Eilen illalla kävi niin että olin juuri subua pistämässä ja löysin suonenkin kun mäntää taaksepäin vetäessä tuli verta pumppuun, jostain syystä neula ei varmaan ollut kunnolla ollut suonessa tai jotain muuta kävi kun huomaamattani pistin ehkä ~millilitran subuliuosta ihon alle?
Vähän säikähdin asiaa kun näin pistokohdassa semmosen ison patin ja vetäisin neulan äkkiä ulos. Yritin vähän puristellakin kohtaa “saadakseni liouksen ulos” ilman tulosta, mutta sitten desinfioin kohdan kunnolla ja annoin olla. Pikkuhiljaa se “patti” alkoi pienenemään ja nyt about 18h myöhemmin siinä kohdassa ei ole oikeastaan mitään muuta kuin se pistojälki ja vähän punoitusta.
Tämä kävi siis oikean käden kämmenselässä, about 3 senttiä kyynärpäätä kohti keskisormen rystysen kohdalta niin voitte helposti kuvitella kohdan.
Tämän jälkeen vielä tyhmänä menin pistämään toiseen käteen (joka sentään onnistui!), ja sitten olin melko sekaisin (en tiedä johtuiko annoksesta, siitä pieleen menneestä pistoksesta vai mistä?) + todella väsynyt kun olin vielä valvonut pitkään. Kävin ulkona kävelyllä kun luulin pyörtyväni tai jotain, niin varmuuden vuoksi ihmiset sitten löytäisivät mut maasta makaamassa
No sitten kun tilanne ei tuntunut muuttuvan niin palasin kotiin ja kaikki ulkovaatteet päällä sammuin omaan sänkyyn ja nukuin varmaan sen 8h putkeen? En tiedä oliko unenlaatu minkälainen mutta väsyttää vieläkin näin 3:lta iltapäivästä.
Kertokaas te tietävämmät oliko miten vaarallinen temppu ja onko vielä jotain vaaraa, vai selvisinkö säikähdyksellä? Entäs mitä olisi kannattanut tehdä kun huomasi että menee ohi suonesta?
Btw. Ensimmäinen postaus foorumille, en tiedä onko edes oikea aihealue. Pakko oli vaan tulla avautumaan johonkin. Kiitos kaikille auttajille
Kyllä noista yleensä ihan säikähdyksellä selviää. Aluksi tulee just semmonen “nestepatti” ja saattaa polttaa tai kirvellä yms mut se usein lähtee laskeutumaan itestään. Jos parin päivän aikana pahenee jotenkin huomattavasti niin sit kai ea tai jotain. Mulla on niin pienet suonet et käy noin aina välil
Kiitos vastauksesta. Eipä tuossa nyt enää ole kuin pistojälki vain, semmonen snadi punanen pallero muistona mokasta. Ei se edes poltellut tai kirvellyt, ei oikeastaan tuntunut mitään. Hyvin filtteröin vetoni niin ei mitään ylimääräistä mönjää pitäis edes olla, sterilisoitua vettä otan suoraan jääkaapista just ennen väsäämistä, käytän 70% IPA injektiopyyhettä ennen pistämistä ja viimeisen päälle vielä antiseptistä liuosta desinfioimaan käsiä ennen sekä jälkeen vetojen. Itse annos on aina kirkasta ja luulis olevan muutenkin puhdasta, ehkä sekin vähän pelasti sisuskaluja
Ja muuten mihin ihmeeseen jengi oikein pistää kun suonet ei oikeastaan näy (minulla) muualla kuin kämmenselässä? Oon nyt “joutunut” pistämään samaan suoneen muutaman kerran kun se on ainut mikä toimii varmasti, ja se on just se isoin mikää menee keskellä vasenta kämmenselkää. Jotain muita suonia näkyy sivuilla ja ranteen kohdalla, mutta niihin en oo ikinä edes osunut yrityksistä huolimatta. Joskus kun olen käynyt ottamassa verikokeita niin hoitajakaan ei meinannut ensin saada kyynärtaipeesta löydettyä suonta. Kyynärtaive tuntuu olevan yleisin pistopaikka jostain syystä (tai sitten kuvittelen vaan) kun aina nähnyt yhden tuttavan pistävän sinne. Sinne en varmaan ikinä uskaltais pistää ilman kokeneen hoitajan apua, hyvä kun löytää muualta suonia
Aikoinaan pillereitä tuosta noin vaan pistelleenä olen tuhonnut ainakin kaksi suonta/kohtaa mihin ennen muinoin pistin ja josta hyvin verikoekin saatiin. Tuntuu, että uusia on tullut tilalle mutta toinen kyynärtaive on sellainen, johon ei vaan voi enää ainakaan itse pistää, eikä varmaan verikoetta ottaessakaan. Siitä on vaan hävinnyt koko suoni.
