Surun murtama ja kaiken menettänyt

Kotikanava
21

Kyllä sä syytön “syyllisyys” vielä nouset, oot ehkä emotionaalisesti herkkä, niin kuin mäkin oon, mikä on hyvä juttu. Mutta siinä on haittapuolena liian syvä kiintyminen ja irtipäästämisen suurempi vaikeus. Omallakin kohdalla kiinnityin nimenomaan toivekuviin miehestä, en todelliseen ihmiseen, joka alkoholisti ja mulle veemäinen hamaan hautaan asti. Enkä oikein vieläkään ole kunnolla irti, järjellä katsottuna olen täys luuseri ja pässinpää, mutta kun päähänpinttymiään on niin älyttömän vaikea saada pois…

Tsemppiä vaan kovasti! Ehkä sekin auttaisi, jos mielesi saisi muuta mukavampaa pohdittavaa, harrastuksista yms., edes joksikin aikaa.

Niin kuin täällä on kirjoitettu, on yli satavarmaa, että alkolle jää aina kakkoseksi. Jollei alkkis omaehtoisesti raitistu, mikä en epätodennäköisempää kuin pääpotin saaminen lotossa.

Minua auttoi yhteydenpidon minimoiminen/lopettaminen alkkikseen ja suuntautuminen uuusiin miesystäväkandidaatteihin. Al Anoa suosittelen myös.

22

Hän jätti minut. Kokonaan. Aloittaa suhteen sen uuden naisen kanssa. En tiedä mitä sanoa. Kaiken sen jälkeen mitä kestin ja paljonko tuin. En ymmärrä. En ymmärrä.

23

Moi,
Olen pahoillani surustasi, mutta mietippä mitä siinä ihmisessä kaipaat. Laita paperille plussat ja miinukset teidän suhteessa. Veikkaanpa, että miinuksia on enemmän. Haluatko elää miinussuhteessa?
Olet nyt surullinen, mutta sinussa ei ole mitään vikaa. Hän on sairas, alkoholisti. Sinä et pysty eikä tämä toinen nainenkaan häntä auttamaan ellei hän itse sitä halua.
Nyt itket itkut ja sitten lähdet eteenpäin elämässä. Älä enää anna hänen pompottaa sinua. Ethän ole ansainnut pompotusta? Pakota itsesi tapaamaan kavereita. Tee mukavia asioita. Estä hänet puhelimella.

24

“Kaiken sen jälkeen mitä kestin ja paljonko tuin. En ymmärrä. En ymmärrä.”

Tämäkin on ihan kuin minun suustani. Omalla kohdalla alkkikseni asui saman katon alla reilut 20 vuotta, ja kieltämättä minustakin tuntui/tuntuu tosi epäreilulta, että kaiken tukemisen ja kestämisen jälkeen hän muutti sitten salaa pois, uusi nainen oli kuvioissaan jo silloin, kun vielä asui kattoni alla.

Nyt hän sitten näytti ulkoisesti ihan normaali-ihmiseltä, ei edes haissut tupakalle. Kieltämättä ottaa pattiin, että miksei hän minun kanssani saanut päätään kuntoon, vaan vasta uuden suhteen myötä raitistui, tai on ainakin ollut kuivilla pidemmän aikaa. Paitsi mä en oikein usko, että ihminen, joka on niin täynnä vihaa mua kohtaan ja veemäinen, olisi oikeasti (henkisesti ja elämänasenteeltaankin) raitistunut. Viimeiksi hänet nähdessään näytti/käyttäytyi niin mahtipontisesti, että ajattelin, että miten se onkaan noin isoksi tullut, pullistuneena itsetyytyväisyyteensä. Ja ihme, ettei se halkea/poksahda mahtipontisuuteensa.

Että oikeastaan mitä lyhyemmän yhdessäolon jälkeen tiet erkanee, sen parempi pidemmässä juoksussa, vaikka kuulostaakin tuskalliselta tämä.

Voimia paljon!!

25

En tiedä miten voisin teitä kaikkia kiittää. Olisin varmaan tappanut itseni ilman tätä palstaa.

