Nyt on aika tehdä jotain jotta suunnan saa ylöspäin. Takana monta pitkää kuntoutusta, parikymmentä katkoa, asuntoloita ja asunnottomuutta. Ensimmäinen raitis päivä ja olo on kamala. Fyysisen krapulan kestää mutta psyyke rakoilee pahasti.
Tuntuu että kaikki konstit on käytetty. Ryhmissäkin olen yrittänyt käydä mutta tipahdan sieltä aina pois kun omavoimaisuus nostaa päätä. Millä ihmeellä saisi oman ajatusmaailman muutettua ennenkuin henki lähtee? Juomamäärät putken aikana ovat hirvittävät. Vähintään litra viinaa päivässä. En oikeastaan hae nykyään edes nousuhumalaa vaan jonkinlaista tiedotonta tilaa.
Fyysinen terveys on vielä kohtuullinen mutta pää ei enää kestä. Lähipiiri on menettänyt toivon raitistumisen suhteen varmaan jo ajat sitten. Pahiten ovat varmaan kärsineet lapset. Tyhjiä lupauksia tapaamisista ja pitkiä aikoja kun en ole huonon kunnon takia pystynyt pitämään mitään yhteyksiä.
Olen kuvitellut olevani pohjalla jo monta kertaa mutta onko se vasta tulossa. En kyllä haluaisi tilanteen enää huonontuvan. Joka putken aikana pelkään kuollakseni että henki lähtee. Ja on se varmaan ollut lähelläkin monta kertaa kun on sairaalasta herännyt letkuista.
Yritän miettiä pääni puhki mitä tässä voisi vielä tehdä vaikka tällä hetkellä parempi olisi olla miettimättä mitään…
Omalla kohdalla auttoi se kun en enää itse valoja vannonut enkä luvannut mitään kenellekään, olin vain päivä kerrallaan raittiina ja luotin Korkeimman haltuun kaikki asiat. Vain hetki kerrallaan jos oli tiukka paikka. Kiitollisuus aina päivän päätteeksi karkotti pahan olon. Ja aamulla rukous että saisi olla päivän raittiina. Ensimmäiset viikot olivat juuri niin yksinkertaisia kuin vain voi olla, ei mitään suuria lupauksia eikä julistamisia “etten ikinä enää ota”, “nyt tuntuu etten enää juo”, “nyt tuntuu ihan erilaiselta kuin ennen”. Kun joku ryhmässä niin kehui, melkein jo arvasi että kohta retkahtaa. Siksipä itse varoin sanomasta tai edes ajattelemasta sellaista, olin vain päivä kerrallaan, enempää ei tarvi olla. kyllä sitä ehtii sitten myöhemmin miettiä syntyjä syviä.
Minulle Korkein Voima oli ensin Voima, myöhemmin, paljon myöhemmin aloin sanoa Jumala. Ja Korkein Voima on vain itseä suurempi voima, joku hyvä, rakkaus yms.
Tsemppiä sinulle!
Voimia toivottelen minäkin.
Olen samaa mieltä edellisen kanssa, ei se julistaminen ja uhoaminen taida auttaa. Itsensä kanssa jokainen kuitenkin joutuu tärkeimmät päätöksensä punnitsemaan.
Minulla oli ensimmäisten viikkojen aikana jo ajatuskin mahdoton, että olisin alkanut jollekin lopettamisestani puhumaan. Asia oli niin arka ja henkilökohtainen, ettei se sitä olisi kestänyt.
Tai sitten pelkkää taikauskoa; kun ei tästä kukaan tiedä niin eipä voi pahalla silmällä katsoakaan ja kaataa hyvää yritystäni . Mistäpä sen niin varmaksi tietää.
Kuitenkin, parempi oli minun kuitenkin ottaa ensin hiukan etäisyyttä ja selvitä pahimmista huuruista, sitten kun hiukan oli omia voimia kertynyt niin saattoi tuosta jossain alkaa juttelemaan.
Tänne plinkkiin tulin kun olin pari viikkoa haihdutellut päästäni sitä pöhnänkatkua, ja tämä jäi sitten kans jonkinlaiseksi tavaksi. Turisdta kaikenlaista elämään ja elämäntapoihin liittyvää.
