~
Tos viikolla tuli cannabis dokkari pariinki kertaan ykköseltä.
Ei kukaan sattuis tietää mistä sais sen ladattuu? Jäi 20min alusta näkemättä ja katsoisin sen mielellään.
Kannabisdokumentista kuulin sellaista, että Suomessa esitetystä versiosta olisi leikattu pois paljon materiaalia, jossa käsitellään kannabiksen hyviä puolia. Tästä en ole varma, koska en ole nähnyt kumpaakaan versiota, mutta en yhtään ihmettelisi jos näin olisi.
Tuo Hofmann-dokkari täytyy kyllä katsoa.
^ Joo, Suomessa esitetystä versiosta oli leikattu pois kaikki kannabiksen hyviä puolia käsittelevät kohdat, eli n. 10min koko dokkarin kestosta. Äly hoi, vaikea käsittää että mitäs helvetin järkeä tuossakin taas oli.
Hmm, aika perseestä, jos oikeesti noin on. siis että sitä dokkaria on leikelty.
hetken sitä katoin, ihan mielenkiintoselta vaikutti. näkisköhän sen vielä jostain tyyliin
yle areenasta tai…? täytyypi tarkistaa.
sen opin siitä dokkarista ainaki, et vahvan pilven vaikutuksen alasena ei periaatteessa voi saada
epileptistä kohtausta, eli kannabista voi käyttää epileptisten kohtauksien ennaltaehkäisemiseen.
eli nyt ne rivatril annokset vaa puolitatte ja siirrytte ganjaan, siinä on voimaa