vegaaniuden puolesta on eläimille ja sun omalletunnolle parempi, kuin vegetotalitarismista haaveilu, joka ei käytännön toteutuksen mahdottomuudessaan koskaan tule onnistumaan.
Liljalle: Gripiä kompaten ja vanhoja juttujani toistaen: Syömättömyydellä/huonolla syömisellä et todellakaan saa itsestäsi tippaakaan sporttista. Liian vähällä ruoalla kyllä laihtuu ja varmasti, sehän on selviö, mutta lopputulos ei ole millään muotoa kaunista . No, mitä nyt kukakin kauniina pitää, mutta harvempi kai kuitenkaan rimppakinttuista ja perseetöntä lautaa, jonka luut törröttävät ja nahka roikkuu päällä . En ota suuremmin kantaa siihen, voiko vegaaniruokavaliolla saada itselleen sitä sporttista kroppaa(ainakin se vaatii pirusti asiaan perehtymistä ja panostamista), mutta mikäli tunnet, että vegaanius auttaa syömishäiriöösi ja saa sut muutenkin paremmalle mielelle, niin suosittelen sitä siinä tapauksessa kyllä. Ja kuten iina sanoi, ei siihen tarvitse heti täysillä ryhtyä ja tehdä siitä jotakin hampaat irvessä -juttua, joka vain lisää stressiä, vaan pienin askelin, oman jaksamisen ja kiinnostuksen mukaan .
Tähän väliin esittäisin kainon ja vienon toiveen, ettei tässä “mun” syömishäiriöketjussani alettaisi vääntää vegaaniruokavalion tai minkään muunkaan ruokavalion puolesta tai vastaan esim. eettisistä tai yleensä terveydellisistä näkökulmista. Ei kukaan sellaista vielä ole tehnytkään, mutta mikäli nyt satutte innostumaan, niin voisitteko, plz, tehdä sen vaikka siellä lihansyöntiketjussa. Toki tässä ketjussa saa minun puolestani aivan vapaasti ruokavalioistakin jauhaa, mutta mieluummin syömishäiriöihin liittyviltä kanteilta, eli jos esim. joku on saanut apua syömishäiriöönsä jostakin tietystä ruokavaliosta, niin sana on vapaa .
Päivitystä omasta tilanteestani: Aika heikoilla mennään taas(vai edelleen?). Puurodieetti on toistaiseksi jäänyt, koska olen päättänyt saada proteiinia enemmän :mrgreen: . Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että syön joka toinen päivä purkillisen rahkaa ja joka toinen päivä purkillisen raejuustoa . No, syön mä joka päivä myös ananasta ja parina päivänä olen korvannut rahkat ja raejuustot pikkupurkilla tonnikalaa, mutta eipä ole mun syömisissäni edelleenkään pahemmin kehumista . Itse syömistilanne on edelleen vaikea ja rituaalinomaista vääntämistä, mutta muutoin en ole ajatellut hirveästi syömisiäni tai syömishäiriötäni, eli ruokailutilanteen ulkopuolella niitä siihen liittyviä pakkokeloja ei ole pahemmin esiintynyt. Olen nukkunut nyt toistaiseksi hyvin, mikä on aika kumma juttu, myös juuri tuo surkea syöminen huomioiden ja muutenkin mielialani on ollut valoisampi ja olen jaksanut kummasti touhuilla ja olla liikkeessä. Esim. olen mennyt kävellen joka paikkaan, missä on tullut nyt käytyä, vaikka matka olisi ollut vähän pidempikin ja bussit kyllä kulkisivat(ja mulla olisi varaa matkustaakin niillä :mrgreen: ), käytän aina portaita hissin sijasta, vaikka pitäisi nousta seitsemänteen kerrokseen, olen siivoillut kaappeja ja komeroita yms. hyötyliikuntaa. Kun pysyn liikkeessä, kaikki tuntuu olevan ihan okei, mutta sitten kun pysähdyn, huomaan, kuinka mua huimaa ja ottaa pumpusta. Pari kertaa olen pyörtynytkin, mutta niistä ei ole tullut vakavampia seurauksia, sillä olen pystynyt jotenkuten ennakoimaan ne. Jalkoja särkee, jos olen ollut pitkään niiden päällä, vatsa on kipeä ja palelen todella herkästi, mutta noita juttuja olen pistänyt pitkälti opparireflojen piikkiin, vaikkeivat ne niistä välttämättä johdukaan, ainakaan kokonaisuudessaan . Yksi kunnon mässypäivä mulla oli tuossa vähän aikaa sitten, laskuista johtuen ja ihan hyvällä omallatunnolla. Sitä seurasi kuitenkin vesipaastopäivä laksatiiveilla. Ei tosin sen vuoksi, että olisin tuntenut tarvetta ruoskia itseäni mässäilystä, vaan ihan siksi, että fyysinen oloni oli niin pirun tukala, totta kai, kun elimistö ei ollut tottunut moiseen ruoan ja herkkujen tunkemiseen.