Kämmenselistä on tullut ystävät mutta kun on ollut ns. putki päällä niin kyllähän ne on ollut aivan rupiset ja nyt sitten arpeutuneet. Siis ei itse suonet vaan jäljet. Olen onneksi nykyään löytänyt uusia paikkoja kun on harjaantunut vähän. Joskus tosin, kun voi olla vaikka viikko sitä pistämistä ennen kun aineet loppuu, on jo sellainen tilanne, että paikat on niin kuluneet, ettei tiedä minne pistää. Ylipäätänsä, ettei vaan saa verta tulemaan ruiskuun. Sitten joka paikka on mustelmia täynnä yrityksistä. Hoksasin tosin viimeksi, että parempi filtteröinti (aikoinaan en filtteröinyt ollenkaan) ei tuki neulaa ja toki suonetkin säästyy, mutta myös, että vähän paksumpi neula on jopa itselle parempi, ettei tarvitse yrittää viittä kertaa, että onnistuu vähän huonommastakin paikasta. Toki se tarkoittaa, että jäljelle jäävä reikä on silloin suurempi mutta ehkä vähemmän rupea kun saa kerralla onnistumaan eikä pistä useita kertoja sillä ohuemmalla.
Ohi pistäminen on kyllä inhottavaa ja minusta aine menee hukkaan. Joskus on jo sekaisin, että antaa vaan mennä vaikka se meneekin ohi. Se ei ole hyvä Pari kertaa on tulehtunut nämä ohipistot. Yhteen oli pakko käydä hakemassa antibiootit. Ei hirveästi viitsinyt selitellä. Onneksi paikka ei ollut mikään taive.
Tänään pistin oikeasti varmaan 20 kertaa ohi kun halusin saada toisen annoksen. Eka kerta osui samantien “vakiopaikkaan”, nyt on sekin varmaan tuhottu kun niin monta pistojälkeä. Koitin pienempiä ja isompia suonia molemmissa käsissä, tuloksetta. Oon varmaan huonoin pistäjä koskaan, en vaan tajua miten ihmeessä se neula saadaan sinne oikeaoppisesti, ja miten syvälle sitä pitää/tarvii oikein työntää?
Ja ne on just noita perus neulanvaihtopaikan antamia 0,45x12mm. Siis onko isompi muka parempi? Luulis just että toisin päin olis, pienemmällä vois ihan pikkusiakin suonia pistää eikä jäis niin isoa jälkeäkään. Osaispa pistää, kun mitään opetusvideoitakaan ei tietysti ole olemassa, koska “lapset” tai jotain…
Ja nyt on muuten vasemmassa käsivarressa ranteen yläpuolella semmoinen aika matala (hieman) punertava patti (3x3senttiä), johon kyllä pistin, mutta kun meni ohi niin en tainnut mitään työntää. Liekö verisuoni rikki vai mitähän kun toista päivää punoittelee. Mitään tuntemuksia ei kyllä ole, mutta hieman kuumottaa kun ei ole ennen normaalista ohipistosta jäänyt tuommoista pattia.