Siitä pohjalle asti juomisesta en oikein ole järkeä löytänyt. Asiaa olen joskus yrittänyt miettiä, mutta en vaan sen tarpeellisuutta ymmärrä. Kun sitä pohjaa ei välttämättä tule ennenkuin henki lähtee. Aina voi mennä vielä pikkuisen pitemmälle sen juomisen kanssa.
Ehkä on parempi lopettaa ajoissa, ennenkuin ihan kaikki, henki ja terveys mukaanluettuna on mennyt.
Uuden elämäntavan sisäänajokin lienee helpompaa kun on pikkuisen jotain pohjaa -edes toimiva päänuppi- jäljellä.
Eipä muuta kuin siitä vaan eteenpäin. Ei tää elämä helppoa ole mutta mahdollista, selvänäkin. Ja jokainen päivä vie kauemmas ongelmasta. Ellei sitten ala roikkumaan siinä ja ajattelemaan sitä.
Tee nyt ainakin se selväksi, riittävätkö voimasi alkoholia vastaan vai onko alkoholi vienyt sinulta tahdonvoimasi viimeisetkin voimanrippeet. Kun ryhmät ovat sinulle jo tuttuja, voitko ajatella ottavasi mallia ryhmissä käyvistä raittiista alkoholisteista? Tarkoitan heidän tekemisiään, esimerkiksi käydäkö palavereissa vai jättää ne ja yrittää pärjätä omin avuin.
Kun sulla on omavoimaisuutta lähteä ryhmistä, voitko päättää käyttäväsi niitä voimiasi kuitenkin palaverissa käynteihin? Jos kotiseudullasi on useita ryhmiä, voitko valita niistä jonkin omaksi kotiryhmäksesi?
Tilanteesi vaikuttaa vaikealta, se ei kuitenkaan ole toivoton, voit antaa itsesi hyvän johdatukseen.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Tuttua juttua minullekin. Laiminlyöntejä lapsia kohtaan ja tästä armoton syyllisyys. Pohjalla käymisen jälkeen tunne, ettei tämän syvemmälle pääse, mutta seuraavan ryyppykerran jälkeen löytää itsensä taas entistä syvemmältä pohjalta. Nousut tuolta pohjamudista ovat kerta toisensa jälkeen vaikeampia. Mutta täälläkin on monta tarinaa siitä, että lähes mahdottomasta tilanteesta on noustu ja päästy elämän syrjään kiinni.
Itse en ole vielä kovin vahvoilla reilun kuukauden raittiuden jälkeen, mutta tahto ja usko on kova, että haluan pitää kiinni tästä aidosta elämästä. Kun muistelenkin itseäni pahimmillani kännikoomassa ja sen jälkeisissä olotiloissa, niin ei kyllä tee ryyppyä mieli. Ja paras lahja lapsille on raittius tästä eteenpäin. Menneelle et voi mitään muuta kuin ottaa siitä opiksi ja muistaa sen pahan, johon et halua enää palata. Aika + raittius tuo sinulle elämän takaisin.
Voimia!
Toivottelen minäkin sulle paljon voimia ja uskoa parempaan huomiseen!
Kiitos kannustuksesta! Taidan alkaa kirjoittelemaan tuntojani tänne. Pitkään se on ollut mielessä ja krapulapäissäni seuraillut muiden kirjoituksia. Hyviä neuvoja ja pitää tosiaan ottaa päivä kerrallaan.
Olisi kiva opetella elämään hetkessä. Se on aina ollut vaikeaa ja mitä pahemmaksi päihdeongelma tulee, sen vaikeampaa hetkessä eläminen on. Joko murehdin menneitä/menetyksiä tai suunnittelen epärealistisesti tulevaisuutta. Lupauksia en ole enää aikoihin antanut kenellekään, kun en oikein ole uskonut itsekään selviytyväni.
Kyllä huomenna on ryhmään mentävä. Onneksi kaupungissa on joka päivälle vähintään yksi ryhmä. Ihan hyviä kokemuksia niistä on, parasta ehkä se että säilyy jonkinlainen hengellisyys vaikkei koskaan korkeampaa voimaa ole ollutkaan.
