Sururyhmä?

Vilpola
1

Yksi vertaistuki ohjaaja sanoi aikoinaan, että koettaa selvittää onko meille huumetien lopuksi lapsensa menettäneille mitään ryhmää olemassa. Mitenhän siinä kävi, onko sellaista? Edes netissä?

Tyttäreni kuolemasta on nyt yli vuosi ja vieläkin olisi tarvetta vertaistuelle. Nyt minulla on onneksi sentään Zurussa, jonka sain kaapattua täältä ystäväkseni, mutta on meitä takuulla monta muutakin.

Olen surulla seurannut, miten äidit hävisivät tältä palstalta Zurussan ja minun lasten kuolemien jälkeen. Kaipaan muutamaa äitiä ja haluaisin kuulla, miten heidän elämänsä sitten meni. Olen kovasti rukoillut teidän lastenne puolesta, jotta kaikki kääntyisi parempaan. Minun ja Zurussan kohtaloa en toivoisi edes pahimmalle vihamiehelleni.

2

Hei A:n äiti

Selvittelin äsken kyselemäsi Sururyhmän tilannetta. Irti Huumeista yhdistys ei ole ryhmän perustamista ns haudannut. Ryhmä on suunnitelmissa edelleen mukana, mutta se vaatii yhteistyökumppaneita ja alan ammattitaitoisia ryhmän ohjaajia. Toivomme kaikki että yhteistyössä muiden alan yhdistysten kanssa tällainen ryhmä voitaisiin perustaa.
Surunauha ry:llä on tällä hetkellä vertaistukitoimintaa itsemurhan tehneiden läheisten omaisille.
surunauha.net/
Voimia teille A:n äiti ja Zurussa.

Terv. Ohjaaja Kerttu

3

A:n äiti ja Zurussa!
Olen kaksi vuotta lukenut näitä kaikkia tuskaisia tarinoita. Myös teidän tarinanne luin ja ne koskettivat minua syvästi. Jostakin syystä en tuolloin itse pystynyt kirjoittamaan. Minun tarinani lyhykäisyydessään:
Lokakuun viimeisellä viikolla 2010 meille selvisi koko karmaiseva totuus, kun poikamme sairastui kannabispsykoosiin. Siitä alkoi kahden vuoden painajainen, joka päättyi valtaisaan tuskaan lokakuun viimeisellä viikolla 2012, eli neljä viikkoa sitten. Poikamme löytyi kuolleena.
Haluaisin niin kovasti saada teihin yhteyden. Kuinka se voisi onnistua?

4

Huomenta kaikille ja erityisesti teille A:n äiti, Zurussa ja Eijastiina,
kirjauduin sisään tarkoituksenani kirjoitella perheemme tilanteesta kun huomasin tämän sururyhmäketjun, joten kirjoittelen myöhemmin, mitä meille kuuluu.

Nämä huumekuviot ja niihin liittyvä verkostoituminen ovat ihmeellisiä ja erikoisia, välillä tuntuu siltä että ne tunkevat esiin joka nurkasta ja että niissä on ikäänkuin jotain johdatusta. Juuri kun vaimoni ja perheemme on selvinnyt huumekriisistä sain kuulla, että erään ystäväni ystäväperheen lapsi oli noin vuosi sitten kuollut huumeiden käytön seurauksena.

Tämän perheen isä ja äiti olivat löytäneet heitä paljon auttaneen ryhmän Surunauha ry:n kautta. Netistä se löytyy osoitteesta surunauha.net, josta löytyy paljon tietoa heidän toiminnastaan.

5

Voi, EijaStiina…Syvin osanottoni. Olet nyt siirtynyt meidän surulliseen ja yksinäiseen maahan. Minun tyttäreni kuolemasta on jo yli vuosi, mutta muistan kaiken kuin eilisen ja minun on hyvin helppo samaistua sinun tilanteeseesi. Kun tyttäreni kuolemasta oli tuo neljä viikkoa olin suurimman osan aikaa ihan shokissa. Ajoittain tuli kumma, pysähtynyt ajatus, ettei tapahtunut olisikaan totta. Kesti todella pitkään, että ymmärsin lapseni kuoleman ihan oikeasti tapahtuneeksi. Siinä auttoi se, että näin hänen ruumiinsa kolmeen kertaan.

Itse en saanut apua surunauhasta. Siellä kyllä ymmärretään itsemurhan tehneen omaisia, mutta niillä, joiden historiaan kuuluu jo ennen kuolemaan huumeiden käyttöä, mielisairaalakäyntejä yms. liittyy kuolemaan oman laistaan problematiikkaa. Toisin sanoen elämä oli pelkoa ja kauhua jo vuosia ennen kuin pahin tapahtui.