Silti, mietin, että mitä jos olisin aamulla lähtenyt hänen luokseen kun hän pyysi klo 8? Vasta klo 9 ilmoitin, että voisin tulla, mutta suunnitelmat olivat jo vaihtuneet. Nyt ehkä olisimme yhdessä hänen luonaan, eikä hän olisi minua jättänyt. Miten mieli voi ailahdella noin? Onko hän todella noin sairas jo mieleltäänkin, ettei hallitse enää mitään? Nyt juo toista päivää, kohta kolmatta, ja viestiä tulee, ihan sekoa (no sitä on tullut ennenkin) ja samaa vauhtia menee uudelle. Tämä kaikki ylittää mun ymmärrykseni.

26

Jossittelu ei kannata. Ei se elämä ja parisuhde voi olla yhdestä tunnista kiinni. Juoppo on tehnyt valintansa jo ajat sitten ja se on se pullo. Se vie miestä. SINUN tekemisillä ei asiaan ole mitään vaikutusta.

27

Itselläni ainakin eläminen juoppiksen kanssa teki minusta surun murtaman ja kaikkeni menettäneen. Nyt olen taas alkanut elää ja hengittää.

28

Syyllisyys; tuo mies kuulostaa alkoholisoituneen henkilön lisäksi kovasti narsistiselta. Käyppä tutustumassa
http://www.narsistienuhrientuki.fi/tietoa-narsismista/narsismista_yleisesti/…

Et selvästi ole itsekään tasapainoinen, omilla jaloillaan seisova ihminen, koska olet noin tuon miehen “juoksutettavissa”. Yhdyn aikaisempaan kirjoittajaan siinä, että elät jossakin haavekuvassa tuon miehen ja teidän suhteenne suhteen. Minäkin kehotan täysin avoimesti ja rehellisesti kirjaamaan elämäsi ja tuon toivottavasti nyt edesmenneen suhteenne plussat ja miinukset. En tosin kirjoittamasi perusteella tiedä, kykenetkö vaadittavaan rehellisyyteen, koska näyttää siltä, että jollakin tapaa huijaat itseäsi… Kertomallasi tavalla käyttäytyvä ja käyttäytynyt mies EI todellakaan rakasta sinua, tuskin itseäänkään. Hän on käyttänyt sinua hyväkseen; mitä paskempi hän on sinua kohtaan ollut, sitä nöyremmin seuraavalla kerralla olet häneen suhtautunut ja pyrkinyt olemaan mieliksi, vai olenko väärässä?

Anteeksi, että olen näin suorapuheinen, mutta toivon AINA tällaisia tarinoita kuullessani tai lukiessani, että “uhri” pelastaa itsensä ja hakee itselleen apua kasvaakseen sellaiseksi, joka ei enää alistu kenenkään mielivallan alle.

Sinulle toivon nyt voimaa katsoa tulevaan, edes huomiseen, ja miettiä, mitä ihanaa sisältöä voisit päivääsi saada ilman, että siihen liittyy kenenkään juominen tai mielivaltainen käytös. Sinä olet arvokas ihminen ihan omana itsenäsi, etkä kenenkään toisen jatkeena - jos ymmärrät, mitä tarkoitan. Kaikkea parasta sinulle toivoen…

29

Hemmiina, olet täysin oikeassa. Olen aivan tämän miehen pompoteltavissa, enkä ymmärrä miten näin on päässyt käymään. En todellakaan ole enää edes sitä vähää tasapainoinen, jota olin joskus.

Kasvoin kodissa, jossa isäni oli lähes vastaava kopio miehestäni. Aina piti olla varpaillaan ja häntä koittaa miellyttää. Isä ei tosin juonut, mutta henkisesti oli hyvin samanlainen, ja äitini taas on opettanut hyvin kristillisen elämänkatsomuksen, jonka mukaan haikompaa pitää AINA auttaa. Tässä soppa onkin jo puoleltani valmis.

Arvostan suunnattomasti teidän rehellisiä kommenttejanne. En oikein tunne enää itseäni ja toimintatapojani; tuntuu, että olen itsekin alkoholisti, riippuvainen tosin toisen ihmisen armopaloista. Teen mitä tahansa, jotta hän rakastaisi minua. Mutta tuskin tosiaan rakastaa itseäänkään.