Missä vaiheessa menisitte näyttämään, vai onko tämmöisetkin ihan normaaleja että tulee punoittavia patteja päiviksi?
Ja toinen kysymys, käyttääkö jengi täällä mitään tuotteita piston jälkeen pistopaikkoihin? Ihan senkin takia että iho pysyisi paremmassa kunnossa.
Ja näin kolmanneksi pitää ruveta käymään salilla, juoda litroittain vettä ja pitää rasvaprosentti suht alhaisena jos alkais joskus niitä suoniakin näkymään, ei tästä hommasta muuten mitään tule
Oletko lukenut jo nämä esitteet? Esitteissä on hyvin kuvattu ongelmatilanteet ja niiden hoito. Suosittelisin lämpimästi hakeutumaan omalle terveysneuvontapisteellesi jos ongelmat jatkuvat, tuo patti saattaa kieliä paiseesta johon tulet tarvitsemaan antibioottikuurin. Toivottavasti näistä on apua
Joo oon mä lukenut noi, ei siinä nyt mitään ihmeellistä näytä olevan. Mun isoin ongelma on just noi ohipistot näköjään, ja kun ei löydy suonia niin sekin vaikeuttaa asiaa. Mutta kiitos kuitenkin.
Ja mites kun noissa ohjeissa lukee “filtteröi tabletti aina kahteen kertaan”, mites se muka onnistuu? Ei mulle ainakaan mitään pumpulifiltterejä ole jaettu, ja mistähän niitäkin saa vai onko pelkkä sterifilt “riittävä” saman lopputuloksen saamiseen.
Sterifiltteri on se paras suodattamaan pillereissä olevia sidosaineita niistä filttereistä joita suomessa myydään. Ainakin pk-seudulla jaossa on myös pumpulifilttereitä, jotka suodattavat lääketabletista ne suurimmat partikkelit pois jotta sterifiltteri ei menisi tukkoon niin helposti. Tämä ei ole välttämätöntä, mutta on kirjattu esitteeseen suositukseksi parhaan tuloksen saamiseksi. Tietysti, pillereiden pistämisessä (tai missä tahansa pistämisessä) on aina omat riskinsä ja täysin vaaratonta siitä ei saa millään. Yleinen ohje on tosiaan käyttää mahdollisimman pientä neulaa, joka taitaa olla 0,33mm (keltainen kanta). Ko. neulan käyttäminen tosin vaatii hieman kärsivällisyyttä koska aine tulee neulan ohuudesta johtuen hitaasti.
Eei varmaan kannattaisi pistää, jos ei osaa, parhaiten se subu muutenkin toimii kielen alta. Kaikki subupäät havaitsevat tämän jossain vaiheessa uraansa, onhan se tarvittava annos suurempi, mutta kun kyseessä aine jossa on kattovaikutus muutenkin ja vieläpä melko matalalla, niin sama ottaa ne kielen alta, äkkiä ne sieltä alkaa toimia, vartin päästä jo huomaa ekat vaikutukset.
^ Mietin jo aiemmin näitä lukiessani, että mitä halvatun iloa siitä neulomisesta on, jos joka helvetin kerta menee ohi . Aine, kuin aine tosiaan toimii varsin hyvin ja joskus jopa paremmin muuta kautta, kuin suonesta(Poislukien toki I.V. -käyttöön tarkoitetut litkut, mutta niistä ei nyt ollut kyse). Toki, jos nopeat nousut ja tiettyjen huumaavien vaikutusten esiinsaaminen ovat pääasia, niin I.V. -käytön ymmärrän, mutta mikäli täyttä tehoa ja pitkään kantavuutta hakee lääkkeistä, niin paremmin toimivat oraalisesti(Subun kohdalla tietty sublinguaalisesti). Piikkikoukunkin ymmärrän varsin hyvin itse siitä pitkään kärsineenä, mutta sitä en ymmärrä, miten joku on onnistunut jäämään piikkikoukkuun, jollei ole koskaan onnistunut osumaan suoneen .