Olen kovasti valmis sinun kanssasi juttelemaan ja uskon, että Zurussakin on. Hän on hyvin lämmin ja viisas nainen ja olen saanut yhteydestä häneen paljon voimia.

Seuraava vuotesi tulee olemaan ensimmäinen elämäsi vaikeimmista. Tulet varmaan kuulemaan kaikenlaista syyttelyä ja typeryyksiä. Näin ainakin minulle ja Zurussalle kävi.

Oma surutyöni meni outoja ratoja, join viinaa, lopetin sen juonnin, puhuin kaikille, jotka vain kuuntelivat ja sitten en enää paljon kenellekkään, sekoilin mm. ottamalla meedioihin yhteyttä, meinasin tulla surusta oikeasti hulluksi.

Nyt käyn edelleen psykiatrilla ja syön alkua pienempiä määriä ahdistus ja masennuslääkkeitä. Olen hyväksynyt sen, että tyttäreni on peruuttamattomasti poissa. Silti oman elämän jatkaminen tuntuu miltei rikokselta tyttöäni kohtaan. Uskon sinun todella tarvitsevan nyt vertaistukea. Sovitaan joku aika tänne plinkkiin, jolloin väläytän sähköpostiosoitteeni. Näin löysin Zurussankin. Muut kunnioittivat suruamme eikä kukaan muu sitä poiminut. Jos Zurussa antaa luvan, välitän hänen osoitteensa sinulle, kun olemme ensin saaneet kontaktin toisiimme.

Pahinta oli alussa kaikki. Jo kaupassa käyminen sai minut melkein romahtamaan, kun näin hyllyssä suklaapatukoita, Fameja, joita langanlaiha tyttäreni aina kinusi ja ahmi. Kaikki muistutti hänestä ja kaikki satutti. Moni asia satuttaa päivittäin vieläkin. Onko sinulla muita lapsia ja ovatko he nuorempia vai vanhempia kuin menehtynyt poikasi?

Lämpimin ajatuksin
A:n äiti

6

Anteeksi, kun änkeän tähän ketjuun kyselemään tyhmiä, mutta tämä:

Se on toki ihan ihmisestä kiinni, mistä saa itselleen sopivaa tukea ja apua ja kaikille eivät sovi minkäänlaiset ryhmät ensinkään. Eikö kuitenkin suurella osalla itsemurhan tehneistä ole taustallaan ainakin jonkinlaisia ongelmia, joista myös läheiset ovat tietoisia ja jotka ovat jatkuneet vaikeina jo vuosikausia. Ei välttämättä päihteisiin liittyviä, mutta niitä mielisairaalakeikkoja ym. Itse tunnen/tiedän(vai pitäiskö puhua menneessä aikamuodossa?) itsemurhaan päätyneitä ihmisiä ja heillä oli kyllä kaikenlaista selkeästi havaittavaa ja vakavaa ongelmaa ennen sitä lopullista ratkaisua. Toki näitäkin tapauksia on, että se läheisen itsemurha tulee aivan puskista. Ei ole mitään kokemusta tuosta Surunauhasta tai muistakaan “itsemurharyhmistä”, mutta jotenkin kuvittelisin, että siellä olisi porukkaa, jolla on samankaltaisia kokemuksia, kuin A:n äidillä. Vai eivätkö sitten niistä halua puhua ja keskittyvät vain siihen “itse asiaan”…?

7

Eijastiina, osanottoni suureen murheeseesi. Tiedänhän minä, mitä tunnet tällä hetkellä. Vielä ei varmaankaan mieli edes tajua tapahtunutta. Poikani kuolemasta on myös yli vuoden, ja edelleen pää jauhaa samoja asioita: miksi ja miksi…ja miksi …Aika vain ei käänny taaksepäin, että voisin mitään korjata. Olen käynyt seurakunnan sururyhmässä, ja käyn vielä toisessa psykoterapeutin vetämässä ryhmässä, mutta en kummassakaan voi/ ole voinut puhua kipeimmistä asioista, mitä pojan elämään on liittynyt. Elämä on jakautunut kahtia, eikä koskaan palat varmaankaan eheydy.
Olisi todella hyvä asia, että IH:n oma ryhmä saisi joskus vetäjän.

Tee, kuten A:n äiti ehdotti, olen mukana.

8

Kiitos vastauksistanne A:n äiti ja Zurussa!
A:n äiti: sopiiko, että väläytät sähköpostiosoitettasi tänään puolilta päivin? Ellet sitä ennen käy linjoilla, niin yritetään huomenna perjantaina samaan aikaan.

9

OK,
Pyydän taas muita huomioimaan, että mailiosoite on vain Eijastiinan käyttöön. Älkää ottako sitä itse, vaan kunnioittakaa suruamme ja tarvettamme vertaistukeen.

Saitko, Eijastiina?

10

Kiitos. Sain ylös ja voit poistaa. Laitan sinulle sähköpostia.