Pelkään hirvittävästi, ja samalla toivon, että hän pyytäisi luokseen. Itse en ota häneen yhteyttä, sen tiedän. Huvittavaa, että koko viime vuoden kävin oppilaideni kanssa keskustelua siitä, mitä tarkoittaa ero sen välillä, onko elämänsä objekti vai subjekti. Hehheh.

Olen lukenut myös narsismiin liittyviä artikkeleja. Jotenkin vaan tuntuu, että se on niin kovin muotisana, ja että ihanko oikeasti olisin voinut sellaiseen törmätä. Toki hän täyttää kriteereistä monta, mutta en ehkä osaa arvioida tätä asiaa. Isäni sai ko. diagnoosin kun olin lapsi.

30

Mies aina puhuu siitä, että hän on umpihullu. Olen ajatellut, että se on vain jotain huomionhakuisuutta, mutta en tiedä josko puheissaan olisikin jotain perää. Isällään on skitsofrenia, joten jotain häikkää mielenterveydessä varmasti on.

Koin hänen kanssaan vaan jotain todella käsittämätöntä yhteenkuuluvuudentunnetta. Itselläni on ms-tauti, joka on kuitenkin ollut lähes oireeton koko ikäni. Ehkä alitajuisesti koen, että en kelpaa muille tai olen jotenkin itsekin vajavainen tautini kanssa, joten mikä olen arvostelemaan muita. Mies aina sanoi, että kuka tahansa ottaisi minut, että miksi olen hänen kanssaan. Minä koin asian toisinpäin.

Nytki hän viime yönä soitti ja ruoti tilannetta. No ei varmasti edes muista soittaneensa. Sitä hän vaan jankkaa, miten puoli vuotta hän on minulle sanonut ettei voi hyvin, mutta minä vaan en kuuntele ja muutu. Se tuntuu ihan hirveältä.

31

Se, että mies sinulle öisin soittaa, on häirintää - hän käyttää siinäkin sinua hyväkseen. Pitää sinua edelleen “lieassaan”, jos noin voi sanoa. ONNEKSI teillä on pitkä välimatka!

Lähimmäisenrakkautta on myös se, että pistät nyt tuon miehen selviämään elämästään ilman sinun tukeasi. Onhan se tuossa vuodessa todistettu, että sinä et häntä pystynyt auttamaan, etkä ainakaan “parantamaan”. Jos hänen juomisensa on pääosin ollut sinun vikasi, niin eikö sinulta ole juurikin rakkauden osoitus, että poistut hänen elämästään. Minä pitäisin kyllä öisin puhelimeni äänettömällä, enkä todellakaan soittelisi perään. JOS hänellä on sinulle oikeasti asiaa, niin luulisi soittavan ns. ihmisten aikoihin ja selvänä.

Tuo, mitä kerroit isästäsi, selittää kyllä aika paljon. Kyökkipsykologina voisin sanoa, että olet hakenut mieheltä jollakin tapaa isän rakkautta tai ylipäätään sellaista rakkautta, kuin olet lapsena oikean rakkauden luullut olevan.

Onnenonkija kirjoitti tuolla aiemmin, että jos toista oikeasti rakastaa, niin hänet hyväksyy kyllä vikoineen päivineen. Tuon asian voi ajatella niinkin, että se juova ja mahdollisesti narsistinen ihminenkin pitää hyväksyä omana itsenään. Joo, noin minäkin ajattelin vuosien ajan avioliitossani; tiesin ex-mieheni luonteen olevan vähintäänkin “haasteellinen”, mutta olin sitä mieltä, että hyväksyn hänet kokonaisuudessaan hyvine ja ikävine puolineen. Lopulta jouduin kuitenkin tekemään valinnan; elänkö hänen kanssaan ja voin itse äärettömän pahoin vai huolehdinko kuitenkin ensisijassa omasta jaksamisestani ja loppuelämästäni… Valitsin minut, koska ilman minua ja minun jaksamistani ei lähimmäisenikään pysty voimaan hyvin <3

Syyllisyys, toivon todella, että näet elämäsi valon ilman tuota kyseistä miestä, joka tuntuu aiheuttaneen enemmin pahaa mieltä ja vaivaa sinulle, kuin hyvää. Opettele rakastamaan itseäsi ja hyväksymään itsesi siinä määrin vajavaisena, että sinulla ei ole sellaista taikasauvaa käsissäsi, jolla muuttaisit miehen persoonan sellaiseksi, kuin mielikuvissasi hänet näet. Sinulla on oikeuskin olla heikko ja vajavainen ja jos et miehelle omana itsenäsi riitä, niin olkoot tosiaan ilman.