Mulla on tainnut tässä kevään kunniaksi iskeä pieni hypomania päälle ja se on aiheuttanut sen, että ruokaan/syömiseen liittyvät pakkokelani ovat lieventyneet. Sinänsä hyvä asia, mutta syön ihan pirun surkeasti ja liian vähän nytkin ja paino on laskusuunnassa. Olen nyt ikään kuin ulkoistanut syömishäiriöni hypomanian piikkiin, eli selittelen huonoa syömistäni itselleni sillä, että en ehdi syödä, koska mun “pitää” touhuta ja tohista niin kovasti ympäriinsä. Tämä nyt ei ole mitään uutta. Olen ennenkin harrastanut tuota “ulkoistamista”, eli ruoka ei maistu, koska masennus/mania/stressi/vatsakivut/hammassärky/suru, kun mummo kuoli/paha mieli, koska oli riitaa miehen kanssa/reflat/hirveä kiire/ulkona sataa räntää/anything. Toki nuo ovat ihan ymmärrettäviä syitä huonolle syömiselle ja/tai ruokahaluttomuudelle sellaisillakin ihmisillä, joilla ei mitään varsinaista syömishäiriötä ole, mutta mä tunnistan itsessäni kyllä sen, että nuo ovat eräänlaisia mekanismeja, joilla pääsen irti siitä raastavasta pakko-ajattelusta syömiseen liittyen .
Energiaa mulla tuntuu riittävän kummasti, mutta sehän tässä onkin pelottavaa, etten tiedä, kuinka pitkälle elimistöni kestää tätä säntäilyä, kun se ei saa tarpeeksi polttoainetta . Vähän kuin olisi piripäissään, eli ei tunne sitä, kuinka kroppa ja kaiketi pääkin, ovat tyystin hälytystilassa, vaan jaksaa painaa vain eteenpäin, kuin mikäkin Duracell-pupu .
Tietysti toi olotila on varmasti hyväkin, mielialalle ja saat asioita tehtyä. Mutta oletko ajatellut sen keskeyttämistä psykoosilääkkeilläsi ennen kun se siirtyy varsinaisen manian puolelle? Ihan ton elimistösikin takia.
Vai osaatko säädellä sairauttasi niin hyvin, että aloitat lääkitykset vasta mania-vaiheessa? Näin ulkopuolisen silmistä tuo kuulostaa vaaralliselta, kun olet muutenkin laiha ja laihdut entisestään ja kroppa käy ylikierroksilla koko ajan. Ihan todellisiahan vaaroja sydämen ja muidenkin elimien kanssa tossa varmasti on.
^ Joo, tiedostan kyllä tämän tilani vaarallisuuden, eli ei elimistö voi kestää tällaista loputtomiin, vaikka pää jotenkin kestäisikin. No, enpä usko senkään kestävän . Olen ihan vakavissani harkinnut, josko nappaisin Ketipinoria tai jopa kunnon annoksen Levozinia ja nukkuisin vuorokauden, mutta inhoan sitä leptioloa niin pirusti 
. Toki se menisi nopeasti ohitse, jos kyse ei olisi, kuin parin päivän kuurista, joten eipä se loppuelämääni pilaisi. Lähinnä tässä on kyse siitä, etten vielä haluaisi katkaista tätä psyykkisesti hyvää oloa, kun tässä tilassa viihdyn kuitenkin niin hyvin, eikä mulla oikeastaan ole pitkiin aikoihin ollut näin hyvä meno ja vieläpä aivan selvinpäin, vaikka ymmärränkin, ettei tämä millään tavalla tervettä voi olla, että juoksee ympäriinsä ja touhuaa touhuamasta päästyään minimaallisilla yöunilla ja aivan liian vähällä ravinnolla, eikä tunnu missään . Päihdehimotuksetkin ovat olleet nyt niin pieniä, että se on ainakin tulkittava positiiviseksi asiaksi. Eipä sillä tosin kai väliä ole, minkä syyn vuoksi pumppu pettää .
En usko, että mulle varsinaista maniaa tulisi, vaikka mistäpä sitäkään koskaan voi ennustaa . Mulla ei vain ole ollut maniaa piiiitkiin aikoihin ja tämä mun biponi on muutenkin sen verran depispainotteista, että tämäkin hypomania tuntuu jo varsin erikoiselta. Psykoosi, noin muuten, saattaa toki olla vaarana, kun nukun niin vähän, mutta yleensä mulla on psykoosia edeltänyt totaalinen unettomuus(tai sitten jotenkin muuten paska olo, mutta nythän mulla ei ole paska olo lainkaan) ja nyt olen kuitenkin saanut joka yö nukuttua sellaiset pari tuntia, joiden jälkeen tunnen itseni taas varsin virkuksi. Saattaa tietty olla, etten ole ihan tarpeeksi kartalla siitä, missä tilassa psyykeni oikeasti on. Tietääkö hullu olevansa hullu :mrgreen: ? Mun mies sekä vanhempani ovat ainakin sanoneet, että mulla on nyt aikamoinen vauhti päällä, mutta toisaalta he pitävät mua nyt myös varsin hyväntuulisena tapauksena, eivätkä mitenkään psykoottisena. Kyllä ne ilmoittavat, mikäli mä psykoottiseksi alan mennä. Tosin siinä vaiheessa voi olla, ettei mua enää paskaakaan kiinnosta heidän mielipiteensä :mrgreen: .
Kunnon leptikuuri kyllä stoppaisi vauhtia sen verran, että pää ja kroppa saisivat hetken maata levossa, ja leptit aiheuttaisivat todennäköisesti myös jonkinasteisia syömishimoja, joiden avulla saisin ehkä vähän korjattua ravitsemustilaani . Noh, katsotaan, miten tämä homma kehittyy…
Vähän tuli offia, mutta enpä jaksanut näitä asioita päivitellä erikseen Vittumaisiin, Positiivisiin, Bipoketjuun jne.