Taalla 47v mies. Alkoholismia vastaan kamppaillaan. Viikot menee nain: yksi selva viikko, ihanaa urheilua ja ihmisten kanssakaymista – olen oikeasti tosi fiksu ja filmaattinen kun olen silla paalla. Sitten yksi lauantai kostea ilta ja 4-5pv putki edessa (ja joo duunista tatakin kirjoittelen). Ei nyt mitaan hirveeta dokailua mutta tyyliin pari valkkarilasia ennen duunia, lounaalla 2-3 tuoppia ja illalla jaahdyttelya (eli pari kolme tuoppia taas). Nyt tama kylla saa jaada, terveys karsii, selvat kaverit ihmettelevat miksi en tapaa heita – tanaankin piti yksi tapaaminen perua , melkein pullollinen valkkaria mennyt ja nyt ollaan vasta puolessapaivassa. Duuni karsinyt hirveasti; olen asiantuntija-ammatissa ja toisaalta kosteus ei haittaa kun olen “sisasiisti” – paljon virheita tehnyt viime aikoina, pitaisi. Mutta ne yolliset vieroitusoireet, aamuherailyt 3lta ja hikoilut. Hyi —vetti. Asun lisaksi maassa jossa tallaista kayttaymista lahes ihannoidaan. Nyt korkki nopsaan kiinni. Onneksi ei ole perhetta tassa vieressa katsomassa kun aija oksentelee / paskoo housuihinsa aamukuudelta ennen paivan tarkeita kokouksia (ihan note to myself: toissa kuussa krapulassa paskoin ekaa kertaa aikuiselamassani housuihini aamulla)! Valopilkkuna muistan viime kuulta eraan lauantain – herasin virkeana, puoli mukia kahvia ja lenkille. Elama oli kohdillaan. Mutta nyt ollaan menty taas viime torstaista valkkarin “voimalla”. Kirjauduin tanna vuosia sitten, sitten yla- ja alamakea. Vertaustukea kiitos.
Moi SW10!
Samaa veneessä ollaan, mäkin olen sellainen, että helposti jää putki päälle. Se ei kyllä mun kohdalla oo sellaista että olisin milläänmuotoa työkuntoinen vaan todennäköisesti räkä poskella ja konttauskunnossa. Mulla ei ole siis minkäänlaista kohtuutta.
Kuulostat aika kyllästyneeltä tilanteeseen ja ymmärrän sua täysin. On tosi raskasta esittää että kaikki on jees vaikka on karmee olo ja ahdistaa ihan älyttömästi.
Oon tässä miettinyt että mikä siihen juomiseen ajaa vaikka tiedän kyllä mitä siitä seuraa. Mutta jotenkin sitä onnistuu huijaamaan itseään.
Enpä nyt osaa oikein neuvoa sua mitenkään kun ihan alkutaipaleella olen itsekin mutta toivotan sulle voimia koitokseen. Koita pitää mielessä ne selvien päivien hyvät hetket. Päivä kerrallaan.
Moi.
ja moi Ananakselle myös.
Vaikea mun kanssa on neuvoa. Ei minua auttanut aluksi, kun kirjoittaa tänne. Tosiaan päivä kerrallaan on hyvä ohje. Täällä on kanssa vilahtanut kun tulee paha paikka, niin minuutti, tunti kerrallaan. Pitää sietää ajoittaisia kovia viinanhimoja. Siksi tommoinen ohjeistus on olemassa. Sillä pelataan aikaa. Se viinanhimo menee sellaisina aaltoina. Iskee välillä kovaa päälle, niin silloin on tosiaan kaimppailtava sitä himoa vastaan. Itse en oikeen osaa kun omasta puolesta kertoa. Itselle ei kohtuukäyttö ole ollut koskaan se minun juttu. Monesti yrittänyt, niin epäonnistunut. Parempi unohtaa kohtuuteen pyrikimiset jos siinä on tarpeeksi useasti epäonnistunut ja pyrkiä raittiiksi. Ei se helppoa ole mutta ajan kanssa sitä vahvistuu. Jotenkin aluksi on kestettävä. Kannattaa pelata aikaa. Suomessa se on muistaakseni 9-21 välillä kun saa alkoholia kaupoista ja baarit menee puol neljä kiinni. Ulkomailla kun asustelet, niin sen mukaan sitten. Keksittävä kaikenlaisia juttuja millä saa sen ajatuksen pois alkoholista kokonaan.