Nyt juuri elät ymmärrettävästi suruaikaa, luopumisen ja menetyksen tuskaa, mutta kokemuksesta voin luvata sinulle, että olotila helpottaa, päivä päivältä, kun vain annat elämälle mahdollisuuden. Sinä itse luot arkeesi onnen, se ei ole yhdestäkään toisesta ihmisestä lopulta kiinni.

32

“Surun murtama ja…” - sinulle ja muille samanlaisten asioitten kanssa kamppaileville suosittelen lämpimästi Harville Hendrixin kirjaa “Kaikki se rakkaus mikä sinulle kuuluu”. Sen luettuaan on helpompi ymmärtää itseään ja sitä, miksi ajautuu suhteisiin, joissa toistuu lapsuudenkodin tunneilmapiiri ja epäterveet suhteet.

Täällä on hyvä johdanto kirjan sisältöön:
juhakemppinen.fi/index.php?id=etukdezbcyu6kw

Pystyt kirjoittamaan raadollisen avoimesti, ilman mitään kaunistelua, suhteestasi mieheen, sekä omista tunteistasi ja ajatuksistasi. Se on paljon se, ja auttaa sinua varmasti päästämään irti epäterveestä, sinua vahingoittavasta suhteesta!

33

Kiitos Tuisku ja muut.

Luin johdannon ja löysin itseni heti. Mies vastasi heti alussa sellaisiin tunteisiin, joita en ollut kokenut kuin lapsena viimeksi. Hoiti ja huolehti, antoi vettä janoiselle. Ja tänään minä huudan häntä, tule ja rakasta vielä. Mikset rakasta riittävästi, mitä tein väärin?

Tiedän, etten ota itse häneen yhteyttä. Ja tiedän senkin, miten suunnattomasti odotan, että hän heikoimmalla hetkellään soittaa ja pyytää luokseen minua, joka siinä hetkessä olen taas arvokas ja kelpaava, haluttu, tarvittu ja hyväksytty. Ja miten tietoisesti astun mukaan valheeseen siitä, miten asiat muuttuvat, ja saan edes pienen hetken elää sitä haavekuvaa, jonka rakensin. Niinkuin alkoholisti tuntee jonkun ihanan mutta samalla vahingollisen alkavan ekasta ryypystä, niin minäkin koen siitä ekasta viestistä.

Haluaisin uskotella, että jos repäisen itseni hänen elämästään ulos, minusta voisi tulla jälleen tavoittelemisen arvoinen - ehkä jopa raitistumisen arvoinen. Hän itse minulle kerran sanoi, että hän kokee olevansa täysin rajaton, kykenevä sen vuoksi tekemään mitä tahansa. Mitä hän tekee, jos vihdoinkin asetan hänelle rajan? Olen yhtä suuri valehtelija kuin hän, väitän tekeväni, uhkaan, mutta koskaan en tee. Mitä jos kerrankin tekisin? Ajatuksella on helppo spekuloida, vaan ei toteuttaa. Tilanne olisi niin paljon helpompi ilman uutta ihastusta, sillä koen kamppailevani enemmän hänen kanssaan, kuin että keskittyisin itse alkoholismiin.

34

Suosittelen, että pistät nyt radiohiljaisuuden miehen suhteen päälle. Itsekin kirjoitit, että olet hänen juoksutettavanaan. Haava ei parane, jos sitä koko ajan nyppii ja koskettelee. Etäisyys auttaa sua selvittämään pääsi.