Osa täällä puhelee kohtuukäytöstä, niin ei kannata uskoa siihen. Se onnistuu hyvin harvoilta jos keltään jolla on voimakas addiktiotaipumus. Poissulkea se vaihtoehto kokonaan. Näin minä kohdallani olen nähnyt, että ei onnistu. Yrittänyt monesti.
Sitten kannattaa tosiaan ottaa kaikenlainen neuvo vastaan mitä annetaan ja silleen löytää se oma tapansa. Jos joku tarjoaa AA:ta, niin kannattaa tutustua… Kuunnella/lukea - ei torjua… Itse olen ollut avoin kaikelle ja miettinyt kaikenlaisia asioita. Kokeillut. Hiljattain tuli mieleen, että sille alkoholin himolle en antanut tuumaakaan periksi. Muutaman kerran painoi alas kun oli päättänyt raitistua mutta nousin ylös ja yritin ja yritin.
Jotenkin kanssa tutkailin noita omia tuntemuksia milloin se viinapiru oli voimakkaammillaan ja mitä sillä milloinkin oli mielessä. Jos satuin retkahtaa kuukauden kuluessa mietin omia tuntemuksia… Kysymyksiä asettelin kuten: Miksi niin kävi? Miksi retkahdin? Millaisia tuntemuksia koin sinä ajanjaksona? Esim siinä kuukauden aikana. Jos pääsin kahteen niin mitä uutta koin sinä aikana. Jotenkin hävitin mielestä sen ajatuksen että voisin juoda puoleksi vuodeksi kokonaan. En uskonut minulle mieleen tulevia “triggereitä” yhtään. Vaikka semmoisi ajatuksia, että “Voisinpa ottaa tässä yhden.”. Tarkkailin semmoisia ajatuksia. Jotenkin “tulin järkiini” siinä 5-6kk kohdilla, niin tavallaan näin eron mitä se juominen kohdallani on ja mitä ei ole. Kannattanee varautua monenmoisiin mielen liikkeisiin tuona aikana 0-6kk.
Tervetuloa Sulle ja Ananakselle! Muille myös ketä en ole huomioinut!
Tsemppiä!
Kyllä se raittius on saavutettavissa! Uskoa täytyy siihen!
Mä olen aika uusi höpisijä täällä Lopettajissa. Vähentämistä on tullut ajateltua, mutta luultavasti lopettamisen kokemuksen haluan vielä tähän elämääni - ainahan sen lopettamisenkin voi lopettaa. Tai siis ihan vaan oman pään kanssa elämisen kokemuksen, elämän kohtaamisen ilman kemikaaleja, kun on tullut nähtyä ja koettua riittävä määrä bileitä ja krapuloita.
Ymmärrän tasan tuon, kun on niin kyllästynyt heräämään aamukolmelta angstiin ja pyörimään hikisenä petissä. Järjetön vastakkainasettelu se yöllinen ahdistus ja se päivällinen näytelmä muiden silmissä, että asiat ovat hyvin. Hirveätä tuhlausta.
Välillä tulee kelattua, että ehkä haluan pitää krapula-ahdistukseni, että ei tarvitse kohdata asioita, joita juomisella olen yrittänyt puuduttaa tai työntää pois. Ehkä voisi alkaa ottaa omia selvinpäisiä ajatuksia ja tunteita vastaan, ja kirjoittaa niitä ylös itselle. Esim. Julia Cameronin aamusivujen aloittaminen voisi olla yksi keino purkaa omaa paskaoloa.
Aamuyosta se taas lahti – yrjotti ja vapisutti oikein kunnolla, otin kaksi lasia valkoviinia joten pysyin just ja just kuosissa. Junalla toihin ja nyt on jokseenkin allottava olo taas. Taytyy menna iltapaivalenkille, ihan kavelylle vaan. Kiitos kaikille tukijoille. On taa vaan helvetinmoinen sairaus.