Suhde ei kuulosta terveeltä ja miehesi käytös sinua kohtaan on aivan kammottavaa. Ei tuo ole hyväksymistä tai rakastamista, jos hyppyytetään, syyllistetään, vaaditaan olemaan toisenlainen, haukutaan kauheaksi jne. Tuo on sadistista mielivaltaa. En osaa sanoa onko taustalla mielenterveysongelmia vai onko kyse vain pitkälle edenneestä alkoholistimista eikä sillä ole väliäkään. Ei kenenkään kannata uhrata elämäänsä tuollaiseen kidutukseen. Itsekin olet kertonut, miten pahaa suhde sinulle tekee. Olet ollut ahdistuksen takia jopa sairaslomalla. Ei kuullosta mitenkään sellaiselta suhteelta, että siinä kannattaisi ehdointahdoin roikkua.

Mieti sitä miten huonosti mies sinua kohtelee, kehitä raivoa ja vihaa, ole itsekäs ja kerää kaikki itsekunnioituksesi. Mitä tahansa, että pääset tuosta miehestä irti.

35

Irrottautuminen ei ole helppoa,…mutta se kannattaa pitkässä juoksussa…kokemuksen syvällä rintaäänellä…Alkoholismi on etenevä sairaus mikä sairastuttaa koko lähipiiriin valitettavasti…Mikään muu sairaus ei vaikuta näin laajasti…Se on hirveetä että jää toiseksi alkoholille,ei sitä voi käsittää…se rakas ihminen muuttuu niin paljon,ei enää tunne samaksi henkilöksi jonka kanssa mennyt joskus naimisiin.Olen itse juuri saanut avioero päätöksen käräjäoikeudesta ja tunnen tietynlaista surua eletystä yhteisestä elämästä,mutta myös helpotusta että en tarvii enää osallistua millään lailla hänen tämän hetkiseen elämään ja saan elää omanlaista elämää mistä nautin…Pitkä ja kivinen on taistontie ollut voit lukea minun linkkiäni(puolison juominen ahdistaa läheisiä)…surullista mutta totta. :frowning:

Alkoholistit yrittävät kaikin keinoin pitää kiinni läheisestä,jonka ovat saaneet kierrettyä lonkeroihinsa,eli ihmisen joka on liian hyvä uskoinen ja kiltti.Keinot ovat uhkailuja ,kiristystä,lahjontaa yms.yms…He pelkäävät että jäävät yksin.Itsetunto on niin heikko että tarviivat jonkun sitä pönkittämään,siihen ei tarvii suostua.Aikuisen ihmisen on otettava vastuu omasta elämästään/teoistaan itse…Toivon sinulle voimia tekemään päätöksiä ,jotka ei aina ole helppoja,mutta elämme vain kerran ja silloin on saatava elää sellaista elämää josta nautimme,ihan jokainen :slight_smile: -jellonatar-

36

Luulen, että alan vähitellen ymmärtää, ettei suhde voi näin jatkua. No, hänen puoleltaan se nyt ei olekaan jatkumassa, kun sen toisen löysi. Enimmäkseen whatsapp-kirjoittelua heillä käsittääkseni on, mutta silti. Hän kuulemma saa miehelle niin hyvän olon, ja minä vastaavasti huonon. Eli juuri siitä huonosta itsetunnosta puhun, mihin Jellonatarkin viittasi.

Tämä olisi vaan niin paljon helpompaa kestää ja selviytyä ilman toista kuvioissa. Oikeasti, miehessä on myös paljon hyviä asioita, mutta ne lähes kaikki ovat peittyneet viime aikojen lisääntyneen juomisen alle. Saisin niin paljon voimaa jo pelkästään siitä ajatuksesta, että hän ei tule onnistumaan sen toisen kanssa.

Nyt hän palaa ensi viikolla töihin sairaslomalta, jonka sai siis burn outin takia ja joi lähes kokonaan. Hän on äärimmäisen älykäs mies ja olemme niin lukemattomat kerrat näitä tilanteita läpikäyneet ja analysoineet, mutta tosiaan se 8 viikkoa oli paras, mihin hän pystyi. Sen jälkeen tahti vain on kiihtynyt. Silloin selvänä aikanaan hän ei minuakaan kohdellut näin kurjasti, ja sitä vain koko ajan olen odottanut, että se ihminen palaisi, mutta eipä taida.