Tervehdys. Aika kamala viime viikko takana. Enpa ole aikohin juonut seitsemaa paivaa perakkain siten etta aamuvarhain aloitettu joten kylla tassa alkkiksia ollaan vaikka ei ojanpohjalla maata. Lopettelin perjantaina iltapaivalla ja kun kotiin paasin alkoi pahoinvointi. Viikonlopun aikana kun selvisin viikon ryypyista, niin aloin lukea paljon paihteisiin liittyvia juttuja netista. Olen niin aikaisemminkin tehnyt mutta nyt oikein ajatuksella kunhan pahimmat tarinat ja puistatukset menivat ohi. Nyt sitten toissa suht kirkkailla silmilla, ruoka maistuu jo jonkin verran. Taytyy sitten tastalahtien aamuisin sanoa itselleni etta tanapaivana ei sitten oteta eika tarvitse ottaa.
Analysoin kayttaytymistani: yleensa kun olen positiivisesti kiireinen, alkoholi ei edes kay mielessani. Tylsa ilta/pari tylsaa iltaa: otanpa pari ja niin sita sitten mennaan, sitten perutaan tapaamisia seuraavina paivina kun tarkoituksena on olla valkoviinin pauloissa. Suureksi onnekseni suurin osa tuttavapiiristani ei juo/tai juo kohtuudella mutta jutut jota teemme yhdessa ei sisalla lainkaan alkoholia. Kotona riittaisi maalaus ym hommia joten en edes ymmarra miksi en “tylsana” iltana niita tekisi (hyva kun kirjoitin taman ylos niin teenpas sitten seuraavana tylsana iltana) .
Ironista on etta suurin osa tuttavapiirista ja jopa kollegoista pitaa elamantapojani supertervellisena. Vain kaksi kaveriani tietaa etta joskus juon putkeen. Tana vuonna puoli tusinan verran putkia, pahimmat kaksi nyt kuukauden sisaan.
Sen verran viela taustastani etta suvusta loytyy jonkin verran alkoholiongelmaisia.
Vahan pomppuista kirjoittelua kun toista tata kirjoittelen. Raitista maanantaita itse kullekin!
Tervehdys plinkkiliaset. Tuurijuoppo SW10 tassa. Nain sita taas mennaan – luulin viimeisen putkeni joulua ennen todellakin olevan viimeinen. No ei todellakaan ollut, nyt on latratty la illasta asti – ei mitaan kamalia maaria mutta sen verran etta alkaa tuntua. Tana aamuna ennen duunia kaksi lasia valkoviinia jotta pahemmat vapinat meni pois. Onneksi olen ammatissa jossa ei tule henkilovahinkoja, eli toimistossa valkokauluksella varustettuna. Kaiken mailman muita vahinkoja voi tulla. Kirjoitan nyt tanne edellisesta putkestani. Juoksin maratonin sunnuntaina ennen joulua. Ja pitihan sita juhlia koko viikko, toissa kavin mutta istuin ravintolassa suurimman osan tyoajasta. Lomat alkoivat kolme paivaa ennen joulua niin sitten otettiin kaksin kasin. Tapaninpaivana herasin puoleltapaivin. Oksetti, vapisutti, heikko olo ja ennen kaikkea vitutti. Silloin ajattelin etta ei enaa ikina. Mutta nyt maanantaina 9 tammikuuta olen lahes samassa pisteessa. Tarvitsen todellakin jotain psykoterapiaa. Varmaankin oma kehu haisee mutta olen fiksu, alykas, ja hyvannakoinen vaikka ikaa on jo 48v ( ja siksi yleensa ajattelen ettei tassa mitaan apua tarvita). Tassa jo harrastettu putkijuomista noin kymmenen vuotta – selvina kausina olen hyvinkin alkoholinvastainen ja parit pikkujoulutkin meni veden voimalla. Historiasta on selvaa etta pari selvaa viikkoa ja sitten neljan viiden paivan putki joka yleensa paattyy vessanpytyn halaukseen lisamausteineen. Nyt on ensimmainen tavoite saada putki poikki. Pari kaljaa illalla ja unten maille. Tod nakoisesti heraan jo kolmelta mutta sitkeasti hikoillen peiton alla. Raakaan viinaan en onneksi koskea muuten olen kipea viikon. Eli tallaista kuuluu Irlantiin
Moi!