37

Kerron vielä sen, kuinka paljon mies juo. Hän voi juoda ilkan ryyppäämisen jälkeen konjakkipullon puolessa tunnissa, päivän aikana niitä vaikka kolme, ja laatikollisen kaljaa + kaikki baarissa juodut. Matkaa baariin on n. 300 m, ja hän ravaa sitä väliä minta kertaa päivässä. Hän juo niin kauan, että lähtee taju, ja kun siitä herää, aloittaa uudelleen. Näin voi tapahtua vuorokaudessa useita kertoja, ja juominen voi kestää 4 päivää, jonka jälkeen pari krapulaa, ja sitten taas sama, jos mahdollista. Näin siis lomilla, muutoin yleensä to-su, edelläkuvattua meininkiä.

38

Todella paljon juo. Ei ole ihmekään ettei miehellä ole rajoja ja voi tehdä mitä vaan, humalainen pystyy tekemään mitä vain kun on tolkku pois. Hänellä ehkä sairasloma sitten jatkuu ja uusi nainen hyysää tästä eteenpäin niin kauan kuin jaksaa. Sinä et selvästikään enää jaksa ja hyvä niin.

39

Kova tahti tuntuu olevan,kuinkahan kauan uusi nainen pysyy remmissä,tai jos hän vaikka itsekkin juo,niin eihän se sitten haittaa…Meillä joi n.vuosi sitten vielä joka viikonloppu pe-su,mutta nyt kun ei ole työpaikkaakaan,niin juo joka päivä kirkasta ,määriä en tiedä koska en ole katsomassa enää.Se että milloin elimistö ei enää kestä on ajan kysymys :blush: Rankkaa oli se aika kun yritin kontrolloida juomista ja sen määriä .Omalla toiminnallani aiheutin pahaa mieltä itselleni ja alkoholistille,kun en jaksanut pitää suutani kiinni huomatessani hänen juoneen.Huusin ja raivosin ja olisin varmaan lyönytkin jos olisi ollut kättä pitempää lähettyvillä.Onneksi olen siitä päässyt pois ja yritän eheytyä itse kaikesta siitä mitä alkoholismi on sielulleni tehnyt,se vie aikaa mutta valoa on jo näkyvissä tunnelin päässä.

Kuvailit juomien määriä mitä miehelläsi kuluu,niin sanoisin että kyllä se viina vie miestä ja sille ei kukaan mahda mitään muu kuin alkoholisti itse,joten vaikka koet että rakastat miestä niin onko se enää sinun rakkautesi arvoinen,raittiitakin miehiä on olemassa,tiedän…
Sinä koet että on vaikeempaa hyväksyä tilanne kun on kolmaspyörä mukana,mutta onhan se viinapullokin kolmaspyörä,koska se on ykkönen,näin minä ainakin koen että jäin toiseksi,vaikka ei toista naista ollutkaan.Mutta tsemppiä sinulle ja hyvää kevään jatkoa! :slight_smile:

40

Niin ja mitä merkitystä sillä olisi jos vaikka ihme tapahtuisi ja raitistuisi? Anteeksi jo etukäteen jos loukkaan jotain raitistuvaa,mutta ajattelen niin että ainakin omalla kohdallani, jos mies olisi raitistunut, en olisi kuitenkaan voinut huokaista helpotuksesta, koska kukaan ei voi taata , että raitistuu loppuelämäksi ja elämä muuttuu hyväksi.
En olisi silloinkaan enään pystynyt elämään toisen kanssa, koska pinna kireänä kokoajan, ja pelko siitä rupeaako juomaan jos on vaikeita hetkiä ja tuleeko tilalle joku toinen riippuvuus…
Katsoin siis parhaaksi lähteä suhteesta.
Vielä vähän aikaa sitten mies taas urheili ja poltti vähemmän ja kaikki oli niin hienosti, mutta viimeviikolla naamasta näki että oli juonut useamman päivän.
Naisia sillä riittää joka sormelle, mutta tuo on nykyään vaan ällöttävä ajatus.
Voimia sinulle tuossa suruprosessissa! Olen käynyt samoja tunteita läpi kuin sinäkin ja usko pois se helpottaa kyllä. Tästä tulee kohta vuosi kun lähdin omasta suhteestani ja tälle palstalle tulen aika ajoin lukemaan ja kirjoittelemaan. Ihan vain siksi jos sattuu tulemaan ikävä ex:ää, sitä haaveihmistä, jota ei koskaan ollutkaan olemassa!