Itsekin olen asiantuntija-ammatissa, ja aika lailla samanlainen tilanne kuin sulla. Olen juonut noin 25 vuotta alkoholistisesti, niistä viimeiset 5 vuotta omasta (ja kaikkien läheisteni) mielestä tolkuttomasti. Juuri ja juuri olen
pystynyt hoitamaan työni, niin etten ole jäänyt kiinni. Itse ajattelen, että juuri tämä kyky keplotella ja suunnitella,
siirtää juopottelua sopivaan ajankohtaan on aiheuttanut sen, että homma vaan jatkuu ja jatkuu…
Olen lopen kyllästynyt tähän alkoholinhuuruiseen, sosiaalisesti yksinäiseen elämääni, jota alkoholi hallitsee.
Joulukuussa sain kerättyä rohkeutta ja menin A-klinikalle juttelemaan. Mutta sitten tuli muutto toiselle
paikkakunnalle, jossa ei ole A-klinikkaa. No, huomenna on aika uuden paikkakunnan päihdeklinikalla. Varmuuden vuoksi juopottelen tässä nyt, etten mene sinne ihan freesinä. Minulla on sellainen tunne, että 4-5 päivän viinattomuuden jälkeen näytän/kuulostan niin freesiltä, ettei minua kukaan ota tosissaan. Huomenna aion tosisssaan itkeä ja valittaa ihan koko rahan edestä…tuolla A-klinikalla pari kertaa keskusteltuani tajusin, että mulla on todella paljon käsittelemättömiä menneisyyden haamuja, jotka aiheuttaa ahdistusta…ehkä ne ovat osasyy siihen, että en pysty lopettamaan juomista, vaikka haluaisin. Jotain apua on saatava. Samaa suosittelen sinullekin. Joku viisas kirjoitti joskus, että jos aina käyttää samoja metodeja, niin lopputulos on todennäköisesti sama kuin ennenkin. Eli jos haluaa, että asiat muuttuvat, täytyy ottaa toisenlaiset keinot käyttöön.
…vielä kun luin tuon viimeisen kirjoituksesi niin alkoi hymyilyttämään… itsekin juoksin maratoneja ym. pitkiä matkoja yli 10 vuotta (9 maratonia ja jotain 25 puolikasta ja muita matkoja siihen päälle), ja selitin aina itselleni, että enhän minä voi olla alkoholisti, kun kerran pystyn maratoneja juoksemaan…heh heh
SW10 kirjoitti
Hyvä huomio sinulta, että ei viinaa karkuun pääse vaikka juoksisi kuinka kauas.
Tänään et ole yksin
Morjens,
tämä on kyllä valaisevaa ja omakohtaisestikin tuttua pohdintaa.
Omalta osaltani tuntuu, että ehkä jotain on tässä oivaltanutkin. Nimittäin sen riippuvuuden ja sen tunnustamisen. Sekä sen, että se ei lähde pois persoonasta vaikka olisi raittiina N vuotta ja vetäisi viisi maratonia putkeen.
Vaikka tuota raittiuden uraa on vasta vaatimaton kuukausi, niin tuntuu siltä, että perusasetelma on aika tavalla toinen kuin aikaisemmissa kuivissa jaksoissa. Niiden tarkoitus kun oli ylipäätänsä mahdollistaa “turvallisen ja sosiaalisesti hyväksyttävän” juomisen aloittaminen taas sitten jossain vaiheessa.
Voimia jokaiselle projektinsa parissa.
Punatulkku antoi tuossa ohjeita tuosta päivä kerrallaan elämisestä ja haluaisin siihen lisätä, että itselleni se helpotti siksi, kun jos ajattelee vaikka nyt Tässä hetkessä että olen Tästä eteenpäin kuukauden tai jopa vuoden selvinpäin, niin kun juomisen lopettaa, niin aika käy yllättävän pitkäksi, joka taas tuo tunteen että ei hemmetti mikä urakka olla tätä tahtia vielä kuukausi juomatta. Se on vain liian työlästä. Siksi päivä kerrallaan eläminen on helppoa, koska se ei ole niin suuri projekti. Siihen kyllä varmasti pystyy meistä jokainen. Tiedän itse kyllä, että alkoholistilla on ikävä tapa asettaa tavoitteita pitkälle tulevaisuuteen paremman elämän toivossa, mutta onko siitä mitään hyötyä?